Suomen kieltä opetteleva, kulttuuriamme tuntematon marsilainen saattaisi ajatella ”tuomiokapitulin” kuuluvan samaan kategoriaan ”rikosseuraamusviraston”, ”rangaistuslaitoksen” ja ”hovioikeuden” kanssa.
Joissakin pappisvitseissä korostuu kapitulien vallankäyttö. Jos joku on kertonut tulleensa kutsutuksi kapituliin, kollega kauhistelee: ”Mitä olet tehnyt?”
Tällainen tietty ankaruuden ja rangaistusvallan laahus on seurannut tuomiokapitulien kirkollisen hallintoviraston perässä kautta tunnetun historian. Tuomiokapitulit ovat kuitenkin nykyisin ensisijaisesti ja varsinkin jotakin muuta, ja esimerkiksi Tampereen hiippakunta on tajunnut sen.
Tuomiokapitulin Klingendahlin vanhassa tehdaskompleksissa Tampereen keskustassa sijaitsevat tilat remontoitiin viime vuonna aivan uuteen uskoon.
Tuomiokapituli uudistui hiippakunnan kehittämiskeskukseksi
Ennen kuin tilojen sisäseiniä kaatavat remonttimiehet pääsivät töihin, koko uudistuksen lähtökohdaksi oli mietitty se, että tuomiokapitulin työn tekemisen tapaa ja kulttuuria haluttiin tietoisesti muuttaa. Työn haluttiin muuttuvan läpinäkyvämmäksi.
Olennainen muutos oli myös se, että tuomiokapituli – historiallisesti kirkollinen hallintovirasto – halusi avautua seurakunnille yhteistyökumppaniksi ja kutsua uudella tavalla kirkon työntekijöitä tiloihinsa. Tampereen hiippakunnan keskus mieltää itsensä nykyisin ennen muuta kirkolliseksi hallinto- ja kehittämiskeskukseksi.
Tampereen hiippakunnan viestintäasiantuntija Tuulia Matilainen nojaa kevyesti hiippakunnan tilojen keskipisteeksi syntyneen, kymmenien metrien pituisen ja korkean työskentelysalin yhteen sermiin. Hän kertoo, että uusia tiloja suunniteltaessa pyrittiin asettumaan myös kapitulissa vierailevan ihmisen asemaan.
– Tila on hyvin voimakas viesti. Aikaisemmin tässä oli pitkä, hämärä ja kapea käytävä, jossa oli paljon työhuoneiden ovia. Varsinkin jos ne olivat kiinni, se antoi varmasti tietyn kuvan tuomiokapitulista, Matilainen kertoo.
Nyt suuressa avonaisessa tilassa on valtaisien ikkunoiden alla useita, vain matalilla sermeillä muusta tilasta erotettua työskentelytiloja. Lisäksi on yhteinen johtokimppujen somistama työpöytä, johon kuka tahansa voi telakoida kannettavan tietokoneensa lyhytaikaista työskentelyä varten.
Piispa puurtaa avotilassa muiden joukossa
Tässä, myös kaikkien kapitulissa poikkeavien ihmisten silmien alla, työskentelevät piispan sihteeri, lakimiesasessori, notaari, dekaani – ja piispa. Matilaisen mielestä ei haittaa ollenkaan, jos tuomiokapitulin ”look” onkin yllättävä.
– Piispakin istuu tosiaan tässä muiden kanssa samassa avoimessa tilassa. Kaikella tällä yritämme sanoa, että tänne voi tulla, täällä tehdään työtä avoimesti ja tulijan ei tarvitse olla erityisesti jostakin syystä tänne kutsuttu, Matilainen sanoo.
Tuomiokapitulilaitos on vanha ja perinteikäs. Moni hiippakunta profiloituu viestinnässään piispan henkilöön. Piispoista on muutenkin tullut kirkollisessa julkisuudessa viime vuosikymmenien aikana entistä enemmän eräänlaisia ”kirkon supertähtiä”, joiden kautta kirkko saa usein kasvot.
Onko mahdollista, että jokin lumous särkyy, kun kapitulissa kävijä näkee piispan koneensa äärellä muiden duunareiden joukossa?
Tuulia Matilainen hymyilee kysymykselle.
– Piispan työskentely muiden joukossa saattaa tietysti olla hätkähdyttävää. Se ei varmasti silti vie tippaakaan piispallista arvovaltaa, eikä mitään asemasta nousevaa väärää pönäkkyyttä muutenkaan tarvita. Kapitulin kunnioituskaan ei siitä vähene, onhan kirkon lakia ja järjestystä joka tapauksessa kunnioitettava.
Mobiili työ ei tarvitse jalopuista työpöytää
Tuomiokapitulin uutta työskentelyfilosofiaa luotaessa tajuttiin Matilaisen mukaan se, että nykyisin työ tehdään usein liikkuen. Menneiden aikojen staattisessa, henkilökohtaisten työhuoneiden sekä raskaiden jalopuutyöpöytien, kaappien ja hyllyjen toimistomaailmassa ei enää voida eikä haluta olla kiinni. Niistä ei enää saa automaattista lisäarvoa. Työ voidaan melkein aina tehdä siellä, missä kannettava tietokone ja älypuhelinkin ovat.
Lisäksi monet hiippakunnan työntekijät liikkuvat paljon seurakunnissa – ja varsinkin niissä heidän tamperelaisen ajattelun mukaan pitääkin liikkua. Yhä harvempi tarvitsee mappien, kirjojen ja paperipinojen ympäröimää kiinteää työskentelytilaa tuomiokapitulissa.
