1.
„Mutta he olivat tiellä menemässä ylös Jerusalemiin; ja Jesus kävi heidän edellänsä, ja he hämmästyivät, ja seurasivat häntä ja pelkäsivät.“ Opetuslapset pelkäsivät. Mitä he pelkäsivät?
Takana olivat heidän tähänastisen elämänsä merkillisimmät pari vuotta. Oli tapahtunut uskomattomia asioita. Vasta vähän aikaa sitten he olivat olleet aivan tavallisia Galilean miehiä. Joku heistä oli jo elämää nähnyt ukkomies, joku vasta vaelluksensa alussa. Joku oli elänyt julkisyntisen leima otsassaan, joku toinen hurskaasti ja jumalisesti. Mutta ihan tavallisen ihmisen tavallista elämää he kaikki olivat viettäneet aina siihen päivään asti, kun rabbi Jeesus tuli ja sanoi: „Tule ja seuraa minua!“
Sen jälkeen ei sitten mikään ollutkaan niin kuin ennen. Kaikki oli toisin, ja koko ajan tapahtui ihmeellisiä asioita. Sairaita parani. Ruokaa ilmestyi kuin tyhjästä erämaahan. Eikä kukaan koskaan eikä missään ollut puhunut niin kuin Jeesus. Omahyväiset ja tekopyhät fariseukset saivat kuulla kunniansa, samoin kovasydämiset rikkaat ja ylpeät vallanpitäjät, kun heikoille ja köyhille julistettiin evankeliumia – jopa naisille ja lapsille, joista Jeesus näytti aivan erityisesti pitävän.
Merkillinen lämpö ja ilo ympäröi Jeesusta, missä Hän kulkikin. Vaikka Hän puhui henkilöön katsomatta ja viiltävällä tavalla totta, silti Hänen lähellään oli hyvä olla. Oli etuoikeus saada tehdä pitkää päivää Hänen kanssaan, ja vielä hienompaa oli istua ehtoota prasun valossa ja kuunnella ja taaskin kuunnella niitä ihmeellisiä armon sanoja, joita Hän puhui.
Välillä melkein huimasi, kun ajatteli tilannetta: tässä sitä nyt ollaan kaiketi perustamassa uutta Israelin valtakuntaa tai ehkä jotakin vielä suurempaa, ja minä, tavallinen Galilean kalastaja ja entinen tullimies saan olla siinä mukana. Saan kuulua lähimpiin miehiin Jeesuksen suuressa seurueessa.
„Olisipa äiti nyt näkemässä!“ Niin mahtoi Pietari ajatella. Nuoremmilla veljillä tämä toive toteutui. „Melkoisia poikia!“ Niin äidit varmaan ajattelivat.
2.
Nyt oli opetuslapsia kuitenkin alkanut pelottaa. Oli kuin tuuli olisi yhtäkkiä kääntynyt ja friskannut ja taivas mennyt pilveen ja pilvet alkaneet vihmoa kylmää vettä niskaan. Oli istuttu karin rannassa suvenlämpimällä kalliolla ja juotu tuulen leessä kaffetta, mutta nyt piti avata köydet, nostaa ankkuri ja seilit ja lähteä tiukassa pilivinnissä aukolle. Se oli aamulla vielä kauniin sininen kuin poutapäivän aurinkoinen taivas, mutta nyt uhkaavan sinimusta ja aallonharjojen vaahdosta valkoinen.
Jeesusta ei kuitenkaan näyttänyt pelottavan. Vakava Hän kuitenkin oli puhuessaan siitä, mitä Jerusalemissa tulisi tapahtumaan. Hänen puheessaan ja liikkeissään oli myös sellaista päättäväisyyttä ja paloa, jota opetuslapset eivät olleet ennen huomanneet. Kun lähdettiin liikkeelle, Jeesus kulki ensimmäisenä, muiden edellä, ja Hän kulki niin kovaa, että oli vaikea pysyä perässä.
Vai hidastelivatko he – epäröiden ja peläten? Mikä heitä mahtoi Jerusalemissa odottaa? Mitä oli tapahtumassa?
Oikeastaan monenlaista oli jo tapahtunut. Kaiken hienon ja kauniin ja innostavan keskellä opetuslapsilta oli melkein jo unohtunut, että Jeesus oli hankkinut puheillaan myös vihamiehiä. Ei Nasaretin Opettaja ollut mikään kaikkien eikä varsinkaan vallanpitäjien suosikki. Liian kirpeitä olivat Hänen puheensa myös monen ihan tavallisen ihmisen korvissa. Ei siis ollut hyväksi kunnon kansalaisen maineelle, jos tiedettiin hänen viipyvän Jeesuksen seurassa, ja kansalaista itseäänkin se alkoi aina vain enemmän arveluttaa.
