1.
Vuotta 2014 on eletty nyt vajaat yksitoista tuntia. Keskiyöllä raketit paukkuivat. Kaipa Rauman satamassa myös soitettiin laivojen sumuruuppareita, niin kuin minun lapsuudessani oli tapa, kun vuosi vaihtui.
Uudenvuoden aaton hartautta emme täällä Posellissa pitäneet. Ehkä osallistuitte sellaiseen jossakin muualla. Ainakin ennen vanhaan semmoinen kuului asiaan. Rauman kirkosta mentiin suoraan torille pommien jyskeeseen ja rakettien paukkeeseen. Meno oli kuin Summassa, kuten joku sotaveteraani ohi kulkiessaan sanoi. Kirkossa sen sijaan veisattiin, luettiin Sanaa ja katsottiin tutkien menneeseen vuoteen ja varovasti myös tulevaan.
Niin teemme nyt myös me täällä. Katsomme menneeseen vuoteen 2013 ja kysymme, millä mielellä lähdemme alkaneeseen vuoteen 2014. Tähän kaikkeen pyydämme Jumalan sanan valoa.
2.
Tosin voimme yhdessä oikeastaan pohtia vain sitä, mitä olemme yhdessä tehneeet ja kokeneet. Suljemme silti yhteiseen tutkisteluun myös sen, mitä emme tiedä toisistamme. Sillä vaikka yhtäältä olemme seurakuntana kaikki yhdessä Jumalan perhe, ja moni meistä jakaa arkeaankin toisten seurakuntalaisten kanssa, silti uskomme ja vaelluksemme on syvimmiltään meidän ja Jumalan välinen asia. Ja ihan kaikkea siitä emme edes itse tiedä emmekä tunne.
Aloitamme tästä yksityisestä tarkastelusta ja kysymme: Minkälainen oli vuosi 2013 sinun elämässäsi? Millä mielellä sen jätit?
Oliko sinun vuotesi 2013 täynnä menestystä ja voittoja? Oliko se helppo ja kevyt? Entä uskosi ja vaelluksesi kristittynä? Olitko väkevä Kristuksen todistaja? Rakastitko työssä ja toimessa lähimmäisiäsi – myös kaukaisia lähimmäisiäsi ja niitäkin, jotka vihaavat sinua?
Teitkö suuria tekoja? Teitkö vielä suurempia tekoja kuin Jeesus itse?
Niinhän Jeesus antaa ymmärtää päivän evankeliumissa: Joka uskoo minun päälleni, ne työt, joita minä teen, hän on myös tekevä, ja suurempia, kuin ne ovat, on hän tekevä.
3.
Entä seurakuntamme? Jos Herra suo, olemme seuraavana Kynttilänpäivänä olleet jo kaksi vuotta tässä muodossa olemassa. Kaksi vuotta! Siinähän ajassa olisi pitänyt tapahtua ihmeitä!
Olemmeko siis kasvaneet ja vahvistuneet? Onko Pyhän Marian seurakunta ollut menestystarina, josta muidenkin pitäisi ottaa oppia? Sillä onhan se Kristusken seurakunta, ja näin Hän sanoo päivän evankeliumissa: Ja mitä ikänä te anotte minun nimeeni, sen minä teen, että Isä kunnioitettaisiin Pojan kautta. Mitä te anotte minun nimeeni, sen minä teen.
Mitä ikänä! Ihan mitäkö vaan? – No, ei Jeesus varmasti tarkoita, että voisimme pyytää Jumalalta jotakin, mikä olisi Hänen tahtonsa vastaista. Ei Hän lupaa vastata pyyntöihimme, jos vaikka toivoisimme pahaa toisillemme. Käskeehän Jeesus rakastamaan myös vihollisia!
Mutta eikö Herra sentään mahda sitä toivoa, että Hänen seurakuntansa kasvaisi ja vahvistuisi? Eikö se ole Hänen tahtonsa? Ja emmekö ole sitä pyytäneet yksityisesti ja joskus yhdessäkin? Eikö meidän siis pitäisi jo olla kaikin tavoin merkittävä joukko, väkevä uskossa ja voimallinen teoissa – tai ainakin iso?
