Petteri Järvinen, 36, vajosi äkillisesti syvään tajuttomuuteen 20.3.2015. Tutkimusten jälkeen syyksi paljastui vakava sairaus. ”Se oli parasta, mitä minulle on tapahtunut”, mies kuitenkin sanoo Askel-lehden haastattelussa. Joku ylsi sinne, missä Petteri kävi ja havahtui.
Metsätalousinsinööriksi Tampereen ammattikorkeakoulussa opiskeleva Järvinen on viettänyt kesän metsässä taimikon istutus- ja raivaustöissä.
Metsäalan rankkaan harjoitteluun tuli heinäkuussa onnellinen tauko, kun Petteri vihittiin Ruth Hakalan kanssa Aitolahden kirkossa Tampereella. Häämatkalla nuoripari kiipesi Saanalle ja vaelteli Lapissa, jossa Petteri oppi jo lapsena viihtymään.
Perheeseen kuuluu myös Petterin 13-vuotias Ella-tytär.
”Rippikouluviikko tuntui elämäni pisimmältä”
Petteri kasvoi perheessä, jossa arvostettiin musiikkia, luontoa ja liikuntaa. Kesällä reissattiin Euroopassa ja talvella Lapissa.
– Minulla oli onnellinen ja hyvä lapsuus, vakaat ja turvalliset olot. Vietimme paljon aikaa yhdessä vanhempien ja pikkuveljeni kanssa.
Petteri kuului myös kotikulmien poikaporukkaan, joka touhusi ulkona, pelasi ja kiipeili. Lisäksi hän harrasti jääkiekkoa 15 vuotta sekä Ilveksessä että Tapparassa.
– Hengelliset asiat olivat vieraita. Rippikoulukin tuntui elämäni pisimmältä viikolta. Asuinalueellamme oli seurakunnan nuorisotila, jossa kävin pelailemassa. Ohjelmaan kuului iltahartaus, johon ei ollut pakko osallistua, ja yleensä menin sen ajaksi ulos.
Kotona äiti halusi pitää yllä omasta lapsuudestaan tuttuja perinteitä, joihin kuuluivat iltarukous ja jouluevankeliumin lukeminen.
– Levolle laskeun, Luojani tuli tutuksi. Jouluevankeliumia pidimme veljen kanssa turhana juttuna. Minulla ei siis ollut kristinuskosta kovin vankkoja tietoja, enkä tuntenut muita uskovia kuin nyt jo yli 90-vuotiaan isotädin, Petteri kertoo.
Vastarintaliikkeestä jäi pysyvät jäljet
Nuori mies hoiti hyvin kouluasiat ja hankki lukion jälkeen ammatin. Hän rakensi omakotitaloja ja pestautui myöhemmin lasialan liikkeeseen.
– Työt hoidin. Viikonloput kuluivat kaupungilla vauhdikkaasti juhlien. Hain levottomuuteen helpotusta vääristä paikoista.
Petteri perusti perheen, ja Ella syntyi. Ero tuli 10 vuotta sitten, mutta vanhemmat päättivät hoitaa hyvin lapsen asiat ja asettuivat asumaan lähelle toisiaan.
Ehkä vastuu ja lapsi saivat miettimään elämää vähän syvemmin.
– Voimistui tunne, että on jotain vielä enemmän ja etten elä kaikissa asioissa niin kuin pitäisi. Sanoin monelle tutullekin, ettei kaikki ole tässä, mikä näkyy, ja yritin muuttaa elämää parempaan suuntaan. Juhliminen ei enää kiinnostanut.
Petteri tunsi vetoa myös aatteelliseen toimintaan.
– Historia, erityisesti sotahistoria oli kiinnostanut minua lapsesta asti, ja aloin lukea kirjoja kansallissosialismista. Siellä ihailtiin perhearvoja, luontoa ja fyysisiä ominaisuuksia. Ajattelin, että tämähän on hienoa; perhekin on keskiössä ja kuntoilu kunniassa.
– Otin yhteyttä Suomen Vastarintaliikkeeseen, johon liityin vuonna 2010. Aluksi kuvittelin, että toiminta on oikeaa. Sitten väkivaltajutut ja muiden ihmisryhmien väheksyntä alkoivat tuntua oudolta. Erosin liikkeestä kahden vuoden jälkeen.
– Ystäviä en sieltä saanut, ja välit vanhempiin olivat katketa. Minuun jäivät myös elämänikäiset jäljet, joiden vuoksi kuljen lämpimälläkin säällä mieluiten pitkähihaisessa, Petteri sanoo ja vetää hihaa ylemmäs pääkallotatuoinnin päältä.
– Kymmenen kuvaa muistuttavat tuosta ajasta, ja nyt kaduttaa. Sanoin tytöllekin, että älä ota ikinä tatuointeja.
”Tiedottomuuden aikana kohtasin Jeesuksen”
Mies asettelee hihan paikoilleen ja alkaa kertoa tapahtumista, jotka jättivät häneen tatuointeja paljon syvemmän ja pysyvämmän jäljen.
– 20. maaliskuuta 2015 olin kotona, kun minulta lähti taju. Itse en muista tuosta päivästä juuri mitään. Paikalle oli tullut ambulanssi ja lääkärihelikopteri. Minulle oli tehty testejä, joissa en reagoinut mihinkään syvässä tajuttomuudessa.
Kun Petteri tuli tajuihinsa sairaalassa, muisti pätki pahasti, mutta jotain oli kirkkaana mielessä.
– Tajuttomuudessa koin jotain ihmeellistä. Kuljin kirkkaassa tunnelissa valoa kohti. Tiesin, kuka siellä odotti, ja minulla oli niin hyvä olo, etten ollut sellaista ennen kokenut, enkä osaa sitä nytkään sanoilla kuvata, mies sanoo ja on hetken hiljaa.
Kokemusta voi tietysti epäillä sähkö- tai mielenhäiriöksi.
– Moni tulkitseekin sen mielellään kaikeksi muuksi paitsi Jumalan läsnäoloksi. Tytärkin sanoi, että ”iskä, sä oot kehittänyt ton jutun”, Petteri kertoo hymyillen.
Katse on levollinen, kun hän kumartuu lähemmäksi ja toteaa:
– Itselleni tapahtuma on selkeä, eikä tulkinnanvaraa ole. Jumala voi ilmaista itsensä syvässä tiedottomuudessa olevalle miehelle, joka ei tiedä paljoakaan kristinuskosta. Hän on ainoa, mitä muistan tuon tajuttomuuskohtauksen ajalta.
– Herättyäni tajusin, että Jumala oli puuttunut elämästäni, ja se oli levottomuuden syy. Tajuttomuuden ja Jeesuksen kohtaamisen jälkeen levottomuus oli kadonnut.
– Ajattelin myös, että nyt täytyy päästä Aitolahden kirkkoon tapaamaan rippikoulupappia.
Täytyi tavata rippikoulupappi
Petteri oli kokenut jotain ainutlaatuista ja ihmeellistä. Mutta lääkäreillä oli karua kerrottavaa. Tajuttomuuden syyksi paljastui kananmunan kokoinen pahanlaatuinen aivokasvain, joka oli alkanut painaa hermoja ja aiheuttanut epileptisen kohtauksen.
– Pahanlaatuinen, mutta hyvässä paikassa, jossa se oli rauhassa saanut kasvaa, Petteri täsmentää.
Vajaan viikon kuluttua hänet kotiutettiin odottamaan leikkausta.
– Seuraavana sunnuntaina menin kirkkoon. Olin varma, että rippipappi Mauri on siellä, vaikken tiennyt pappien saarnavuoroista. Ja siellä hän oli! Kerroin tapahtuneesta, joka oli hänestä upeaa. Tapasimme muutaman kerran. Mauri antoi Raamatun, neuvoi aloittamaan Uudesta testamentista sekä käymään kirkossa. Viime jouluna hän pyysi minut ehtoollisavustajaksi, Petteri kertoo.