Niinpä moni niistä, jotka olivat innoissaan kokoontuneet kuulemaan Jeesusta, jättäytyi vaivihkaa joukosta, kun käännettiin nokan takana vastaiseen ja kun sade alkoi. Mukana ei ollut enää kuin osa siitä väestä, joka aluksi seurasi Jeesusta. Kun piknik ruohikolla vaihtui vaellukseen kohti Jerusalemia, kylläiset lähtivät kotiinsa.
„Mutta ei se oikeastaan mikään ihme ollut, kun ajattelee vaikka sitä nuorta miestä, joka vastikään oli Jeesuksen puheilla ja lähti sitten pää painuksissa pois.“ Näin mahtoivat opetuslapset miettiä kulkiessaan Jeesuksen kannoilla. „Hän oli selvästi hurskas ja Jumalaa pelkäävä, kaiken kaikkiaan kunnon mies. Sen näki siitäkin, että Jumala oli siunannut häntä melkoisella maallisella omaisuudella. Hänet olisi ollut hieno saada opetuslasten joukkoon! Mutta ei: tuo nuhteeton mies, joka oli nuoruudestaan asti noudattanut kaikkia Jumalan käskyjä ja halusi nyt vain neuvoja tullakseen täydelliseksi ja päästäkseen taivaaseen, tuo jalo nuorukainen joutui kääntymään kannoillaan, kun hän ei sittenkään pystynyt siihen, mitä Jeesus häneltä vaati, eli myymään omaisuuttaan ja antamaan sen köyhille.“
Pietari pudisti päätään. „Jos tämä hieno mies ei voinut pelastua, kuka sitten voi?“ Itseäkin pelottavalta tuntui hänen kohtalonsa. Entä mihin hän tulisi tästä lähin käyttämään rahojaan ja vaikutusvaltaansa? Ettei vain Jeesusta ja Hänen opetuslapsiaan vastaan?
3.
Niin, pieneksi oli käynyt seuraajien joukko Jeesuksen ympärillä. Silti ainakin ne kaksitoista apostolia olivat siellä, ja ne naiset, jotka olivat kulkeneet Jeesuksen mukana Häntä varoillaan tukien.
Jeesuksen sanat ja rakkauden teot pitivät heitä lujassa otteessaan. Ja kuinka lohdulliselta tuntuikaan myös se, kuinka Jeesus selitti heille rikkaan nuorukaisen tapausta: että vaikka toisin luulisi, juuri rikkauteensa luottavan ja omissa silmissään hyvän ihmisen oli mahdotonta pelastua, mutta että Jumalalle sekin oli mahdollista, sillä Jumalalle oli kaikki mahdollista. Ehkä nuori mies tulisi vielä joskus takaisin, mutta nyt syntisenä, josta ei ollutkaan täyttämään Jumalan käskyjä, niitä, jotka kaikki hän tunnustaisi rikkoneensa ja riippuvansa vielä Jumalan sijasta omaisuudessaankin kiinni!
Opetuslapset olivat sen sijaan luopuneet kaikesta lähtiessään seuraamaan Jeesusta – eivät ehkä myyneet omaisuuttaan, mutta jättäneet kuitenkin entisen elämänmuotonsa ja asettuneet kokonaan Jeesuksen palvelukseen, Jumalan valtakunnan työhön. Heille Jeesus lupasi, että he jo tässä ajassa ja sitten iankaikkisuudessa saisivat monin verroin takaisin sen, mistä he täällä hetkeksi joutuivat luopumaan.
Ja nyt oltiin siis menossa kohti Jerusalemia, Kuninkaan kaupunkia. Lupauksen ensimmäinen osa oli jo täyttynyt siinä uskonsisarten ja -veljien parvessa, jossa matkaa tehtiin. Odottihan myös oma perhe kotona heitä rukouksillaan tukien. Ja kaikesta huolimatta vaellus kannati, sillä lupauksen toisenkin osan täyttymys taisi olla jo lähellä, melkein käden ulottuvilla eli Jumalan valtakunnan ilmestyminen kirkkaudessa ja kunniassa ja heidän palkkansa sen korkeissa viroissa.
