3.3.2013 3. PAS Lk 11:14-26

Ovat tainneet monen papin saarnat mennä uusiksi tänä pyhänä.
Koko viikon on näet tiedotusvälineissä vellonut keskustelu
pahoista hengistä ja niiden karkottamisesta.
Se alkoi maanantain MOT-ohjelmasta, jonka nimenä oli ”Riivaajat kirkossa”.
Siinä hyökättiin rajusti Pirkko Jalovaaran toimintaa vastaan.
Mutta osansa iskuista saivat myös herätysliikkeet ja lähetysjärjestöt.

Päällimmäisenä oli ajatus,
että kirkon jäsenten verovaroilla ei saa ylläpitää järjetöntä ja jopa
vahingollista toimintaa.
– Lähtökohta oli siis aivan pielessä, koska ei vedottu Raamattuun vaan
yleiseen mielipiteeseen ja erilaisiin ”asiantuntijoihin”.

Toista ääripäätä edusti psykologi, joka näki aivan kauheana sen,
että joku voi sanoa, että ihmisessä on paha henki.
Ja että se voi aiheuttaa sairauksia.

Toista ääripäätä taas edusti Pirkko Jalovaara, joka sanoi,
että yhdessä parantamiskokouksessa oli sata riivattua ihmistä.
Itse pidin kaikkein pahimpana sitä, että hän väitti,
että runsas lääkkeiden käyttö voi johtaa siihen, että riivaajat
asettuvat ihmiseen.
– Tämä on hyvin vaarallinen ja käsittämätön väite, jota ei
missään tapauksessa voi hyväksyä.

Tuon ohjelman jälkeen ovat sitten monet kirkon johtajat,
arkkipiispa, Helsingin piispat, kirkkoherrat ja –rouvat kilvan
irtosanoutuneet Jalovaarasta.

On kuitenkin erittäin suuri vaara, että nyt menee taas ”lapsi
pesuveden mukana”. Eli kun vastustetaan jotain ylilyöntiä,
hylätään samalla kokonaan itse asia. Tässä tapauksessa se
tosiasia, että riivaajat kyllä edelleen vaikuttavat tässä maailmassa.
Ja kirkon tehtävä on kyllä puhua niistä ja vastustaa niitä.
– Mutta oikealla tavalla.

Siksi meidän on jälleen kerran etsittävä raamatullista ja luterilaisen
uskon mukaista tapaa suhtautua asioihin. Mitä meidän siis tulisi
ajatella pahoista hengistä eli riivaajista eli demoneista?

Raamatussa on aivan selvää, että näkymättömässä maailmassa
on paljon erilaisia pahoja voimia, yhtenä niistä pahat henget.
Uudessa testamentissa niitä kutsutaan mm. nimillä ”saastainen henki”
tai ”mykkä ja kuuro henki” tai ”tietäjähenki” tai ”saastaisen riivaajan
henki” tai sitten vain pelkästään ”henki”.

Paljon on kiinnitetty huomiota sairauksien ja riivaajien väliseen yhteyteen.
Silti vain kerran kutsutaan Raamatussa pahaa henkeä ”sairauden hengeksi”.
Eikä tuossakaan tapauksessa ole kyse mistään syövästä tai epilepsiasta
vaan ruumiin koukistumisesta.
Luukkaan 13. luvussa nimittäin puhutaan naisesta, jota oli 18 vuotta
vaivannut sairauden henki. Hänen selkänsä oli köyryssä eikä hän kyennyt
oikaisemaan selkäänsä.
Jeesus paransi tuon naisen, mutta mistään riivaajan karkottamisesta
ei tuossa yhteydessä ole puhetta.

Pahat henget aiheuttavat Raamatussa ihmisille kyllä monenlaista
vaivaa: joku on mykkä tai sokea, toinen väkivaltainen ja raivoisa.
Joku taas saa erilaisia kohtauksia, joku kuolaa tai kouristelee.

Tällaisissa tapauksissa on kyse siitä, että paha henki on asettunut
asumaan ihmiseen ja aiheuttaa tälle monenlaisia kärsimyksiä.
Riivaaja on ikään kuin loinen ihmisen ruumiissa.
Kun se ajetaan pois, ihminen muuttuu rauhalliseksi ja normaaliksi.