– Useimpien meidän hiippakunnan työntekijöiden töihimme soveltuu se, että kapitulissa oltaessa kannettava tietokone vain kytketään vapaana olevaan telakkaan. Mutta on toki myös töitä, joihin tämä hahmotelma ei sovi, Matilainen sanoo.
Hän kertoo työyhteisössä keskustellun muutenkin yhteisistä pelinsäännöistä. Siihenkin on varauduttava, että jossakin mahdollisessa tulevaisuudessa joukkoon liittyisi työntekijä, jonka työtavat kerta kaikkiaan eivät soveltuisi nykyisiin avoimiin tiloihin.
Joskus tietysti tarvitaan erityistä työrauhaa ja hiljaisuutta. On myös puhelimessa käytäviä luottamuksellisia keskusteluja, joita ei ole tarkoitettu edes oman työyhteisön toisille jäsenille. Näitä tarpeita varten kapitulilla on käytössään myös muutamia suljettavia työhuoneita, jonne maailman äänet eivät liiaksi kantaudu.
Muutos ei ole automaattisesti helppo
Työtavan ja -tilan muuttuminen avoimeksi ja avonaiseksi ei ollut tuomiokapitulissa ihan yksinkertainen läpihuutojuttu. Mielipiteitä oli puoleen ja toiseen.
– Kun oma työ tulee entistä näkyvämmäksi, se voi hyvin ymmärrettävästi olla pelottavakin kokemus, Matilainen toteaa.
Piispan sihteeri Sanna Ora-Tuominen kertoo, ettei ole täysin vielä tottunut yhteisen suuren työtilan ja lisääntyneiden satunnaisten ohikulkijoiden aiheuttamaan taustahälyyn tai omaan työhön tarkennetun huomion lisääntyneisiin keskeytymisiin.
– Joskus sellainen kieltämättä vähän häiritsee. Mutta on tässä sellainenkin puoli, että jos asiantuntijat eli hiippakuntasihteerit vaikka suunnittelevat yhteisen pöytänsä ääressä jotakin asiaa, kuulen itsekin, mistä he puhuvat. Samalla voin vaikkapa korjata heti esimerkiksi jonkun piispan aikatauluun liittyvän väärinkäsityksen, jos sellainen kollegoiden keskustelussa nousisi esille.
Ora-Tuominen tunnustaa kuuluneensa työskentelytila-muutoksen epäileviin Tuomaisiin.
– Me, jotka olimme kauan tottuneet omiin työhuoneisiin, olisimme ehkä mielellämme jatkaneetkin sellaisissa. Nyt olen kyllä sopeutunut uuteen. Nautin varsinkin tästä valoisuudesta, Ora-Tuominen kertoo. Hän viittaa valtaisiin työpisteensä vieressä oleviin ikkunoihin.
Hiippakunnan ohjauksen ja kehittämisen asiantuntija Airi Raitaranta on itsekin tiedostanut ”avokonttorin” työkulttuuriin kuuluvan taustahälyn vaikutuksen.
– Keskeytyksiä varmaan on aikaisempaa enemmän. Mutta onko työn keskeytyminen aina välttämättä huono asia? Se voi johtaa myös uusiin ideoihin,
Se, että kapituliin tulija voi ohi kulkiessaan helposti, ilman kynnyksiä ja ”liikennevaloja” puhutella siellä työtä tekeviä, viestii Raitarannan mielestä tulijalle, että myös vieraat ovat tuomikapitulille tärkeitä.
– Ei siis niin, että ”me täällä teemme niin tärkeää työtä, että älkää suotta häiritkö”, Raitaranta karrikoi.
Tampereen kapitulin kokoustiloja tarjotaan nykyisin aktiivisesti seurakuntien työntekijöiden erilaisia kokouksia varten. Viesti on myös mennyt Tampereella perille, erilaiset kapitulin ulkopuoliset kirkolliset kokouksien pitäjät ovat jokaviikkoisia vieraita.
Moni seurakunta joutuu miettimään tilojensa käyttöä
Tällä hetkellä monissa seurakunnissa joudutaan tarkastelemaan uudelleen sitä, miten paljon ja minkälaisia tiloja seurakunta tarvitsee. Taustalla on seurakuntien talouden yleinen tiukentuminen ja siitä seuraavat kiinteistöjä ja henkilöstöä koskevat säästämistarpeet.
Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin toteuttama työtapojen ja tilojen muutos toimii kapitulissa, eikä kapitulin väki tyrkytä ratkaisuaan toisille.
Kirkko tulee aina tarvitsemaan riittävän määrän kirkkoja, kappeleita, seurakuntataloja, työskentelytiloja ja muita rakennuksia. Seinät eivät ennen paruusiaa kokonaan häviä. Raitaranta kehottaa seurakuntia kuitenkin nykytilanteessa miettimään, mihin ja kuinka paljon erilaisia tiloja loppujen lopuksi tarvitaan.
– Monessa seurakunnassa voisi olla hyvä pohtia kriittisesti sitä, missä määrin tilat ovat seurakuntalaisia, missä määrin työntekijöitä varten. Ellei kirkko elä tässä ajassa, se kuolee. Pitkässä juoksussa voi silloin käydä niin, että joku toinen vie ”asiakkaat”, Airi Raitaranta sanoo.
Katso Tampereen hiippakunnan sivuilta kuvat uusista tiloista.