22.4.2012 2. su pä Hyvän Paimenen sunn. Joh. 10:1-10

Mikä eläin SINÄ haluaisit olla?
Se, miten vastaat tähän kysymykseen, kertoo paljon sinun toiveistasi tai unelmistasi – tai peloistasi.
Mikä eläin haluaisit olla? —-

No, jokainen voi miettiä sitä mielessään.

Otetaanpa käsittelyyn pari eläintä.

Ensinnäkin LEIJONA.
Jeesushan olisi voinut sanoa, että teidän kristittyjen pitäisi olla niin kuin leijonat.
Vahvoja, itsenäisiä, ylväitä, itsetietoisia, pystyviä.
Näinhän Suomen vaakunassakin on leijoja.
Ja meidän jääkiekkoilijoitamme kutsutaan leijoniksi.
Etiopian kuningaskin kutsui itseään Juudan leijonaksi.
– Tuohon eläimeen sisältyy ihmisten mielissä paljon myönteisiä piirteitä.
Moni haluaisi olla kuin leijona, viidakon kuningas,
jota kaikki tottelevat.

Mutta Jeesus ei puhu MEISTÄ nimellä leijona.
Sen sijaan hän sanoo, että sielunvihollinen on kuin leijona eli jalopeura.
Se kulkee uskovien ympäri ja miettii, kenet saisi niellä.
Leijona ei ole kristitystä käytetty kuva.

***

Entäs sitten KAURIS?
Monet olette nähneet kuvia kauriista, jotka loikkivat kevyesti paikasta
toiseen. Niiden jalka on kevyt. Mitkään esteet eivät tunnu niitä
haittaavan. Kevyesti ne kiipeävät jyrkkääkin vuorenseinämää.

Kauris ei ole sidottu mihinkään. Se voi mennä minne mieli tekee.
Se kirmailee ympäriinsä ja tuntuu vapaalta.

– Kauris on oikeastaan aika hyvä kuva nykyajan ihmisestä.
Jokainen tahtoisi olla mahdollisimman vapaa ja huoleton.
Hypellä paikasta toiseen ja kavuta korkealle.
Saisi itse päättää elämästään eikä olisi vastuussa kenellekään.

Mutta Jeesus ei sano, että hänen opetuslapsensa ovat niin kuin kauriit.

Se kauriin vapaus on nimittäin hyvin kyseenalaista.
Kauriilla on monia vihollisia. Leijona on yksi niistä – siellä missä niitä on.
Täällä Suomessa niitä saalistavat ilves ja kettu – ja tietenkin ihminen.
Siksi kauris joutuu elämään jatkuvassa pelossa.
Jo seuraavan kiven takana saattaa vaania metsästäjä tai peto.
Kauris on hyvin suojaton. Sillä ei ole teräviä hampaita, joilla se voisi puolustaa itseään.

Myös kauriin aika on hyvin rajallista.
Se näyttää vapaalta, mutta suuri osa sen ajasta kuluu ravinnon etsimiseen. Aikuinen kauris joutuu syömään noin 10 kertaa päivässä.
Ja varsinkin talvella on ruuan löytäminen usein hyvin hankalaa.

Siksi kauriskaan ei kelpaa esikuvaksi uskovalle.

***

Entä miten olisi SORSA? (Anteeksi: Nyt en tarkoita teitä Esko, Ritva, Aini)
Sellainen pullasorsa.

Tuolla meillä Repovedellä on aina muutama sellainen.
Usein nuo pullasorsat liikkuvat yksin.
Kun ne huomaavat jollakin kesämökillä liikettä, ne heti lentävät sinne mökkirantaan katsomaan, heittäisivätkö ihmiset niille jotain syötävää.

Joskus joku antaa niille leipää tai pullaa ja niin sorsa on taas hetken aikaa tyytyväinen ja kylläinen.
Sitten täytyy löytää taas uusi mummo tai pappa, jolta heruisi ruokaa.

Mutta entäs sitten kun tulee syksy?
Mökkiläiset palaavat kaupunkiin. Järvi autioituu.
Helpot pullat loppuvat. Mistä nyt saa ravintoa?

Ja kaikki muut sorsat ovat muuttaneet jo etelään.
Ei ole edes sitä sorsakavereiden tuomaa turvaa.
Niin moni yksinäinen sorsa jäätyy ensimmäisten pakkasten tullessa tai kuolee jopa nälkään.

