9.6.2013 Luuk. 14:15-24 3. shel

Jeesuksen vertaus suurista pidoista näyttää varsin selvältä.
Siinähän puhutaan pelastumisesta ja taivaaseen pääsemisestä.
Monet eivät ota vastaan kutsua pelastukseen,
mutta jotkut ottavat.
Ja nämä pelastuvat saattavat olla hyvinkin yllättäviä ihmisiä:
laitapuolen kulkijoita, elämänsä pilanneita.
– Jotenkin näinhän me tuon evankeliumin ymmärrämme.
– Ja niin se tuleekin ymmärtää.

Vaikeutena tässä selityksessä on se,
että näemme itsemme tuossa juhlaan menevien joukossa.
Ja saatamme karsastaa niitä, jotka eivät ota kutsua vastaan.
”Omapahan on vikanne.
Itsehän te torjutte pelastuksen.
Olisitte vain ottaneet sen vastaan!”

Näin tuon vertauksen kärki ei enää osukaan MEIHIN vaan
joihinkin muihin. Kertomuksella ei näin ollen oikeastaan ole
MEILLE enää mitään sanottavaa.
Se vain kuvaa sitä, kuinka ME kerran pelastuimme, otimme
kutsun vastaan, saimme uskon, tulimme kastetuiksi, löysimme armon,
pääsimme Jumalan valtakuntaan – tai mitä ilmausta nyt sitten
käytämmekään tuosta elämänmuutoksesta.

***

Uskon kuitenkin, että tuolla vertauksella on edelleenkin MEILLE
paljon sanottavaa. Myös meille, jotka olemme taivaan tien kulkijoita
ja matkalla suuriin juhliin.

Mitä muuten Jeesus sanoo niistä juhlista?
”Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa”
(Nämä Jeesuksen sanat on muuten käännetty tarkalleen
samalla tavoin vanhassa ja uudessa käännöksessä).

Sanatarkasti tuo Jeesuksen tärkeä opetus kuitenkin kuuluu näin:
”Autuas jokainen (tai autuas sellainen) joka syö leipää Jumalan
kuningaskunnassa”

Tässä ei nyt siis puhuta ollenkaan siitä, että joku ”saa olla” Jumalan
valtakunnassa tai ei saa olla. Saamisesta ei ole kysymys.
Sanotaan vain, että autuas ON sellainen, joka syö …

Ei myöskään puhuta ”ateriasta” vaan nimenomaan ”leivän
syömisestä”. Jeesus ei varmaan vahingossa käytä juuri noita sanoja.

Suuri osa raamatuntutkijoista onkin sitä mieltä, ettei tässä
vertauksessa ole kysymyksessä VAIN taivasten valtakunta,
siis lopunajallinen todellisuus.
Vaan Jeesus puhuu tässä MYÖS Jumalan valtakunnasta, joka
on todellisuutta jo NYT, tällä puolen ikuisuuden.

Jeesushan sanoo muualla evankeliumeissa, että ”Jumalan valtakunta
on jo tullut lähelle” tai ”Jumalan valtakunta on tullut teidän luoksenne”
tai peräti, että ”Jumalan valtakunta ON teidän keskellänne” tai jopa ”teissä”.
(Luuk. 17:21).

Jumalan valtakunta ei siis tarkoita vain taivasta
vaan se tarkoittaa Kristuksen herruutta, Kristuksen valtaa,
joka toteutuu jo täällä ajassa ja tässä maailmassa.

Ja missä se toteutuu?
Siellä, missä on Kristus.
Ja missä Hän on?
Siellä, missä kuuluu Kristuksen ääni Jumalan sanassa ja
missä jaetaan Hänen ruumiinsa ja verensä.
Siellä, missä ihmiset syntyvät uudesti, ylhäältä kasteen vedestä
ja Pyhästä Hengestä.
– Siellä AINAKIN on Jumalan valtakunta.
– Ja juuri näistä armonvälineistä, Kristuksen seurakunnasta meidän tulisi etsiä sitä valtakuntaa.

Siksi ei ole mikään sattuma, että Jeesus sanoo:
”Autuas jokainen, joka SYÖ LEIPÄÄ Jumalan valtakunnassa”

Tuolla sanalla Jeesus varmasti viittaa pyhään ehtoolliseen
– Niin kuin Hän viittaa myös lopulliseen ehtoolliseen taivaassa.

Koko vertaus saa kuitenkin uuden sävyn,
kun ymmärrämme Jumalan valtakunnan tällaisena,
jo tähän aikaan kuuluvana asiana.
Samaan suuntaan viittaa myös se, että isäntä kutsuu vieraita
pitoihin, jotka OVAT alkamassa.
Hän ei siis kutsu heitä johonkin juhlaan, joka alkaa 2000 vuoden päästä.
Vaan juhla alkaa aivan heti, kunhan kutsutut vain ovat paikalla.

Isäntä jopa sanoo, että ”kaikki on jo valmiina”
– Nuo samat sanathan me joskus kuulemme myös alttarilta,
kun pappi kutsuu meidät nauttimaan Herran ruumista ja verta:
”Kaikki on jo valmiina”
Juhla-ateria on jo valmistettu Golgatalla,
eikä vasta joskus aikojen jälkeen.
– Leipä leivottiin, kun Kristuksen ruumis murrettiin
– Ja viini valmistettiin, kun keihäs lävisti Vapahtajan kyljen.
Siksi ”KAIKKI on jo valmiina” – ei vasta valmistumassa.

