1.
Mitä tuumit, kun ennen saarnavirren alkua lapset lähtevät alttarin ääreen siunattaviksi ja pyhäkouluun? Huokaisetko syvään ja ajattelet: ”Vihdoinkin tänne palasi rauha. Nyt voin keskittyä saarnan kuuntelemiseen.”
Voi siinä joskus niinkin käydä. Lapset ovat lapsia, ja missä on lapsia, siellä on myös ääntä ja elämää.
Onneksi meillä on hyvä äänentoisto. Sen tähden iloitsen itse siitä, ettei kirkossa ole haudanhiljaista. Iloitsen lapsista keskellämme. Ja kun he tulevat alttarille siunattaviksi, ajattelen, että ”siinä ovat seurakuntamme kruununjalokivet”.
Viime pyhänä minulla oli aivan erityinen syy tähän iloon. Kirkossa olivat myös omat lapsenlapseni. Vanhempi heistä on komeassa kolmen vuoden iässä.
Muistan hyvin ajan, jolloin hänen isänsä oli saman ikäinen. Luin silloin kirkkoisien tai keskiajan teologien pohdiskeluista, minkä ikäisinä nousemme kuolleista ja elämme ikuisesti Taivaassa. Muistelen heidän päätyneen kolmeenkymmeneen vuoteen.
Perusteluna oli muistaakseni, että Jeesus oli noin kolmikymmenvuotias aloittaessaan julkisen toimintansa ja vielä silloinkin, kun Hänet ristiinnaulittiin. Jos siis Jumalan Poika nousi kuolleista ehkä kolmenkymmentäkolmevuotiaana, eikö se ole ihmisen täydellisin ikä? Emmekö siis ole sen ikäisiä, kun meidät herätetään kuolleista ja astumme Taivaan hääsaliin?
2.
En tosin ole varma, muistanko lukemani oikein. Niin paljon on päässyt unohtumaan ja unohtuu koko ajan. En ole enää se melkein kolmekymppinen, joka olin silloin. Huomaan sen kipeästi joka päivä.
Sen kuitenkin muistan kirkkaasti kuin eilisen päivän, mitä silloin mietin näistä pohdiskeluista. Pientä poikaani katsellen ajattelin, että ”ei kolmikymmenvuotiaita, vaan kolmevuotiaita me taivaassa olemme”.
Kumpi siis on oikeassa, kunnianarvoisat kirkkoisät ja keskiajan oppineet vai minä? Sen näkevät ne meistä, jotka pääsevät kerran perille. Olemmeko Taivaassa kuin leikkivät lapset Isämme edessä vai vahvoja ja viisaita aikuisia?
Vai olemmeko kumpaakin yhtä aikaa – sekä kolmivuotiaita lapsia että kolmikymmenvuotiaita aikuisia? Sillä kun Jeesus asetti meille uskovina esikuvaksemme lapsen eikä piispaa, teologian professoria eikä edes vanhaa maallikkosaarnaajaa ja kun Jeesus käski meitä tulemaan pienen lapsen kaltaisiksi, jos mielimme päästä taivaan valtakunaan, ei Hän silti opettanut meitä muuttumaan lapsellisiksi tämän maailman haasteiden keskellä eikä omassa kutsumuksessamme. Ei Jeesus kehottanut meitä lopettamaan työntekoa eikä tästä lähin vain leikkimään. Ei Hän ollut ottamassa meiltä aikuisen vastuutamme kirkosta, yhteiskunnasta eikä myöskään omista lapsistamme, ei varsinkaan heistä.
Päinvastoin. Kirkko ja myös yhteiskunta tarvitsevat vakaita, vastuullisia aikuisia. Ja kaikkein eniten heitä tarvitsevat monin tavoin heitteillä olevat lapset ja nuoret. Nyt, jos koskaan, tarvitaan uutta aikuisuutta, vanhempia ja opettajia, jotka osaavat oikealla, aikuisen tavalla ohjata nousevaa polvea.
3.
