Paula Närhi. Kirkolliskokous hyväksyi ponnen naispappeuspäätöksen yhteydessä vuonna 1986. Perinteistä virkakäsitystä kannattavien suhteen haluttiin olla ymmärtäviä ja myötämielisiä, toimintavapauden käytännön merkitys jätettiin kuitenkin avoimeksi, Närhi toteaa.
– Vanhan virkakäsityksen rinnalle nousi uusi, joka oli vanhaan jännitteisessä suhteessa. Pontta ei olisi ikinä pitänyt hyväksyä näin jälkikäteen ajatellen, seurakunnissa edelleen olemassa olevat ristiriidat ovat seurasta sen erilaisista tulkinnoista.
Kirkkososiologian alaan kuuluvan tutkimuksen aineisto koostuu viidessä seurakunnassa tehdyistä haastatteluista, joissa ilmeni papin sukupuolesta johtuvia ristiriitoja. Työntekijöiden ja luottamushenkilöiden haastattelut on tehty vuonna 2005, vuotta ennen piispa Mikko Heikan johtaman työryhmän linjausta, joka kielsi sukupuoleen perustuvat työvuorojärjestelyt.
Työryhmän mietintö selkeytti Närhen mukaan tilannetta normitasolla mutta ei poistanut ponnesta periytyvää epämääräisyyttä käytännön seurakuntaelämässä. Hän tunnistaa esimerkiksi edelleen jatkuvasta epämääräisyydestä muun muassa Oulun hiippakunnassa sallitut vanhan virkakäsityksen mukaiset erillismessut.
– Siinä on periaatteessa samoista lainalaisuuksista kyse kuin työvuorojärjestelyissä. Osa on sitä mieltä, että ongelma ratkeaa erillismessujen avulla ja osa katsoo niiden ylläpitävän ongelmaa. Itse edustan sitä linjaa, että kaikkien kanssa pitäisi pystyä työskentelemään ja messun tulisi olla avoin kaikille eli erillismessut ylläpitävät mielestäni ongelmaa eivätkä palvele kirkon ykseyttä.
Samalla tavoin kuin työvuorojärjestelyt myös erillismessut voivat Närhen mukaan aiheuttaa ristiriitoja työyhteisön sisälle. Tutkimuksen aineistossa ristiriidoista seurasi paikoin työntekijöiden uupumista ja sairastumista.
– Pahimmillaan oltiin tilanteessa, jossa uupuivat sekä naispappeuden torjujat että puoltajat. Tilanne oli kärjistynyt ja mennyt henkilökohtaiseksi. Osassa seurakunnista oli näennäinen työrauha, mutta pinnan alla kuohui. Sovittelevia kirkkoherroja arvosteltiin ja tilanne oli räjähdysherkkä.
Närhen mukaan hankalimpia olivat tilanteet, jossa perinteisen virkakäsityksen kannattaja oli persoonaltaan miellyttävä, koska henkilökemiat vaikuttivat siihen, kuinka hanakasti ristiriitoihin tartuttiin.
– Halu ylläpitää harmonisia ihmissuhteita sai monet vetäytymään ja vaikenemaan vaikka he näkivät, että naisia syrjittiin.
Perinteisen virkakäsityksen kannattajat ovat Närhen mukaan hallinneet teologista keskustelua huomaamatta.
– Vaikka ajateltiin, että kysymys ratkaistiin vuonna 86, miksi edelleen ollaan tässä tilanteessa? Elääkö vanha teologia käytänteissä, asenteissa ja toiminnassa? On inhimillisesti ymmärrettävää, että asiassa joustettiin ja torjujille haluttiin antaa aikaa, mutta jälkeenpäin voidaan kysyä oliko se viisasta.
Herätysliikkeiden vahva rooli on hänen mukaansa lisännyt ymmärrystä vastustamista kohtaan. Hienotunteisuuden hintana ovat naisia syrjivät käytännöt.
– Vasta viime vuosina on tapahtunut sellainen kulttuurinen muutos, että ääneen ovat päässeet seurakuntalaiset, joille tämä on ennen kaikkea ihmisoikeuskysymys ja myös hengellinen kysymys. Kiistat ovat nousseet esiin, ja on tajuttu, ettei aika olekaan hoitanut ristiriitoja pois päiväjärjestyksestä.
Hän näkee erillismessujen taustalla päätöksiä, joiden takana ei sataprosenttisesti seisota ja myös kosmeettista sitoutumista sukupuolten tasa-arvoon.
– Tämä kertoo syvistä asenteista. Ihminen voi haluta olla samaan aikaan solidaarinen torjujalle ja puolustaa naispappien oikeuksia. Hän ei halua ristiriitatilanteessa valita kumpaakaan, jolloin lopputulos on, että ristiriidat jäävät henkiin eikä kannanottoihin kyetä, koska kysymys on liian vaikea.
Lue myös: