Viron evankelisluterilaisen kirkon Teologisen Instituutin (Usuteaduse Instituut, UI) erään salin pitkille pöydille on levitetty toistasataa vironkielistä teologista kirjaa. Kiertelen tilaa ihastuneena ja hypistelen tieteenaloittain aseteltuja niteitä. Tätä lähdin valokuvaajan kanssa hakemaan.
Yhdessä kirjaston johtajan kanssa kirjojen levittelyn vaivan nähneen instituutin dekaanin, Uuden testamentin eksegetiikan professorin Randar Tasmuthin ilme kertoo, että suomalaisen toimittajan pyyntö on ollut omituinen, mutta tässä tätä nyt olisi. ”Menetteleekö?” voisi hänen puhekuplassaan lukea.
Takuulla. Vaikka asia selviää kiinnostuneelle muutenkin, on mielenkiintoista nähdä omin silmin, että Virossa julkaistaan nykyisin paljon teologista kirjallisuutta. Monen suomalaisen mielikuva asiasta voi olla vanhentunut, vuosikymmenien takainen.
Neuvostomiehityksen vuosikymmeninä (1944–1991) Virossa pystyttiin julkaisemaan vain hyvin vähän hengellistä, saatikka teologista kirjallisuutta. Virallisesti ateistinen ja kirkkoja vainoava neuvostovenäläinen kommunistinen miehitysvalta ei vuosikymmeniin sallinut Raamattujen tai virsikirjojen painamista.
– Kirkko sai painattaa vain irrallisia virsilehtisiä jumalanpalveluksessa tai hautausmaalla käytettäviksi. Joskus sallittiin myös kirkollisen vuosikirjan tai saarnakokoelman painattaminen, Tasmuth kertoo.
Vieraskielistä teologista kirjallisuutta saatiin Viron kirkolle joskus lahjoituksena ulkomailta. Teologista tutkimustakin vaikeissa oloissa tehtiin, mutta yleisesti ottaen teologia eli Virossa vain pappien julistuksessa, teologian ylioppilaiden opetuksessa, käsintehdyissä konsepteissa, harvoissa monisteissa ja yhtä harvinaisissa julkaisuissa. Diktatuuri oli allerginen teologialle.
Ajat ovat muuttuneet.
Kustantamisen ongelmana pienet lukijamäärät
Teologisten kirjojen tekeminen ja niiden julkaiseminen ei Virossa ole vieläkään helppoa, tai Suomeen verrattuna kovin tavallista. Valtiollisia tutkimusapurahoja on jaossa harvoin ja niistä on kova kilpailu. Moni tutkimus täytyy siksi tehdä omalla ajalla iltatöinä.
Pienet kielialueet ovat yleensä kirjakustannuksen kannalta ongelmallisia. Virolaisia on vain miljoona. Vaikka heillä on kirjallisuutta harrastavan kansan maine, teologiasta vakavasti kiinnostuneita lukijoita on hyvin vähän. Siksi teologisten kirjojen painokset jäävät usein pieniksi. Tarton yliopistossa julkaistavien humanististen tai teologisten väitöskirjojen painosmäärät voivat olla 40–100. Eivät ne tosin Suomessakaan paljon suurempia ole.
Muidenkin kanavien kautta julkaistavien teologisten kirjojen painosmäärät ovat Virossa yleensä vain 300–500 kirjan luokkaa.
Kun tekijöitä on suhteellisen harvassa ja kun resurssit ovat muutenkin rajalliset, ihan mitä tahansa ei kannata julkaista. Mitä sitten julkaistaan? Minkälaisia teologisia kirjoja Virossa syntyy? Seuraavassa kustannustarkastelussa keskitytään Viron evankelisluterilaisen kirkon tilanteeseen. Tällöin ulkopuolelle rajataan esimerkiksi osittain ulkomaalaisen tuen varassa toimivien Viron vapaiden suuntien harjoittama kustannustoiminta. Viron venäjänkielisen ortodoksisen kirkon julkaisuja ei myöskään käsitellä tässä.
Klassikot tekevät maihinnousun Viroon
Vaikka teologisten kirjojen julkaiseminen on Viron palautetun itsenäisyyden aikana elpynyt, aiheutti miehitysaika vuosikymmenien mittaisen katkon teologisessa muistissa.
