23.2.2014 sexagesima 1. Kor. 3:7-15

Kouvolan Yhteiskoulun tulipalosta on nyt kulunut puolitoista
viikkoa. Se tuntuu vieläkin asialta, jota on aika vaikea käsittää
ja hyväksyä. Kuinka kaupungin keskustassa voi yhtäkkiä
tapahtua tällainen järkyttävä onnettomuus?
Eikö nykyaikana olisi laitteita, joilla tällainen voitaisiin estää?
– Ei, kaikkea ei ikinä voi varmistaa eikä turvata ihmisen keinoilla.
Aina on olemassa mahdollisuus, että tapahtuu jotain,
mihin ei ole osattu varautua.

Niin kuin tiedämme, Yhteiskoulun rakennus tuhoutui suurelta osin.
Varsinkin liikuntasali on sellaisessa kunnossa,
että se on pakko purkaa.
Senkin huomasimme, että tulipalossa ei tuhoa aiheita vain tuli.
Myös savu teki suuria vahinkoja, ja se tunkeutui lähes jokaiseen
soppeen koulussa.
Ja paljon vaurioita aiheutti vesi, jolla tulta yritettiin taltuttaa.
– Siksi tuo onnettomuus koski lähes kaikkea, mitä oli tuon
rakennuksen sisällä: vaatteita, koulutarvikkeita, tietokoneita,
käsitöitä, eläinkokoelmia, lavasteita jne.

Oli onneksi jotakin, joka säästyi täysin vahingoittumattomana.
Nimittäin yksi tärkeimmistä eli ylioppilaskokeiden vastaukset.
Niistähän kannettiin suurta huolta heti, kun palo oli syttynyt?
Entä jos ne ovat palaneet?
Mutta ei: Saimme uutisista nähdä, miten rehtori meni palaneen
talon sisään, käveli kassakaapille ja otti sieltä esiin nuo
ylioppilasvastaukset – jotka olivat hyvässä kunnossa.
MIKSI? Koska ne olivat tulenkestävässä suojassa.

***
Päivän epistola puhuu myös tulipalosta, niin kuin huomasitte.
”… aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan.
Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä,
ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on …
Se … jonka rakennus palaa, kärsii vahingon,
itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi” (1. Kor. 3:13-15)

On siis mahdollista, että kaikki se mitä me olemme elämässä
rakentaneet, kerran tuhoutuu. Meidän työmme, ponnistelumme,
vaivannäkömme suuntautui vääriin asioihin. Niillä ei ollut
hengellistä ja ikuista merkitystä.

Tämä puhuu selvää kieltä siitä, ettemme me pelastu tekemisiemme
avulla. Voi olla että kaikki meidän puuhamme ovat tyhjän arvoisia.

Sen sijaan me pelastumme sen perusteella, mitä OLEMME.
Ei sen perusteella mitä teemme, vaan mitä olemme.
Jos olemme Jumalan lapsia, me pelastumme,
vaikka meillä ei olisi esittää Jumalalle mitään hyviä tekoja.

Tärkeintä on OLLA KRISTUKSESSA.
Ja juuri tästä asiasta tuo KASSAKAAPPI on meille upea esikuva.
Kristus on meille todella niin kuin tuo tulenkestävä kassakaappi.
Se on tehty kestämään minkälaisia olosuhteita tahansa.
Vaikka tulisi tulipalo, maanjäristys, sota, kaasuvuoto tai mikä
tahansa onnettomuus, kassakaapin sisältö säilyy ehjänä.

Samoin on meidän laitamme.
Jos me olemme Kristuksessa, niin kuin kassakaapissa,
mikään onnettomuus ei voi tuhota meidän elämäämme.

Paavalihan kirjoittaa: ”Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta?
Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka?
Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit,
eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä tuleva
eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys,
eikä mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta
Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Rm 8:35, 38-39)

Ei siis ole mitään sellaista tuhovoimaa,
joka pystyisi kukistamaan sen, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
Hän on kestävämpi kuin maailman vahvin kassakaappi.
Koska Hän on elämän antaja ja ylläpitäjä,
jolla on kuoleman ja tuonelan avaimet.

