2. sunnuntai loppiaisesta, Joh. 4: 5–26, Martti Vaahtoranta

1.
Onko Raamatussa rakkauskertomuksia? Ilman muuta! Raamattu on kokonaisuudessaan rakkauskertomus. Se on suuri kertomus Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Kertomuksessa on paljon erilaisia sävyjä ja säikeitä, mutta niitä yhdistää pyhän Jumalan rakkaus syntistä ihmistä kohtaan.
On Raamatussa silti myös ihan erityisiä rakkauskertomuksia. Vai mitä muuta on Salomon Korkea Veisu tai ”Laulujen laulu”, kuten sitä uusimmassa raamatunkäännöksessä nimitetään? Senpä tähden se myös lienee Raamatun kirjoista ensimmäisiä, joita moni hyvää tarkoittava, mutta ymmärtämätön kasvattaja olisi valmis sensuroimaan Pyhien Kirjoitusten joukosta, siinä missä joku toinen siivoaisi Raamatusta Vanhan testamentin veriset sotakertomukset.
Me emme tee niin. Jätämme Raamattuun molemmat, kertomukset sekä rakkaudesta että sodasta. Me otamme vastaan Jumalan ilmoituksen sen koko hirmuisuudessa ja verevässä väkevyydessä. Emme halua Raamattua, josta on poistettu kaikki se, mikä ylittää tai alittaa säntillisen, sivistyeen, moraalisen ja valistunut kansalaisen käsityskyvyn.
Emme lähde tielle, joka Kirkon alkuaikoina teki välttämättömäksi koota Pyhän Hengen ohjauksessa Raamatun kaanon eli sen kokonaisuus tai paremminkin tunnistaa ja ottaa vastaan se sellaisena, kuin Jumala sen halusi antaa Kirkolle ja Kirkon kautta maailmalle. Sillä harhaoppinen Markion sensuroi Pyhistä Kirjoituksista kaiken sen, mikä ei sopinut hänen omaan ideaansa Jumalasta. Mutta Jumala ei ollut silloin eikä ole tänäänkään meidän käskettävissämme. Ei ole meidän vallassamme määritellä, kuinka Hän toimii maailmassa ja historiassa. Meidän tehtävämme on ottaa vastaan ja kertoa edelleen se, mitä Hän sanoo ja tekee, miten Hän puhuu ja toimii ja millä tavoin Hän ilmoittaa sen meille.
2.
Sen tähden luemme myös Raamatun rakkauskertomuksia. Itse asiassa ehkä juuri ne aivan erityisellä tavalla avaavat meille ovea Jumalan sydämen salaisuuksiin. Jumalan suhde meihin, omaksi kuvakseen luotuihin, mutta langenneisiin ihmisiin, ei ole vain järkevän ja oikeudenmukaisen hallitsijan suhde alamaisiinsa, eipä edes pelkkää Isän rakkautta lapsiaan kohtaan, vaan myös jotakin sellaista, jota meille avaavat kuvaukset miehen ja naisen välisestä rakkaudesta aina Luomiskertomuksesta, Adamista ja Eevasta alkaen.
Sen tähden ymmärrämme, että Vanhan testamentin väkevin rakkauskertomus, Korkea Veisu, puhuu meille taivaallisen Yljän rakkaudesta maalliseen Morsiameen eli Herran Jeesuksen ja Hänen seurakuntansa välisestä suhteesta. Sen tähden se on Raamatussa.
Omasta mielestäni yksi kauneimmista Raamatun rakkauskertomuksista on se, joka kuvaa Abrahamin ja Saaran pojan, lupausten lapsen Isakin ja hänen vaimonsa Rebekan kohtaamista ja avioitumista. Se muistuttaa kovasti myös sitä seuraavaan sukupolveen sijoittuvaa kertomusta, jonka ehkä muistamme paremmin: sitä, jossa Isakin poika Jaakob kohtaa Raakelin ja rakastuu häneen, mutta ei saa häntä vielä pitkään aikaan vaimokseen ja joutuu lopulta, seitsemän vuoden palvelun jälkeen, ottamaan kaupan päälle vielä toisenkin vaimon, Raakelin sisaren Lean.
3.
Isakin ja Rebekan rakkauskertomus sen sijaan meni näin: Isak itse ei lähtenyt vaimoa etsimään. Matkaan lähetettiin isä Abrahamin palvelija.
Määränpäänä olivat Abrahamin kotiseudut Mesopotamiassa. Naahorin kaupunkiin illan suussa päästyään palvelija pysähtyi kameleineen kaupungin kaivon ääreen.