Osittain tästä syystä Virossa on viime vuosina pyritty kääntämään ja julkaisemaan viroksi myös tärkeitä 1800- ja 1900-luvun eurooppalaisen teologian klassikkoja, vaikka ne olisi alun perin kirjoitettu lännessä jo vuosikymmeniä sitten. Tällainen on esimerkiksi saksalaisen Adolf von Harnackin (1851–1930) Kristinuskon olemus (Kristuluse olemus, Ilmamaa 2009)
Uusia käännöksiä tehdään nykyisin myös koko kristikunnan ikivanhoista klassikoista. Näin on julkaistu esimerkiksi eurooppalaisen kirjallisuuden kivijalkaan kuuluva Aurelius Augustinuksen (358–430) Tunnustukset (Pihtimused, Kirjastus Logos 2007).
Jonkin verran on kustannettu myös uusintapainoksia Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajan (1918–1940) hyviksi koetuista kristillisistä ja teologisista julkaisuista. Sellainen on esimerkiksi Johannes Hiiemetsin kaikkein merkittävintä länsimaista kirkkoisää käsittelevä Aurelius Augustinus. Alun perin 1935 ilmestyneestä kirjasta otettiin vuonna 1994 uusi faksimilepainos.
Viron vuonna 1940 päättyneen ensimmäisen itsenäisyyden jakson aikana kustannettiin paljon teologisia kirjoja, mutta teologista ammattikirjallisuutta luettiin silloin myös paljon saksaksi.
Julkaisukanavia on niukasti
Virolaiset kaupalliset kustantajat voivat satunnaisesti ottaa kannattavaksi arvioituja teologisia tai hengellisiä teoksia julkaistaviksi. Tällaisia ovat esimerkiksi Riho Saardin uusi virolainen kirkkohistorian yleisesitys Kristluse ajalugu selle algusest tänapäevani (Kristinuskon historia sen alusta nykypäivään, Argo 2013) sekä amerikkalaisesta alkuperäisteoksesta vironnettu Stanley Grenzin ja Roger Olsonin modernin teologian historia 20. sajandi teoloogia (20. vuosisadan teologia, Logos).
Arkkipiispa Andres Põderin puheita ja kirjoituksia on julkaissut tallinnalainen Kunst-kustantamo (Pärimuste pöördepunkt, 2007). Samalta kustantajalta on vuonna 2013 ilmestynyt vankka, miltei 800-sivuinen viroksi käännetty, alun perin saksalaisen Heidelbergin yliopiston professorin Wilfried Härlen saksaksi toimittama kooste Uuema evangeelse teoloogia põhitekstid (Grundtexte der neueren evangelischen Theologie) maailman tärkeimpien evankelisten systemaatikkojen perusteksteistä viimeisten 200 vuoden ajalta, suunnilleen Friedrich Schleiermacherista Wolfhart Pannenbergiin. Antologian on toimittanut Anne Burghardt.
Virossa ei toistaiseksi ole suomalaisiin tieteellisiin seuroihin tai kristillisiin järjestöihin verrattavia teologisen kirjallisuuden julkaisijoita, mutta tilannetta paikkaavat jossain määrin Teologisen instituutin sekä Tarton yliopiston julkaisusarjat. Johannes Esto Ügingu on kuitenkin julkaissut virolaisen filosofin, teologin, orientalistin ja kielineron Uku Masingin (k. 1985) laajasta tuotannosta toisen painoksen apokryfisen Tuomaan evankeliumin käännöksestä ja kommentaarista (Tooma evangeelium, 2012).
Esimerkkejä Tarton väitöskirjoista ovat Jaan Lahen saksankielinen eksegeettinen tutkimus Gnosis und Judentum (Gnosis ja juutalaisuus 2009, ilmestynyt myös alankomaalaisen Brillin sarjassa 2011) ja Kaido Soomin uskonnonpedagoginen tutkimus Täiskasvanute leeritöö Eesti Evangeelses Luterlikus Kirikus ja selle arengustrateegia koostamine (Aikuisten konfirmaatio ja sen kehittämisstrategia Viron luterilaisessa kirkossa, 2007).
