Porvoon piispa Björn Vikström pohdiskeli esitelmässään, miltä voisi näyttää luterilaiselle kansankirkolle tarkoitettu hermeneutiikka eli kyse on siitä, millä tavalla Raamattua kirkossa tulkitaan.
Vikströmin mukaan kirkollisen hermeneutiikan ei tarvitse asettaa tavoitteekseen sitä, että se olisi mielekäs kaikille. Sen pitäisi kuitenkin olla avuksi niille, jotka haluavat kuulua yhteisöön, jossa Raamattua luetaan, tulkitaan ja opetetaan. Yhtään tulkintaa ei voida pitää absoluuttisessa mielessä oikeana ja velvoittavana aina ja kaikkialla.
Mutta toisaalta raamatuntulkinnan riippuvuus tietystä tulkintakontekstista ei saisi johtaa kirkolliseen itseriittoisuuteen. Kirkon piirissä suoritettavan teologisen tulkintatyön tehtävä ei ole vain vahvistaa oman jäsenistön vakaumusta, vaan myös käydä vuoropuhelua ympäröivän yhteiskunnan ja sen yksittäisten jäsenten kanssa. Maallistuneen ja pluralistisen yhteiskunnan keskellä vaikuttavalle kirkolle tämä on erityisen tärkeää.
Vikströmin mukaan uskonnolliselle kielelle on ominaista, että suoraa vastaavuutta sanojen ja jumalallisen totuuden välillä ei yleensä pidetä mahdollisena.
Jumala on ja pysyy paljon suurempana ja ihmeellisempänä kuin mitä sanoin pystymme ilmaisemaan. Tämän johdosta symbolit, vertaukset ja kertomukset muodostavat erottamattoman osan uskonnollisesta kielestä, niin kuin hyvin käy ilmi esimerkiksi Raamatusta. Tällaisia kuvakielellisiä tekstejä ei voi lukea tulkitsematta niitä samalla.
Vikström katsoo, että lisääntynyt kirkosta eroaminen ja kirkon sisäinen pirstoutuminen teologisten riitojen vuoksi on luonnollinen seuraus yksilön vapauden korostumisesta nyky-yhteiskunnassa.
– Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kirkon on antauduttava tämän kehityksen edessä. Sen tulisi kuitenkin niin teologiassaan kuin toiminnassaan tiedostaa kristinuskoon sisältyvä jännite yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä.
Kirkollisessa raamatuntulkinnassa tämä jännite korostuu. Luova reseptio (tekstin vastaanotto) ei toteudu ilman yksittäisiä seurakuntajäseniä, mutta kirkollinen raamatuntulkinta on kuitenkin ennen kaikkea koko yhteisön tehtävä. Yksittäinen lukija voi löytää paljon uutta ja kiinnostavaa teksteistä, mutta vasta Kristuksen ruumiin osana kristitty voi saada tukea tulkinnalleen keskustelemalla siitä ja yhdessä toisten kristittyjen elää löytöjen viitoittamaa elämää.
Vikström otti kantaa myös raamatunselitysopin eli eksegetiikan asemaan kirkossa.
Hänen mukaansa kirkollisen raamatunkäytön kriittisessä tarkastelussa eksegetiikalla on tärkeä tehtävä, ei absoluuttisena tuomarina, vaan tekstin ensimmäisten tulkintojen esittäjänä.
– Tekstien alkuperäiset merkitykset antavat suunnan nykyiselle tulkintatyölle, mutta ne eivät tyhjennä tekstien merkityssisältöä.
Vikström puhui aiheesta Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran symposiumissa. Se järjestettiin viime viikolla.