Kaivo oli tärkeä paikka. Me suomalaiset emme aina ihan täysin ymmärrä, mitä vesi merkitsee Lähi-Idän kuivien aavikkojen asukkaille. Sillä vain siellä on elämää, missä on vettä, eikä sitä ole joka paikassa.
Sitäkään emme – onneksi tai toivottavasti – oikein ymmärrä, että naiset tekivät myös kodin raskaat työt. Juuri naiset tulivat ammentamaan vettä Naahorin kaivosta. Niinhän tapahtuu yhä tänäkin päivänä monin paikoin Afrikassa ja muualla, missä vettä ei tule kraanasta, vaan se pitää kantaa pahimmillaan kilometrien päästä kotiin. Silti miesten tehtäväksi tahtoo jäädä enemmänkin keskinäinen neuvonpito kuin työnteko, joka jätetään ”heikomman sukupuolen” huoleksi.
Tämä oli siis se tilanne, jossa pitkästä ja kuumasta matkasta kaivon äärellä lepäävä Abrahamin palvelija rukoili näin:
Herra, minun herrani Abrahamin Jumala, anna minun kohdata tänäpänä herrani morsiamen; ja tee laupius minun herrani Abrahamin kanssa. Katso, minä seison tässä vesikaivon tykönä, ja heidän tyttärensä, jotka asuvat tässä kaupungissa, tulevat vettä ammuntamaan. Jos joku piika tulee, jolle minä sanon ”kallista tänne vesiastias juodakseni”, ja hän sanoo ”juo, minä juotan myös sinun kamelis”, että hän on se, jonkas olet edeskatsonut palvelialles Isaakille, ja siitä ymmärtäisin tehnees laupiuden minun herrani kanssa. (1 Moos. 24:12-14)
Ja näin Raamattu jatkaa:
Ja ennenkuin hän lakkasi puhumasta, katso, Rebekka tuli, joka syntynyt oli Betuelille, Milkan, Abrahamin veljen Nahorin emännän pojalle, ja hänellä vesiastiansa olallansa. Ja piika oli sangen ihana nähdä, ja vielä neitsy, ja ei yksikään mies ollut häneen ryhtynyt. Hän meni alas kaivon tykö ja täytti astiansa ja tuli ylös. Niin palvelia juoksi häntä vastaan, ja sanoi: ”Annas minun juoda vähä vettä astiastas.” Hän sanoi: ”Juo, minun herrani!” Ja hän kiiruusti laski alas vesiastiansa kätensä päälle ja antoi hänen juoda. Ja kuin hän oli antanut hänen juoda, sanoi hän: ”Minä myös ammunnan vettä kameleilles, niinkauvan että he kaikki saavat juoda. Ja hän kaasi kohta veden astiastansa ruuheen, ja juoksi taas kaivolle ammuntamaan ja ammunsi kaikille hänen kameleillensa. (1 Moos. 24:15-20)
Abrahamin palvelija oli löytänyt etsimänsä! Näin kertomus päättyy:
Niin Rebekka nousi piikoinensa, ja istuivat kamelein päälle, ja seurasivat sitä miestä. Ja palvelia otti Rebekan ja meni matkaansa. Mutta Isaak palasi siltä kaivolta, joka kutsuttiin ”sen elävän, joka minun näkee”, sillä hän asui etelän maalla ja oli lähtenyt rukoilemaan kedolle ehtoopuolella ja nosti silmänsä ja näki, ja katso, kamelit lähestyivät. Ja Rebekka nosti silmänsä ja näki Isaakin ja pudotti itsensä maahan kamelin päältä ja sanoi palvelialle: ”Mikä mies tämä on, joka kedolla käy meitä vastaan?” Palvelia vastasi: ”Se on minun herrani!” Niin hän otti vaatteen ja peitti itsensä. Ja palvelia jutteli Isaakille kaiken asian, kuin hän oli toimittanut. Ja Isaak vei hänen äitinsä Saaran majaan ja otti Rebekan emännäksensä ja rakasti häntä: ja niin Isaak lohdutettiin äitinsä jälkeen. (1 Moos. 24:61-67)
4.
Myös tämän päivän evankeliumissa mies ja nainen kohtaavat kaivolla. Tämänkin päivän evankeliumissa mies pyytää naista ammentamaan hänelle vettä. Ja kaivosta sanotaan, että se oli Isakin pojan Jaakobin lahja hänen jälkipolvilleen.
Ollaan Samariassa. Aikoinaan Samaria oli ollut Jaakobin jälkeläisten kymmenen heimon asuinseutua ja muodostanut sitten myös Israelin kuningaskunnan. Kuitenkin jo seitsemänsataa vuotta aikaisemmin se oli hävinnyt historian myrskyissä eteläisen, Juudan kuningaskunnan jäädessä silloin vielä jäljelle.