***

Mutta tätä asiaa voi lähestyä myös toisesta suunnasta.
Tuon rakennuksen ja rakentamisen näkökulmasta.

Paavali puhuu perustan laskemisesta ja sen päälle
rakentamisesta.
Tällä hän tarkoittaa kristillistä julistusta: saarnaamista ja opettamista.

Hän sanoo, että apostolit ovat Jumalan työtovereita.
Ja seurakuntalaiset ovat Jumalan rakennus.

Jumalalta saamansa armon mukaan Paavali on taitavan rakentajan
tavoin laskenut rakennuksen perustuksen (3:10).
Tällä hän tarkoittaa sitä evankeliumia, joka on lahjoittanut
kuulijoille uskon ja pelastuksen.
Tuo puhdas julistus on nostanut kuulijat saatanan valtakunnasta
Kristuksen valtakuntaan, Kristuksen varaan, tuohon kassakaappiin.

Paavali sanoo, että ”perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus.
Muuta perustusta ei kukaan voi laskea” (3:11).

Tämä on keino erottaa toisistaan oikea ja väärä sananjulistus.
Jos ei julistuksen ytimenä ole sanoma Kristuksesta,
Hänen sovitustyöstään, Golgatasta ja tyhjästä haudasta,
silloin perustus on väärä.
Silloin ei myöskään synny oikeanlaista, pelastavaa uskoa.

Voi syntyä ihmistekoista uskottelua tai järkeilyä.
Voi syntyä kiltteysoppia, jossa ihminen koittaa elää nätistä.
Voi syntyä moralismia, jossa päivitellään maailman pahuutta
ja koitetaan poistaa sitä.
– Mutta ei synny tervettä uskoa, jonka perustana voi olla vain
ja ainoastaan Kristuksen täytetty työ syntisen hyväksi.

Tuomiopäivänä ei mikään muu kestä.
Jos tämä perusta ei ihmisen elämässä ole kunnossa,
ei millään muullakaan ole väliä.
Vaikka seinät ja katto olisivat kuinka komeita,
ne sortuvat, jos perusta ei kestä.

Siksi julistuksen pitäisi aina keskittyä siihen tärkeimpään:
Paavalikin sanoi, että kun hän tuli korinttilaisten luo, hän ei halunnut
tietää mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, ei muusta kuin
ristiinnaulitusta Kristuksesta (1. Kor. 2:2).

On toki muutakin mitä pitää opettaa ja saarnata.
Mutta kaikki se tavalla tai toiselle liittyy tuohon Kristuksen työhön.

Vaikka puhuttaisiin eutanasiasta, pitäisi sekin liittää Kristuksen työhön.
Kristus on luonut elämän, eikä sitä kenenkään ole lupa lopettaa
ihmisen keinoilla. Hän antaa ja ottaa.
Kristus on myös lunastanut jokaisen ihmisen synnin ja kuoleman
vallasta, joten ihminen ei saa enää alistua näille valloille.
Ja Kristus on ansainnut meille ikuisen elämän,
joka antaa toivon myös sairauden ja kuoleman voimien runnellessa
ihmistä. Kun muistaa ikuisen pelastuksen, jaksaa myös viimeisten
kiusausten keskellä.

****
Luther kirjoittaa sananjulistuksesta näin:

”Voimme tuntea pyhän kristikansan siitä, että sillä on Jumalan pyhä sana. Vaikka tässä kohden voikin olla suuria eroavuuksia. Toisilla on sana aivan puhtaana, toisilla ei aivan puhtaana. Niistä, joilla se on puhtaana, sanotaan, että he rakentavat perustukselle kultaa, hopeaa ja jalokiviä; niistä, joilla se on epäpuhtaana, sanotaan, että he rakentavat perustukselle heiniä, olkia, puuta,
mutta tulevat kuitenkin autuaiksi ikään kuin tulen läpi …. Sillä Jumalan sana on pyhä ja pyhittää kaiken, mihin se saa koskea, sillä se itse on Jumalan pyhyys”

Huomatkaa, että Luther liittää nuo kullat, hopeat, heinät ja oljet
SANANJULISTUKSEEN.
Sananjulistusta on monenlaista, on hyvää ja vähemmän hyvää.
Ja siksi myös seurakuntalaisten elämässä on hyvää ja vähemmän hyvää.

