HÄPEÄN KANSSA ELÄMINEN on kivuliasta. Siksi uskonnollisten yhteisöjen seksuaalivähemmistöihin iskostama häpeä voi olla väkivaltaa kipeimmillään. Jokainen kaipaa ihmisten ja instituutioiden tunnustusta, mutta jos siitä joutuu taistelemaan tai kokee identiteettinsä tulevan tuomituksi, ihminen voi mennä rikki.
Amerikanjuutalaisen ohjaajan Darren Aronofskyn uusin elokuva The Whale käsittelee hengellistä häpeää ja rakastetuksi tulemisen rajua kaipausta vaikuttavasti. Maaliskuun 3. päivä Suomen ensi-iltansa saavaa elokuvaa on ehditty suitsuttaa maailmalla jo runsaasti. Pääosaa esittävä Brendan Fraser sai roolistaan myös Oscar-ehdokkuuden.
Kritiikkiäkin on kuultu. Jotkut ovat nähneet elokuvan demonisoivan ylipainoisia ihmisiä, ja osa on pitänyt sitä liian kriittisenä kristinuskoa kohtaan.
SAMUEL D. HUNTERIN näytelmään pohjautuva elokuva kertoo hengenvaarallisesta ylipainosta kärsivästä Charliesta, joka elää erakkona asunnossaan. Hoitajaystävän kanssa käydyistä keskusteluista välittyvät tragedian juurisyyt.
Vielä kymmenen vuotta aiemmin Charlie oli ollut onnellisessa parisuhteessa karismaattiseen New Life -seurakuntaan kuuluvan uskonnollisen Alanin kanssa. Seurakunta ei kuitenkaan hyväksynyt kahden miehen välistä rakkaussuhdetta. Perheen ja yhteisön torjunta musersivat Alanin. Lopulta Paavalin kirjeiden raskaalla kädellä alleviivatut jakeet saivat hänet riistämään henkensä.
Pettymyksen, surun ja häpeän murtama Charlie ei toipunut miehensä kuolemasta. Hän ryhtyi tekemään hidasta itsemurhaa syömällä.
PAAVO KETTUNEN KUVAA kirjassaan Kätketty ja vaiettu, miten raskasta seksuaali-identiteetin kätkeminen voi olla. Se voi vaikuttaa ansaitsemattoman syyllisyyden tavoin.
”Kysymys ei ole ollut syyllisyydestä, johon olisi tullut tarjota anteeksiantamusta, vaan koko olemus on pitänyt peittää, ’panna kaappiin’ ja kätkeä”, Kettunen kirjoittaa.
Jotain samanlaista on Charlien epätoivoisessa itsensä ”peittämisessä” ja piilottamisessa – elokuvassa nähtävä syöminen on tuhoavaa, peittävää. Charlie yrittää tehdä kehostaan taakkaansa painavamman. Hän yrittää kätkeä itsensä rasvavuoren alle.
The Whale on hienoimpia koskaan tehtyjä hengellisen väkivallan uhrin muotokuvia. Kristinuskoa elokuva ei kritisoi, ellei sitten homoseksuaaleihin kohdistuvaa syrjintää pidä kristinopin kannalta elimellisenä asiana.
ITSEÄÄN MUITA PAREMPINA pitäviä uskovia elokuvassa kyllä moititaan. Syyttävä sormi kohdistuu syyttäjiin: niihin, jotka herkästi näkevät silmänsä hirren takaa veljensä silmäkulmassa riippuvan roskan.
Darren Aronofsky on jo aiemmin sinetöinyt paikkansa suurten uskontoa käsittelevien ohjaajien joukossa. Hänen juutalaisen lukumystiikan syövereihin sukeltava debyyttielokuvansa Pii (1998) kertoi matemaatikosta, joka puolivahingossa selvittää Jumalan nimen.
Rehti raamattuspektaakkeli Noah (2014) kuvasi vaikuttavasti Ensimmäisen Mooseksen kirjan tapahtumia.
Mystisempään ilmaisuun Aronofsky palasi elokuvassaan Mother! (2018), joka on kiehtova allegoria ihmisen, luomakunnan ja Luojan suhteesta.
Raamattu tuntuu olevan Aronofskylle ehtymätön inspiraation lähde, niin toistuvia ovat teosten rakenteelliset ja temaattiset viittaukset. The Whalen piinaviikko alkaa maanantaina, kunnes torstai-iltana avainhenkilöt kokoontuvat saman katon alle. Perjantaina koittaa kärsimyksen, mutta samalla ratkaisevan käänteen hetki. Kuulostaako tutulta?
Valoa Charlien päiviin tuovat vain Alanin muisto sekä hänen etäisen ja lähes vieraaksi jääneen tyttärensä Moby Dick -aiheinen essee. Erityinen lohdun lähde on esseen lause: ”Kirjailija halusi säästää meitä surulta.”
Uskonnollista itsevarmuutta uhkuva nuori saarnaaja tarjoaa Charlielle pelastusta, jos tämä vain katuu. Charlie ei suostu katumaan. Hän vaalii mieluummin menetetyn rakkauden muistoa kuin muuttaa itseään muiden tähden.
Bergmanilainen kamarinäytelmä muistuttaa Ristin rakkauden muistajia siitä, mihin heidän rakkaudettomuutensa voi johtaa.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä