14.4.2013 2. su pä Hyvän Paimenen sunnuntai Joh. 10:11-16

Paimen ja lammas.
Nämä kuvat ovat meille tuttuja jo pyhäkoulusta tai päiväkerhosta
– ehkä jo kehdosta tai pinnasängystä.

Paimen ja lammas ovat kaikkein yleisimpiä vertauskuvia Jeesuksesta
ja meistä kristityistä.

Tällaisilla tavallisilla kuvilla on vaarana menettää tehonsa.
Vilkaisemme kuvaa paimenesta ja lampaasta ja ajattelemme:
”Ja-ha, taas yksi kiiltokuva. Onhan se nätti, mutta minähän tunnen
sen liiankin hyvin. Ei tuolla kuvalla ole minulle enää mitään annettavaa”

Ja kuitenkin Raamatun käyttämät kuvat ovat ehtymättömiä.
Me emme koskaan voi pohjia myöten käsittää ja tyhjentää niitä.
Niistä löytyy aina uusia, tuoreita puolia, jotka puhuttelevat meitä.
Ja antavat sisältöä meidän hengelliseen elämäämme.

Koitetaanpa päästä sisälle tuohon ”paimen ja lammas” –kuvaan,
niin ettei se ole vain kiiltokuva.
Vaan niin, että voimme todella kuulla määkimisen, haistaa lampaan villan
ja aistia, mitä paimen vaikuttaa laumaansa.
Vain sillä tavoin saamme selville,
mitä Jeesus todella tarkoittaa tuolla puheellaan.

***

Minä en ollut paimentamassa lampaita – muuten kuin täällä
seurakunnassa. Mutta moni muu on ollut.
Ja heidän kokemuksiaan kerron nyt teille.

He puhuvat lampaan rauhoittamisesta.
Lammashan on pohjimmiltaan hyvin arka eläin.
Se ei millään rauhoitu, jos tietyt asiat eivät toteudu sen elämässä.

Katsotaanpa, mikä rauhoittaa lampaan.
Ja mietitään, miten Jeesus rauhoittaa meidät.
Samalla voimme ajatella, kuin seurakunnan pastorin, paimenen,
tulisi toimia seurakuntansa kanssa. Voi meitä, pastoreita!

***
Lampaat ovat hyvin säikkyjä eläimiä, niin kuin sanoin.
Ei tarvita kuin yksi pupu loikkaamaan pensaasta ja
koko lammaslauma saattaa lähteä säntäilemään pakoon.
Kun yksi lammas pelästyy, pelko tarttuu muihin,
ne kun ovat laumaeläimiä.

Paimenen tärkein tehtävä on pitää lauma rauhallisena.
Se vaatii sitä, että pelon aiheuttajat pidetään poissa
tai ne nitistetään.
Siksi paimenen pitää olla herkkä huomaamaan, mitä lampaille kuuluu ja
mitkä asiat niitä pelottavat.

Tämä vaatii sitä, että paimen tuntee laumansa ja viettää aikaa
sen keskellä. Hänen pitää koko ajan mittailla lampaiden tuntemuksia
ja levittää ympärilleen rauhoittavaa läsnäoloaan.

– Jeesushan oli juuri tällainen Hyvä Paimen.
Hän sanoi olevansa omiensa kanssa joka hetki maailman loppuun asti.
Hän myös tuntee tarkkaan ne pelot, jotka kohtaavat meitä.
Onhan hän itse joutunut kokemaan kaiken ja paljon enemmän
kuin me koskaan joudumme kokemaan.
– ”Hän kykenee ymmärtämään meidän vajuvuuksiamme,
siltä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan;
hän vain ei langennut syntiin”, sanoo Heprealaiskirje (Hepr 4:15).

Jeesus on siis jatkuvasti paikalla.
Ja tietää meidän tunteemme.
Jotta Hän voisi heti auttaa meitä.

***

Mutta paimen ei suojele laumaa vain ULKOISIA vihollisia vastaan:
karhuja ja susia – tai pupuja – vastaan.
Paimenen tehtävä on suojella laumaa myös SISÄISILTÄ vaaroilta.
Mitä nämä ovat?