Ei, kristitty ei ole tällainen vaeltava pullasorsa.

***
Tätä taustaa vasten meidän on helpompi ymmärtää, kun Jeesus sanoo, että me olemme kuin paimenen lampaat.
Tuo kuva lampaista on tarkkaan harkittu ja valittu.

LEIJONAN vika on siinä, että se kuvittelee tulevansa toimeen oman voimansa ja vauhtinsa avulla. Se ei välitä muista vaan käyttää niitä vain hyväkseen.
Leijona on hyvin itsekäs eläin.
Siksi sillä ei myöskään ole turvaa vaikeina päivinä.
Kun leijona sairastuu tai tulee vanhaksi, kukaan ei kanna siitä huolta.
”Jos et pärjää itse, niin kuole pois”.
Leijonakin tarvitsisi joskus paimenta, mutta se ei suostu kenenkään paimennettavaksi.
Se luulee tulevansa omillaan toimeen – mutta elämä karsii siltä kyllä jossain vaiheessa tämän harhaluulon.

KAURIIN vika taas on se, että se luottaa nopeisiin jalkoihinsa ja tahtoo olla vapaa. Joskus se kyllä onneksi lyöttäytyy toisten kauriiden kanssa yhteen ja ne muodostavat lauman. Silloin niitä ei saa niin helposti saaliiksi.
Mutta paimennettavaksi ei kauriskaan suostu.
Se on ehkä nähnyt poroja, joita paimennetaan poroaitaukseen.
Siksi kauris sanoo: ”Ei kiitos, minä tahdoin kulkea vapaasti metsissä ja pelloilla.

Valitettavan moni kauris joutuu kuitenkin saalistajan uhriksi.
Ja jotkut kuolevat, kun paksu lumi peittää kaiken ravinnon.
Tällainen vapaus on väärää vapautta.
Se on turvatonta vapautta, jossa kauris jää itsensä varaan.

PULLASORSAN vika taas on siinä, että se kulkee mummon luota toisen luokse.
Se etsii makeita suupaloja ja helppoa elämää.
Valitettavasti myös uskovien joukosta löytyy paljon tällaisia pullasorsia.
He kiertävät yksikseen kokouksesta toiseen – herkkupalojen perässä.
Jospa tuolta saisi parempaa ruokaa – tai tuolta – tai tuolta.
Tällaiset pullasorsakristityt eivät halua sitoutua mihinkään, ottaa vastuuta mistään, kuulua mihinkään. He eivät halua olla laumaihmisiä vaan itsenäisiä kuluttajia. Hengellisten palveluiden suurkuluttajia.

Mutta kun tulee vastoinkäymisiä, tällaiset vaeltajat ovat orpoja.
Ei ole kiinteää seurakuntayhteyttä, veljiä ja sisaria, jotka kantaisivat.
Eikä ole omaa paimenta. On vain joukko ohjelmantuottajia.

Siksi on niin hyvä olla Jeesuksen lammas.
Vaikka tuo kuva lampaasta saattaa äkkiseltään ärsyttää, on se kuitenkin paras mahdollinen kuva kristitystä.

Lammas on laumaeläin ja niin on uskovakin.
Me olemme laumaeläimiä.
Se joka kuvittelee olevansa itsenäinen, on samalla yksinäinen.
Se joka vaalii omaa vapauttaan, laiminlyö samalla oman vastuunsa seurakunnasta.

Nykyihmiselle tämän ymmärtäminen tuntuu olevan hyvin vaikeaa.
Meille tuputetaan leijonan, kauriin tai pullasorsan mallia.
Lampaat sen sijaan kuuluvat menneisyyteen – sinne 1800-luvun luterilaisen yhtenäiskulttuurin aikaan, maaseudun seurakuntiin.
Tai sitten joihinkin ahdasmielisiin uskonnollisiin yhdyskuntiin, kuten Luther-säätiöön.
Silti juuri tämä ”paimen ja lammas” –malli on aidon ja alkuperäinen seurakunnan malli. Se on ainoa mahdollinen malli kristilliselle seurakunnalle.
Ellemme me ole lampaita, me emme ole uskovia.
Ja ellei meillä ole paimenta, me emme myöskään kuulu laumaan.

***
Nykyajan ihmisen on lähes mahdoton hyväksyä sitä ajatusta,
että suurin vapaus on aitauksen sisällä.
”Meitähän eivät mitkään aidat pidättele!”
”Me kaadamme kaikki rajat!”

