Valtion pitäisi satsata varoja uskonnonopetuksen kehittämiseen, sanoo Helsingin yliopiston uskonnondidaktiikan professori Arto Kallioniemi. Rahan puutteen lisäksi opetuksen kehittämistä estää muun muassa säännöllisesti toistuva ja päämäärätön kansalaiskeskustelu, jossa uskonnonopetuksen mielekkyys kyseenalaistetaan.
– Kaksikymmentä vuotta on käyty viiden vuoden välein keskustelu uskonnonopetuksen merkityksestä. Miksi ministeriö ei aseta työryhmää pohtimaa asiaa? Jos uskonnonopetus koetaan ongelmalliseksi, miksi sen kehittämiseen ei satsata, Kallioniemi kysyy.
Uskonnonopetus kärsii Kallioniemen mukaan myös imago-ongelmista. Uskonto ei ole kansalaisten mielestä oppiaineena kiinnostava, vaikka uskontoja koskevan tiedon merkitys on muuttunut koko ajan tärkeämmäksi. Myös monet nuoremman polven uskonnonopettajat siirtyvät hänen mukaansa opettamaan mieluummin psykologiaa ja filosofiaa.
– Ketkä haluavat sitoutua sellaisen oppiaineen kehittämiseen joka on koko ajan vaakalaudalla? Tätä pitäisi tukea aivan eri tavalla. Kirkko kyllä tukee, mutta mukaan pitäisi saada myös ministeriö ja valtio, Kallioniemi sanoo.
Opetuksen kehittämistä jarruttaa myös se, että uskonnonopetuksen puolestapuhujat ovat vahvasti puolustuskannalla.
– Jos aina mennään puolustusasemiin, aika voi ajaa ohitse. Nykyrakenteet eivät ole välttämättä pysyviä, hän sanoo.