Vanhoillislestadiolainen kirkkoherra: ”Kirkko saa olla konservatiivinen”

Kyyjärven pian eläkkeelle jäävä kirkkoherra Olavi Vallivaara on kiitollinen siitä, että on saanut tehdä lähes 40 vuotta työtä, johon hänellä on syvä kutsumus. Vanhoillislestadiolaisena hän on kokenut kipeäksi sen, kun häntä on uskonsa vuoksi syrjitty.

– Sen opetus on ollut, etten tahdo suhtautua työtovereihini tai seurakuntalaisiini samalla tavalla syrjivästi.

Parhaaksi ja rakkaimmaksi esimiehekseen Vallivaara mainitsee ruustinnan.

Liberaalien tuulten puhallusta kirkossa pohjalainen Vallivaara ei pidä hyvänä. Hänen mielestään kirkko saa olla konservatiivinen eikä sen tarvitse viihdyttää. Hän toivoo, että kirkko pitää korkeimpana ohjeena Jumalan sanaa ja keskittyy tarjoamaan seurakuntalaisille pelastusta ja sielunrauhaa.

Koskettavimpia työtehtäviä Vallivaaralle ovat olleet kohtaamiset sairas- ja kuolinvuoteilla. Hauskinta on ollut luoda spontaanisti sketsejä työkavereiden kanssa vaikkapa rippileireillä.

– Oon mielestäni tavallinen juntti niin kun muutkin. Mä oon isoon perheen isä ja nykyään vaarikin. Vaimo ja lapset on koulinu ylypiää luontuani ja tukeneet työssäni, Vallivaara kertoo.

Lue Vallivaaran eläkehaastattelu
Kotimaa Prosta
.

Kuva: Olavi Vallivaaran kotialbumi

Edellinen artikkeliJoonatan Rautio: Virsi ei ole kertakäyttötavaraa
Seuraava artikkeliPääkirjoitus: Puhdistettu usko