1.
Joulu, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhla, osuu keskelle vuoden pimeintä aikaa. Lämpöinen valo syttyy keskelle maailman kylmää yötä. On suloista levätä Jumalan rakkaudessa, joka ei jää taivaan kirkkauteen, vaan tulee alas, meidän luoksemme, meidän pimeyteemme ja meidän kurjuuteemme.
Joulu kuitenkin meni jo. Jo viivyimme Jeesuksen seimen äärellä ja vietimme Kaanaan häitä. Jo katselimme temppelissä Jumalan ja Marian Pojan salattua kirkkautta. Jo ihmettelimme Hänen viisauttaan poikasena Isänsä huoneessa.
Nyt on aika sammuttaa kynttilät ja lähteä liikkeelle kohti kirkastuvaa kevättä. Ennen suven koittamista pitää kuitenkin tottua siristelemään silmiä keväisen auringon kylmässä, kovassa ja paljastavassa valossa. Ennen vihreän voittoa ja kukkien väriloistoa meidän pitää vaeltaa pitkä matka paljaan ja kuolleen maan yli katsellen sitä, minkä joulun armollinen hämärä ja talven lumi peittivät alleen.
Mutta kulkea pitää. Jumalan seurakunta on vaeltava kansa. Emme voi jäädä Kaanaan häihin Jumalan Pojan ilmestymisen viiniä maistelemaan. On seurattava Häntä sinne, minne Hän apostolien ja opetuslasten seurassa on menossa.
2.
Vietämme tänään Septuagesima -sunnuntaita. Nimen alkuosa tarkoittaa seitsemättäkymmentä. Suurin piirtein niin monta päivää on pääsiäiseen.
Ennen pääsiäistä on kuitenkin Pitkäperjantai. Jouluna on ulkona pimeää, mutta kirkkovuosi täynnä taivaan valoa. Pitkänäperjantaina on kirkkovuodessa pimeää kuin yöllä, vaikka ulkona voi olla kirkas auringonpaiste.
Siirymme pian paaston aikaan. Se kutsuu meitä katsomosta kentälle ja kannustajien joukosta matkaa tekemään.
Matka Golgatalle ei kuitenkaan näytä helpolta. Se puhuu luopumisen ja kieltäymysten kieltä. Onko meistä lähtemään sille?
Juuri ennen päivän evankeliumia Jeesus on keskustellut rikkaan nuorukaisen kanssa. Me kaikki varmasti muistamme tuon vakavan nuoren miehen, joka halusi päästä taivaaseen. Hyvä Mestari! Mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin ijankaikkisen elämän? Niin hän kysyi Jeesukselta. Nuori mies oli tottunut kilvoittelemaan Jumalan lain täyttämisessä. Mitä vielä hänen olisi siis tehtävä, jotta hän ansaitsisi kansalaisuuden Jumalan ikuisessa valtakunnassa?
Ja näin Jeesus vastasi nuorukaiselle: Jos sinä tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy mitä sinulla on, ja anna vaivaisille, ja sinun pitää saaman tavaran taivaassa, ja tule ja seuraa minua. Ei siis tanssikieltoa, ei viinistä luopumista, ei puhetta kauniiden vaatteiden vaarallisuudesta. Omaisuudesta sen sijaan piti luopua kokonaan niiden hyväksi, joilla ei ollut mitään, ja seurata Jeesusta, minne Hän menikin. Piti jättää kaikki ja lähteä matkalle kohti Golgataa.
3.
Siitä ei tullut mitään. Nuori mies halusi kyllä olla täydellinen. Kaikesta luopuminen oli hänelle kuitenkin mahdotonta. Paremminkin hän piti sekä omasta hyvyydestään ja omista hyvyyksistään kaksin käsin kiinni. Jeesuksen sijaan hän valitsi sen ankaran, kurinalaisen ja ilottoman elämän, johon hän oli jo tottunut ja omaisuutensa, josta hän ei halunnut luopua.
Ja mahdotonta olikin se, mitä Jeesus nuorelta mieheltä vaati. Se oli mahdotonta luonnolliselle ihmiselle hänen luonnollisten kykyjensä varassa. Nuoresta miehestä ei ollutkaan ottamaan sitä viimeistä, äärimmäistä askelta, jota Jeesus hänelle ehdotti, jos hän nimittäin halusi olla täydellinen. Ja sitähän hän halusi, muttei sittenkään pystynyt siihen. Pää painuksissa hän palasi entiseen elämäänsä ja omaisuutensa pariin.