Ei Jeesus siis kumonnut neljättä käskyä, joka käskee lapsia kunnioittamaan vanhempiaan ja meitä kaikkia pitämään arvossa myös maallista esivaltaa. Ei valtaa eikä vastuuta Kirkosta eikä yhteiskunnasta ole annettu lasten eikä keskenkasvuisten käsiin. Aikuisia tarvitaan yhteiskunnan ylläpitämiseen, eikä Kirkon saarnavirkaankaan vihitä oppimattomia murrosikäisiä. Riittävästi koulutettuja ja uskoaan tunnustavia aikuisia miehiä on heidän oltava. Ja aikuisia on useimmiten oltava myös niiden sisarten ja veljien, jotka yhteisen pappeuden perusteella kantavat moninaista vastuuta seurakunnan elämästä.
Jeesus ei kumonnut luomisessa asetettuja lakeja eikä järjestyksiä. Missä niin tehdään, siellä asetutaan Jumalan hyvää tahtoa vastaan. Ja niin tapahtuu, jos rikotaan sukupolvien rajat, jos aikuiset eivät enää olekaan aikuisia, vaan käyttäytyvät kuin lapset.
En tosin millään muotoa tarkoita, etteikö aikuisia koskaan saisi ”lapsettaa” ja etteivätkö he saisi leikkiä ja hassutella lasten kanssa. Päinvastoin: se on yksi tapa olla aikuinen lapsille. Mutta kauheaa on, jos vanhemmat tai opettajat itse kokevat olevansa vielä keskenkasvuisia lapsia ja lakkaavat kantamasta aikuisen vastuutaan niistä, jotka oikeasti lapsina on annettu heidän hoidettavikseen.
Kauheaa on, jos me pidämme itseämme vain lastemme ”kavereina” emmekä heidän vanhempinaan! Yhtä laillla rikotaan Jumalan asetuksia vastaan silloin, jos lapset eivät enää saa olla vanhemmistaan riippuvaisia ”pikkuisia”, vaan heistä koetetaan kasvattaa ”isoja ja itsenäisiä selviytyjiä” paljon ennen, kuin heillä on siihen minkäänlaisia edellytyksiä. Ja suoranaista lasten heitteillejättöä ja pahoinpitelemistä on, jos he joutuvat lapsina kantamaan aikuisen vastuuta vastuuttomista ja lapsellisista vanhemmistaan.
Samoin käy, kun lapset joutuvat viihteen ja muodin maailmassa liian nuorina tekemisiin sellaisten asioiden kanssa, joita he eivät voi ymmärtää ja jotka pitäisi kohdata vasta aikuistumisen kynnyksellä. Silloin pienet pojat ja pienet tytöt eivät saa olla sitä, mitä he ovat. He eivät saa katsella maailmaa turvallisesti vielä isän ja äidin rakkauden sylistä, kun muodin ja viihteen maailma yrittää saada heidät pauloihinsa riistäen heiltä lapsuuden jo kauan ennen murrosikää.
Tässä onkin kaikilla vanhemmilla kilvoittelemista, kun jopa älypuhelimilla pääsee nettiin näkemään asioita, joita mekään emme haluaisi katsella. Vanhemmat, valvokaa lastenne netinkäyttöä! Te olette siitä vastuussa!
4.
Ei Jeesus siis halunnut rikkoa lapsuuden ja aikuisuuden rajaa eikä viedä meiltä vanhemmilta ja isovanhemmilta vastuuta lapsista tai myöskään yhteiskunnasta ja kirkosta. Jeesus piti neljännen käskyn kunniassa. ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” pätee tänäkin päivänä.
Ja kuitenkin, tästä huolimatta Jeesus selitti tämänkin käskyn uudelleen, syvemmällä, jopa vallankumouksellisella tavalla. Niinhän Hän teki myös kolmannelle käskylle, jota viime pyhänä tarkastelimme. Sitäkään Hän ei kumonnut, vaan avasi sen varsinaisen tarkoituksen. Kummallakin kerralla Hän teki sen kuitenkin niin hienosti ja epäsuorasti, että monelta se on jäänyt huomaamatta.
Sillä synti peittää meiltä Jumalan käskyjen varsinaisen olemuksen. Mehän luemme luonnostamme ”kuin piru” Raamattua. Sen tähden myös Jumalan hyvät käskyt ovat meidän käsissämme vääntyneet vinoon ja joskus omaksi vastakohdakseen silloinkin, kun luulemme seuraavamme niitä tarkasti.