Tarton yliopiston kirjasto on kustantanut Münchenin yliopiston Vanhan testamentin professorin Christoph Levinin kirjoittaman johdatuksen Vanhaan testamenttiin (Vana testament, 2013). Tarton yliopisto ja Viron kirkkojen neuvosto ovat julkaisseet kirkkohistorian professori Riho Altnurmen toimittaman virolaisen ekumenian historian Eesti oikumeenia lugu (2009). Ekumenian ohella Viron kirkkojen lähihistoriasta kertova teos on julkaistu myös englanniksi.
Teologinen instituutti julkaisee perusteoksia
Dekaani Tasmuthin mukaan keskeisiä virolaisen teologian kanavia ovat UI:n kaksi julkaisusarjaa. Niistä ensimmäinen on UI:n Toimetised (Toimitukset), jossa on vuodesta 1985 alkaen julkaistu 21 teologian eri alojen (heprea, kreikka, eksegetiikka, systemaattinen teologia, filosofia, etiikka) perusoppikirjaa ja muuta julkaisua. Esimerkkeinä sarjan julkaisuista ovat jo neuvostovallan vaikeina vuosina (1985) ilmestynyt Kristiina Krossin
Hebrea keel algajatele (Heprean kieli aloittelijoille) ja vuonna 2003 julkaistu Elmar Salumaan
Evangeelse eetika alused (Luterilaisen etiikan perusteet)
Toinen sarja on UI:n Õppekirjandus (Oppikirjallisuus), jossa ilmestyy vaativampia maisteritason oppikirjoja. Siinä on ilmestynyt esimerkiksi Jukka Thurénin
Rooma kiri (Roomalaiskirje, 2001), brittiläisen Frederick Fyvie Brucen
Paulus (Paavali, 2010) ja virolaisen systemaatikon Arne Hiobin
Luterliku dogmaatika alused (Luterilaisen dogmatiikan perusteet, 2013).
Itse eksegetiikasta väitellyt Tasmuth arvioi, että raamatuntutkimuksen saralla tarvittaisiin vielä Markuksen evankeliumin selitysteos ja jotain muuta. Kaikkien Raamatun osien kommentaareja ei kuitenkaan ole aikomusta tehdä.
Tärkeää on pitää kiinni laadusta.
– Kaiken näissä sarjoissa julkaistavan pitäisi olla kuranttia tiedettä. Vuosikymmenien mittaan on tapahtunut sellainen muutos, että ennen julkaistiin sitä, mitä teologimme olivat sattuneet tutkimaan. Nyt edetään suunnitelmallisemmin. Julkaistaan sitä, mille opetustyössä ja -ohjelmissa arvioidaan olevan tarvetta. Kurssikirjamme ovat silti edelleen yleensä yhden kirjoittajan työtä, Tasmuth sanoo.
Ajankohtaisen teologisen keskustelun ylläpitäjänä on otettava huomioon Viron teologeja maisteritasosta ylöspäin yhdistävä Akateeminen teologinen seura (Akadeemiline Teoloogia Selts), joka kustantaa Usuteaduslik Ajakiri -nimistä teologista aikakauskirjaa.
Luterilaiselle teologialle ovat tärkeitä Martti Lutherin teokset. Viroksi on kuitenkin julkaistu vain tärkeimmät, kuten Katekismukset (Vähä-Katekismus, Viron evankelisluterilaisen kirkon konsistorio 2004) ja Augsburgin tunnustus. Tasmuthin mukaan Virossa ei ole aikeita tai resursseja ryhtyä Lutherin teoksien laajempaan käännös- ja julkaisutyöhön.
Kirkon peruskirjoista uudet versiot käytössä
Viron evankelisluterilaisen kirkon konsistorio on kustantanut kirkolle joitakin vuosia sitten uudet kirkkokäsikirjat: Jumalateenistuste käsiraamat (Jumalanpalvelusten kirja, 2009), Talituste käsiraamat (Kirkollisten toimitusten kirja, 2009), Lugemiste raamat (Evankeliumikirja, 2010) sekä Pühitsemiste ja õnnistamiste käsiraamat (Vihkimisten ja siunaamisten kirja, 2010).
