Kotimaa Pro kysyi viideltä piispalta, miten he arvioivat viime viikolla hiippakunnissa pidettyjä synodaalikokouksia, mikä näiden kokouksien merkitys ylipäätään nykyaikana on ja minkälainen voisi olla niiden tulevaisuus.
Mikkelin, Kuopion, Turun arkkihiippakunnan, Lapuan ja Porvoon piispat arvioivat kokouksia yleisesti ottaen hyvin sujuneiksi ja tarpeellisiksi, ja niille arvioidaan olevan tarvetta myös tulevaisuudessa.
Sen sijaan esimerkiksi kokouksien koulutusfunktiosta on piispojen kesken myös hieman erilaisia näkemyksiä. Myös kokousten rakennetta ja pitämisfrekvenssiä voidaan heidän mukaansa arvioida uudelleen.
Seppo Häkkinen, Mikkelin hiippakunta: Synodaalikokouksien pitkää traditiota ei pidä katkaista
Mikkelin piispa Seppo Häkkinen kertoo, että hänen kokouksesta saamansa alustava palaute on ollut myönteistä. Lopullinen palautekysely on vielä käynnissä.
– Teema oli onnistunut, kuten myös synodaalikirja keskustelun virittäjänä. Kokousohjelmassa oli kymmenkunta erilaista kanavaa, joiden antia on kiitetty. Esimerkiksi ”Liperit leffoissa” käsitteli suomalaisten elokuvien pappiskuvaa ja siinä tapahtunutta muutosta. Kanava sai suursuosion.
– Esitelmistä ja puheenvuoroista piispa Eero Huovisen ”Miksi ekumenia etenee niin hitaasti?” oli hyvin ajankohtainen. Kaiken kaikkiaan tämä oli hyvä kokous, Häkkinen sanoo.
Synodaalikokoukset ovat piispan mielestä merkittäviä pappisidentiteetin ja kollegiaalisuuden vahvistajina.
– Niissä on mahdollista yhdessä pohtia, mitä merkitsee olla ja toimia pappina nykyajassa ja miten voimme pappeina tukea toisiamme sekä sitoutua yhä vahvemmin siihen kirkkoon, jonka pappisvirkaan meidät on kutsuttu.
Yksi konkreettinen esimerkki tästä kollegiaalisuudesta ovat Häkkisen mukaan kokouksen ohjelmaan sisältyneet muistosanat edellisen kokouksen jälkeen kuolleista kollegoista.
– Huomaan edesmenneiden virkaveljiemme ja –sisartemme muistamisen tulevan itselleni joka kerta yhä koskettavammaksi. Joukossa on aina vain enemmän tuttuja nimiä. Papiston kollegiaalisuuden osoitus on se, että emme heitä unohda. Eräs pappi totesikin minulle: Kuka meitä sitten muistaa, jos synodaalikokoukset lopetetaan?
Synodaalikokoukset palvelevat edelleen ajankohtaisena teologisena keskustelufoorumina.
– Mikael Agricolan sanoin: ”Eikö se pappein työ ole, rukoilee, saarnaa ja studeeraa.” Tätä studeeraamista, yhteistä teologista keskustelua ei ole nykyisin yhtään liikaa, päinvastoin, sitä pitäisi olla enemmän. Tätäkin tarvetta varten synodaalikokouksilla on oma paikkansa.
Synodaalikokoukset toimivat Häkkisen mielestä edelleen myös piispan kaitsennan välineenä, vaikka luonnollisestikaan ne eivät yksinomaan siihen riitä.
Joskus synodaalikokouksien kustannuksia on pidetty turhan suurina. Jopa niiden kokonaan lopettamista on kirkossa ehdotettu. Häkkinen asettaa summia oikeaan suuruusluokkaan.
– Kokonaisuutena niiden kustannukset eivät poikkea vastaavista kahden päivän koulutusten kustannuksista.
Synodaalikokousten erittäin pitkää traditiota ei Häkkisen mielestä pidä katkaista.
– Sen sijaan niiden muotoja voidaan pohtia ja useimmissa hiippakunnissa olisi mahdollista järjestää esimerkiksi yksipäiväisiä kokouksia useamminkin kuin kerran kuudessa vuodessa. Tarvetta papiston yhteisille kokoontumisille on, tulevaisuudessa ehkä nykyistäkin enemmän, Seppo Häkkinen toteaa.