4.
Varmaan tiedätte, että maailmalla kulkee ja televisiossa esiintyy saarnaajia, jotka opettavat näin. He lupaavat menestystä seurakunnalle, joka sitä pyytää, kunhan se vain myös uhraa runsaasti omastaan uskossa siihen, että sijoitus tuottaa voittoa. Ja tällä tarkoitetaan näkyviä, mitattavia asioita, eikä vain seurakunnalle, vaan myös lahjoittajalle itselleen. Sairaudet paranevat, taloudelliset huolet poistuvat. Saat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa!
Näin olen ainakin kuullut kerrottavan. Jos annan väärän todistuksen, olen huojentunut ja pyydän puheitani anteeksi. Pelkään kuitenkin olevani oikeassa.
Vai ovatko oikeassa sittenkin nämä menestyksen saarnaajat? Palkitsiko siis Jumala sinulle hurskautesi menestyksellä viime vuonna? Entä seurakuntamme?
Voi olla, että vuosi 2013 oli sinulle taloudellisesti hyvä. Jollekulle toiselle meistä se on kuitenkin voinut olla huono tai todella huono. Ja useimmat meistä voisivat kai sanoa, että siinä se menee, kun nuukasti elää.
Entä sairaudet? Voi olla, että joku on saanut parantua vakavasta sairaudestaan viime vuoden aikana. Moni meistä osaa kiittää siitä, ettei ole sairastunut tai selvinnyt vain parilla flunssalla koko vuodesta. Mutta on meissä niitäkin, jotka kysyvät, miksi sairaus, jota ei millään jaksaisi kantaa, aina vain kulkee mukana ja välillä heittää petiin tai uhkaa vieläkin pahemmalla.
5.
Ja sitten on vielä se yksi tietty ikävä asia synti. Siitä ei ole oikein sopiva nykyisin puhua. Puhe synnistä voi nimittäin aiheuttaa syyllisyyttä, eikä se ole mukavaa.
Jumala kuitenkin puhuu synnistä, siitä, joka sotii Häntä ja Hänen tahtoaan ja samalla lähimmäisiämme vastaan. Hänellä on myös ehdottomasti viimeinen sana näissä asioissa. Kun Hän sen sanoo, kukaan ei voi väittää vastaan.
Jos siis nyt uuden vuoden alkaessa kuuntelemme Jumalan puhetta ja katselemme itseämme ja mennyttä vuotta Hänen lakinsa peilistä, joudumme painamaan päämme alas ja huokaamaan. Vaikka ehkä olemme onnistuneet jossakin asiassa olemaan hiukan parempia ihmisiä kuin edellisvuonna, yleiskuva on aika lohduton. Monessa olemme olleet kiusattuja, ja vielä useammassa asiassa langenneet. Täydellisestä rakkaudesta sen mallin mukaan, jonka Jumalan laki piirtää eteemme ja jonka Jeesus täydellisesti toteutti, ei voi kohdallamme puhua.
6.
Entä seurakuntamme? Aloitamme jokaisen messun synnintunnustuksella. Sen verran realisteja olemme. Tiedämme, että olemme myös seurakuntana syntistä sakkia.
Mutta kuinkas sen muun menestyksen laita lienee? En oikeastaan saisi sanoa sitä ääneen, mutta jokainen meistä tietää sen ilmankin: ettei seurakuntamme voinut viime vuonnakaan kehuskella suuruudella eikä menestyksellä. Väkeä ei ollut tungokseen asti. Myös taloudessa olisi ollut parantamisen varaa. Eikä pappikaan ole parasta A-luokkaa, jos ihan rehellisiä ollaan. Eikä hän ole sitä tänäkään vuonna.
