Oletko koskaan juossut yli 50 kilometriä?
Useimmat eivät ole, siitä huolimatta että kestävyysjuoksu on kasvattanut suosiotaan viime vuosina vauhdilla. Suomessa on satoja ultrajuoksijoita, jotka kilpailevat maratonia pidemmillä matkoilla.
Yksi lajin harrastajista on espoolainen rippikoulupastori Vilppu Huomo. Hänen lajinsa on äärimmäisen ultrajuoksun vieläkin äärimmäisempi alalaji, vuoristoultrajuoksu. Siinä juostaan vuoristossa yleisimmin 50–170 kilometrin matkoja, ja sen harrastajia on Suomessa vain joitain kymmeniä.
Tosin Huomo ei itse miellä harrastustaan extreme-lajiksi.
– Kaikki on suhteellista. En hahmota tätä erityisen äärimmäisenä lajina. Tämä on tapa olla ja liikkua vuorilla.
Maratoonarista ultraajaksi
Tavoitteellinen kilpaurheilu tuli Vilppu Huomon elämään vasta aikuisiällä. Ensimmäisen maratonin hän juoksi vuonna 2007 ja ensimmäisen vuoristoultran vuonna 2012.
Lukuisien maratonien jälkeen Huomo alkoi kaivata toisenlaista ärsykettä ja uusia haasteita.
– Vuoristoultrissa yhdistyy monta hienoa asiaa. Voi liikkua vuorilla ja pääsee sellaisiin paikkoihin, joihin ei muuten koskaan tulisi mentyä. Toisaalta siihen liittyy fyysinen haastavuus, omien rajojen hakeminen ja siirtäminen. Lisäksi kisat ovat niin pitkiä, siinä on oma henkinen haasteensa.
Tyypillinen vuoristomatka on 50–170 kilometriä pitkä. Se, kuinka paljon aikaa juoksu vie, riippuu maaston vaikeudesta ja nousumetreistä. Esimerkiksi 168 kilometrin Ultra-Trail du Mont Blancin aikana noustaan yhteensä 9 600 metriä.
Matka vie juoksijoilta keskimäärin 40 tuntia, mutta voittajat saapuvat maaliin 20 tunnissa. Taukoja ei matkan aikana pidetä.
– Huoltopisteissä matkalla voi olla teoriassa mahdollisuus levätä hetki, mutta kello käy koko ajan. Ajatus on se, että matka mennään suoraan alusta loppuun, Huomo kertoo.
Monotoninen meditaatio
On vaikea kuvitella, miltä tuntuu juosta tauotta vuorokausi, ja vaikea sitä on kuvaillakaan.
Huomo kertoo, että liikkeelle lähdetään kevyesti ja matkan alussa juokseminen tuntuu pelkästään hyvältä.
Jossain vaiheessa rasitus alkaa kuitenkin herkistää mieltä ja lopulta olo on todella väsynyt. Väsymys johtuu paitsi juostuista kilometreistä, myös siitä, että takana saattaa olla valvottu yö. Silloin täytyy neuvotella itsensä kanssa, jotta jaksaa jatkaa.
Huomon arvion mukaan keskimäärin kolmannes osallistujista keskeyttää kisan.
Mikä sitten saa jatkamaan?
– Sitä on vaikea kuvata, minkälaisessa mielentilassa on tai minkälainen kokemus se on, mutta se on todella hienoa.
– Se että juoksee pitkiä matkoja, se voi olla parhaimmillaan meditatiivinen tila. Se on tila, missä vain on.
Huomolle juoksemiseen liittyy myös hengellinen ulottuvuus. Fyysinen rasitus antaa tilaa hengellisille kokemuksille.
– Juokseminen on liikkeenä aika monotonista. Omalla tavallaan se jatkuva liike raivaa turhia ajatuksia pois.
Kisan aikana Huomo saattaa toistaa mielessään yksinkertaisia ja tuttuja rukouksia tai taizé-lauluja, jotka voi rytmittää oman hengityksen kanssa. Sen sijaan monimutkainen oman elämän ja jumalasuhteen reflektointi ei juoksemiseen sovi.
Aamulenkki riparilla
Vuosittain Huomo osallistuu muutamaan kilpailuun, mutta hän harjoittelee ympäri vuoden päivittäin. Viikon aikana harjoittelukilometrejä kertyy yli sata.
Ainakin toistaiseksi työn ja vaativan harjoittelun yhdistäminen on onnistunut hyvin. Rippikoululeirillä Huomo saattaa käydä juoksemassa vaikkapa aamulla ennen muun leirin heräämistä.
– Papin työ on työajatonta, se on selkeä etu.
Vilppu Huomon matkaa voi seurata Juoksuvarvas-blogissa.
Kuvat: Minerva Seppälä