4. adventtisunnuntai, Matt. 1: 18-24, Martti Vaahtoranta

Martti Vaahtoranta
Pyhän Marian seurakunta (Rauma)

1.
Adventin aika on päättymässä. Nyt voi sanoa, että ”joulu on jo ovella”, vaikka namusia ei vielä olekaan ripustettu kuusen oksille. Ei ainakaan meillä. Tänään vielä hengähdetään ja pidetään pyhää, mutta huomenna ovat jouluvalmistelut kiireisimmillään. Aivan kohta on jouluaatto.
Joululta odotetaan paljon. ”Juhannuskin on sentään joka suvi, mutta joulu vain kerran vuodessa”, sanotaan. Ja niinkin sanotaan, kun jokin on oikein hienosti, että että silloin on ”joulu ja juhannus yhtäaikaa”. Ja laulussa kysellään, että ”onkos tullut kesä, nyt talven keskelle”.
Joulu on myös suvun ja perheen juhla. Useimmat meistä viettävät joulua omaisten parissa. Niin on tapa, vaikkei se olekaan kaikille mahdollista. Monella on yksinäinen joulu.
Silti monen sukupolven perhejoulukaan ei aina onnistu. Siihen kohdistetut suuret odotukset eivät täyty. Kaikki näyttää kyllä olevan kunnossa. Ruokaa on laitettu ja nisusta leivottu, piparkakut tuoksuvat, ja kinkku saa jo etukäteen veden kielelle. Koti on koristettu, nurkat siivottu ja piha valoilla kaunistettu. Parhaat päällä ja loput kainalossa tullaan mummulaan, tai minne suku nyt sittyen kokoontuukin, ja astutaan suurin odotuksin juhlapöytään.
Alun juhlavaniloinen mieli alkaa kuitenkin muuttua. Herkut eivät maistu, ja joululauluja laulettaessa tuntuu kurkku karhealta. Lahjoja on se tavanomainen vuori tai muutama tarkasti harkittu täsmäostos, mutta nekään eivät oikein tunnu miltään.
On jotakin, mikä painaa. On sanoja, jotka joskus sanottiin ja jotka sanomattomina ovat jääneet kalvamaan mieltä ja kovertamaan pohjaa yhteisen ilon alta. On loukkauksia ja laiminlyöntejä, jotka eivät unhodu. On asioita, joita kukaan ei uskalla lausua ääneen. Jouluna ne kuitenkin nousevat pintaan siitä syvästä, mutaisesta pohjasta, johon ne arjen keskellä ovat painuneet.
Ehkä sanomattomat sanat tulevat tänä jouluna sanotuiksi. Ehkä selviää ja tulee korjatuksi jotakin, minkä luultiin olevan ikuisesti rikki. Ehkä joulukuusen kynttilät alkavat jälleen loistaa, hyasintti tuoksua ja joululaulut soida niin kuin silloin, lapsena.
Tai sitten yhtäkkiä räjähtää. Salaisuus ei olekaan enää salaisuus. Luuranko tulee kaapista keskelle tupaa. Joulu päättyy katastrofiin vieraiden lähtiessä ovet paukkuen ja isäntäväen jäädessä pää painuksissa ja silmät itkuisina korjaamaan jälkiä.
Tai ehkä mitään ei tapahdu. Ehkä hymyillään, vaikka sydän vuotaa verta tai on kylmä kuin talvinen yö. Veisataan jouluvirsiä, mutta ollaan silti jossakin poissa, katsellaan kaikkea sivusta ja itketään sisällepäin. Joulu kyllä ”suoritetaan” kaikkine tehtävineen, mutta mikään ei tunnu miltään. Odotetaan, että juhla pian loppuisi ja arki ja arjen rutiinit palaisivat.
2.
Myös ensimmäisen joulun edellä valmistauduttiin suureen juhlaan, tai oikeastaan jo hyvän verran ennen sitä. Olihan ainakin melkein vuosi aikaa siitä, kun Joosef laittautui Marian isän puheille Nasaretin kaupungissa. Oli tarkoitus mennä naimisiin, ja niin myös sovittiin. Mariasta tuli Joosefin morsian.
Tämä kihlaus oli isompi asia kuin meidän päiviemme salainen sormusten vaihto. Se oli virallinen kontrahti. Maria oli luvattu Joosefille, ja lupaus oli molemmin puolin sitova. Sen peruuttaminen olisi ollut raskas ja vaikea asia.
Silti jotakin vielä puuttui: hääjuhla ja puolisoiden yhteen muuttaminen ja siihen kuuluva avioelämä. Ja näihin häihin siis nyt valmistauduttiin.
Odotettiin suurta juhlaa. Jotakin oli kuitenkin vinossa. Marian ja Joosefin yhteistä tulevaisuutta varjosti synkkä pilvi.
Oikeastaan se ilmaantui Joosefin elämään kuin ehtoopäivän ukkosen uhka vielä aamulla kirkkaalle taivaalle. Aivan yllättäen Joosef huomasi olevansa tilanteessa, johon hän ei koskaan ollut luullut joutuvansa. Ja hän oli siinä tilanteessa täysin yksin – niin kuin hän luuli.