4.
Tämän kaiken Jeesuksen opetuslapset näkivät – näkivät ja kauhistuivat. Jos tämä hurskas mies, jota Jumala oli vielä varallisuudellakin siunannut, ei kelvannut Jumalan valtakuntaan, niin kuka sinne sitten kelpasi?
Niin. Helpompi olisi kamelin luikahtaa neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä taivaaseen. Niin Jeesus heitä opetti. Mutta silti se, mikä oli ihmiselle mahdotonta, sen Jumala saattoi tehdä. Jumalalle kaikki oli mahdollista, jopa rikkaan pelastuminen.
Jumalan voimasta ja rakkaudesta todistivat ne opetuslapset, jotka olivat kuin olivatkin jättäneet kaiken ja lähteneet seuraamaan Jeesusta. Eivät he tosin rikkaita olleet, mutta eivät myöskään köyhiä, eivät ainakaan kaikki heistä. Esimerkiksi Pietarilla, joka nytkin oli joukon puhemies, oli paitsi perhe, varmasti myös omaisuutta, ehkä oma talo, oma vene ja verkot ja kenties muutakin.
Eikä Pietari kokonaan hylännyt vaimoaan, lapsiaan eikä perhettään lähtiessään seuraamaan Jeesusta. Kerrotaan, että sittemmin Pietarin vaimo kulki matkoilla hänen mukanaan. Ja kun Pietari sitä ennen, Pitkänperjantain tapahtumien jälkeen, aikoi palata vanhaan ammattiinsa, vene luultavasti odotti hoidettuna rannassa. Ehkä Pietarin vanhin poika oli astunut kalastajana ja perheen elättäjänä isän tilalle tämän lähdettyä Jeesuksen koulutettavaksi. Ei Raamatussa sanota, että Pietari olisi luopunut kaikesta omaisuudestaan ja jakanut sitä köyhille ei ainakaan vielä silloin, kun hän kulki Jeesuksen seurassa ennen pääsiäisen tapahtumia. Millä hänen perheensä olisi silloin elänyt?
5.
Ja kumminkin on totta, että Pietari jätti kaiken niille sijoilleen kohdattuaan Jeesuksen. Silti muutenkin kaikki meni toisin kuin rikkaan nuorukaisen kysellessä taivaan valtakunnan jäsenyyden hintaa. Pietari ei käynyt kauppaa Jeesuksen kanssa. Jeesus ei vaatinut häneltä hänen taloaan eikä tavaroitaan, mutta ei myöskään Pietari tarjonnut Jeesukselle erinomaista vaellustaan vastikkeena paikasta Jeesuksen seurueessa.
Päinvastoin: Pietari lankesi Jeesuksen eteen polvilleen tunnustaen olevansa syntinen ihminen. Ja sitten hän vain jätti kaiken ja lähti seuraamaan Jeesusta.
Vielä ei tosin menty maailman ääriin. Jeesus vaelsi vain pienellä alueella. Ja varmasti Pietari poikkesi aina välillä katsomassa vaimoaan ja lapsiaan, ehkä jopa usein. Ehkä nämä puolestaan välillä kulkivat opetuslasten joukon mukana. Ehkä se majoittui matkoillaan myös Pietarin kotiin.
Silti kaikki oli muuttunut toiseksi. Pietari oli jättänyt entisen elämänsä ja aloittanut uuden. Joku muu kalasti nyt hänen veneellään ja hänen verkoillaan. Pietarista koulutettiin ihmisten kalastajaa.
Pietari kulki sinne, minne Jeesus häntä johdatti. Hän oli mielellään Jeesuksen seurassa. Pietari oli jopa valmis kuolemaan Jeesuksen kanssa surematta, kuinka vaimon ja lasten sitten kävisi ja kuka perisi paatin ja verkot. Niin hän itse sanoi. Sillä Jeesuksella oli elämän sanat. Minne hän menisi Herransa luota?
6.
Kuitenkin rikkaan nuorukaisen surullinen kohtalo sai Pietarin ja muut opetuslapset mietteliäiksi. He olivat lähteneet Jeesuksen mukaan suurin odotuksin, mutta samalla paljosta luopuen. He eivät vielä tienneet sitä, minkä me tiedämme nyt. He eivät tienneet heitä kohtaavasta lopullisesta koetuksesta, mutta eivät myöskään ylösnousemuksen voitosta eivätkä Helluntain ihmeestä.