Aluksi messun kulku ihmetytti, mutta vähitellen hän uskaltautui takapenkistä peremmälle. Muu, iäkkäämpi seurakuntaväki otti tulijan hyvin vastaan.
– Suomalainen on mielellään hiljaa, mutta muutamat tulivat tervehtimään.
Tallella arvet ja luottamus
Petterissä tapahtunut muutos on ihmetyttänyt lähipiiriä. Jo hänen sairastumisensa pysäytti.
– Isällä ja äidillä oli yhteiset 60+60=120-vuotisjuhlat kohtausta seuranneena päivänä. Tietysti sairastumiseni oli vaikuttanut tunnelmaan. Tilanne huolestutti läheisiä, itse olin ennen leikkausta levollinen enkä pelännyt kuolemaa. Se tulee, kun on tullakseen. Nyt on aika nauttia elämästä.
Leikkaus kesti noin neljä tuntia. Potilas oli vuorokauden monissa letkuissa tehovalvonnassa ja noin viikon neurologisella osastolla. Liikkeelle sai lähteä pian. Pää oli vaikuttavasti niiteillä tikattu.
– Kaikki meni hyvin, vain komeat arvet jäivät, kun päänahka siirrettiin syrjään, Petteri sanoo ja silittää vasenta ohimoaan, jossa kasvain oli.
Ensin hän kävi puolivuotiskontrollissa, nykyisin otetaan magneettikuva kerran vuodessa. Epilepsiaoireisiin määrättiin kahta lääkettä, joita vähennetään vähitellen.
Uudesta versosta löytyi oman ikäistä väkeä ja messuyhteisö
Pian leikkauksen jälkeen Petteri alkoi etsiä netistä Tampereen seurakuntien kattausta ja löysi evankelis-luterilaisten seurakuntien Uusi verso -verkoston, joka painottaa yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. ”Meitä eivät yhdistä ikä, mielipiteet tai käyttäytymiskoodit vaan usko; olemme Jeesusta etsivien ja seuraavien ihmisten yhteisö. Mukaan voi siis tulla hyvinkin erilaisista elämäntilanteista”, verkkosivut kertovat.
Petteri löysi ikäistään väkeä ja meni mukaan aloittelijoiden ryhmään, jossa sai kysellä ja keskustella. Hän alkoi käydä Pispalan kirkossa Varikko-messussa, joka toteutetaan pääosin vapaaehtoisten voimin. Tehtäviä löytyy tekniikasta tarjoiluun, musiikista mediaan, pyhäkoulusta tankkitiimiin, joka ottaa erityisesti uudet ihmiset vastaan ja järjestää sisäänajo-illanviettoja.
– Messussa lauletaan ylistyslauluja. Tunnelma on rento ja Jeesus keskiössä.
Monenkirjavasta Talli-toiminnasta löytyy muun muassa Armotalli, Ihmiskaupan vastainen talli, Lastensuojeluverkosto, Perhetalli, Teatteri Verso, Treenitiimi. Petteri löysi itselleen läheistä tekemistä ja kaveriporukan, jossa pidetään hauskaa ja etsitään Jumalan tuntemista.
– Eräversoissa naiset ja miehet retkeilevät kansallispuistoihin ja lähiympäristöön. Luonto on levollinen ympäristö liikkua rauhassa ja jutella. Jumala on siellä lähellä.
Maahanmuuttokriitikosta pakolaismiesten jalkapallokoutsiksi
Urheilumies liittyi myös FC Varikkotiimiin, joka pelaa palloliiton Tampereen piirin harrastesarjassa jalkapalloa. Ennen pelejä rukoillaan, ja joukkue on portti messun suuntaan.
– Kun polvi meni pelissä romuksi, minusta tuli valmentaja, Petteri naurahtaa ja kertoo, että joukkueeseen liittyi myös irakilaisia pakolaismiehiä.
– En aiemmin ollut kovin maahanmuuttomyönteinen. Nyt ennakkoluuloistani ei ole mitään jäljellä. Kannattaa tutustua tulijoihin, kuunnella heidän tarinaansa ja ymmärtää, mistä oloista he ovat lähteneet.