Lammaslaumassa on tietty pökkimisjärjestys.
Vahvin pökkijä saa johtajan aseman laumassa.
Tällaiseksi johtajaksi voi kuitenkin joskus päästä uuhi,
joka on röyhkeä ja ahne.
Se alistaa muut ja ajattelee vain omaa ruokaansa ja mukavuuttaan.
Kaikki pelkäävät tuota hirmuhallitsijaa.
Myös muut lampaat alkavat ottaa mallia tuosta uuhesta.
Nekin alkavat pökkiä toisia ja varmistaa oman asemansa
ja valtansa.

Tällainen tila on vaarallinen lauman kannalta.
Lampaat muuttuvat hermostuneiksi ja tyytymättömiksi.
Ne alkavat laihtua ja keskinäisiä nahinoita syntyy jäsenten välille.
Lauman järjestys ei toimi.

Mikä siihen auttaa?
Vain paimen! Vain paimen auttaa!
Kun paimen tulee näkyviin, lampaat unohtavat keskinäiset
nahistelunsa.
Myöskin se ilkeä uuhi lopettaa kukkoilemisen ja
suostuu Hyvän Paimenen johdettavaksi.

Tavallaan siis lauman keskipiste muuttuu.
Se ei olekaan enää se itsekäs uuhi vaan epäitsekäs paimen,
joka ajattelee lampaitten parasta.

– Tässä on muuten yksi suuri syy siihen, miksi seurakunnassa aina
pitää olla pastori.
Kaikki pastorittomat kokeilut ovat kaatuneet omaan mahdottomuuteensa.
Joko lampaat pökkivät toisensa kumoon tai
sitten nousee yksi lammas, joka pukee itselleen paimenen alban.
Ja alkaa toimia kuin paimen.
– Mutta paimen tarvitaan joka laumassa.

****

Tärkeimpiä paimenen töitä on pitää lampaat KYLLÄISINÄ.
Jos lampaat ovat nälässä, ne eivät pysty rauhoittumaan.
Massu täynnä on mukava köllötellä!

Mutta usein lampaat eivät itse pääse käsiksi ruokaan.
Varsinkin Israelin kuivilla vuorilla tämä oli todellinen ongelma.
Joinakin vuosina vettä tuli niin vähän, että vain purolaaksojen
pohjilla oli vihreää ruohoa.
Sinne taas lampaat eivät missään tapauksessa voineet lähteä yksin
– ne olisivat joutuneet petojen suihin.

Ainoa mahdollisuus oli, että paimen tunsi hyvät ruokapaikat
ja vei laumansa sinne.
Joskus paimenen piti itse raivata lampaille laidunmaa.
Kivet oli käännettävä sivuun, kannot kiskottava irti,
maa muokattava, aurattava, möyhennettävä jne.
Sitten maata piti lannoittaa, kastella ja hoitaa.
– Vasta sitten lampaat saisivat riittävästi syötävää.

Huonosti ruokittu lammas on jatkuvasti liikkeellä.
Se koettaa epätoivoisesti löytää jostain ruohotupsun.
Tällaiset lampaat alkavat riutua ja nääntyä.
Ne eivät enää tuota maitoa ja niiden turkki alkaa huonontua.

**
Meilläkin saattaa olla kokemusta tällaisesta.
Olemme epätoivoisesti etsineet ravintoa omaan hengelliseen elämäämme.
Mutta tarjolla on ollut vain kaluttuja laitumia, höttöä ruokaa
tai pelkkää viihdettä, vaikka sielu huutaa syötävää.

Jotkut ovat kulkeneet seurakunnasta toiseen, kirkosta kirkkoon,
tilaisuudesta tapahtumaan ja ryhmästä piiriin – mutta turhaan.
Josko tuolta ulkolaiselta julistajalta saisi pienen murenen nälkäänsä.
Jospa tuo uusi työmuoto toisi hengelliseen hätääni jonkun avun.
Mutta ei!

Moni on jäänyt hedelmättömäksi, koska ei ole saanut kunnon ravintoa.
Siitä on turha syyttää itseään, jos ruokaa ei ole ollut tarjolla.