Jeesuksen opetuslapsilla oli vain tämä hetki tässä ja nyt. Rikas nuorukainen ei ehkä pääsisi tulevaan Jumalan valtakuntaan, mutta juuri nyt hän saattoi palata hienoon taloonsa ja elämään, josta ei puuttunut mitään. Opetuslapset sen sijaan olivat jättäneet kaiken ja seuranneet Jeesusta. Mutta kuinka heidän lopulta kävisi?
Huonosti heidän näytti käyvän. Lopulta myös Pietari takertui elämäänsä aivan samaan tapaan kuin rikas nuorukainen. Ehkä hän hiilivalkealla istuessaan muisti vaimonsa ja lapsensa katsellessaan Mestariaan häväistynä ja kiusattuna ja aavistaessaan, kuinka Hänelle Jeesuksen seurassa kävisi. Vielä hän voisi palata entiseen elämäänsä ja ammattiinsa. Vielä hän voisi pelastaa sen, mikä oli pelastettavissa, ei ehkä rikkaan nuorukaisen vaurasta tyylikkyyttä eikä moraalista moitteettomuutta, mutta oman pienen elämän kuitenkin.
7.
Ehkä Pietari hiilivalkealla istuessaan, paljastuessaan Jeesuksen seuraajaksi ja yrittäessään kieltää sen, ei muistanut enää, mitä Jeesus oli hänelle ja muille apostoleille sanonut: Totisesti sanon minä teille, te, jotka minua olette seuranneet, uudessa syntymisessä, kuin Ihmisen Poika istuu kunniansa istuimella, pitää myös teidän istuman kahdellatoistakymmenellä istuimella, tuomiten kahtatoistakymmentä Israelin sukukuntaa.
Silloin Pietari oli uskonut tähän Jeesuksen lupaukseen. Kun nyt kuitenkin opetuslapset yksi toisensa jälkeen pakenivat Jeesuksen luota Kiirastorstaina ja Pitkänäperjantaina; kun he kaikki hylkäsivät Herran, jota he kaikkensa jättäen olivat seuranneet mahtoiko heidän mieleensä silloin nousta rikas nuorukainen, jota he niin olivat kauhistuneet ja surreet? Mahtoivatko he tuntea olevansa yhtä lailla laskelmoivia ja heikkoja kuin tämä nuori mies, jolle omaisuus merkitsi enemmän kuin Jeesus?
8.
Entä me? – Päivän evankeliumi päättyy Jeesuksen sanoihin, jotka Hän puhuu suoraan meille: Ja jokainen, joka luopui huoneista taikka veljistä taikka sisarista taikka isästä taikka äidistä taikka emännästä taikka lapsista taikka pellosta minun nimeni tähden, hänen pitää satakertaisesti saaman ja ijankaikkisen elämän perimän.
Emme saa sivuuttaa tätä Jeesuksen sanaa liian helposti. Niin kohtikäyvää puhetta se on. Mutta onko se lupaus vai vaatimus?
Se on kumpaakin. Se on sekä vaatimus että lupaus.
Ja sikäli kuin se on vaatimus, kysyn sinulta suoraan: olisiko sinusta luopumaan kaikesta, ihan kaikesta, ja jättämään se niille sijoilleen lähtien Jeesuksen seurassa kohti tuntematonta tulevaisuutta? Vai oletko jo tehnyt niin?
Minusta ei siihen olisi. Minusta ei olisi eikä ole ollut myymään kaikkea, minkä omistan, eikä antamaan sitä köyhille silloin, kun Jumalan laki vaatii ja on vaatinut sitä minulta ehtona Jeesuksen seuraamiselle ja uhrina, joka minun pitäisi siitä maksaa. Monenlaiseen minusta on ehkä ollut ja on vieläkin, muttei siihen äärimmäiseen suoritukseen, jota Jeesus näytti odottavan rikkaalta nuorukaiselta.
Sillä tämä halusi itse, omana suorituksenaan ja omin voimin täyttää Jumalan lain. Jeesus puolestaan näytti, mitä se hänen kohdallaan tarkoittaisi: jotakin, mihin rikas nuorukainen ei sittenkään pystynyt.