Mutta ystävät kalliit: Todellinen vapaus on lammastarhan sisällä,
portin ja aidan takana, missä Hyvä Paimen meitä hoitaa.
Vasta siellä ihminen on oikeasti vapaa.

Hän on vapaa niistä kaikkein suurimmista asioista, jotka rajoittavat hänen vapauttaan. Hän on vapaa pedoista ja vaaroista, jotka uhkaavat.
Hän on vapaa siitä, että hänen pitäisi itse suojautua ja puolustautua.
Hän on vapaa siitä, että joutuu tulemaan toimeen omillaan, hankkimaan ravintonsa itse, hoitamaan itse itseään jne jne.

Kun on suoja ja ruoka, silloinhan ihminen on todella vapaa.
Hän voi keskittyä elämiseen; työn tekemiseen ja rakastamiseen.

Aidan ulkopuolella ihminen voi kuvitella olevansa vapaa.
Mutta ilman Hyvää Paimenta ei kukaan voi olla vapaa.
Jeesus sanoo Joh. 8:36:
”Jos poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita”.
Kristuksessa, Hänen kauttaan, me olemme vapaita kaikista orjuuttajista: synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta.
Vasta silloin ihminen löytää todellinen, oikean vapauden.

Samoin Paavali sanoo Gal. 5:1:
”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen”

Älkää siis haikailko pois aitauksesta.
Älkää toivoko, että pääsisitte taas itse ohjaamaan elämäänne.
Ettekö muista, minkälaista orjuutta tuo vapaus itse asiassa oli.
Te ette olleet vapaita vaan synnin orjia ja saatanan palvelijoita.

**
Tuossa evankeliumissa Jeesus sanoi, että ”Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen” Joh. 10:9.

Nämäkin Jeesuksen sanat vääristyvät helposti nykyihmisen mielessä.
Me huomaamme helposti vain tuon ajatuksen, että me saamme vapaasti tulla ja mennä. ”Voi miten mukavaa. Uskovaa ei sido mikään! Voimme kuljeskella sinne tänne, voimme tehdä omia valintojamme jne”

Mutta ei tämä SITÄ tarkoita.
Lampaan koko elämä on sidoksissa Paimeneen.
Ilman Paimenta hänellä ei ole elämää.
Jos hän erkaantuu Paimenesta ja laumasta, hän on tuhon oma.
Kristityn vapaus on juuri siinä, että hän SAA olla mahdollisimman lähellä Paimenta ja yhdessä toisten lampaiden kanssa.

Hän voi kyllä vapaasti tulla ja mennä.
Mutta MISTÄ?
Portin kautta – eikö niin!
Ja mikä tai kuka tuo portti on? Jeesus Kristus.
Me siis kuljemme vapaasti Jeesuksen kautta, Jeesuksen läpi, Jeesuksen kanssa, Kristuksessa. HÄNESSÄ on todellinen vapaus, ei siinä että me teemme, niin kuin lystäämme.

Entä onko se niin, että meidän täytyy omassa vapaudessamme löytää ne laitumet, joilta saamme ruokaa?
Mitäs Jeesus tässä sanoi?

”Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumille”
Jeesus siis tulee sisään sinne aitaukseen, jossa lampaat ovat viettäneet yönsä ja kutsuu niitä jokaista nimeltä: ”Pekka, Pirkko, Matti ja Maija” – nyt mennään.
Ja mitä sitten tapahtuu?
”Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä”
Mihin he menevät?
No tietenkin sinne laitumelle syömään ja juomaan.
Ja sitten lekottelemaan auringonpaisteessa sinne virvoittavien vetten ääreen.

Miten upea kuva tämä on seurakunnasta!
Paimen ei jätä meitä oman onnemme nojaan.
Hän tuntee meidät nimeltä.
Hän johdattaa ihan läheltä meidän elämäämme.
Ja hän kuljettaa meitä yhdessä toisten lampaiden kanssa ruokapaikalle.
Ja kattaa siihen meille pöydän meidän vihollistemme silmien eteen.

Leijonat katselevat avuttomina,
kun paimen jakaa ruokaa lampailleen.
Antaa oman ruumiinsa ja verensä.
Siinä lampaat makoilevat hyvässä turvassa – vatsat ja sielu täysinä.
Vapaina kuin taivaan linnut.