Mikä siis neuvoksi? Kuinka saisimme todellisuuden sopimaan siihen, mitä päivän evankeliumi lupaa? Sillä se näyttää lupaavan Jumalan suuria lahjoja ja valtavia tekoja, jopa suurempia kuin ne, joita Jeesus oli tehnyt opetuslastensa nähden. Sehän kuulostaa uskomattomalta ja suorastaan mahdottomalta! Ja joka tapauksessa meidän elämämme sekä seurakuntana että yksittäisinä uskovina näyttää kokonaan toisenlaiselta.
Pitäisikö meidän siis todeta, että päivän evankeliumissa puhutaan muista, ei meistä? Pitäisikö meidän tehdä tilanteesta johtopäätökset, sammuttaa valot, sulkea Posellin ovet eikä koskaan enää palata tänne? Entä oma elämämme? Olemmeko uskosta osattomia, kun emme vieläkään voittaneet syntiä ja kun on ollut monenlaista harmia ja vastusta ja sairautta ja rahapulaa myös viime vuonna?
7.
Rakkaat ystävät! Kovin huonosti olisivat asiat, jos ne olisivat näin. Mutta nepä eivät ole! Eivät varmasti!
Silti Jeesus ei ole väärässä. Ei tietenkään. Hänen sanansa päivän evankeliumissa koskevat myös meitä ja juuri meitä niin seurakuntana kuin yksityisinä kristittyinäkin.
Meidän pitää vain ymmärtää ne oikein. Meidän pitää lukea tämän päivän evankeliumi kahden tietyn pelastushistorian tapahtuman valossa. Niistä ensimmäistä julistaa tämän Uudenvuodenpäivän ensimmäisen vuosikerran mukainen lyhyt evankeliumiteksti:
Ja kuin kahdeksan päivää kulunut oli, että lapsi piti ympärileikattaman, kutsuttiin hänen nimensä Jesus, joka niin oli enkeliltä kutsuttu jo ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. (Luuk. 2:21)
Ei ole sattumaa, että Jumalan ja Marian Pojalle piti antaa juuri tämä Nimi. Me muistamme, mitä se tarkoittaa: että Jumala pelastaa, että Jumala vapahtaa kansansa sen synneistä (Matt. 1:21)
Näin sanottiin lapsesta, joka ei silloin vielä ollut edes syntynyt. Näin sanottiin pienestä vauvasta, joka kahdeksan päivän ikäisenä Mooseksen lain määräyksen mukaisesti ympärileikattiin ja joka joutui sen jälkeen perheensä kanssa pakenemaan maallisen esivallan vainoa ja joka aikuiseksi vartuttuaan elätti työtä tekemällä itsensä ja läheisensä yhtenä monista tuntemattomista nuorista miehistä.
Tämän päivän evankeliumin sanat ovat puolestaan osa Jeesuksen jäähyväispuhetta. Jeesuksen julkisen toiminnan aika on päättymässä. Kohta Hän lähtee opetuslapsineen Getsemanen puutarhaan. Vain vähän aikaa sen jälkeen Hän kuolee kidutettuna ristillä.
8.
Missä silloin ovat Jeesuksen suuret teot? Missä ne olivat, kun Hän lepäsi Marian sylissä ja kun Hänen perheensä pakeni Egyptiin? Me näemme vain pienen, avuttoman vauvan ja parhaassa iässään olevan miehen, joka ilman omaa syytään kuolee väärille varatun kauhean kuoleman ristillä.
Tätä taustaa vasten meidän pitää katsella Jeesuksen suurta lupausta tämän päivän evankeliumissa. Näitä tapahtumia vasten meidän pitää tarkastella oman elämämme surkeutta ja seurakuntamme vaatimattomuutta suhteessa päivän evankeliumin lupaukseen. Me emme näe menestystämme emmekä suuria tekojamme. Emme ole millään kriteereillä mitaten voimallisia, viisaita emmekä edes hurskaita, emme omassa itsessämme emmekä niin, että voisimme esitellä sitä maailmalle tai edes itsellemme todistukseksi siitä, että olemme Jeesuksen omia ja Hänen seurakuntansa.