***

Kutsu Jumalan valtakuntaan on sitä samalla kutsu myös
ehtoollispöytään, Karitsan juhla-aterialle.
– Näitä kahta ei voi eikä saa erottaa toisistaan.
Ne, jotka syövät leipää taivaan valtakunnassa,
syövät leipää myös täällä alhaalla Jumalan valtakunnassa,
seurakunnassa.

Mitäs jos lukisimmekin tätä Jeesuksen vertausta tästä näkökulmasta?
Jeesus lähettää palvelijansa kutsumaan väkeä kirkkoon.
Niin että he voivat päästä nauttimaan Vapahtajan juhla-ateriaa.
Jo täällä ajassa.

***

Tällainen kutsu on kuulunut näilläkin kunnailla jo sukupolvien ajan.
Mikä on tulos?
Kuinka moni tänä sunnuntaina tulee syömään Karitsan leipää
täällä Kouvolassa? Kuinka moni Suomessa?
Veikkaan, että 99 lammasta edelleenkin syö jotain ihan muuta
ruokaa jossain aivan toisella laitumella.

Mutta tämä ei koske vain muita vaan se koskee myös MEITÄ.
Meilläkin on aina suuri kiusaus keksiä erilaisia verukkeita,
kun pitäisi lähteä kirkkomatkalle.

Isännän kutsumilla ihmisillä oli aika läpinäkyviä selityksiä:
– piti muka lähteä kokeilemaan uusia härkiä.
Miksi ihmeessä?
Eikö hän muka ollut kokeillut härkiä ennen kuin osti ne?

Toinen oli ostanut pellon ja piti lähteä katsomaan sitä.
Eikö hän muka katsonut peltoa ennen kuin osti sen?

Ja kolmas oli mennyt naimisiin eikä voinut tulla.
Eikö muka naimisissa oleva voi mennä juhliin?
Tai mennä sinne emännän kanssa?

***

Mutta turha meidän on pilkata näitä ihmisiä.
Kyllä meillä itsellämme on varastossa tuhansia selityksiä sille,
ettei meidän tarvitse tulla, kun Jumala kutsuu juhliinsa syömään.

Ei kiitos, minulla on ollut niin rankka viikko,
etten mitenkään jaksa vielä pyhäaamunakin lähteä liikkeelle.
Mieluummin olen kotona ja kerään voimia.
– Eikö muka Jumalan sanan kuunteleminen ja ehtoollisen
nauttiminen ole parasta voimien keräämistä?

Toinen sanoo: ”Ei kai sitä nyt joka pyhä tarvitse sinne
ehtoolliselle mennä. En tunne tarvetta siihen.
Ei kai Jumala minua siitä tuomitse, jos käyn vain silloin,
kun siltä tuntuu”
– Ja kuitenkin Vapahtaja kutsuu sinua joka sunnuntaina pöytäänsä.
Hänen ateriansa on valmiina sinuakin varten.
Mutta sinun paikkasi on usein tyhjä.

Kolmas taas sanoo, ettei mitenkään ehdi hoitaa töitään tai
harrastuksiaan tai ihmissuhteitaan viikolla. Siksi on pakko
sunnuntaisin hoidella näitä asioita.
Ja emmekös me kaiken voi tehdä niin kuin Herralle.
Ja eikös lähimmäisen rakastaminen oli kaikkein tärkeintä.
– Ei: Kristuksen kohtaaminen on elämän kallein asia.
Hänen kutsunsa vastaanottaminen.
Hänen jalkojensa juuressa istuminen on se yksi tarpeellinen,
joka riittää.
Hänen ruumiinsa ja verensä syöminen on meille elinehto.
Tämä mitä sanon, kuulostaa lain julistamiselta.
Se kuulostaa vaatimukselta.
Ikään kuin me olisimme kelvottomia, jos emme käy joka
pyhä kirkossa. Ei niin!

Tämä mitä opetan on teille kehotusta.
Ja pohjimmiltaan se on evankeliumia.
Sinä SAAT olla mukana maailman ruokkivimmalla aterialla.
Sinä SAAT päästä maailman hienoimpiin juhliin.
Sinä SAAT maailman arvokkaimman lahjan, Jumalan Pojan
itsensä leivässä ja viinissä.

***
Tämä on meille jatkuvan kilvoittelun paikka.
Kukaan ei meistä tule luonnostaan jumalanpalvelukseen ja
ehtoolliselle.
Jos kysyn omilta tunteiltani, ne vastaavat, että jossain muualla
on mukavampaa, rennompaa, hauskempaa tai jotain muuta vastaavaa.
Jos kysyn omalta järjeltäni,
se keksi tuhansia syitä, miksi kutsun voi torjua.

Siksi meidän tulee kysyä vain Kristukselta itseltään.
Mitä mieltä Hän on?
Ja Jeesus vastaa: ”Autuas jokainen, joka syö leipää Jumalan
valtakunnassa”
”Minä olen elämän leipä.
Tämä leipä tulee taivaasta, ja se,
joka tätä syö, ei kuole. (Hän) elää ikuisesti.
Leipä jonka minä annan, on minun ruumiini.
Minä annan sen, että maailma saisi elää (Joh. 6:48, 50, 51).
”Tulkaa kaikki on jo valmiina”

Tulenko vai en?
Saako oma minä, muut ihmiset, maailma, sielunvihollinen tai
jokin muu pidettyä minut poissa ehtoollispöydästä?

Vai saako Vapahtajan kutsu tehdä minusta pöytävieraan.
Tänään, ensi pyhänä, seuraavana, sitä seuraavana…

Kunnes tämä maallinen juhla-ateria vaihtuu taivaallisen
ehtoolliseen.