Lähetystyö on noussut otsikoihin parin viime vuoden aikana, kun lähetysjärjestöjen taloudellisesta tuesta ja sen ehdoista on käyty keskustelua. Keskustelussa on jäänyt sivurooliin lähetysaktiivisuuden laaja-alaisemman kehityksen tarkasteleminen. Miltä näyttää lähetystyön tulevaisuus luterilaisessa kirkossa?
Tässä artikkelissa tarkastellaan lähetystyön kehittymistä seurakunnissa 2000-luvulla. Tarkastelun kohteena ovat lähetystilaisuuksiin osallistuminen, suhtautuminen lähetystyöhön, taloudellinen tuki lähetystyölle sekä lähetystyöntekijöiden määrän kehitys.
Kirkon lähetysstrategian mukaan kirkon tehtävänä on levittää evankeliumia ja palvella lähimmäistä. Kirkossa lähetystyö toteutuu lähetysjärjestöjen kautta. Kirkolliskokouksen hyväksymiä kirkon lähetysjärjestöjä on seitsemän: Suomen Lähetysseura (SLS), Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY), Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland (SLEF), Suomen Pipliaseura (SPS), Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL), Evankelis-Luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä (ELK) sekä Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (Sansa).
Lähetysjärjestöjen työhön ulkomailla kuuluu muun muassa evankeliumin julistaminen, uusien seurakuntien perustaminen ja diakonia. Työ toteutetaan useimmiten yhteistyössä paikallisten kirkkojen kanssa.
Viime aikoina on korostettu kansainvälisen diakonian yhteyttä lähetystyöhön. Kansainväliseen diakoniaan keskittyneen Kirkon Ulkomaanavun työ painottuu humanitaariseen apuun, kehitysyhteistyöhön ja vaikuttamistoimintaan.
Toiminta seurakunnissa kutistunut
Monet lähetysaktiivisuutta kuvaavat mittarit antavat signaaleja lähetysharrastuksen heikkenemisestä. Lähetystyöhön liittyvä kokoava toiminta on hiipunut seurakunnissa 2000-luvulla. Säännöllisesti kokoontuvat lähetyspiirit ovat menettäneet huomattavasti osallistujiaan, samoin yksittäiset lähetystapahtumat. Myös leirien ja retkien vetovoima on heikentynyt.
Lähetystyön ryhmiin osallistuminen on laskenut seurakunnissa jo pitkän aikaa. Vuonna 1990 lähetyspiireihin osallistui yli 40 000 suomalaista, vuoteen 2008 mennessä määrä oli miltei puolittunut.
Vuonna 2009 lähetystyön tilastointia muutettiin ja lähetystyön ryhmätoiminta ja verkostot (kuten lähetysrenkaat) tilastoitiin yhtenä tietona. Vuosina 2009–2011 osallistujamäärä näissä ryhmissä laski nopeasti: vuonna 2009 niissä oli osallistujia noin 29 500, vuonna 2011 enää noin 25 100. Vuonna 2011 ryhmissä ja verkostoissa oli eniten osallistujia Mikkelin (4 700), Tampereen (3 700) ja Kuopion (3 700) hiippakunnissa.
Lähes yhtä suuri (39 %) oli lasku lähetystyön kertaluonteisissa tapahtumissa vuosina 2000–2011. Myös tilaisuuksien lukumäärä on vähentynyt. Vuonna 2011 aktiivisimmin tilaisuuksia järjestettiin Tampereen hiippakunnassa.
Säännöllisen piiritoiminnan ja yksittäisten tilaisuuksien ohella ovat laskeneet myös lähetystyöhön liittyvien retkien ja leirien osallistujamäärät. Osallistujia oli vuonna 2011 noin 30 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2000. Seurakunnissa kerätään varoja lähetystyölle muun muassa kirpputorien ja lähetyskahviloiden avulla. Tämänkaltainen toiminta näyttää muista toimintamuodoista poiketen vahvistuvan. Ryhmien vapaaehtoisten ohjaajien määrä on vähentynyt, sen sijaan lähetystyön vapaaehtoisten kokonaismäärä on huomattavasti kasvanut 2000-luvun alusta.
