Suomessa on paljon ilmaisuja hengellisestä heräämisestä ja uskosta. Viidesläiset ja vapaissa suunnissa vaikuttavat ihmiset ovat uskossa, vanhoillislestadiolaiset uskomassa. Körttiläiset ovat kaipaavaisia ja uusi musta tässä genressä on olla ”toivovainen”.
Tietysti samaa ilmiötä koittavat kuvata sanat kirkkouskovainen ja tapakristitty. Milleniaalit ovat hengellisiä, mitä ikinä se tarkoittaakin. Nykyään tapaa myös ateisteiksi esittäytyviä, jotka toivovat tilaisuuteen by the way Korinttilaiskirjettä, Isä meidän -rukousta ja Herran siunausta.
Tämän evankeliumin mukaan ihminen voi tehdä yhden ainoan ”Jumalan teon”. Se teko on usko Jeesukseen, ja se ei ole ihmisen teko. Onko ihmisen uskonkuvaus inessiivi vai illatiivi, ei sillä ole väliä, ellei Jumala itse vaikuta uskoa. Mutta entä jos hän ei vaikuta?
VAIKEA IHMISEN osa on sietää tyhjyyttä. Sitä, että usko ei tunnu miltään. Kalliota voi hakata, ovea kiskoa, viitantupsussa roikkua, mutta ihmisen itsensä varassa ei ole, pulppuaako lähde, avautuuko ovi, kuuleeko Jumala. Uskoa ei voi pakottaa, eikä Jumalaa käskeä.
Kirkossa projektia, tapahtumaa, suunnitelmaa ja strategiaa riittää seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Entä jos toimintasuunnitelma olisi jonakin vuonna tyhjä taulu, strategian tilalla syvä hiljaisuus? Mitä jos työyhteisöpäivässä sitouduttaisiin vain messuun ja oltaisiin loppupäivä sen varassa, mitä syntyy. Kestettäisiin sekin, että ei synny mitään.
En uskaltaisi toimia niin. Tarkistan aina ennen iltarukousta vielä kerran messengerin, facebookin, instagrammin, whatsupin ja outlookin. Sen jälkeen ristin käteni ja kuiskaan: ”Tule kanssani Herra Jeesus.” (Jos vain löydät tilaa itsellesi.)
Pienenä lapsena hautajaiset merkitsivät sitä, että saa pullaa. Sitten sukulaisperhettä kohtasi traaginen menetysten sarja: peräti kolme perheen poikaa kuoli muutaman vuoden välein aineenvaihduntasairauteen. Minut ja siskoni pyydettiin laulamaan joka kerta kirkkoon pienen arkun vierelle, että ”onpa taivaassa tarjona lapsillekin”. Oli aika ymmärtää kipeästi, että elämässä on kyse suuremmista asioista kuin siitä, mitä saa syödä tai juoda.
Kirjoittaja on Haagan seurakunnan pappi, toimittaja ja ämmi.
Ilmoita asiavirheestä