Konsistorion julkaisema on myös Toomas Paulin aikuisrippikoulun oppikirja Maise matka poolel teel. Leeriõpik täiskasvanutele (2000).
Virolaisten Raamattujen kustantamisesta huolehtii ekumeeninen Viron raamattuseura (Eesti Piibliselts), joka Suomen Pipliaseuran tavoin kuuluu United Bible Societies – järjestöön. Uusin virolainen koko Raamatun (mukana Apokryfikirjat) käännös on vuosilta 1999 ja 2000.
Suomen kirkon tuella Viron kirkon itsensä aikoinaan julkaisema virsi- ja rukouskirja Kiriku laulu- ja palveraamat on vuodelta 1992.
Englannin kieli syrjäytti suomen
Menneinä vuosikymmeninä suomen kielen taito oli virolaisille teologeille tärkeä. Suomesta saatiin jonkin verran myös teologista kirjallisuutta. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tilanne on mullistunut. Myös virolaisessa teologian tekemisessä ja kuluttamisessa englannin kieli ja englanniksi julkaistu virolainen tieteellinen tutkimus valtaavat alaa. Käännetyn teologisen kirjallisuuden lähtökieli on Virossakin yhä useammin englanti. Taustalla on luonnollisesti Yhdysvaltojen ja amerikkalaisuuden kulttuurisen ja tieteellisen merkityksen kasvu. Suomen kielen taito virolaisteologien keskuudessa harvinaistuu.
– Suomen kielen merkitys meille on pienentynyt, samoin suomenkielisen teologisen kirjallisuuden käyttö. Suomalaiset teologiset julkaisusarjat eivät tule Teologiseen Instituuttiin, mutta jonkin verran hankimme kirjastoon suomenkielistä teologiaa.
UI:n kirjaston varastoissa on paljon eri-ikäistä saksankielistä teologista kirjallisuutta, mutta saksan kielen taito on teologikunnassa minimaalista. Asia harmittaa Tasmuthia, joka itse kuuluu myös saksankielisen teologian kuluttajiin.
– Englanninkieliset julkaisut korvaavat saksalaiset kirjat. Mutta luterilainen näkökulma kapenee, jos ollaan englanninkielisen kirjallisuuden varassa. Samalla katoaa saksalaiseen teologiaan perinteisesti liittynyt syvällisyys ja perusteellisuus. Englanninkielinen teologinen traditio on erilainen, Tasmuth pohdiskelee.
Nuoret teologit hylkivät kirjoja
Vaikka virolainen teologia on nousussa, oma huolenaiheensa dekaanille ovat Viron nuoret teologit. Nuoret polvet ovat oppineet tarpeellisen englannin kielen, mutta samalla ne eivät yleensä enää muita vieraita kieliä riittävästi osaakaan. 2000-luvun ilmiö on myös se, että moni teologi lukee entistä vähemmän kirjoja millään kielellä. Nettiaikana yhä harvempi myöskään hankkii enää kirjoja kotihyllyynsä. Kaikki tämä on tosin tuttua Suomessakin.
Neuvostoliitossa varttuneille ja kirjojen lukemiseen tottuneille vanhemmille teologipolville uusi tilanne on erikoinen.
– Lukemisen väheneminen on ongelma, joka liittyy muuhunkin kuin teologian harrastamiseen. Oman maan ja kansan historiaakaan ei Virossa enää hallita, kuten ennen. Jatkuessaan sellainen vaikuttaa identiteettiin, Tasmuth harmittelee.
Hän pitää valitettavaa ilmiötä eräänlaisena amerikkalaistumisena.
– Kaiken tiedon täytyisi nykyisin olla lyhyttä ja helposti omaksuttavaa, mutta pysyvää jälkeä ei sillä tavalla mieliin jää. Helppous luo vain illuusiota tietämisestä, sitä, että ihminen muka tietää jostakin jotakin. Esimerkiksi nykyisestä teologisesta tai muusta keskustelusta huomaa, miten tietoa itse substanssista on usein vähän. Keskustelu tuppaa siksi hajoamaan sivuseikkoihin ja eri suuntiin kuin varpusparvi, dekaani Randar Tasmuth sanoo.