Jari Jolkkonen, Kuopion hiippakunta: ”Jerusalemin piispan puheenvuoro seisautti veret”
Kuopion hiippakunnassa keskityttiin piispa Jari Jolkkosen mukaan paljolti suuriin linjoihin ja kansainvälisiin kysymyksiin. Yksi kokouksen pääpuhujista oli Jerusalemin piispa Munib Younan. Hänen kirkkonsa on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kumppanuuskirkko.
– Piispa Younan on myös Luterilaisen maailmanliiton presidentti. Onhan se hienoa saada paikalle luterilaisen kirkkoyhteisön ylin hengellinen johtaja. Erityisen hieno oli kuitenkin hänen veret seisauttava puheensa luterilaisesta vanhurskauttamisopista ja sen ajankohtaisesta ja yhteiskunnallisestakin merkityksestä.
Kokouksen vieraana oli myös kaksi tunnettua yhdysvaltalaista liturgiikan tutkijaa. Professori Gordon Lathrop piti esitelmän liturgisesta kirkko-opista eli siitä, mitkä vahvat merkit tekevät kirkosta kirkon. Hänen puolisonsa professori Gail Ramshaw esitti teesejä hyvän liturgisen kielen tuntomerkeistä.
– Molemmat edustavat oman alansa kansainvälistä huippua ja silti puhuivat hyvin konkreettisesti. Varsinkin professori Ramshawn teesit herättivät erittäin vilkkaan keskustelun. Virkistävää oli myös kuulla Helsingin Sanomien toimittajan Anna-Stina Nykäsen havaintoja synodaalikirjasta. Hän piti siinä avautuvaa luterilaisuutta hienona juttuna, ja kyseli kriittisesti, miksi hänelle ei ole aiemmin kerrottu tämmöisistä.
Jolkkonen arvioi, että tietenkään esitelmät ja teemat eivät voi kaikkia miellyttää
– Saadun palautteen ja myös oman kokemukseni pohjalta tämänvuotiseen synodaalikokoukseen oltiin hyvinkin tyytyväisiä. Se vahvisti yhteyttä ja antoi virikkeitä reformaation merkkivuoden viettoon. Pidän tärkeänä myös kansainvälistä ulottuvuutta.
Koko hiippakunnan pappeinkokouksen tarkoituksena on Jolkkosen mielestä antaa koulutusta ja vahvistaa kollegiaalisuutta. Molemmat ovat hänestä välttämättömiä myös jatkossa.
– On kysytty, onko synodaalikokous liian kallis. Kulut ovat nyt helposti laskettavissa, koska rahoitus tulee keskushallinnosta. Minusta tärkeämpää on kysyä, onko myös papeilla ylipäänsä oikeus kehittyä työssä? Onko oikeus saada koulutusta, vaalia kollegiaalisuutta ja päästä syventämään teologiaa yhdessä? Minusta vastaus on täysin selvä: tietysti. Se on oikeastaan virkavelvollisuus.
Aivan sama oikeus koskee Jolkkosen mielestä vaikkapa diakoneja ja nuorisotyönohjaajia. Esimerkiksi lapsi- ja nuorisotyön koulutuspäivät järjestetään joka vuosi.
– Koulutus on vastamyrkkyä urautumiselle, pitää kiinni ajassa ja auttaa kehittymään työssä. Jos tunnustetaan työntekijöiden oikeus synodaalikokouksiin tai neuvottelupäiviin, silloin kysymys siitä, miltä kustannuspaikalta kulut maksetaan, keskushallinnosta könttäsummana vai paikallisseurakunnista ripoteltuna, on pelkästään tekninen.
Jolkkosen mukaan yhden henkilön kulut Kuopion hiippakunnassa olivat noin 300 euroa kahden täyden päivän koulutuksesta.
– Pappien ja muiden kirkon työntekijöiden jatkokoulutuksen ja kollegiaalisuuden vaaliminen kuuluu luterilaisen reformaation ytimeen.
Kuopion hiippakunnassa papit kokoontuvat Jolkkosen mukaan synodaalikokouksien välivuosina koulutusretriittiin rovastikunnittain. Näissä piispakin on läsnä.
Kuopion synodaalikokouksissa vieraili vielä yksi merkittävä henkilö
– Synodaalikokouksen illanvietossa vieraili myös itse Martti Luther, joka kertoi hakeneensa töitä Kirkon palvelukeskuksesta. Martti lauloi Katariinalle sepittämänsä rakkauslaulun, Jari Jolkkonen kertoo.
Kaarlo Kalliala, Turun arkkihiippakunta: Synodaalikokousten kouluttava merkitys jotakuinkin kadonnut
Arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala toteaa piispan katsovan synodaalikokousta omasta omalaatuisesta näkökulmastaan.
– Siitä katsottuna ilmapiiri oli nyt hyvä ja toteutus onnistunut. Jotkut olisivat varmasti kaivanneet lisää ryhmä- tai yleiskeskustelua synodaalikirjasta ja vaikkapa kirkon avioliittokäsityksestä. Usean sadan papin kesken sellaiset eivät kuitenkaan toimi erityisen hyvin.
Tämän Kalliala kertoo sanovansa sen kokemuksen perusteella, mikä hänelle on syntynyt kokouksia aikoinaan hiippakuntadekaanina järjestäessään.
Jotakin on myös muuttunut ajan saatossa.
– Synodaalikokouksien vanha kouluttava merkitys on jotakuinkin kadonnut. Kun synodaalikirjaa käsiteltiin rovastikunnittain ennen yhteistä kokousta, suuri osa papistosta tuli kuitenkin keskittyneeksi reformaation keskeisiin piirteisiin ja sen merkitykseen myös nyt.
Nykyään synodaalikokoukset voivat Kallialan mielestä kuitenkin vahvistaa kollegiaalisuutta ja yhteenkuuluvuutta.
– Papistoakin kun vaivaa keskustelun ja kanssakäymisen keskittyminen melkeinpä vain samanmielisiin.
Tämänvuotisen kokouksen jälkeen Kalliala kertoo suhtautuvansa synodaalikokouksien jatkamiseen aiempaa myötämielisemmin.
– Synodaali-sanan aina muistutetaan merkitsevän yhteistä tietä. Yhteisen tien kulkeminen ja miksei hakeminenkin edellyttää sekä yhteistä kokemusta että vuorovaikutusta: nämä tulevat korostumaan.
Nykyisin synodaalikokous on kirkkojärjestyksen mukaan järjestettävä ainakin kerran kuudessa vuodessa.
– Jos tästä luovutaan, vastaavia kokouksia kannattaa kyllä järjestää. Ne saattavat olla yksipäiväisiä tai koskea kerrallaan vain osaa hiippakunnasta. Toisaalta niihin voidaan kutsua muitakin henkilöstöryhmiä kuin vain pappeja, Kaarlo Kalliala sanoo.
Simo Peura, Lapuan hiippakunta: Synodaalikokouksessa nuorempi papisto marssi esiin
Lapuan hiippakunnan synodaalikokous toimi piispa Simo Peuran arvion mukaan varsin hyvin.
– Kokouspaikasta on tullut paljon myönteistä palautetta. Laukaan Peurunka tarjosi oivat tilat paitsi koko joukon kokoontumisille, myös pienemmille ryhmille. Papisto saattoi helposti keskustella keskenään ruokatauoilla ja kahvilla sekä ohjelmasta vapaina hetkinä.
Kokouksessa pyrittiin Peuran mukaan nostamaan esille papin ydintyön teologiaa: luterilaisuutta, jumalanpalvelusta ja sen kieltä, sekä kirkon missionaarisuutta.
– Enemmän olisi ollut syytä käydä pienryhmäkeskusteluja. Ajankohtaisista asioista, kuten avioliittolain muutoksesta ja maahanmuuttajista, oli lyhyet alustukset. Niistä ei valitettavasti ehditty keskustella, mutta hiippakunta tulee järjestämään papeille keskustelutilanteita talven aikana.
– Messu Laukaan kirkossa ja päätösmessu lasten kanssa säväyttivät. Ilmapiiri oli myönteinen ja kannatteleva, Peura sanoo.