Näemme tämän esimerkillisellä tavalla siinä, kuinka Jeesus suhtautuu mieheyteen ja naiseuteen, miehen ja naisen suhteeseen ja kuinka apostoli Paavali Jeesuksen auktoriteetilla ja Pyhän Hengen ohjauksessa selittää sitä avioliitossa ja seurakunnassa. Jeesus valitsee apostoleiksi vain miehiä ja asettaa vain heitä paimentamaan ja Sanalla johtamaan seurakuntaansa. Silti Hän suhtautuu oman aikansa näkökulmasta katsoen vallankumouksellisesti naisiin.
Jeesus pitää naisia Jumalan edessä täysin yhdenvertaisina miesten kanssa. Hän keskustelee naisten kanssa. Hän ottaa Betanian Marian jalkojensa juureen oppia saamaan. Hän sallii varakkaiden naisten kulkea seurassaan ja huolehtia hänestä. Hän valitsee naiset tuomaan ensimmäisen viestin Hänen ylösnousemuksestaan pyhille apostoleille.
Tämä ”vallankumous” alkaa oikeastaan jo siitä, mitä tapahtui Marian ilmestyksessä ja ensimmäisenä jouluna: Jumala tuli ihmiseksi naisen, nuoren äidin, Neitsyt Marian kautta. Jumalan Poika syntyi hänen syliinsä. Sen tähden mekin nimitämme Mariaa autuaaksi ja pidämme häntä ”uskon äitinä” ja Uuden liiton seurakunnan ensimmäisenä jäsenenä. Pyhän Marian kautta naiseus sai arvon, jonka me miehet olimme polkeneet jalkoihimme.
Jeesus ei tule Jumalan Poikana vasta aikuisen iässä tähän maailmaan. Jumalana ja ihmisenä Hän sikiää Pyhästä Hengestä ja syntyy neitsyt Mariasta. Meidän uskomme ensimmäinen kuva on kuva nuoresta Mariasta ja pienestä Jeesus-vauvasta ja Joosefista, joka vartioi pyhää perhettä. Se on myös ensimmäinen kuva seurakunnasta, myös meidän omasta Pyhän Marian seurakunnastamme. Siinä äiti pitää lasta sylissään, ja isän virkaan kutsuttu palvelija pitää pyhästä perheestä huolta.
5.
Tämä kuva nousee voimakkaasti esille siinä, kuinka Pyhä Paavali Efesolaiskirjeessään selittää seurakunnan olemusta avioliitosta käsin ja avioliiton olemusta Kristuksesta käsin. Hän ei nykyajan trendien mukaisesti ole tekemässä tyhjäksi sukupuolten eroa eikä edes sitä asemaa, joka miehelle on annettu vaimon päänä. Vallankumouksellista on kuitenkin se, millä tavoin hän selittää tätä miehen vaimonsa ”päänä olemista” – että se on tai sen pitäisi olla samanlaista kuin se, millä tavoin Jeesus oli ja on seurakunnan Pää.
Niin: millä tavoin? – Sillä tavoin, että Hän, jota enkelit kumartaen palvovat ja joka ei jumaluudessaan mahdu taivasten taivaisiin, tulee pieneksi lapseksi ja lopulta aikuiseksi mieheksi, joka on kaikkien Palvelija; sillä tavoin, että Kaikkeuden Herra antaa naulita itsensä ristille rakkaittensa puolesta ja suostuu naisten hellien käsien hoidettavaksi, kun Hänet kannetaan haudan lepoon.
Sellaisena Jeesus, Jumalan Poika, voitti synnin ja kuoleman vallan. Palvelemalla ja uhrautumalla Päänä ruumiinsa hyväksi Hän kulki kohti ylösnousemusta ja taivaaseen astumista. Ja yhä vielä Hän meidän tähtemme tulee kirkkautensa kunniasta ihmisenä luoksemme ja antautuu sanassaan keskustelemaan kanssamme ja vieläpä antaa meille oman ruumiinsa syötäväksi ja verensä juotavaksi, jotta me, jotka emme sitä ansaitsisi, saisimme pienten lasten tavoin ottaa Taivaallisen Isän armolahjat vastaan ja uskossa iloisesti veisaten, kiittäen ja ylistäen leikkiä Hänen kasvojensa edessä.
