Keskustelua seurakuntien vapaaehtoistoiminnasta tekee hieman sekavaksi se, että rinnakkain käytetään sekä sanaa seurakuntalainen että vapaaehtoinen.
Seurakunnan jäsen kuuluu kirkkoon. Myös vapaaehtoinen usein, mutta ei aina.
Olisi kaunista kutsua kaikkia seurakuntien vapaaehtoistyössä toimivia seurakuntalaisiksi. Toisaalta, jos ihminen ei kuulu kirkkoon, seurakuntalaiseksi kutsuminen voi hänestä tuntua oudolta.
Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Kaisa Raittila puolustaa silti seurakuntalainen-sanan käyttöä kaikessa toiminnassa.
– Vapaaehtoinen kuulostaa siltä, ettei ihminen ole yhteisön jäsen, vaan ulkopuolinen.
– Asioita voi tehdä myös vastuuntunnosta, toteuttaa kristityn vastuutaan, vaikka ei olisi kirkon jäsen. Varoisin sellaisia ilmaisuja, joissa on holhoava sävy, Raittila sanoo.
Viime syksyn maahanmuuttajien virta Suomeen sai liikkeelle suuren määrän ihmisiä. Kun ihmiset toivat vaatteita ja muuta tarpeellista seurakuntataloille ja kirkkoihin, ei kysytty, oletko kirkon jäsen. Kaikki apu oli tervetullutta.
Samalla nähtiin, miten vapaaehtoiset ihmiset pystyvät organisoitumaan tehokkaasti ja nopeasti kun heille järjestettiin tilat ja muut välttämättömyydet.
Vapaaehtoisuus kiinnosti tulevaisuuskomitean kyselyyn vastanneita
Kirkon tulevaisuuskomitea kutsui viime syksynä kirkon työntekijöitä ja luottamushenkilöitä kertomaan näkemyksiään siitä, mihin suuntaan kirkon uudistamista pitäisi viedä. Kuuleminen kesti reilun kuukauden ja se toteutettiin nettikyselynä. Vapaaehtoisuus kiinnosti keskustelijoita ja siinäkin näkyi ero sanojen käytön välillä.
Meri-Anna Hintsalan kokoamassa keskustelutiivistelmässä määritettiin termejä näin:
Vapaaehtoisuus-termi korostaa sitä työtä, jota ei palkkavoimin enää voida tehdä. Samalla termiin liittyy ajatus siitä, että työtä tehdään jollekin toiselle, kirkolle.
Seurakuntalaisuus-termin mielletään pitävän sisällään ajatuksen ihmiselle itselleen tehtävästä työstä, osallisuudesta ja mukana olemisesta. Ei pelkästään työn tekeminen, vaan myös toiminnan suunnittelu, toteutus ja vastuu olisivat toimijoilla itsellään eli seurakuntalaisilla.
Taloudellisen tilanteen heikkeneminen nähdään tässä mielessä jopa siunauksellisena: on pakko suunnitella työtä muutoin kuin työntekijöiden varaan. Seurakuntien toiminnan jakaantuminen laajemmin seurakuntalaisten vastuulle vaatii keskustelijoiden mukaan sekä asennemuutosta että koulutusta.
Yksi keskustelija näkee vapaaehtoisuudessa seurakuntatyön tulevaisuuden unelman:
– Uskon, että parissakymmenessä vuodessa organisaatiomme on vapaaehtoispohjainen ja työntekijät ovat mahdollistamassa, koordinoimassa ja opastamassa aktiivista seurakuntalaisjoukkoa.
Vapaaehtoinen ei saa työstään palkkaa, mutta sen sijaan hän pääsee joukkoon, jossa on paljon välittömyyttä, suvaitsevaisuutta, kiireettömyyttä ja yhdessäoloa. Ihmiset ovat vertaisia keskenään, tekeminen tuottaa hyvää mieltä ja antaa mahdollisuuden kokea itsensä tarpeelliseksi.
Kuva: Hossein Khosravi/ Freeimages. Kuvankäsittely: Emilia Karhu.