Helmikuun 14. päivää vietetään ystävänpäivänä. Sen taustat ovat moninaiset, mutta jäljet johtavat myös pyhään Valentinukseen.
Valentinuksen päivän teemoilla on pitkät perinteet, jotka ulottuvat aikaan ennen kristinuskoa. Antiikin roomalaiset juhlivat Junoa, Jupiterin puolisoa, jota pidettiin avioliiton sekä äitiyden suojelija. Junon juhlinta osui yksiin kevään ja hedelmällisyyden juhla kanssa. Juhlintaan kuului myös parileikki, jossa tytöt ja pojat kirjoittivat nimiään liuskoihin, jotka sekoitettiin astiaan ja nostettiin yksitellen ylös. Näin syntyi eräänlainen sokkotreffileikki. Jokainen sai sattumanvaraisen kumppanin juhlapäiväksi.
Roomalainen pappi Valentinus koki marttyyrikuoleman 14.2. vuonna 269. Hänestä tuli ensin rakastavaisten nimikkopyhimys, sittemmin myös kihlaparien ja avioliiton onnen takaaja.
Erään tarinan mukaan Valentinuksesta tuli rakastavaisten nimikkopyhimys, koska hän neuvoi roomalaisia nuorukaisia kieltäytymään sotapalveluksesta. Hän kehotti nuoria miehiä pysymään kotina rakkaittensa luona eikä lähtemään sotaan. Tällaista puhetta eivät sotapäälliköt sietäneet ja Valentinus sai maksaa pasifismistaan kuolemalla.
Nykymuotoisen Valentiuksen päivän juuret ja tapakulttuuri ovat lähtöisin Englannissa, jossa kuningas Henrik VIII julisti Valentinuksen päivän viralliseksi juhlapäiväksi 1537. Ystävänpäiväkortit ovat englantilaista alkuperää, samoin punainen sydänkuvio.
Suomeen ystävänpäivä lienee rantautunut 1980-luvulla Yhdysvalloista, jossa Valentine´s day on hyvin suosittu juhla.