On ehkä väärin kysyä, saavatko riivaajat aikaan sairauksia.
Tai onko jonkin masennuksen tai syövän aiheuttajana paha henki.
Ennemmin on kyse siitä, että riivaaja kiusaa ihmistä ja vaikuttaa
sairauden kaltaisia oireita.
– Näin tuossa maanantain ohjelmassa totesi hyvinkääläinen pastori
Marko Huhtala.

Jos SINÄ siis sairastat jotakin tautia, ei sinut missään tapauksessa
pidä epäillä, että nyt pahat henget ovat tulleet sinun elämääsi.
Kyllä sairaudet ovat tähän langenneeseen maailmaan kuuluvia
tavanomaisia asioita.
Vain jossain ääritilanteessa, jonkun selvästi pahoille voimille
altistuneen ihmisen kohdalla, voidaan epäillä riivaajia joidenkin
oireiden syynä.

***

On suuri vaara, että huomio keskittyy epäolennaisiin asioihin,
kun aletaan puhua pahoista hengistä ja niiden karkottamisesta.
Näin kävi siinä maanantain ohjelmassakin.
Olen itse ollut muutaman kerran Pirkko Jalovaaran tilaisuuksissa
ja minun mielestäni painopiste siellä oli väärä.
Se ei ollut evankeliumissa vaan parantamisessa ja parantajassa.

Mutta samoin on painopiste väärä Jalovaaran vastustajilla.
Helsingin piispatarkin sanoi, ettei ”demoni” tai ”paha henki”
kuulu lainkaan hänen sanavarastoonsa.
On aika paha juttu, jos raamatulliset sanat eivät kuulu piispan
sanavarastoon!
Riivaajat ovat kyllä totta, ja Jeesuksen tekemistä ihmeistä noin
neljäsosa oli riivaajien karkottamisia. Se oli siis hyvin keskeisessä
asemassa Jeesuksen toiminnassa.

Ja samoin kun Jeesus valitsi opetuslapsensa, Markus kertoo:
”Nämä 12 Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät
saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia
henkiä” (Mk 3:14-15). Pahojen henkien karkottaminen kuului
siis apostolien tehtäviin – mutta piispa ei siis edes mainitse koko sanaa!

***
Jalovaaran parantamiskokouksissa huomio on parantamisessa.
Siellä väitetään ajettavan ulos pahoja henkiä.
Mutta tilanne on perin outo. Huomio on tuossa karkottamisessa.
Raamatun opetus on erilainen.

Evankeliumeissa ajatus on se, että koko maailma on pahan vallassa.
Saatana on tämän maailman ruhtinas, joka pitää kaikkia ihmisiä
vallassaan. Pahat henget ja langenneet enkelit ovat siinä alistamisessa
hänen kätyreitään. Omin voimin eivät ihmiset ole koskaan onnistuneet
vapautumaan paholaisen orjuudesta.

Siksi Jumala lähetti tänne Poikansa. 1. Johanneksen kirjeessä sanotaan:
”Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi
Paholaisen teot”
Jeesuksen koko pelastustyön tarkoitus oli juuri tässä:
Hän tahtoi riistää ihmiset perkeleen orjuudesta.
Ihmiset tuli siirtää saatanan valtakunnasta Jumalan valtakuntaan.

Tuon valtakunnan vaihdokset merkkinä myös pahat henget
menettivät valtansa.
Siksi Jeesukselle oli niin tavattoman tärkeä karkottaa riivaajat
ja siksi juuri näistä ihmeistä kerrotaan niin usein Raamatussa.
Ei pahojen henkien karkottaminen ollut asian ydin
vaan se, että saatana menettää otteensa ja ihmisestä tulee Jumalan lapsi.

Päivän evankeliumissahan Jeesus sanoo:
”Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella,
silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne” (Lk 11:20)

Riivaajien karkottaminen on siis merkki siitä,
että valtakunta on vaihtunut. Ihminen on tullut uskoon.

***

Jos keskitytään vain pahojen henkien ulosajamiseen, voi jopa käydä
niin kuin päivän evankeliumissa. Huone – siis ihmisen sisin – jää tyhjäksi.
Sisikunta voi olla puhdas ja hyvässä järjestyksessä.
Ihminen elää moraalista ja nättiä elämää.
Tekee työnsä, hoitaa lapsensa.
Mutta häneltä puuttuu se kaikkein tärkein:
”Kristuksen sisäinen tunteminen”.
Se, että Jumalan laki on saanut paljasta hänen syntinsä.
Ja Jumalan evankeliumi on saanut puhdistaa hänet synnistä.
Eikä ihmistä ole kastettu tai hän ei ole palannut kasteen puhtauteen.