Ja kuitenkin Jeesuksen sanat ovat totta. Ne ovat totta Hänessä. Ne ovat totta vain Hänessä.
Mutta meissäkin ne ovat totta, jos me olemme Hänessä. Ja Hänessä me olemme uskon kautta. Hänessä olemme, kun syntimme pestään kasteessa pois, kun ne annetaan evankeliumin sanassa, ripissä ja Pyhässä Ehtoollisessa anteeksi.
Ne ovat uskossa totta, sillä uskossa Hänen hyvät tekonsa, Hänen täydellinen Jumalan lain täyttämisensä ja Hänen puhdas rakkautensa luetaan meidän hyväksemme. Hän taas ottaa pienenä vauvana ja ristin puulla meidän surkeutemme ja syntimme kantaakseen. Tapahtu autuas vaihtokauppa: se, mikä on Herran, luetaan meidän hyväksemme, ja se, mikä on meidän, luetaan Hänen syykseen ja taakakseen.
9.
Kun siis Herra Jeesus nousee riemuitsevana Voittajana haudasta ja nousee Isänsä kirkkauteen ja kunniaan, Hän vie itsessään sinne myös meidän ihmisyytemme, sen joka meillä luomisen perusteella on ja jonka Hän sikiämisessään ja syntymässään otti päälleen ja jonka synnit Hän itse synnittömänä on meidän puolestamme sovittanut. Tässä ihmisyydessään Hän Jumalana yhä toimii meidän pelastukseksemme. Hän yhdistää omaan hengelliseen ruumiiseensa aina uusia ja uusia syntisiä kaikkialta maailmasta. Hän on heidän luonaan ja vaikuttaa Jumalana Sanassaan ja sakramenteissaan sen ihmisyytensä kautta, jota Hän kantaa yhdessä meidän kanssamme ja josta me uskossa tulemme osallisiksi.
Ylösnoustuaan ja taivaaseen astuttuaan Herra Jeesus tekee vielä suurempia tekoja kuin ne, joissa Hän ilmaisi oman jumaluutensa maanpäällisen vaelluksensa aikana. Evankeliumi julistetaan kaikkialla maailmassa, ja usko kantaa hedelmää sielläkin, missä me emme sitä huomaa. Sillä mitätön Seimen Lapsi ja ristillä kuoleva Jeesus on Kaikkivaltias Jumala.
Me, jotka täällä itkemme omaa heikkouttamme ja lankeemuksiamme ja kärsimme monet vaivat, me, jotka täällä näemme vain piskuisen lauman ja vajavaisen seurakunnan, me olemme uskossa osallisia ylösnousseesta Kristuksesta ja Hänen ihmisyytensä kautta Hänen jumalallisesta luonnostaan. Hänessä, Jumalan ainosyntyisessä Pojassa ja Hänen veljinään ja sisarinaan olemme Taivaallisen Isän laillisia lapsia ja Kristuksen kanssaperillisiä! Uskossa olemme osallisia Hänen valtavista teoistaan!
Sen tähden, rakkaat ystävät, kääntäkäämme katseemme omasta ja seurakuntamme heikkoudesta ja synneistä Häneen, Jeesukseen! Jeesus-vauva ympärileikattiin kahdeksan päivän ikäisenä. Hänet, synnitön, tehtiin sillä tavoin lain alaiseksi, jotta Hän voisi olla meillekin Jeesus eli Jumala, joka pelastaa meidät meidän synneistämme.
Katsokaamme siis Häneen ja Hänen valtaviin tekoihinsa meidän puolestamme myös silloin, kun Hän asettuu ihmisenä ja Jumalana Isänsä valtaistuimelle. Pyytäkäämme rohkeasti Hänen suurimpien tekojensa toteutumista meidän parissamme ja kaikkialla maailmassa! Sillä nyt vielä uskomme niihin, mutta kerran näemme niiden valtavuuden, jos seurakuntana ja kristittyinä pysymme uskon kautta Hänessä ja Hän meissä tämän vuoden ja elämämme loppuun saakka. Amen.