6.
”Joka teistä suurin on, se olkoon teidän palvelianne.” (Matt. 23:11) Niin sanoo Jeesus, joka oli ja on suurimmista suurin. Silti Hänkään ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan. Ja juuri sellaisena me maahan asti kumartuen ja kätemme ylistykseen kohottaen kunnioitamme Häntä.
Näin pitää myös neljäs käsky ymmärtää. Niin Jeesus sen meille selittää. Sillä lapsemme eivät ole ensi sijassa olemassa meitä, vaan me heitä varten. Mehän olemme vahvoja ja he ovat heikkoja eläen kokonaan meidän apumme ja rakkautemme varassa. Meidän tehtävämme on auttaa heitä kasvamaan itse aikanaan vastuuta ottaviksi aikuisiksi. Ja jos niin käy, he kyllä sitten huolehtivat omien lastensa ja lastensa lasten lisäksi myös meistä, kun olemme jälleen heikkoja ja avun tarpeessa.
Sillä vaikka lasten tulee kunnioittaa vanhempiaan, joiden kautta Jumala huolehtii heistä, myös meidän tulee kunnioittaa lapsia. Niin Jeesus meitä päivän evankeliumissa opettaa. Mitä muuta voisi tarkoittaa, että Jeesus kieltää meitä ylenkatsomasta lapsia? Mikä muukaan kuin kunnioitus on ylenkatsomisen ja halveksunnan vastakohta? Niin siis neljänteen käskyyn kuuluu molemminpuolinen kunnioitus, kun Jeesus sen meille selittää.
Tämän opin joitakin vuosia sitten Porin Sakkeuksen seurakunnan nykyisen pastorin saarnasta. Olen sitä sen jälkeen monta kertaa toistanut itselleni ja jakanut muillekin. Niin ilmeistä on, että Jeesus selittää uudella tavalla neljättä käskyä sitä silti kumoamatta, kun Hän käskee meidän kunnioittaa lapsia.
7.
Mutta miksi meidän pitäisi kunnioittaa lapsia? Ensinnäkin siksi, sanoo Jeesus, että ”heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun isäni kasvot, joka on taivaissa”. Lapset ovat Jumalan erityinen silmäterä. Jokaisella heistä on oma enkeli, oma pyhä taivaallinen olento, joka näkee Jumalan kasvot, mutta myös sen lapsen, jonka palvelukseen enkeli on asetettu ja jota Taivaallinen Isä rakastaa.
Ja toiseksi meidän pitää kunnioittaa lapsiamme sen tähden, että lapsessa, joka Kristuksen nimessä eli pyhän Kasteen kautta on otettu jäseneksi seurakuntaan ja vanhempiensa perheeseen, että me rakastamme ja hoidamme hänessä itseään Kristusta. Sillä Herra sanoo: ”Joka holhoo senkaltaisen lapsen minun nimeeni, hän holhoo minun.”
Voiko enää suurempaa kunnioituksen aihetta olla? Älkäämme siis halveksiko lapsiamme ja seurakuntamme kruununjalokiviä! Ennemminkin meidän pitää ihmetellä sitä Jumalan armoa, että Hän on laskenut syliimme sellaiset aarteet, niin kuin Hän kerran laski oman pyhän Poikansa vauvana Marian syliin.
Ja kun näin kunnioittaen hoidamme lapsia silloinkin, kun se on raskasta ja väsyttävää ja turhauttavaakin työtä, taivaan enkelit, nuo pyhät olennot, iloitsevat meistä ja meidän kanssamme, niin kuin he yhtyvät ”kaikkien pyhien kanssa” myös kiitosvirteemme täällä messussa, kun vauvaksi maailmaan tullut ja aikuisena miehenä meidän puolestamme tapettu, kuolleista noussut ja taivaaseen astunut Jeesus Kristus Herrana palvelee meitä ja me kiittäen kunnioitamme Häntä. Amen.