**

Lammaslauma pelastus on paimenessa.
Hän on ottanut elämäntehtäväkseen huolehtia lampaiden ravinnosta.
Paimen tekee kaikkensa, ettei lampaiden tarvitse jäädä nälkään.

Päivän evankeliumista me saamme kuulla, kuinka paljon
Hyvä Paimen oli valmis tekemään meidän ruokamme eteen:

”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi
lampaiden puolesta”
Vanhassa käännöksessä sanottiin vieläkin enemmän. Siinähän luki:
”Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten
edestä” (Joh. 10:11).
Tällainen paimen ei siis vain ole valmis antamaan henkeään vaan
hän antaa henkensä.

Meistä apupaimenista harvat ovat valmiita tällaiseen.
Kun lampaiden ongelmat käyvät liian hankaliksi,
me jätämme heidät.
Turvaamme mieluummin oman rauhamme ja mukavuutemme
kuin ryvetämme itsemme ihmisten mutapaineissa.

Mutta onneksi myös meillä apupaimenilla on Paimen,
joka on antanut henkensä meidänkin puolestamme.
– Muuten ei meilläkään olisi toivoa.

Kristus antoi henkensä monestakin syystä:
– Hän antoi sen, jotta suojelisi meitä vihollisilta eli synniltä,
kuolemalta ja perkeleen vallalta.
– Mutta hän antoi henkensä myös siksi, että me saisimme ruokaa,
sitä kaikkein ravitsevinta ja terveellisintä ruokaa.

Tällainen on meidän Hyvä Paimenemme.

***

Ilman Jeesusta me olemme kaikkien pahojen voimien armoilla.
Olemme todella niin kuin lampaat ilman paimenta tässä
ankarassa maailmassa.
Koska tahansa meidän vihollisemme voivat hyökätä ja
saada meidät saaliikseen.

Sielunvihollinen käyttää tässä työssään syntiä, joka aikanaan
johtaa meidät kuolemaan.
Jos hän saa vallan, silloin lammas on menetetty.

Saatana ei tunne meitä eikä haluakaan tuntea.
Emmekä me tunne sitä.
– Mutta hän haluaakin meidät omaisuudekseen, omakseen.
Niin kuin tavaran, josta pitää lujasti kiinni.

Jeesus sen sijaan ei ole tällainen omistaja.
Hän tuntee meidät ja uskon kautta mekin tunnemme hänet.
Siksi lampaan suhde paimeneen ei ole ensi sijassa omistussuhde.
Ei vaan se on RAKKAUSSUHDE.
Paimen rakastaa lammastaan niin paljon että antaa jopa
henkensä tämän puolesta.
Ja lammas rakastaa Paimentaan yli kaiken. Kaikesta sydämestä,
kaikesta sielusta ja mielestä ja koko ymmärryksellä.
– Se on syvää Hengen yhteyttä Paimenen ja lampaan välillä.

Saatana ei tällaista yhteyttä kaipaa eikä pysty luomaan.
Se tulee vain tappamaan ja tuhoamaan ne,
jotka joutuvat sen omaisuudeksi.

***

Hyvä Paimen ei vain anna meille lahjojaan: suojaa, lepoa,
rauhaa, kedon ruokaa, puron vettä, puhdistusta, järjestystä.

Kyllä Hän niitäkin antaa, mutta ne ovat vasta seurausta siitä,
mitä Hän ennen muuta antaa.
Kristus antaa meille ITSENSÄ. Ei vain lahjoja.

Hän antaa ruumiinsa, joka riippui ristillä.
Hän antaa verensä, joka vuoti Golgatalla.

Niissä on meidän ravintomme, meidän suojamme,
meidän rauhamme, meidän ilomme.

Hyvä Paimen on tänäänkin täällä antanut meille itsensä
Sanansa kautta, Jumalan sanan saarnassa.
Ja hetken päästä Paimen antaa meille itsensä pyhässä ehtoollisessa,
jossa saamme ottaa vastaan Hänet, joka antoi itsensä jokaisen
lampaansa puolesta. Jotta meillä rauha olisi.