Jumala loi linnut ja pyysi niitä esittelemään taitojaan. Kuka lauloi mitenkin, kuka sukelsi vedessä kokonaan, kuka puolittain, kuka lensi lujaa, kuka liiteli parhaiten.
Tikat näyttivät myös taitojaan.
Silloin muuan vaatimattoman näköinen lintu innostui ja pyysi, voisiko Jumala perua luomistyönsä ja tehdä siitäkin tikan.
– Tehtyä ei saa tekemättömäksi, luotua luomattomaksi, sanoi Jumala leikkisästi harmitellen ja jäi miettimään.
– Sinun käyrä nokaksi ei esimerkkisi sovellu kolojen hakkaamiseen, mutta voin kyllä muuttaa elintapojasi. Sopiiko?
– Sopii, sanoi lintu hiljaisella, kiitollisuuden tukahduttamalla äänellä.
Ja siitä lähtien pieni ruskeanvalkea lintu kulki puunrunkoa kierrellen kuin tikka ikään.
Puukiipijä (Certhia familiaris) asustaa laajalla alueella aina Tyynenmeren rannoilta yli Siperian ja kautta Euroopan. Suomessa laji pesii Etelä-Lappia myöten. Sitä tavataan niin havu- kuin lehtimetsissä sekä puistoissa.
Puukiipijän erikoinen piirre on tapa kulkea puunrunkoa pitkin ylöspäin pomppien ravintoa etsien kuin minikokoinen tikka. Puukiipijät syövät hämähäkkejä ja pieniä selkärangattomia. Talvisin laji voi tulla myös ruokintapaikalle läskiä nokkimaan.
Puukiipijän näkee syksyisin ja talvisin mukana eri tiaislajeista koostuvissa parvissa. Eteläisessä Suomessa laji on paikkalintu. Suomessa pesii noin 200 000 puukiipijäparia. Siihen nähden se on suuren yleisön silmissä hämmästyttävän vähän tunnettu laji.
Puukiipijälle on tehty erityisiä, sille soveltuvia linnunpönttöjä.
Puukiipijän tapaaminen on joka kerta yhtä suuri ilo. Sen olemuksessa ja tavassa liikkua on jotain salaperäistä ja pontevaa.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.