Yksinäisyys on suomalaisten iskelmien keskeisimpiä teemoja. Tuore tutkimus osoittaa, että iskelmien kuvaama yksinäisyys on säilynyt melko samanlaisena 1950-luvulta nykypäivään.
Yksinäisyydestä kertovissa iskelmissä toistuvia ilmaisuja ovat pimeys, kylmyys ja tyhjyys. Tyypillisimmillään yksinäisyyttä koetaan syksy- tai talviyönä kaupunkiasunnon sängyllä tai ikkunasta ulos katsellen. Yksinäisissä asunnoissa tunnetaan eniten levottomuutta, katumusta, pettymystä ja toivoa. Myös autio ranta on suosittu yksinäisyyden paikka. Maaseutu sen sijaan on pikemminkin yhteisöllisyyden ja inhimillisyyden areena.
Professori Juho Saari Itä-Suomen yliopistosta sekä muusikko ja sanoituskouluttaja Matti Huhta analysoivat tutkimuksessaan sataa suomalaista iskelmää. Puolet tutkimusaineistosta oli 1950- ja 1960-luvun tunnettuja sävelmiä, ja toinen puolisko vuoden 2000 jälkeisiä iskelmähittejä.
Laulujen kuvaamista tunteista kaipaus on ylivoimaisesti yleisin, ja sen merkitys on korostunut ennestään. Levottomuus tunteena on kappaleissa yleistynyt ja suru puolestaan vähentynyt. Kun menneiden vuosikymmenien iskelmät kuvasivat baareja ja kaupunkeja, on nykyiskelmissä siirrytty teille ja asuntoihin. Toiminnoista tärkeimpiä ovat käveleminen, itkeminen ja katseleminen.
Sosiaalitieteissä yksinäisyys on tärkeä teema, sillä sen kielteiset vaikutukset hyvinvointiin ja terveyteen ovat selkeitä. Suomalaisten rakastetuimmat iskelmät kertovat yksinäisyydestä. Radio Iskelmän vuosiäänestyksen voittajakappaleista vuosina 2001–2010 kahdeksan kertoo yksinäisen näkökulmasta. Syrjäytymistä sen sijaan ei iskelmässä juuri käsitellä.
Saari ja Huhta tarkastelivat tutkimuksessaan suomalaisten iskelmälyriikoiden yksinäisyyskuvauksia kulttuurisena ilmiönä. Tutkimusartikkeli Tyhjät huoneet huutaa kaipuutaan – Yksinäisyys suomalaisessa iskelmälyriikassa, ilmestyi Kulttuurintutkimus-lehden viimeisimmässä numerossa (4/2012).
Juho Saari on hyvinvointisosiologian professori ja Kuopion hyvinvointitutkimuksen (KWRC) johtaja ja Matti Huhta muusikko ja sanoituskouluttaja.