Pappien lähetysorientaatio heikentynyt
Seurakuntien lähetyspiirejä on leimannut osallistujien korkea ikä. Onko väistyvä sukupolvi viemässä hautaan myös lähetysinnostuksen seurakunnissa? Tilastoissa ei ole löydettävissä suoria merkkejä siitä, että suomalaisten asenne lähetystyötä kohtaan olisi muuttunut selvästi välinpitämättömämmäksi.
Vuonna 1999 suomalaisista joka neljäs (27 %) piti lähetystyötä erittäin tärkeänä ja kaksi viidestä (42 %) melko tärkeänä työalana kirkossa (Kirkkomonitor 1999). Vuonna 2004 lähetystyön näki erittäin tärkeänä työalana kirkossa joka kolmas (30 %) ja kaksi viidestä (42 %) melko tärkeänä. Vuodelta 2007 tätä tietoa ei ole.
Suomalaiset ovat pääosin tyytyväisiä kirkon tapaan hoitaa lähetystyö. Useampi kuin kaksi kolmesta suomalaisesta (69 %) ajatteli, että kirkko on hoitanut lähetystyöhön liittyvät tehtävät erittäin tai melko hyvin (Gallup Ecclesiastica 2007).
Kirkon työntekijäkunnassa lähetysorientaatio kuitenkin heikkenee selvästi. Kati Niemelän vuonna 2010 julkistetun tutkimuksen mukaan kolme viidestä (57 %) yli 55-vuotiaasta papista piti lähetystyötä erittäin tärkeänä. Sen sijaan alle 35-vuotiaista papeista vain kolmannes (34 %) katsoi, että lähetystyö on erittäin tärkeä työala. Miespapit pitivät lähetystyötä selvästi tärkeämpänä kuin naiset.
Lähetystyön merkityksen korostaminen oli myös yhteydessä herätysliiketaustaan. Lähetystyötä korostivat erityisesti uuspietistisiin herätysliikkeisiin kuuluvat papit, mutta myös evankelisen liikkeen (SLEY ja ELY), karismaattisen liikkeen ja lestadiolaisten liikkeiden (muu kuin vanhoillislestadiolaisuus) vaikutus on yhteydessä lähetystyön tärkeänä pitämiseen.
Kirkon työntekijäkunnassa lähetystyön korostaminen näyttää vähenevän nopeammin kuin suomalaisilla yleensä. Vuonna 2004 yli 55-vuotiaista suomalaisista joka kolmas (33 %) piti lähetystyötä erittäin tärkeänä, mutta osuus on lähes sama (32 %) alle 35-vuotiailla suomalaisilla. Naisista 40 prosenttia, miehistä 23 prosenttia piti lähetystyötä erittäin tärkeänä työalana.
Kansainvälisen diakonian tuki vahvistuu
Seurakunnat osallistuvat lähetystyön toteuttamiseen muun muassa myöntämällä kirkon lähetysjärjestöille sekä kansainvälisen diakonian järjestöille tukea talousarviomäärärahoissaan. Vuonna 2011 seurakunnat myönsivät tukea yhteensä yli 21 miljoonaa. Lähetysjärjestöistä selvästi eniten tukea saa Suomen Lähetysseura, noin 9,7 miljoonaa euroa. Kansainväliseen diakoniaan seurakunnat suuntasivat vuonna 2011 Kirkon Ulkomaanavun kautta noin 4,4 miljoonaa euroa.
Kirkon lähetystyön linjauksissa on painotettu lähetystyön ja kansainvälisen diakonian yhteenkuuluvuutta. Kokonaiskannatuksessa tuki on viime vuosikymmenen aikana siirtynyt yhä enemmän kansainvälisen diakonian suuntaan. Lähetysjärjestöjen osuus kokonaiskannatuksesta oli 67 prosenttia, kun vielä vuonna 2007 se oli 74 prosenttia.
Hiippakuntien välillä on suuria painotuseroja lähetystyön ja kansainvälisen diakonian välillä. Mikkelin hiippakunnassa kokonaiskannatuksesta 78 prosenttia suuntautuu lähetysjärjestöille. Lähes yhtä suuri osuus on Lapuan ja Turun hiippakunnissa. Helsingin hiippakunnassa lähetysjärjestöjen osuus kannatuksesta on alhaisin: 62 prosenttia. Etelä-Suomessa kannatus suuntautuu siis entistä vahvemmin kansainväliseen diakoniaan. Helsingin hiippakunnassa kannatuksen painopiste on muuttunut nopeasti; vielä vuonna 2008 tuesta lähetystyölle suunnattiin 72 prosenttia.
