Tämä Jeesuksen kertomus on hyvin usein muutettu vertauskuvalliseksi siten, että siitä on tullut harmiton muistutus Jumalan rakkaudesta meitä jokaista kohtaan. Itsekin olen saarnannut niin. Puutarhan omistaja on Jumala, ja työmiehet ovat niitä, jotka ovat tulleet uskomaan Jeesukseen kuka missäkin elämänsä vaiheessa, viimeksi tulleet ovat niitä, jotka vasta kuolinvuoteellaan löytävät uskon ja armahduksen. Tuntuu epäreilulta, että päivän kuorman kantaneena ja koko elämänsä Jumalan valtakunnan työhön antaneena ei saisikaan enempää palkkaa kuin se, joka vasta kuolinvuoteellaan tulee Kristuksen omaksi ja työhön hänen viinitarhaansa.
Sanon nyt aivan suoraan, että tämä kertomus, kuten monet muutkin Jeesuksen kertomukset sisältävät räjähdysvaaran. Kyseessä ei olekaan vain harmiton kertomus Jumalan äärettömästä rakkaudesta ja armosta, joka sekin on toki totta. Kyseessä on kertomus, joka haastaa meistä jokaisen.
Jumalan rakkaus on ääretön, eikä sitä pysty mitenkään, eikä tarvitsekaan mitenkään ansaita, mutta olisihan hassua, jos meitä ei kutsuttaisi elämään Jumalan rakastavan tahdon mukaisesti.
Tämä kertomus puhuu siitä, että Jeesus ja hänen seuraajansa eivät ole sidottuja vanhan järjestyksen arvoihin.
Torilla odottavilla miehillä ei ollut omaa maata, jota viljellä ja josta saada elantonsa. Siksi he olivat torilla joka päivä odottamassa, että joku heidän maanmiehistään palkkaisi heidät. He olivat köyhiä, palkkaajiensa armoilla olevia päiväpalkkalaisia. Heillä ei ollut pysyvää työsuhdetta eikä juoksevaa palkkaa – ei edes omaa maata, josta olisi saanut elantoa.
Rehti ja päivittäin nopeasti työllistyvä mies ei tajunnut köyhän, heikon ja vaivaisen tilannetta. Siksi hän alkoi valittaa, kun ei saanutkaan enempää kuin tuo lyhyemmän työpäivän tehnyt. Isäntä ei kuitenkaan ollut tehnyt hänelle mitään väärää. Hän sai sovitun palkan, sen yhden denaarin.
Jeesus ja hänen seuraajansa olivat köyhiä, jotka keikkuivat toimeentulonsa äärirajoilla. Siksi Isä meidän -rukouksessakin on velan anteeksiantamisella ja saamisella niin suuri painoarvo. Päiväpalkkalaisen ansiota ei lain mukaan saanut pidättää yli yön. Siksi tässäkin palkka maksetaan illan tultua. Elettiin kädestä suuhun. Se on meille nykyajan ihmisistä monille täällä rikkaassa lännessä aika vierasta, mutta edelleen todellisuutta monin paikoin. Ajattelen myös, että kristinuskon vaikutuksesta köyhyys on keskuudessamme vähentynyt, kun olemme kehittäneet menetelmiä, joiden avulla kaikilla on elämisen mahdollisuudet, ja käytössämme on myös minimipalkka.
Kansalaispalkka olisi vielä loistava parannus jo olemassa olevaan sosiaaliturvaamme ja samansuuntainen Jeesuksen kertomuksen kanssa. Riippumatta siitä palkkaako joku sinut, saat sen verran kuin elämiseen kuluu. 1 denaari oli päiväpalkkalaisen palkka. Sillä tuli juuri ja juuri toimeen. Tällaisen köyhän oli ilo mennä kotiin ja kertoa perheelleen, että päivän ansio tuli täyteen. Saatiin vihdoin pöytään ruokaa ja juomaa. Olisipa tuollaisia isäntiä enemmän. Elämä alkaisi taas hymyillä.