Piispan on Peuran mielestä ajoittain hyvä nähdä omin silmin hiippakunnan papisto kokonaisuudessaan.
– Tällä joukolla mennään yhdessä eteenpäin ja huolehditaan kirkon perustehtävästä. Kokoonpanossa oli tapahtunut kuudessa vuodessa iso muutos. Nuorempi papisto marssi esiin. Synodaalikokous voi edelleen rohkaista pappeja teologiseen pohdintaan.
Tärkeää on myös kollegiaalisuuden esiintuominen ja vahvistaminen.
– Kirkossa on edelleen tarve päästä yksilöllisestä toimintakulttuurista kollegiaaliseen ja yhteisölliseen toimintatapaan. Avauspuheenvuorossani kehotin pappeja käyttämään hyväkseen mahdollisuudet tutustua entuudestaan tuntemattomiin pappiskollegoihin.
Tulevaisuudessa yhteisiä kokoontumisia tarvitaan Peuran mielestä edelleen
– Ilmeistä on kuitenkin, että kaksipäiväisten kokousten järjestämiseen ei ole rahaa yhtä paljon kuin aiemmin. Harkittavaksi tulee kokousten keventäminen. Toivon kuitenkin, että tämä kollegiaalisen kohtaamisen mahdollisuus säilyisi jossakin muodossa ja että siihen olisi mahdollisuus myös muilla henkilöstöryhmillä, Simo Peura sanoo.
Björn Vikström, Porvoon hiippakunta: Kokous huolissaan Suomen nykyisestä pakolaispolitiikasta
Piispa Björn Vikström kertoo, että Porvoon tuomiokapitulin saaman palautteen mukaan osanottajat olivat pääsääntöisesti hyvin tyytyväisiä.
– Erityisesti kiiteltiin hyvää ilmapiiriä eli sitä, että mielipiteitä jakavistakin asioista pystyttiin keskustelemaan hyvässä ja toisia kunnioittavassa hengessä
Myös seminaariohjelmaa pidettiin onnistuneena.
– Iltamessusta, johon kuului myös parentaatio (muistopuhe) pidettiin. Oli myös ilahduttavaa, että koko yli 200 hengen kokous yksimielisesti asettui tukemaan muille synodaalikokouksille ja medialle suunnattua julkilausumaa, jossa ilmaistiin huolta Suomen nykyisestä pakolaispolitiikasta.
Synodaalikokouksilla voi 2000-luvulla olla Vikströmin mielestä edelleen tärkeä rooli yhteenkuuluvuuden ja kollegiaalisen tuen vahvistamisessa.
– Ne antavat myös mahdollisuuden teologiseen syventämiseen, mikä ikävä kyllä ei välttämättä toteudu arkisessa työssä. Teologinen reflektointi ja erilaisten kantojen luova yhteentörmäys on minusta paras lääke sille pinnallisuudelle, joka välillä leimaa kirkollista ja teologista keskustelua niin lehtien yleisönosastoilla kuin netissä.
Porvoon piispa toivoo, että synodaalikokouksia pystytään järjestämään tulevaisuudessakin, edellä mainituista syistä.
– Niitä pitäisi mielestäni järjestää joka kolmas vuosi, ehkä niin, että eläkeläispapit kutsutaan mukaan vain joka kuudes vuosi. Synodaalikokousten ohella pitää tietenkin yhteydenpitoa ja teologista keskustelua hiippakunnassa tehostaa muillakin tavoilla, johon nykyaikainen teknologia tarjoa monta mahdollisuutta. Toisaalta mahdollisuus tavata kasvotusten on elintärkeä, koska silloin on paremmat edellytykset ymmärtää toista, Björn Vikström sanoo.
Synodaalikokousta koskevat kysymykset lähetettiin niille piispoille, joiden hiippakuntien kokouksia ei uutisoitu Kotimaassa tai Kotimaa24:ssa.
Lue myös:
Synodaalikokous Tampereella: Armoa on hyvin koulutettu poliisi
Presidentti Tarja Halonen arkkihiippakunnan synodaalikokouksessa: Tehkää parannus!
Synodaalikokous Oulussa: ”Hiippakuntamme erilaisuus on sen suurin voimavara”