Mutta taas Jeesus puhui merkillisiä, pelottavia asioita, semmoisia, joita ei oikein voinut kuulla ja jotka mieluiten unohti: „Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylön pappein päämiehille ja kirjanoppineille, ja he tuomitsevat hänen kuolemaan ja antavat ylön hänen pakanoille; Ja he pilkkaavat häntä, ja pieksävät hänen, ja sylkevät hänen päällensä, ja tappavat hänen; ja kolmantena päivänä hän nousee ylös.“ Mitä Jeesus mahtoi tarkoittaa?
4.
On uutisia, jotka ovat niin hirveitä, ettei niitä ymmärrä, vaikka ne omin korvin kuulee. Kun rikkaalle kerrotaan, että hänen koko omaisuutensa on kerralla haihtunut kuin tuhka tuuleen, kun nuori ihminen kuulee, että hän sairastaa nopeasti tappavaa tautia, kun suruviesti tuo odottamattoman uutisen rakkaan läheisen kuolemasta, korvat saattavat kieltäytyä kuulemasta ja aivot rekisteröimästä sitä, mitä juuri sanottiin. Näin näyttää myös opetuslasten käyneen, tai ainakin Sebedeuksen poikien.
Tuskin nimittäin Jeesus oli päässyt kertomasta, mikä Häntä kohta odottaisi eli häpeä, pilkka, kidutus ja kuolema, veljekset Jaakob ja Johannes tulevat Jeesuksen luo ja esittävät hänelle pyynnön. Se kuulostaa melkein vaatimukselta, mutta myös siltä, etteivät he olleet vieläkään ymmärtäneet, mistä oli kysymys. Pyhän Matteuksen tallettaman tiedon mukaan paikalla oli myös poikien äiti, joka polvillaan aneli pojilleen suurta kunnianosoitusta – että nämä saisivat istua Jeesuksen kirkkauden valtaistuimen kummallakin puolella.
Meitä tämä pyyntö hämmästyttää. Muita Jeesuksen opetuslapsia se suututti. On kuitenkin hyvä muistaa, etteivät he eivätkä Jaakob ja Johannes silloin vielä tienneet sitä, minkä me tiedämme, että tien päässä odotti kokonaan toisenlainen valtaistuin ja toisenlainen kirkkaus kuin se, jota Sebedeuksen pojat ajattelivat. Näin Jeesus opettaa Johanneksen evankeliumin 12. luvun mukaan:
„Mutta Jesus vastasi heitä ja sanoi: aika on tullut, että Ihmisen Poika pitää kirkastettaman. Totisesti, totisesti sanon minä teille: ellei maahan pudonnut nisun jyvä kuole, niin se jää yksinänsä; mutta jos se kuolee, niin se tuo paljon hedelmää. Joka rakastaa henkeänsä, hän kadottaa sen; mutta joka tässä maailmassa vihaa henkeänsä, hän tuottaa sen ijankaikkiseen elämään. Jos joku minua palvelee, hän seuratkaan minua: ja kussa minä olen, siellä pitää myös minun palveliani oleman: ja jos joku minua palvelee, häntä on Isä kunnioittava. Nyt on minun sieluni suuresti murheissansa, ja mitä minun pitää sanoman? Isä, vapahda minun tästä hetkestä: kuitenkin olen minä sentähden tähän hetkeen tullut. Isä, kirkasta sinun nimes. Niin ääni tuli taivaasta ja sanoi: minä olen sen kirkastanut, ja tahdon vielä nyt kirkastaa. Niin kansa, joka läsnä seisoi ja sen kuuli, sanoi pitkäisen jylisseen. Muut sanoivat: enkeli puhutteli häntä. Jesus vastasi ja sanoi: ei tämä ääni tullut minun, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma tuomitaan: nyt tämän maailman päämies pitää heittämän ulos. Ja kuin minä maasta nostetaan ylös, niin minä vedän kaikki minun tyköni. (Mutta sen hän sanoi, muistuttain millä kuolemalla hänen piti kuoleman.)“
Jeesusta oltiin kyllä nostamassa toisten yläpuolelle ja korottamassa Häntä kirkkauden valtaistuimelle, mutta se oli kokonaan toisenlainen kuin se, joka oli opetuslasten mielessä. Se oli verinen, hirveä paikka. Hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan oli oleva tuomittu ryöväri. Opetuslapset säästettiin tältä kohtalolta. Eivät he todellakaan tienneet, mitä he olivat pyytämässä!
Silti – tai sen tähden – Jeesus kysyy vastauksena heidän hassuun kysymykseensä: „Voitteko juoda sen kalkin, jonka minä juon, ja sillä kasteella kastettaa, jolla minä kastetaan?“ Opetuslapset vastaavat: „Voimme.“ Mutta eivät he nytkään ymmärrä, mitä he sanovat. Sen tähden Jeesus jatkaa: „Sen kalkin tosin te juotte, jonka minä juon, ja sillä kasteella te kastetaan, jolla minä kastetaan.“
5.
Meidätkin on kastettu Jeesuksen kasteella. Mekin juomme Hänen kalkistaan. Meitäkään ei kuljeteta kohti maallisen kunnian valtaistuimia. Mekin seuraamme Jeesusta Golgatalle suuren paaston alkaessa ensi keskiviikkona, jota myös tuhkakeskiviikoksi sanotaan sen tuhkasta otsaan piirretyn ristin mukaan, jota on paaston merkkinä käytetty. Tuhkaa me olemme, emme kultaa, mutta ristillä merkittyä tuhkaa, kasteessamme Jumalan Pojan ristillä merkittyä armahdettua tuhkaa.
Sillä Pyhässä kasteessa meidät on liitetty Herramme ristinkuolemaan. Pyhässä Ehtoollisessa tulemme osallisiksi Hänen ruumiistaan, joka meidän syntiemme tähden uhrattiin, ja Hänen verestään, joka meidän pelastuksemme tähden vuodatettiin Golgatan veriselle alttarille.
Tämän uhrin tähden olemme saaneet viettää Jumalan sanan valkeudessa juhlaa Jeesuksen kanssa kuullen Hänen ihmeellistä opetustaan. Meitä on ravittu ja vahvistettu.
Nyt meidät lähetetään Jeesuksen seurassa kohti Jerusalemia. Meidät lähetetään luopumaan omasta mukavuudestamme ja elämään todeksi sitä rakkautta, joka on tullut meidän osaksemme. Meidät lähetetään näkemään vaivaa, antamaan omastamme, palvelemaan lahjoillamme, osallistumaan Kristuksen kärsimykseen auttamalla Hänen omiaan, Hänen seurakuntaansa ja kaikkia avun tarpeessa olevia. Meidät lähetetään työhön ja vaivaan Kristuksen valtakunnan asialla.
Ja se tarkoittaa sitäkin, että ne meistä, jotka on asetettu johtamaan, johtavat edestä eivätkä takarivistä tarkkaillen. Ne, joille annettu tehtäväksi kulkea edellä, heittäytyvät tarpeen vaatiessa seurakunnan puolesta tuleen, niin kuin seurakunnan Herra asettui Taivaan Kuninkaana kaikkien orjaksi ja palvelijaksi. Se tarkoittaa myös, että ne meistä, jotka on asetettu seisomaan seurakunnan edessä, vyöttävät itsensä ja asettuvat yhteisessä pöydässä palvelemaan niitä, joita Jeesus ruokkii ruumiillaan ja verellään ja joiden jalatkin Hän tahtoo pestä.
6.
Rakkaat veljet ja sisaret! Meidät on kasteessa liitetty Herramme kärsimykseen ja lähetetty ristin tielle. Se ei kuitenkaan ole huono tie, sillä sitä koskee lupaus, jonka Herra antoi omilleen heidän lähtiessään vaeltamaan kohti Jerusalemia: „Ja he pilkkaavat häntä, ja pieksävät hänen, ja sylkevät hänen päällensä, ja tappavat hänen; ja kolmantena päivänä hän nousee ylös.“
Ristin tie ei ole huono, sillä se vie perille. „Kolmantena päivänä hän nousee ylös.“ Se on jo tapahtunut, vaikka me kirkkovuodessa vasta kuljemme lupauksen täyttymystä kohti. Jeesus on jo kirkastettu Ristillä ja noussut haudasta. Meidän syntimme on jo sovitettu. Meidät on kasteessa liitetty Hänen ylösnousemuksensa voiton osallisuuteen. Hänen voittonsa ansio on puettu uskossa yllemme.
Sen tähden tiemme Golgatalle on raskaanakin kevyt ja synkkänä kaunis. Se on se tie, jota myöten Herramme täytetty työ tulee uskossa todeksi meidän elämässämme. Me emme voi siihen lisätä mitään silloinkaan, kun saamme armon osallistua Herramme kärsimyksiin ja kivulla jakaa Hänen rakkautensa hedelmiä sanan ja sakramenttien kautta ja sydämellisenä rakkauden todistuksena arjen taakkojen keskellä niitä itsekin kärsivällisesti kantaen ja yhdessä kohti pääsiäisen riemullista aamua kohti kulkien. Amen.