Pohjois-Karjalan seurakuntien Siun seurakunta –hankkeen selvitysmies Matti Perälä on syksyn mittaan käynyt tapaamassa pohjoiskarjalaisten seurakuntien kirkkoherroja, työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja seurakuntalaisia.
Tavoitteena on saada selville, mitkä seurakunnat ovat halukkaita tiivistämään yhteistyötä jopa siinä määrin, että saadaan aikaan Pohjois-Karjalan seurakuntayhtymä.
– Haluan luoda uutta toimintakulttuuria, joka perustuu luottamukseen, avoimuuteen ja kykyyn neuvotella, Perälä tiivistää ohjenuoransa.
Tähän mennessä yhtymäselvitykseen on lähtenyt 12 seurakuntaa. Seurakuntayhtymästä ovat kiinnostuneet Joensuun seurakuntayhtymään kuuluvat Joensuun, Pielisensuun, Rantakylän, Enon, Pyhäselän ja Vaara-Karjalan seurakunnat sekä Liperin, Polvijärven, Kontiolahden, Heinäveden, Tohmajärven, Kiteen ja Rääkkylän seurakunnat.
Heinävesi kuuluu vielä tämän vuoden Pohjois-Savon maakuntaan. Tohmajärven ja Kiteen seurakunnat kuuluvat Mikkelin Hiippakuntaan, kun muut Pohjois-Karjalan seurakunnat kuuluvat Kuopion Hiippakuntaan. Lisäksi Rääkkylän seurakunta siirtyy ensi vuoden alusta Kiteen kappeliseurakunnaksi, joten seurakunnat ja paikkakunnat ovat jo muutenkin muutosten äärellä.
Raportin on määrä valmistua vuoden 2017 toukokuun loppuun mennessä.
Mielikuvista tosiasioihin
Seurakunnissa vieraillessaan Matti Perälä on huomannut, että ihmisillä on voimakkaita mielikuvia yhdistymisistä ja liitoksista. Usein kuntien yhteistyöstä ja kuntaliitoksista saadut kokemukset siirretään seurakuntien mahdollisiin rakennemuutoksiin.
– En tietenkään mene ehdottamaan sellaista mallia, josta tiedetään, että se ei toimi, Perälä korostaa.
– Selvitystyön ideana ei ole juustohöylä, vaan Pohjois-Karjalan seurakuntaelämän uudistuminen ja voimaannuttaminen. Selvitystyön ydin on siinä, että ymmärrän seurakunnan tilanteen sen omista lähtökohdista ja arvoista käsin.
Keskusteluissa on tullut esille seurakuntien huoli päätäntävallan siirtymisestä kauas paikallisista seurakunnista. Ajattelu on hallinnon värjäämä.
– Sanotaan, että eihän meillä pienillä ole siellä sananvaltaa. Nehän vievät meidän metsät, Perälä kuvailee.
Olennaista ei ole, mikä edustuksellinen osuus meillä on hallinnon laatikossa vaan, miten neuvottelemme ja perustelemme oman osuutemme yhteisessä tehtävässä.
Seurakuntayhtymissä paikallisten seurakuntien toimintaedellytyksiin pystyy parhaiten vaikuttamaan toimintasuunnitelma- ja talousarvioneuvotteluissa.
”Yhteistyö ei ole vaatimus, joka vie työntekijältä jotakin pois”
Selvitysmies on otettu seurakunnissa hyvin vastaan.
– Olen halunnut tavata seurakuntien edustajia kasvotusten ja kysyä heidän ajatuksiaan ja toiveitaan seurakuntien tulevaisuudesta, taloudesta ja seurakuntatyöstä. Nettikyselyt eivät ole riittävä perusta, useita seurakuntayhtymäselvityksiä tehnyt Perälä kertoo.
Perälä puhuu mielellään toimintakulttuurinmuutoksesta.
– Meidän on ymmärrettävä, että yhteistyö ei ole jokin vaatimus, jolla minulta työntekijänä viedään jotain. Yhteistyö antaa iloa ja uusia näköaloja. Yhteys työtovereihin on hyvä juttu. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö yhteistyötä jo nyt tehtäisi, vaan sitä, että yhteistyöstä saisi tulla seurakuntien tuntomerkki laajalla rintamalla.
Perälän mukaan yhteistyön perusta on luottamus. Se yhdessä avoimuuden kanssa kantaa hyvän hedelmän.
– Tahtotila on ydinjuttu. Jos ei ole hyvää tahtoa, hyväkään organisaatio ei voi toimia, Perälä korostaa.
Vuosittain on saatava ainakin prosentin säästöt
Keskusteluissa on käynyt ilmi etenkin pienten seurakuntien taloudellisten resurssien puute. Varsinaiseen seurakuntatyöhön on riittänyt vain 50 prosenttia budjetista. Hallinto, kiinteistöt ja hautausmaat vievät paljon rahaa ja aikaa.
Perälän mielestä seurakuntayhtymässä veroprosentin pitäisi olla sama kuin Joensuun seurakuntayhtymässä eli 1,45. Tämä merkitsisi muille seurakunnille huomattavasti edullisempaa veroprosenttia. Esimerkiksi Tohmajärvellä se on 1,80.
Perälän mukaan seurakunnissa tarvitaan vuositasolla prosentin säästö menoihin.