Laki ei nimittäin koskaan anna sitä, mitä se vaatii. Se vain vaatii. Rikas nuorukainen ei kuitenkaan nähnyt, että Jeesus lopulta sittenkin myös lupasi jotakin. Ennen kaikkea Hän lupasi jotakin, mitä nuorukainen ei pystynyt omilla suorituksillaan itse hankkimaan eikä ostamaan.
Jeesus halusi antaa ja lahjoittaa, ei käydä kauppaa pelastuksesta. Hän halusi riisua nuorukaisen tämän omasta pyhyydestä ja ansioista. Jeesus halusi ottaa hänet syntisenä vastaan ja antaa hänelle anteeksi sen, mihin hän ei omin voimin pystynyt. Ja vasta sitten olisi lähdetty yhdessä liikkeelle vapaina ja iloisina ja pantu myös Jumalan maalliset lahjat käyttöön rakkauden palveluksessa ja köyhien avuksi. Vasta sitten olisi lähdetty evankeliumin vapaudessa toteuttamaan sitä, mihin laki vaatimuksillaan ei koskaan pysty, mutta mitä se opettaa myös uskosta vanhurskaille ja armahdetuille syntisille heidän vaelluksellaan uudessa kuuliaisuudessa Jeesuksen seurassa.
9.
Voi siis myös meitä, jos mekin ajattelemme, että Jeesus odottaa meiltä omaa uhriamme pelastuksemme hinnaksi! Voi meitä, jos mekin käymme rikkaan nuorukaisen tavoin kauppaa pääsylipusta taivaaseen! Silloin meille käy, kuten hänelle.
Saamme ehkä kraapituksi kokoon melkein koko summan. Lopulta löytyy kuitenkin ainakin yksi asia, johon kauppa kaatuu. Ja niin palaamme surullisina entiseen elämäämme näkemättä, että niin kuin Jeesus rakasti rikasta nuorukaista, niin Hän rakastaa myös meitä. Emme näe, että Hän tahtoo lahjoittaa meille sen, mitä meistä ei ole Hänelle maksamaan. Ja vasta sitten seuraa se kiitosuhri, jota meidän koko elämämme Jeesuksen seuraajina ja myös omaisuutemme tulisi olla.
Sillä Jeesukselle kelpaa lopulta vain kelvoton. Jeesus ottaa vastaan vain syntisiä. Hän auttaa vain avuttomia. Rikkaat ja viisaat Hän lähettää tyhjinä pois.
Kaikesta omasta hurskaudestaan ja uhostaan riisuttuna Pietarikin kelpasi Jeesukselle. Tai ehkä Jeesus vasta sitten oikein todella kelpasi Pietarille. Pietari oli kyllä luopunut kaikesta siitä, mikä esti häntä seuraamasta Jeesusta. Kun kuitenkin olisi pitänyt lunastaa korskea lupaus vaikka kuolla Jeesuksen kanssa, Pietari kaadettiin höyhenellä. Kolmeen kiekaisuun loppui Pietarin uho.
Jäljellä oli enää Jeesuksen uhri ja rakkaus. Ja se riitti. Ristin sovitustyö riitti anteeksiantamuksen ja uuden alun perustaksi. Ja sitten, ansiottoman armon osallisuudessa Pietari sai todella kuolla Herransa nimen tähden, kuten perimätieto kertoo. Luultavasti hän myös sitä ennen, ensimmäisen kristillisen helluntain jälkeen, luopui omaisuudestaan muun Jerusalemin seurakunnan tavoin.
Kaikki myytiin ja annettiin saadut rahat yhteiseen kassaan. Siitä autettiin myös niitä, joilla ei ollut mitään. Sekään ei kuitenkaan ollut hinta taivaspaikasta, vaan sellaisten vastarakkautta, jotka olivat jo saaneet lahjaksi kaiken, syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän Jumalan valtakunnan pikaisen ilmestymisen toivossa ja odotuksessa.
10.
Tähän toivoon ja odotukseen ja Jeesuksen seuraamiseen armosta, ei ansiosta, meidätkin on kutsuttu. Armosta ja vain armosta saamme kuulua Kristuksen Kirkkoon. Sitä oikeutta emme voi ostaa itsellemme rahalla emmekä tavaralla, emme myöskään oman elämämme uhraten. Saamme sen lahjaksi, tai sitten emme saa sitä lainkaan.
