Tänään on tasan viikko helluntaihin, Pyhän Hengen juhlaan – seurakunnan syntymäpäivään. Pyhä Henki, jumaluuden kolmas persoona, on jotakin sellaista, joka tuo Kristuksen elämän meille todelliseksi, yhdistää meidät Kristukseen ja toisiimme, auttaa elämään kristittynä. Tiedämme tästä jo paljon, sillä elämmehän Pyhän Hengen aikaa, ja Pyhä Henki on todellisuutta keskellämme.
Lukukappaleemme oli Johanneksen evankeliumista, jossa lupaus Pyhästä Hengestä toistuu usein. Luvussa 15 Jeesus sanoo: ”Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta” (15:26). Johanneksen evankeliumissa on myös ylösnousseen Jeesuksen henkäys opetuslastensa ylle, ja sanat: ”Ottakaa Pyhä Henki” (20:22). Sitä ennen hän on sanonut samat sanat, jotka tänään kuulimme: ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät” (21).
Luukkaan evankeliumissa on voimakas korostus Pyhän Hengen odottamisesta. Siellä ylösnoussut Jeesus sanoo: ”Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta” (Luuk: 24:49). Viikon päästä sitten kuulemmekin Luukkaan meille välittämän kertomuksen Pyhän Hengen vuodattamisesta Apostolien tekojen toisesta luvusta.
Tässä tekstissämme Jeesus rukoilee opetuslastensa puolesta. Johanneksen evankeliumin 17. luku on ainoastaan Jeesuksen rukousta. Siinä on peräti 26 jaetta. Sitä on usein pidetty ylösnousseen Jeesuksen rukouksena. Tähän viittaavat myös hänen sanansa rukouksen keskellä: ”Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan” (jae 11), ja aikamuoto, kun hän sanoo jo lähettäneensä heidät. Jeesus ei siis ole puhunut näitä sanoja ennen ristiinnaulitsemistaan, vaan evankeliumin kirjoittamisen aikaan – myöhemmin, silloin kun kristillisen yhteisön sanotaan olevan ”maailmassa.”
Pyhä Henki saa ihmisessä aikaan uuden elämän, kaiken sen mitä voidaan kuvata sanoilla: silmien avautuminen, uudestisyntyminen, uskoon tuleminen, siirtyminen kuolemasta elämään, pimeydestä valoon, uudenlaiseen olemisen tapaan.
Jeesukseen uskovien elämä ei ole helppoa, sillä he näkevät nyt uudella, Jeesuksen opettamalla, tavalla. He eivät enää ole sidottuja ihmisenä olemisen eloonjäämiskamppailuun. He rakastavat uusin sydämin ja ymmärtävät uudella tavalla mitä merkitsee olla ihminen. Siinä kaikessa he ovat erilaisia, ja tiedättehän, että maailma aina vihaa kaikkea, minkä se kokee erilaiseksi. Valo on pelottavaa niille, jotka piileksivät pimeässä. Rakkaus on uhka niille, joiden puolustusmekanismien ohi on mahdotonta päästä.
Uskominen ei merkitse helppoa elämää. Pyhä Henki saa aikaan sen, että saat voiman kulkea yli kivun ja vaarojen – ja silti pysyt ehjänä. Mikään ulkopuolelta tuleva ei voi lopullisesti tuhota sinua. Meillä on yhteys siihen mikä lopulta on todellista ja ikuista – yhteys Jumalaan Pyhän Hengen kautta. Sitä yhteyttä ei kuolemakaan voi viedä meiltä pois.
Jeesus sanoo lähettäneensä opetuslapsensa samoin kuin Isä on lähettänyt hänet: ”Isä, niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät” (jae 18). Hän oli välittänyt heille kolmen vuoden aikana aivan uudenlaisen tavan elää ja olla tässä maailmassa – tavan, jossa tullaan juuri siksi, miksi Jumala on meidät luonut, jossa vapaudutaan olemaan kaikkea sitä, miksi Jumala on meidät tarkoittanut.
Jeesus on jo heidät lähettänyt. Nyt heidän tulee elää hänen viitoittamallaan tiellä, olemaan niin rakkauden täyttämiä, että olisivat vapaat hänen tavallaan myös antamaan elämänsä pois.
Jeesus rukoilee myös tulevien häneen uskovien puolesta. ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut” (21). Yhteys Jumalaan ja toisiimme on kaiken perusta. Se voi syntyä vain Pyhän Hengen kautta. Siinä on kyse siitä, että todellista elämää ei voi olla ilman rakkautta – elämä ja rakkaus kuuluvat yhteen. Kun näin tapahtuu, voidaan sanoa, että Jumala ja ihminen ovat löytäneet toisensa, olemisen perusta on kutsunut olevaisen yhteyteensä.
Jumala ei olekaan enää etäinen ja jossakin meidän ulkopuolella. Jumala onkin juuri se elämä, johon meidät on kutsuttu, se rakkaus, jota välitämme toisillemme, se maaperä, josta juuremme imevät ravintoa. Kristus ei ole kutsunut meitä osallisiksi uskonnosta, vaan uuteen salaperäiseen ykseyteen kaiken olevaisen kanssa.
Jeesuksen kuolema ei merkinnytkään hänen elämänsä loppumista, vaan se oli hetki, jolloin Jumalan tarkoitus tuli selvimmin ilmi, se oli hetki, jolloin Jeesus kirkastettiin, koska hänen ollessaan ristillä maailma näki hänessä Jumalan sellaisena kuin Jumala on: mahdollisuuksia täynnä pursuavana elämänä, äärettömänä rakkautena, koko olemisemme perustana, jonakin, joka on paljon enemmän kuin koskaan kuvittelimme.
Risti on kutsu kulkea Kristus-ovesta, sanoihan Jeesus: ”Minä olen ovi” (10:9). Se on kutsu kulkea Kristus-tietä, sanoihan hän: ”Minä olen tie” (14:6). Se on myös kutsu loppumattomaan elämään yhdessä hänen kanssaan, sanoihan Jeesus: ”Minä olen ylösnousemus” (11:25).
Olkaamme siis rohkeasti Jeesuksen seuraajia siinä uudessa elämässä, johon hän on meidät kutsunut. Hän on lähettänyt meidät tekemään ihan sitä samaa mitä hänetkin oli lähetetty tekemään. Jeesuksen sanoin: ”Isä, niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät.” Tähän Pyhä Henki ja itsensä Jeesuksen rukous meitä auttakoon!