3.
Maria oli lähtenyt jo kuukausia sitten pitkälle kyläreissulle. Hänellä näyttää olleen lämmin ja läheinen suhde vanhempaan sukulaiseensa Elisabetiin. Sellaiset ystävät ovat kullanarvoisia, kun omien vanhempien kanssa ei oikein osaa eikä uskalla puhua elämän vaikeista asioista.
Elisabetin ja Sakariaan kodissa Maria vietti kolme kuukautta. Ja ehkä sieltä palatessaan hän kertoi vihdoin myös Joosefille sen, minkä ehkä hänen vanhempansa silloin jo tiesivät ja mitä ei kauan enää muutenkaan olisi voinut pitää piilossa: Maria odotti lasta. Eikä lapsi ollut Joosefin.
Vai oliko Maria kertonut sitä vielä edes vanhemmilleen? Elisabet sen kutienkin tiesi. Eikä hän ollut asiasta pahoillaan. Sillä kyse oli kokonaan muusta kuin mitä Joosef ja kaikki muutkin ajattelivat kuullessaan asiasta.
4.
Mekin tiedämme, mistä oli kyse. Me tiedämme, mitä Nasaretissa oli tapahtunut. Muistamme sitä Marian ilmestyspäivänä ja muutenkin.
Tiedämme, ettei Maria ”miehestä mitään tiennyt”, mutta silti hän alkoi odottaa vauvaa. Tiedämme, että se oli Pyhän Hengen vaikuttama ihme, eikä Joosef eikä kukaan muukaan mies voinut nimittää syntyvää lasta omaksi biologiseksi pojakseen, omien geeniensä kantajaksi. Sillä Pyhä Maria odotti Jumalan Poikaa ja maailman Vapahtajaa.
Eikä vain Joosef, vaan myös Maria oli hurskas. Maria ei pettänyt tulevaa miestään. Kaikenlaiset inhottavat teoriat vieraista miehistä Marian huoneessa voimme joka tapauksessa unohtaa. Sellaista ei noin vain tapahtunut, ja jos olisikin, se olisi kyllä tiedetty niin kotona kuin kylälläkin. Maria, nuori tyttö, eli suojeltua ja varjeltua elämää, jota ei hevin voine verrata nykynuorten vapauksiin.
Me tiedämme tämän kaiken. Joosef ei sen sijaan tiennyt enää yhtään mitään hurjan uutisen kuultuaan: Maria odotti lasta, eikä lapsi ollut hänen. Silti kihlaus kaikkine muodollisuuksineen ja lahjoineen oli toimitettu. Häitä suunniteltiin.
Voi olla, että Maria oli kyllä kertonut Joosefille, mistä oli kyse – ettei syntyvä lapsi olisi myöskään kenenkään muun miehen. Mutta pystyikö Joosef uskomaan nuoren morsiamensa vakuutteluja, ettei ”asia ollut sellainen kuin miltä se näytti”? Auttoiko asiaa yhtään puhe enkelinäystä ja sanomasta, joka siihen sisältyi?
5.
Joosef oli aivan yksin. Tai ei sittenkään aivan yksin: varmasti hän hädässään huusi avuksensa Herraa, Israelin Jumalaa. Sillä hän oli hurskas mies.

Oli hänellä kyllä myös suunnitelma. Joosef säilytti toimintakykynsä. Hän ei halunnut nostaa asiasta meteliä eikä aiheuttaa julkista skandaalia eikä varsinkaan viedä asiaa oikeuteen. Ja millä sen nyt todistaisikaan, että Maria odotti jonkun toisen lasta? Mutta sekin oli hänelle mahdoton ajatus, että hän itse ottaisi vastuun sellaisesta, mitä hän ei ollut tehnyt ja mikä ei ollut hurskaalle miehelle sopivaa. Sillä hän tiesi varmasti, ettei lapsi ollut hänen.
Niinpä Joosef ajatteli kaikessa hiljaisuudessa kirjoittaa Marialle eropaperit ja antaa sillä tavoin hänelle vapauden, jota Maria ei ilmeisesti halunnut Joosefin kanssa käyttää. Kuka tuo tuntematon mies sitten olisikin, kaipa hän ottaisi huolehtiakseen tytöstä, joka odotti hänelle lasta. Tai ainakin Maria olisi vapaa ottamaan jonkun muun miehen, kun Joosef ei hänelle ilmeisesti kelvannut.
6.
Ja juuri silloin, suuren hädän ja syvän häpeän hetkellä, Jumala puuttui tilanteeseen aivan samalla tavalla kuin muutama kuukausi aikaisemmin Marian luona. Nyt Jumala lähetti enkelinsä Joosefin luo, niin kuin Hän silloin oli lähettänyt taivaallisen sanansaattajan Mariaa tervehtimään ja ilmoittamaan, mitä Jumala oli luvannut ja mikä oli Jumalan tahto häntä kohtaan.