Silti se voi silti maksaa meille paljon, arvaamattoman paljon. Lahja voi tulla meille kalliiksi. Kun sen kuitenkin kerran olemme saanet, emme enää laske, kannattiko lahja ottaa vastaan. Maksoi, mitä maksoi, minä seuraan Jeesusta! Niin sanoo kiitollinen lahjan saaja.
Mitä tarkoitan? – Katsomme tilannetta hetken lähetystyön näkökulmasta. Silloin ymmärrämme paremmin myös sen tilanteen, jossa Jeesus ei puhu vain omaisuuden, vaan jopa omaisten jättämisestä Hänen nimensä tähden.
Yhä tänäkin päivänä voi kristillisen kulttuuripiirimme ulkopuolella ja joskus myös sen sisällä käydä niin, että Jumalan Pojan uskoon kääntynyt hylätään. Työpaikka ja asunto voivat mennä alta. Pahimmillaan vastasyntynyt Jumalan lapsi menettää henkensä, mutta helposti ainakin isänsä ja äitinsä, ehkä myös puolisonsa ja lapsensa.
Siinä tilanteessa on lohdullista kuulla Jeesuksen lupaus. Sillä lupauksesta tämän päivän evankeliumissa on viime kädessä kyse. Lain vaatimus muuttuu evankeliumin lupaukseksi Hänessä itsessään Hänen täyttäessään täydellisesti lain. Se muuttuu uskonvanhurskaudeksi, joka ottaa vastaan Jeesuksen täytetyn työn, ja uudeksi kuuliaisuudeksi Hänen askelissaan myös lain täyttämisen tiellä, mutta ei ansioita kooten, vaan Hänen kuvansa kaltaisuuteen muuttuen, Hänen totuuttaan ja rakkauttaan sinne kantaen, minne Jeesuksen seuraaminen meidät vie. Ja Hänen lupauksensa mukaan sellainen, joka Hänen nimensä tähden joutuu luopumaan kaikesta, saa moninkertaisesti takaisin, usein jo tässä elämässä uusina veljinä ja sisarina Hänen seurakunnassaan, mutta varmasti taivaassa jos vain lahjan saaja pysyy uskossa ja seuraa elämässään Jeesusta.
12.
Ei Jeesus siis käske meidän hylätä rakkaitamme ikään kuin uhrilahjana Hänelle. Päinvastoin! Hän kieltää sellaisen jyrkästi!
Jeesus tahtoo, että me rakastamme puolisoamme ja lapsiamme ja pidämme heistä huolta, niin kuin tarpeen vaatiessa myös vanhemmistamme. Hän haluaa meidän pysyvän työssä, johon Hän on meidät kutsunut, ja että teemme sen kunnolla, niin kuin Hänelle, ei niin kuin ihmisille. Jeesus tahtoo meidän myös ottavan kiitollisina vastaan sen jokapäiväisen leivän, jonka Hän meille antaa, mutta niin, että jaamme anteliaasti eteenpäin Hänen lahjojaan, niin kuin Hän laskelmoimatta jakaa hyvyyttään meille.
Herralla on kyllä myös niitä seuraajia, jotka Hän kutsuu erityisellä tavalla erityisiin tehtäviin. On niitä, jotka on erotettu Herran palvelukseen perheettöminä ja joskus myös köyhyydessä. Tämän me luterilaiset usein unohdamme. Mutta sekään ei ole sovittava uhri eikä hinta paikasta taivaassa, vaan vapaaehtoista suostumista siihen vaivannäköön, johon meitä kaikkia paastonajan kynnyksellä Jeesuksen jalanjäljissä kutsutaan.
Olennaista on niin erityisissä tehtävissä kuin aivan tavallisissakin, joihin meistä useimmat on kutsuttu, ettei mikään koskaan saa estää meitä seuraamasta Jeesusta! Siitä on kysymys päivän evankeliumissa. Jos meitä vaaditaan vaikenemaan Jumalan sanan totuudesta tai kieltämään kaikkein kallein evankeliumi ja Herramme Jeesus Kristus, me mieluummin luovumme kaikesta, jopa hengestämmekin, kuin Hänestä.
Ja jokainen, joka luopui huoneista taikka veljistä taikka sisarista taikka isästä taikka äidistä taikka emännästä taikka lapsista taikka pellosta minun nimeni tähden, hänen pitää satakertaisesti saaman ja ijankaikkisen elämän perimän. Amen.