Neljännen lapseni kohdalla tajusin, että rakkaus ei ole ”enemmän” tai ”vähemmän”, vaan se on rakkautta, jota ei voida määritellä sen enempää laadussa kuin määrässäkään. Rakkaus jokaiseen lapseen on täysin omanlaatuista juuri hänen kanssaan vuorovaikutuksessa syntynyttä ja toisaalta yhtä aikaa myös universaalia ja jotakin itseni ulkopuolelta tulevaa.
Jos siis jo ihmisten välinen rakkaus on näin määrittelemätöntä, mitä voi olla se rakkaus, joka meillä on suhteessa Jumalaan. Jeesuksen kysymys ”rakastatko enemmän” on siis täysin mieletön, mutta Jeesushan rakasti kaikkia outoja ja mielettömiä elämän näkökulmia. Keskustelu jatkuu niin, että sitä voisi jo kutsua jankkaukseksi, ja kolme kertaa Kristuksen kieltäneen Pietarin mielessä on voinut olla muitakin termejä.
VOISIKO JEESUKSEN idea olla se, että sanat ovat kuitenkin lopulta helinää. Voidaan kysyä ja vastata aina uudella tavalla, mutta vielä ei ole tapahtunut mitään. Ratkaisevaa ovat teot. Tämä lause takertuu luterilaisen kurkkuun, mutta niin se vaan on. Rakkaus on tunne, rakkaus on väri, rakkaus on laulu, rakkaus on asenne, mutta ennen kaikkea rakkaus on teko.
Analyyttisesti olemme oppineet erottelemaan rakkauden lajeihin: agape, filia, eros ja caritas. Mutta entä jos taivaallisessa suurten asioiden hypermarketissa on rakkauden kohdalla vain yksi ainoa laari ja siinä lukee ”rakhaus”.
Ei rajoja, lokeroita eikä ranskalaisia viivoja. Rakkaus on toisen edun laittamista oman edun edelle ja sen on tultava ilmi konkretiassa. Meidän tulee antaa toisillemme ruokaa ja meidän tulee tehdä sellaisiakin tekoja, jotka joskus ottavat päähän, kuten jatkuva verojen maksu. Jotta diakonia voi toimia, jotta 15-vuotiaat voidaan kutsua yhdessä jakamaan elämän rankkaa todellisuutta ja toivoa. Jotta siunauskappelissa muiden niiskuttaessa on se kanttori, joka aina pystyy laulamaan.
Ehtoollisliturgiassa saan kylmikset, kuten nykyään vaikuttumista kuvataan, lauseen ”auta meitä antamaan itsemme eläväksi uhriksi Kristuksessa” kohdalla. Mitä se on? Eikö uhri ole jo annettu? Kyllä on, ja juuri siksi Jeesuksen seuraaminen vie väistämättä seuraajansa uhrauksiin.
Satu Kreivi-Palosaari
Kirjoittaja on Haagan seurakunnan pappi, toimittaja ja ämmi.
2. sunnuntai pääsiäisestä: Johanneksen evankeliumi 21: 15–19
Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun karitsoitani.” Sitten hän kysyi toistamiseen: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Kaitse minun lampaitani.” Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?”, ja hän vastasi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.”
Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: ”Seuraa minua.”
2. sunnuntai pääsiäisestä (Misericordia Domini) on aiheeltaan ”Hyvä paimen”.
Tekstit: Ps. 33:5–6, Ps. 23, Joh. 10:14, Jer. 23:1–4, 1. Piet. 5:1–4, Joh. 21:15–19
Liturginen väri on valkoinen.
Alttarilla on neljä kynttilää.
Kolehti kerätään teologiselle koulutustyölle Afrikan ja Aasian kasvavien kirkkojen parissa
Kylväjän kautta.
Ilmoita asiavirheestä