– Silloin on olemassa vaara, että riivaajat kaappaavat ihmisen sisimmän
huoneekseen. Vaikka ne olisi jo kerran sieltä karkotettu.

***
Siksi paras lääke pahoja henkiä vastaan on pyhä evankeliumi ja
kaste Kolmiyhteisen Jumalan nimeen.
Huomasitteko, mihin Jeesus lähetti opetuslapsensa?
”Saarnaamaan JA karkottamaan saastaisia henkiä”
Nämä kaksi on usein erotettu toisistaan, ikään kuin olisi kyse
kahdesta erillisestä asiasta.
EI: Jumalan sanan saarnaaminen, evankeliumin julistaminen,
se ON juuri riivaajien karkottamista.
Siellä, missä Pyhä Henki avaa sydämen ottamaan vastaan evankeliumin,
siellä pahat henget pakenevat.

Ja siellä missä ihmisiä kastetaan vedellä Kristuksen omiksi,
siellä Pyhä Henki karkottaa riivaajat.
Lutherin kastekaavassa sanotaan: ”Minä manaan sinua, sinä
saastainen henki Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, että
poistut tästä Jeesuksen Kristuksen palvelijasta ja väistyt
hänen luotaan”.

Nykyisinkin kastetoimituksessa sanotaan , että ”armollinen
Jumala on vapauttanut sinut synnin, kuoleman ja pahan vallasta”.
Ja siinä rukoillaan, että lapsi saisi ”synnin, kuoleman ja
pimeyden vallasta vapautettuna palvella lapsenasi sinua
koko elämänsä ajan”.

***
Miten me sitten voimme pitää oman huoneemme – sisimpämme –
sellaisena, ettei pahoilla voimilla ole sinne asiaa?
Vastaus löytyy samasta Luukkaan evankeliumin luvusta 11.
Jeesus sanoo: ”Ei kukaan sytytä lamppua ja sitten piilota sitä.
Lampunjalkaan se pannaan, jotta sisään tulevat näkevät sen valon” (j. 33).
– Eli pahat hengetkin näkevät valon, jos se palaa sisimmässä.
Mutta mikä on se valo?
Se on Jumalan sanan valo. Evankeliumin valo.
Juuri edellä Jeesus on puhunut Joonan merkistä.
Niin kuin Joona oli kolme päivää kalan vatsassa niin ihmisen poikakin
on kolme päivää maan povessa. Tämä on merkkinä pahalle sukupolvelle
ja myös pahoille hengille.
Siis nimenomaan sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta, kuoleman
voittamisesta, on myrkkyä riivaajille. Ne eivät kestä sitä,
koska se osoittaa, että ne ovat hävinneet taistelun.

Siksi meidän tulisi ennen muuta pitää omassa elämässämme esillä
tätä valoa, sanomaa Kristuksen ylösnousemuksesta, pääsiäisen sanomaa.
Jos tuo ylösnousemuselämä täyttää meidän huoneemme,
silloin ei ole pienintäkään vaaraa, että pahat henget tulisivat sinne.
Siinä sanomassa on meidän voimamme ja meidän voittomme
pahoista voimista.

***

Riivaajien ulosajaminen voi tuntua jännittävältä ja jotenkin
hohdokkaalta. Se on erikoisempaa kuin tavallinen, arkinen
evankeliumin julistaminen, kastaminen ja ehtoollisen nauttiminen.

Mutta juuri näissä tavallisissa armonvälineissä on meidän
suojamme. Niillä karkotetaan riivaajia paljon tehokkaammin
ja raamatullisemmin kuin joissakin kohutilaisuuksissa.

Aina kun me tulemme Herran pöytään, me tulemme suojaan
tämän maailman kaikilta pahoilta voimilta.
Siinä me olemme kaikkein lähimpänä Häntä, joka on kuolemallaan
voittanut kuoleman ja perkeleen.
Tähän pöytään ei pahoilla hengillä ole asiaa vaan
he pysyvät siinä riivaajien pöydässä, josta Paavali kirjoittaa.

***

Yksinkertainen evankeliumi, verinen risti.
Sen luokse meidän tulisi ohjata tämänkin ajan ihmisiä,
jotka ovat monenlaisten voimien ja henkien riepoteltavana.
Sillä vain ristin juurelta löytää hätääntynyt sielu rauhan ja levon.