Me olemme varmaan tottuneet lukea tuota Paavalin opetusta OMASTA
näkökulmasta, taas niillä yksilölaseilla.
MINÄ otan vastaan evankeliumin ja se on perusta.
Sitten MINÄ rakennan sen varaan elämääni, koitan elää Raamatun
mukaan, yritän kasvaa ja pyhittyä, koitan rakastaa ja rakentaa.

Paavali ja Luther tarkoittavat tässä kuitenkin nimenomaan
sananjulistusta. Paavali sanoo, että hän lähetyssaarnaajana on
laskenut perustan Korintin seurakunnan uskolle ja elämälle.
Mutta hänen jälkeensä tulee toisia, siis toisia julistajia,
jotka rakentavat tälle perustalle.

Paavali oli istuttaja, mutta sitten tuli kastelijoita.
Tuli Timoteus, Stefanas, Apollos jne.
Ja heidän jälkeensä taas toisia, aina meidän aikaamme saakka.

Toiset ovat rakentaneet kullasta, toiset mullasta.
Siksi sananjulistajalla on tavattoman suuri vastuu.

Luterilaisissa Tunnustuskirjoissa sanotaan, että nämä heinät
ja oljet ovat ”turhia mielipiteitä”.
Sellaisia opetuksia, jotka eivät mitenkään rakenna seurakuntaa.
Ne ovat vain ihmisten mielipiteitä, käsityksiä, näkemyksiä.
– Eivät Jumalan sanaa.

Joskus tällaiset mielipiteet ovat harmittomia, vaikka ovatkin
ajan haaskausta. Ne ovat sitä höttöä, jonka Kristus tullessaan
pistää tulen ruuaksi.

Jotkut mielipiteet taas murentavat pohjaa evankeliumilta.
Nakertavat sitä Kristus-perustaa, jolla usko yksin voi seistä.
Ne eivät ole harmittomia vaan äärimmäisen vahingollisia.
– Tällaiset mielipiteet meidän täytyy oppia tunnistamaan
ja hylkäämään.

****
Vastuu on siis julistajalla, mutta myös kuulijalla.
Me rakennamme omaa elämäämme kuuntelemalla sellaista julistusta,
joka ei ole ristiriidassa perustan, Kristuksen kanssa.
Rakennamme omaa elämäämme ja seurakunnan elämää parhaiten
pitäytymällä sellaiseen sananopetukseen,
jonka totuudesta voimme olla varmoja.

Siksi täytyy joskus aika kovastikin sanoa, että ”miksi ihmeessä
menet sellaiseen tilaisuuteen, jossa tiedät julistettavan
vääriä tai sekavia oppeja? Tai miksi sinun täytyy kuunnella tai
katsella sellaisia lähetyksiä, joiden opetuksesta et voi olla varma?

Kaikki tuollainen vain hämmentää meidän mieltämme,
sekoittaa ajatuksia, saa meidät epäilemään, vie pois varmalta
perustalta.

Siksi pitää sanoa kuin pienille lapsille: Älä korva pieni kuule
mitä vain!
Mutta tärkeintä on pysyä kassakaapissa,
sillä tämä maailma on tulelle talletettu.

Mutta me olemme talletetut Kristukselle.

Muistatte miten virressä lauletaan:
”On kasteessa siunaus pyhä, kun Herramme lahjoittaa sen.
Hän kansansa turvaksi yhä tuo armonsa rikkauden.
Ja ehtoollisella hän suo omilleen taas voimaa ja lohtua kilvoitukseen.
Hän eksyneen etsii ja tallelle tuo ja sanallaan uudeksi luo” (178:4).

Ja toisessa virressä:
”Näin vaivoissa ja murheissa suot virvoituksen parhaan.
Tallella on myös avuton ja turvaton. Et päästä tieltä harhaan” (295:6)

***

Me olemme siis paremmassa turvassa kuin ylioppilaskokeet
kassakaapissa.
Me olemme Kristuksessa ja Hän suojelee meidät perille saakka.
Tulee mitä tulee.