– Se ei kuullosta paljolta, mutta ellei tätä tehdä vuosittain nyt, kymmenen vuoden päästä tarvitaan kymmenen prosentin säästöt. Silloin ei enää vältytä kipeiltä leikkauksilta. Prosentin vuosisäästö on mahdollista saavuttaa ilman irtisanomisia, sillä seurakunnista eläköityy lähivuosina paljon työntekijöitä, selvitysmies uskoo.
Seurakuntayhtymissä olisi päästävä siihen, että koko henkilökunta on yhden työnantajan palveluksessa. Työntekijälle osoitettaisiin työ- tai virkapaikka seurakuntaan tai yhtymän työalalle, mutta hänen työnantajansa olisi seurakuntayhtymä.
– Seurakunnilla on paljon kiinteistöjä, mutta ei yhtään rakennusalan asiantuntijaa huolehtimaan esimerkiksi kiinteistöjen peruskorjauksista. Seurakunnat tarvitsevat tässä apua. Isommassa yksikössä ja kirkon tuella apua voisi saada.
Liperin vanhassa seurakunnassa ollaan varautuneita
Liperin seurakunnassa Siun seurakunta –hanketta seurataan hieman varauksellisesti. Vauraalla seurakunnalla ei ole välitöntä pakkoa liittyä mihinkään, mutta yhteistyöstä voisi olla hyötyäkin.
Joensuun kupeessa oleva Liperi kuuluu maakunnan vanhimpiin seurakuntiin. Vuonna 1630 perustetun seurakunnan jäsenistä lähes puolet, 6 000 asukasta, asuu nopeasti kasvavan Ylämyllyn alueella.
Liperin rikkautena ja toisaalta myös rasitteena on kolme taajamaa: kirkonkylä, Viinijärvi ja Ylämylly. Seurakunta järjestää toimintaa näissä kaikissa.
Vielä 1990-luvun alussa Liperissä oli kaksi luterilaista seurakuntaa Liperin ja Viinijärven seurakunnat sekä Suomen vanhin ortodoksinen seurakunta, Taipaleen seurakunta. Viinijärven seurakunta päätettiin sulauttaa Liperin seurakuntaan 1990-luvun alussa.
– Muutos tehtiin sopivaan aikaan, Liperin kirkkoherra Jari Uimonen kertoo.
Itsenäisenäkin selvittäisiin
Liperi lähti mukaan Siun seurakunta –hankkeen selvitykseen, koska ratkaisuja on parempi tehdä silloin, kun ei olla pakkotilanteessa. Seurakunnan talous ja toimintaedellytykset ovat kunnossa.
– Meillä ei ole liittymiseen pakottavaa tarvetta, mutta ei tiukkaa vastarintaakaan, Uimonen kuvailee tilannetta.
Liperin seurakunnan luottamushenkilöiden joukossa tosin on huolta päätöksenteon siirtymisestä Joensuuhun seurakuntayhtymän myötä. Myös taloudellisten resurssien säilyminen mietityttää, jos veroprosenttia lasketaan Liperin nykyisestä 1,60 suunniteltuun Joensuun 1,45.
– Seurakuntayhtymä voi tosin olla joko tiivis tai löyhä. Mitä enemmän yksiköitä on mukana, sitä haastavampi hallinnosta tulee, Uimonen pohtii.
Lisäksi huonot kokemukset kuntaliitoksista kasvattavat kriittisyyttä myös seurakuntien liittymisiin. Uimosella itsellään on kokemusta Kiihtelysvaaran seurakunnan liittymisestä Tuupovaaran kanssa Joensuun seurakuntayhtymään, kuntaliitoksen vuoksi.
– Kuntaliitoksessa ratkaisu tuli niin nopeasti, että seurakunnilla oli vain puoli vuotta aikaa sopeuttaa toiminta uuteen yhtymään.
Yhtymä toisi säästöjä ja erikoispalveluita
Vaikka Liperin seurakunnassa ollaan varsin varovaisella kannalla, kirkkoherra Uimonen näkee seurakuntayhtymässä oman seurakuntansa kannalta konkreettista hyötyäkin.
– Yhteistyö vaikuttaisi jo tässä vaiheessa tuottavan yhteisen keskusrekisterin. Väestörekisterin pitäminen vie yksittäisiltä seurakunnilta voimavaroja.
Tiivistyneestä seurakuntien yhteistyöstä olisi hyötyä myös erityistyöaloilla, joita yksittäiset seurakunnat eivät pysty järjestämään.
Lisäksi yhteistyö saattaisi helpottaa hautaustoimea, joka on seurakunnille erittäin kallis. Myös suuri kiinteistömassa on monissa seurakunnissa taloudellisesti haastava.
Uimosen mielestä osa henkilökunnasta voisi olla seurakunnasta toiseen kiertäviä työntekijöitä, mutta hengellistä työtä tekevien pitäisi olla jokaisessa seurakunnassa omat.
– Tuttuus ja paikallisuus ovat tärkeitä arvoja seurakuntatyössä, Uimonen korostaa.
– Seurakuntien välillä pitää olla hyvää tahtoa ja pitää huomioida myös pienten seurakuntien tarpeet.
Kuvat: Riitta Makkonen, Kuvankäsittely: Emilia Karhu
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***
Ilmoita asiavirheestä