Petterin mielestä kaikkea ei tarvitse uudistaa, mutta jollekin vanha messu on liian kankea. Siksi tarvitaan uudenlaisia yhteisöjä, kuten Uusi verso. Hänelle perinteinen messu on edelleen tärkeä.
– Saan olla siellä rauhassa Jumalan kanssa, mistä jää hyvä olo koko sunnuntaipäivään.
”Aiemmin elämä pyöri oman navan ympärillä”
Petteri kertoo elämänrohkeudesta, jota hän on saanut uskoontulon myötä.
– Olen ollut turvallisuushakuinen ja jättänyt väliin monia kokemuksia. Armeijassa kysyttiin kiinnostusta lähteä aliupseerikoulutukseen, mutta rohkeus ei riittänyt. Olisin halunnut myös palomieheksi, mutta luovutin, kun ensimmäisellä kerralla jäin puolen pisteen päähän.
– Nyt sain rohkeutta lähteä opiskelemaan uutta alaa. Rukoilin ja hain. Pohdin kyllä, miten muisti pelaa ja pärjään opiskelussa, mutta oppiminen on sujunut hyvin.
Petteri alkoi huomata myös toisten ihmisten tarpeita, joihin voi vastata omalla osaamisellaan; jotkut ovat saaneet häneltä muun muassa remonttiapua.
– Aiemmin elämä pyöri enemmän oman navan ympärillä, mies sanoo ja kertoo arvomuutoksen johtaneen eroon silloisesta tyttöystävästä; tämä ei hyväksynyt Petterissä tapahtunutta muutosta.
– Vanhemmat ovat olleet onnellisia, kun näkevät minun olevan onnellinen ja tyytyväinen. Yhteys on säilynyt moniin vanhoihin kavereihin, jotka saattavat ystävällisesti vähän vinoilla uskostani. Erään heistä pyysin bestmaniksi.
Tahdon
Viime lokakuussa Petteri osallistui Uuden verson järjestämään urheilulähetysiltaan. Siellä oli myös Ruth Hakala, joka on toiminut kristillisen Operaatio Mobilisaation lyhytaikaisen lähetystyön koordinaattorina Suomessa ja ollut aiemmin Etelä-Afrikassa vapaaehtoistyössä. Ruth kysyi, voisiko Varikkotiimi lähteä Ukrainaan pitämään jalkapalloleiriä orvoille ja maan sisäisille pakolaisnuorille.
– Kun Ruth tuli juttelemaan, silmäni aukenivat: kukas tämä upea nainen on? Puhuttiin, että palataan asiaan, ja kun pääsin kotiin, laitoin samana iltana viestiä: mennäänkö kahville. Pikkuhiljaa tapailtiin ja huomattiin, että elämään on tullut ainutlaatuinen ihminen.
Pian Petteri huomasi tutustuvansa Hakalan uskovaiseen sukuun, joka otti hänet lämpimästi vastaan.
Häitä oli juhlimassa 120 vierasta 22.heinäkuuta.
– Se oli upea päivä, jossa Jumala oli läsnä.
– Haluamme elää joka päivä sitä elämää, johon Jumala on meidät tarkoittanut ja niin, että Jeesus on ykkönen. Rukoilemme yhdessä ja luemme Raamattua, sanoo mies, jonka puheissa vilahtaa usein myös Ella. Aika tyttären kanssa ja tämän paras on aina ollut isälle tärkeää.
Mennyt ja tuleva mahtuvat samaan elämään. Siinä elämässä on raju ennen ja jälkeen 20.3.2015. Tajuttomuus, joka johti syvään havahtumiseen.
– Sairastuminen on ollut parasta, mitä minulle on tapahtunut – niin karua kuin se olikin sukulaisille ja ystäville. Sain valtavan lahjan, kun Jeesus näyttäytyi sairauden keskellä.
Kuva: Rami Marjamäki
Lue myös:
Uusi Verso -yhteisön pastori: Näin syntyy kasvava seurakunta