1.
”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.” Nämä Jeesuksen sanat ovat yksinkertaisuudessaan hyvin voimakkaat. Ne puhuvat ihmisestä ja Jumalasta. Ihminen pyytää, ihminen etsii, ihminen kolkuttaa. Se on ihmisen osa, rooli, paikka.
Jumala antaa, Jumala ilmestyy, Jumala avaa. Se on Jumalan osa. Se on niin lohdullista ja turvallista. Minun ei tarvitse ottaa, riittää kun pyydän. Minun ei tarvitse löytää, riittää kun etsin. Minun ei tarvitse avata, riittää kun kolkutan. Jumala antaa, Jumala ilmestyy, Jumala avaa. Hän on hyvä. Hän on uskollinen hyvyydessään.
Meille, Elina-vaimolleni ja minulle, tämä on äärimmäisen lohduttavaa palatessamme lähetystyöhön Inkerin kirkkoon Venäjälle. Jumala antaa, Jumala ilmestyy, Jumala avaa. Se varsinainen lähetystyöntekijä en olekaan minä, vaan Jumala. Hän on lähetystyön varsinainen subjekti. Minun ei tarvitse käännyttää toista. Minun ei tarvitse olla kaikkitietävä ja kaikkeenkykenevä. Minun ei tarvitsee puolustaa Jumalaa tai kristillistä uskoa. Me Elinan kanssa saamme olla pieniä ja heikkoja Jumalan juoksupoikia ja -tyttöjä. Tärkeintä on tilan antaminen Jumalalle, lapsenomainen luottamus ja usko häneen. Jumala antaa, Jumala ilmestyy, Jumala avaa.
2.
Päivän evankeliumi kertoo etsijöistä ja löytämisestä. Etsijät olivat kaukaa idästä lähteneitä tietäjiä. He olivat lähteneet liikkeelle löytääkseen vastasyntyneen juutalaisten kuninkaan. Eivät he itse olleet juutalaisia, vaan oman uskontonsa miehiä. Heidän erityisalaansa oli tähtitaivas. Sieltä heille paljastuivat Jumalan salaisuudet. Ja nyt he olivat lukeneet tähtien liikkeitä niin, että Palestiinassa on syntynyt juutalaisten kuningas. Ja vaikkei kysymys ollut heidän uskontonsa kuninkaasta, niin liikkeelle he lähtivät, etsimään. He uskoivat lapsen löytyvän Jerusalemista, juutalaisten pyhästä kaupungista. Mutta tässä he erehtyivät. Onneksi he saivat tarkemmaksi ohjeekseen Jumalan Sanan ennustuksen siitä, Juudean Betlehem on lapsen syntympäikka. Ja sieltähän he lapsen löysyvät.
Pietarissakin on paljon idästä tulleita etsijöitä. He ovat lähteneet liikkeelle Burjatiasta, Uzbekistanista, Tadzekistanistanista, Kazakstanista, kaikkialta vanhan Neuvostoliiton alueelta . He ovat lähteneet etsimään työtä ja parempaa elämää. Toiset tulevat aina vain kesäksi, toiset ovat muuttaneet pysyvästi. Rakennuksilla työskentelevien siirtotyöläisten elämä on ankaraa ja ankeaa. Uskonnoltaan he ovat yleensä muslimeja, joskus buddhalaisia.
Pari vuotta sitten eräs tuttava-pastorimme meni ostamaan eräältä rakennustyömaalta polttopuita. Samalla hän tutustui työmalla työskenteleviin uzbekki-miehiin. Pian hän sai kutsun heidän luokseen. He tutustuivat paremmin ja alkoivat kysellä häneltä kristillisestä uskosta. Nopeasti tapaamisista tuli säännöllisiä ja nuo keskustelut jatkuvat edelleen. Se on sellainen etsijöiden joukko.
Samoihin aikoihin, pari vuotta sitten, toinen tuttavamme, joka on burjaatti, alkoi kutsua yhteen Pietarissa asuvia burjatteeja aloittaen raamattupiirin heidän kanssaan. Syntyi toinen etsijöiden joukko, joka on kasvanut. Osa heistä on liittynyt seurakuntaan, muutamat ovat lähteneet rammattukurssille oppiakseen lisää.
Idästä tulee edelleen etsijöitä ja kolkuttajia. Muslimilla tuo etsijän tie on yleensä pitkä, buddhalaisella vähän lyhyempi. Ilo on suuri, kun olemme nähneet, kuinka Jumala ilmestynyt ja kuinka hän on avannut.
3.
Mitä meidän kristittyjen tulisi ajatella muista uskonnoista? Miten meidän tulisi suhtautua muulla tavalla uskoviin? Olemme usein hämmentyneitä, pelokkaita, varovaisia, puolustusasemissa. Saatamme ajattelemme , että Jumala liikkuu vain siellä, missä on kristittyjä ja lähetystyö on aivan kuin Jumalan viemistä uusille alueille, uusien ihmisten keskelle.
Me unohdamme, että niin idästä muinoin tulleet viisaat kuin sieltä nykyisin tulevat siirtotyöläisetkin, ovat kaikki Jumalan luomia. Menemme minne tahansa, niin Jumala on jo siellä. Ihmiset, joita tapaamme, olivat he minkä uskonnon kannattajia tahansa, ovat Jumalan luomia. Menemme Jumalan luomien ja Kristuksen lunastamien ihmisten luo.
Myös heidän uskonnoistaan voi löytyä hyvää, jopa sellaista, joka ohjaa Kristuksen luo, niinkuin idän tietäjille tapahtui. He eivät ole vihollisia, vaan minun sisariani ja veljiäni, koska olemme saman Luojan lapsia. He ovat etsijöitä. Lähetystyö on heidän rinnallaan kulkemista, heidän kanssaan Raamatun tutkimista, heidän kanssaan Kristukseen tutustumista, heidän puolestaan rukoilemista, että voisimme olla myös saman Vapahtajan lapsia, veljiä ja sisaria myös Kristuksessa.
Ylihuomenna saarnaankin sitten jo Pietarissa Pyhän Marian kirkossa. Kuulin juuri, että seurakunnan rippikouluryhmä on tänä keväänä poikkeuksellisen suuri, yli 30 henkeä. He ovat kaiken-ikäisiä, jotka haluavat syvempää tietoa luterilaiseta kristillisestä uskosta. Heissä on sekä niitä, jotka etsivät että niitä, jotka ovat jo löytäneet ja astuneet sisään. Arvatkaapa muuten, kumpi heidät on rippikouluun johdattanut, suomalainen lähetystyöntekijä vai venäläinen pappi tai seurakuntalainen?
Kyllä varsinainen lähetystyö on Inkerin kirkossaaina paikallisten käisissä ja varassa. Me suomalaiset voimme tukea ja olla sellaisissa tehtävissä, joihin ei pakalliskirkolla löydy työntekijää omasta takaa. Me annamme taloudellsita tukea, että työ burjaattien, uzbekkin, tadzikkien ja venäläisten parissa saa jatkua. Me tarjoamme apua, että kirkko voi kouluttaa itselleen pappeja ja muita työntekijöitä. Siksi Elinan pääasiallinen työpaikka on kirkon teologinen Insituutti. Minä puolestani vastaan niistä hankkeista, joilla tuetaan taloudellisetsi kirkon toimintaa,mm. tuota burjaattien, uzbekkin, ja tadzikkien parissa tehtävää työtä.