Tuo voisi olla yhteinen asenteemme, sillä ajattelen, että yksittäisten ihmisten hyväntahtoisuuden varaan ei kannata mitään rakentaa. Yhteisellä asenteella tarkoitan juuri kansalaispalkkaa, joka mahdollistaisi sen, että turhalta byrokratialta ja köyhyyden nöyryyttävältä tutkimiselta ja vatvomiselta säästyttäisiin.
Usein sanotaan, että Jeesus ei tässä anna mallia yhteiskuntaan, mutta ketkä näin sanovat: ne, joilla on, ja jotka eivät halua jakaa omastaan, ne, jotka eivät halua maksaa yhtään enempää veroja, jotta toisilla olisi riittävästi; ne, jotka haluavat nähdä katkeraan loppuun asti, kuinka köyhä kärsii ja lopulta nääntyy. He ikään kuin pelaavat monopolipelin loppuun asti. Siihen pätee se Jeesuksen usein käyttämä lause: ”jolla on, sille annetaan, ja jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hän luulee itsellään olevan.”
Ei tätä kertomusta tarvitse tehdä vertauskuvalliseksi, hengellistää. Taivasten valtakunta tai Jumalan valtakunta tarkoittaa Jumalan hallintavaltaa elämässämme. Minkälaista olisi, jos Jumala saisi hallita? Minkälaista olisi, jos köyhistä, niistä, jotka jäävät vaille työtä ja toimeentuloa, pidettäisiinkin paremmin huolta, eikä heidän tilanteensa olisi vai joidenkin hyväntahtoisuuden varassa?
Rahan liikkumisen säännöt ovat tiedossamme. Rahaa liikutellaan sääntöjen mukaisesti, ikään kuin pelattaisiin jotakin peliä. On ikään kuin rahan arvolle / kunnialle olisi väärin, jos joku saisi työstään liian suuren palkan, tai saisi silloinkin, kun ei ole saanut työtä, eli ei ole tehnyt työtä. Yhden tunnin työtä tehneiden ei olisi tullut saada kokonaista denaaria, vaan ainoastaan 1/12 denaarista. Mitäpä köyhä olisi sillä tehnyt, kuinka perheensä ravinnut? Isäntä näki tämän, ja hän rikkoi rahaan liitettyjä sääntöjä. Hän tahtoi antaa köyhälle, avuttomalle ihmiselle, täyden palkan, elämän ja toimeentulon kannalta riittävästi sitä päivää varten.
Ei tämä kertomus puhu Jumalasta muuten kuin siten, että tätä Jumala meiltäkin tahtoo: solidaarisuutta kaikkia luotuja kohtaan. Me emme ole sidottuja vanhan järjestyksen ja rahan liikkeiden arvoihin. Me olemme vapaat rakastamaan ja pitämään huolta toinen toisistamme. Me olemme vapaat antamaan velkoja anteeksi, me olemme vapaat katsomaan, emme vain omaa, vaan toisenkin parasta. Sitä Jumala meiltä tahtoo.
Jeesuksen opettama Jumalan valtakunta, ja Jumalan hallinta maailmassa ja elämässämme, on uutta, erilaista. Sitä ohjaa rakkaus ja myötätunto lähimmäistä kohtaan.
Yhteiskuntaamme on työelämän sääntöjä viety hyvin vastakkaiseen suuntaan: tulospalkkaus ja suorituslisä ovat vastakkaisen ideologian tuotteita. Tekemällä ja raatamalla saa enemmän, ainakin, jos esimies sen huomioi. Ja usein on sitten kuitenkin kysymys omasta terveydestä ja läheisten hyvinvoinnista tinkimisestä. Elämän laatu kärsii, kun isä tai äiti ei olekaan läsnä lapsilleen ja puolisolleen, yrittäessään kiivetä aina vain korkeammalle arvostuksen ja rahallisen kompensaation perässä.
Olisiko meidän jo aika kysyä, mikä on elämässä riittävästi. Olisiko jo aika luopua siitä mitä me kaikki teemme, kun ”rakennamme niin suuret aitat ja varastot”, että emme itse koskaan edes kykene niihin varastoimiamme rikkauksia hyödyntämään?