Seurakuntien talousarviomäärärahojen käyttöä ohjaavat kirkon lähetystyön toimikunnan ohjeistukset. Näissä seurakuntia kehotetaan talousarviota tehdessään ottamaan huomioon muun muassa lähetysjärjestöjen seurakuntalaisilta saamaan kannatus sekä seurakunnan ja lähetysjärjestön yhteistyön laajuus.
Seurakuntien talousarviomäärärahojen jakamisessa on tapahtunut joidenkin järjestöjen kohdalla huomattavia muutoksia viime vuosien aikana. Sley saa huomattavasti aiempaa vähemmän talousarviomäärärahoja (31 %), samoin Slef (21 %). Tukien leikkaamisen keskeinen syy on liikkeiden torjuva kanta naispappeuteen. Kaikkien muiden järjestöjen talousarviomäärärahat ovat nousseet. Tuen osuus nousi eniten Suomen Pipliaseuralla sekä Radiolähetysjärjestö Sanansaattajilla.
Lähettien määrä edelleen laskussa
Suomalaisia lähetystyöntekijöitä oli vuonna 2011 lähes 340. Lähetystyöntekijöiden määrä on laskenut vajaassa kymmenessä vuodessa yli sadalla. Eniten lähetystyöntekijöitä lähettää Suomen Lähetysseura.
Lähetystyöntekijöiden määrä oli korkeimmillaan 1990-luvun alkupuolella, jonka jälkeen se on jatkuvasti laskenut. Syinä lienevät sekä taloudelliset rajoitteet että kirkkojen kasvaminen. Monissa kohdemaissa paikallinen kirkko on ottanut itse entistä enemmän vastuuta työstä, jota ulkomaiset lähetystyöntekijät ovat aiemmin tehneet.
Toiveet ja todellisuus
Kirkon lähetysstrategiassa suurimpana uhkana pidetään kirkon missionaarisen luonteen heikkenemistä. Tässä artikkelissa esitetyt luvut osoittavat, että huoli ei ole aiheeton. Lähettien määrän lasku, laskevat käyrät lähetystilaisuuksiin osallistumisessa ja kirkon omien työntekijöiden vähentyvä lähetystyön arvostus nostavat pintaan kysymyksen lähetystyön roolista seurakunnissa.
Kirkon lähetysstrategiassa korostetaan paikallisten seurakuntien vastuuta lähetystyöstä. Tämä nähdään entistä tärkeämmässä osassa. Kuten edellä on kuvattu, lähetystyön toimintoihin osallistuminen paikallisseurakunnissa on kuitenkin heikentynyt sekä säännöllisen että satunnaisen toiminnan osalta.
Lähetysstrategiassa katsotaan, että seurakuntien työntekijöiden panos työn jatkuvuudessa on entistä merkittävämmässä roolissa. Ristiriita tähän tavoitteeseen muodostuu kuitenkin siitä, että entistä pienempi osa työntekijöistä näkee lähetystyön tärkeänä työalana. Miten tällöin taataan lähetystoiminnan jatkuvuus seurakunnissa?
Taloudellisen kehityksen muutokset vaikuttavat myös toteutettaviin projekteihin. Tuen suuntaaminen rajatummalle määrälle järjestöjä johtaa todennäköisesti lähetystyön supistumiseen joissakin kohdemaissa. Lisäksi tuki suuntautuu aiempaa vahvemmin kehitysyhteistyötyyppiseen toimintaan lähetystyön sijaan.
Useammalla osa-alueella törmätään siis toiveiden ja todellisuuden ristiriitaan. Lähetystyö kuvataan kirkon perustehtäväksi, mutta tilastojen pohjalta töitä vielä on, jotta tämä toteutuisi.
Kirjoittaja Hanna Salomäki, YTT, TT, on Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija, joka aloittaa keskuksen johtajana heinäkuussa.