Teemu Potapoff tuntee portsareiden sielunelämän

Mitä yhteistä on papilla ja portsarilla? Hämmästyttävän paljon, tietää Teemu ”Pastori” Potapoff. Hän on työskennellyt ovimiehenä Helsingin yöelämässä kahdenkymmenen vuoden ajan.

Syyskuun alussa ilmestyi Potapoffin yhdessä valokuvaaja Julius Konttisen kanssa toimittama kirja Yön sankarit, jossa viisitoista konkariportsaria kertoo työstään ja elämästään.

Koulutukseltaan Potapoff on lähes valmis teologian maisteri. Opinnoista puuttuvat vain pakollinen ruotsin kurssi ja yksi vieraskielinen luentosarja.

Teemu Potapoffista piti tulla pappi, mutta toisin kävi.

Teologiaa ja salitreeniä

Oulussa 1980-luvulla nuoruutensa viettänyt Potapoff muutti Helsinkiin 90-luvun alussa. Teininä paikallisradiossa työskennellyt Potapoff opiskeli ensin vuoden journalismia Helsingin Evankelisessa Opistossa, mutta alkoi sitten päntätä teologisen tiedekunnan pääsykokeisiin. Media-alan lisäksi Potapoffia kiinnosti pappeus.

Hän tankkasi pääsykoekirjoja niin, että osasi sivukaupalla tekstiä ulkoa ja pääsi heittämällä sisään.

Teologian opintojen ohessa Potapoff nosteli painoja Töölö Gymillä, mistä on peräisin myös lempinimi Pastori. Vuonna 1995 samalla salilla käynyt portsari kysyi, kiinnostaisiko Potapoffia tulla keikalle.

Teologian opinnot jatkuivat töiden ohessa pitkälle 2000-luvulle, mutta kutsumus pappeuteen hiipui.

– En osaa sanoa tarkkaan, milloin se jäi, mutta tiedän kyllä miksi. Alkoi tuntua siltä, että en halua sanoa kolme kertaa itseäni pidempään eläneille mummoille ja vaareille, että sinun pitää elää näin.

Sittemmin Potapoff on myös eronnut kirkosta, mutta kirkkoon kuulumisella ei hänen mielestään ole mitään tekemistä uskon kanssa.

– Minun mielestäni, ja saat painaa tämän kapitaaleilla, usko on eri asia kuin uskonto. En usko institutionaaliseen kirkkoon, Potapoff sanoo.

– Se ei tarkoita, etten uskoisi Jumalaan. En muista milloin olisin viimeksi käynyt jumalanpalveluksessa, mutta rukoilen joka päivä.

Portsari on supliikki macho

Papiksi ja portsariksi eivät välttämättä hakeudu samankaltaiset ihmiset, mutta ammateissa on silti jotain yhteistä. Ainakin molemmat ammatit ovat puheammatteja.

Ovimiehen täytyy saada asiakkaat viihtymään ja tarvittaessa pystyä puhumaan rauhalliseksi jopa asetta heiluttava öykkäri.

Vahtimestariksi hakeutuvia yhdistää Potapoffin mukaan ensisijaisesti miehisyys ja kiinnostus kamppailulajeja kohtaan, mutta työ opettaa myös taitavaksi puhujaksi.

Puhumista tärkeämpää niin vahtimestarin kuin papinkin työssä on kuitenkin taito kuunnella.

– Kun joku käyttäytyy aggressiivisesti, täytyy osata lukea toista ihmistä, Potapoff kuvailee.

Potapoffin mukaan ravintolan vahtimestari on yhtä aikaa turvamies, klovni ja sielunhoitaja.

Vahtimestari pitää asiakkaiden tavarat turvassa ja huolehtii siitä, että kaikki saavat viettää iltansa rauhassa. Hän on paitsi ravintolan sisäänheittäjä, myös viimeinen työntekijä, jonka asiakas lähtiessään tapaa.

– Vaikka asiakkaalla olisi ollut kuinka hilpeä ilta tahansa, nyrpeä vahtimestari voi pilata illan vielä ulko-ovella.

Sielunhoitaja vahtimestari on siksi, että aika moni haluaa puhua portsarin kanssa. Varsinkin sellaisen, jonka lempinimi on Pastori.

– Ihmiset eivät aina ajattele, että vahtimestari tekee muutakin kuin pummaa rahaa narikassa ja vetää ihmisiä sisälle.

Opinnot herättävät kunnioitusta

Nykyään Potapoff työskentelee arkisin Nelosella toimittajana ja viikonloppuisin Ravintola Teatterin ovella.

Vaikka teologeja työskentelee tiettävästi enemmän media-alalla kuin ravintoloiden ovimiehinä, Potapoff uskoo, että teologian opinnoista on ollut enemmän hyötyä jälkimmäisessä ammatissa.

– Olen ainakin vähän keskimääräistä ammatinharjoittajaa empaattisempi.

Ovimiehelle haistatteleva tai väkivaltainenkaan asiakas ole paha ihminen, Potapoff uskoo. Huono käytös on pahan olon ja alkoholin kohtalokas yhdistelmä.

Väkivallan näkeminen kuitenkin kovettaa ja saattaa tehdä kyyniseksi.

– Näissä hommissa menettää helposti uskonsa ihmiseen.

Teologian opinnoista on ollut Potapoffille myös mainehyötyä. Hän kertoo huomanneensa, että asiakkaiden suhtautuminen muuttuu sen jälkeen, kun he saavat kuulla, mistä lempinimi tulee. Pappi on monelle yhä suurempi auktoriteetti kuin ovimies.

– Kun ihmiset kuulevat, että olen teologi, he suhtautuvat minuun kunnioittavammin.

Kuva: Joona Raudaskoski

Edellinen artikkeliKuopion hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Seuraava artikkeliMahdollisuus työhön