Ja niin kuin Maria, niin myös Joosef uskoi. Myös Joosef uskoi Jumalan sanan. Joosef uskoi Jumalan sanan, joka oli hänen ainoa apunsa ja tukensa vaikealla hetkellä.
Mutta niin myös kaikki epäilykset, jotka varjostivat Marian ja Joosefin tulevaa yhteistä elämää, olivat poissa. Ukonpilvet haihtuivat, ja aurinko paistoi taas kirkkaalta taivaalta. Raamattu ei kerro, pidettiinkö suunnitellut hääjuhlat. Sen arvaamme, ettei Marian ja Joosefin elämä tulisi olemaan helppoa. Ulkopuoliset eivät ymmärtäisi, eivät ainakaan kaikki heistä.
Mutta pääasia oli, että sekä Maria että Joosef tiesivät. He tiesivät, että se, jota Maria odotti sydämensä alla, ei ollut Joosefin eikä kenenkään muunkaan miehen lapsi. Sillä Hän oli Jumalan ja Marian Poika, tosi ihminen ja tosi Jumala. Maria odotti maailman Vapahtajaa, joka jouluna syntyisi.
7.
”Joseph, Davidin poika! Älä pelkää ottaakses Mariaa puolisoas tykös, sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hänen pitää synnyttämän Pojan, jonka nimen sinun pitää kutsuman Jesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.” Näin enkeli sanoi, ja vielä senkin, että syntyvä lapsi olisi ”Jumala meidän keskellämme”.
Marian sydämen alla kasvoi Jumala, joka on läsnä ja joka auttaa hädässä. Vapahtaja, sinunkin Vapahtajasi, oli syntyvä maailmaan. Syntiemme Sovittaja lepäisi seimessä valmiina kantamaan ristin puulle kaiken sen, minkä alle itse näännymme, sen, mitä olemme joutuneet kokemaan ja sen, mikä meidän omana syyllisyytenämme kerran hukuttaisi meidät helvetin syvyyksiin ja mikä jo nyt uhkaa joulumme iloa.
Sen tähden, rakkaat ystävät, saamme ilolla valmistautua jouluun, Jumalan armon ja anteeksiantavan rakkauden juhlaan. Saamme nauttia siitä kutkuttavasta tunteesta, että juhla on vielä edessäpäin, mutta silti niin lähellä, että siihen voi melkein tarttua. Ja kun joulu vihdoin koittaa, saamme lasten lailla iloita kaikesta siitä, mitä siihen kuuluu.
8.
Mutta silloinkin, jos joulustamme puuttuu jotakin, tai silloin, kun kaikkea on, mutta sydän silti yksinäinen, tyhjä ja itkuinen, silloinkin saamme iloita siitä, mitä joulu todella on. Ja sen kuulemme enkelin ilmoittavan Marialle, Joosefille ja vihdoin myös paimenille.
Kuulemme Jumalan sanansaattajien julistavan riemullisen viestinsä kohta alkavana jouluna ja jo nyt, siihen valmistautuessamme. Minunkin tehtäväni on kertoa se sinulle: että sielläkin, missä on puutetta kaikesta, yksinäinen ja karu joulu; että sielläkin, missä kaikki menee toisin, kuin toivoimme, ja juhlatunnelman sijasta on apea mieli; että sielläkin, missä vanhat ja vaikeat asiat nousevat silloin esille, kun niitä vähiten odottaisi ja kun ne uhkaavat tuhota kaiken; että juuri siellä on Jumala ”Immanuel”, Jumala meidän kanssamme.
Joulun lapsi, joka ihan pian saapuu seimen pahnoille, on jo nyt läsnä sanassa ja sakramenteissa. Hän on keskellämme, jotta Hän saisi armahtaa ja parantaa, antaa anteeksi ja korjata sitä, mikä on kadonnutta ja mennyt rikki. Sen tähden paras joulu on siellä, missä köyhä syntinen saa syntinsä anteeksi.
Se on suurin joululahja, jonka voit saada. Ja se on sinulle nytkin tarjolla, jo ennen joulua, neljäntenä adventtina, ja joka päivä. Se on myös joululahja, jota voit antaa eteenpäin.
Kun sinulla itselläsi on pukinkontissa tai kuusen juurella Jumalan anteeksiantamus Kristuksen tähden ja siitä kumpuava armahtava mieli myös muita kohtaan, sinun ei tarvitse pelätä menneisyyden mörköjä eikä pohjamudasta nousevaa pahaa hajua. Voit kohdata ne yhdessä omiesi kanssa Jeesuksen, meidän Vapahtajamme seimen äärellä. Hän armahtaa sinua ja muita, jotka tulevat tätä lahjaa Häneltä pyytämään. Hän myös alkaa korjata sitä, minkä luulit olevan iäti rikki. Ja niin sinulle tulee oikea joulu, nyt ja sitten, kun on yhtä aikaa suvi ja joulu. Amen.