Israelin asukkaista suuri osa oli viety pakkosiirtolaisuuteen. Tilalle oli asutettu pakanoita. Eivätkä Israelin karkotetut koskaan palanneet samalla tavalla omaan maahansa kuin Juudan asukkaat ja Jerusalemin temppelin uudelleen rakentajat heidän pakkosiirtolaisuutensa päättyessä.
Silti Samariassakin eli muisto isien uskosta. Myös samarialaisissa oli niitä, jotka odottivat Messiaan ilmestymistä. Raamatusta he kuitenkin hyväksyivät vain viisi Mooseksen kirjaa, ja Jerusalemin temppelipalveluksen he torjuivat.
Sillä samarialaisille Garisimin vuori oli pyhä paikka. Siellä heillä oli ollut oma temppeli, jonka juutalaiset tuhosivat. Ei ihme, että Jeesuksen aikana juutalaiset ja samarialaiset eivät tulleet juttuun keskenään ja mieluiten välttivät toistensa seuraa.
5.
Nyt juutalainen mies ja samarialainen nainen kuitenkin kohtasivat Sikarin kaivolla. Niin ei oikeastaan olisi saanut käydä. Jo yksinäisen miehen ja yksinäisen naisen tapaaminen ilman todistajia oli luultavasti arveluttavaa käytöstä. Ja täysin mahdotonta oli juutalaisen miehen juoda samarialaisen naisen astiasta. Se oli juutalaiselle saastainen.
Kuitenkin juuri sitä kaivolle istahtanut mies toivoi. Hän pyysi samarialaista naista ammentamaan omalla astiallaan vettä Jaakobin kaivosta ja antamaan sitä hänelle.
Juutalainen mies ja sellainen nainen! Mutta ei ollut mieskään kuka tahansa kulkija. Tällä kertaa liikkeellä ei ollut palvelija, joka etsi ylhäisen herransa pojalle morsianta. Mutta ei myöskään nainen, jolta hän pyysi juotavaa, ollut neitsyt.
Tällä kertaa liikkeellä oli poika itse, kuten Isakin pojan, Jaakobin etsiessä itselleen morsianta. Eikä tällä kertaa nainen, jolta vettä pyydettiin, kainosti punastuen ammentanut sitä ensin muukalaiselle ja sitten hänen eläimilleen. Pohjattoman hämmästyneenä hän jäi seisomaan astia kädessään kaivon äärelle.
6.
Nyt liikkeellä oli Jumalan Poika. Isä oli lähettänyt Poikansa etsimään maan päältä Morsianta itselleen. Eikä se ollut helppoa. Niin kuin Isakin poika Jaakob, niin Herra Jeesuskin joutui pitkäksi aikaa raskaaseen työhön, ennen kuin sai omakseen sen, jota rakasti.
Ei Jeesukselle myöskään tarjottu viehkeää, viatonta neitsyttä, vaan jotakin muuta. Niin paljon Jeesus tätä langennutta Morsiantaan kuitenkin rakasti, ettei Hän ei vain tehnyt lujasti töitä saadakseen hänet, vaan Hän suostui myös kärsimään Morsiamelle määrätyn rangaistuksen tämän synneistä. Vaikka Morsiamella oli ollut jo viisi miestä, ja nytkin hän heilasteli jollekulle toiselle varatun kumppanin kanssa, Jeesus halusi hänet ja vain hänet ja oli valmis antamaan ja tekemään kaikkensa voidakseen tuoda ruman ja likaisen Morsiamen ihanan kauniina ja puhtaana Isänsä taloon. Jeesus oli valmis ottamaan syntisen morsiamen synnit omalle kontolleen ja kärsimään siitä koituvat seuraukset, jotta Morsian voisi olla vapaa ja puhdas ja tulla Hänen omakseen.
Eikä tämä Morsian joutuisi tekemään töitä ammentaen Herransa palvelijalle vettä kaivosta. Tämä Herra oli toisenlainen. Hän oli niin kuin Jaakob, joka itse juotti tulevan appensa lampaat.
Mutta niin kuin Jaakob oli vasta kuva siitä, mikä oli tuleva, niin myös Jeesus antaisi oman laumansa likaisille ja janoisille lampaille jotakin paljon enemmän kuin vain sitä vettä, joka sammuttaa ruumiillisen janon. Se vesi, jota Jeesus antaisi, sammuttaisi kokonaan toisenlaisen poltteen. Se sammuttaisi sen niin kertakaikkisesti, että joka siitä lähteestä joisi, ei koskaan enää janoaisi – tässä ajassa vaeltaessa tosin vielä ja aika-ajoin kovasti, muttei enää sitten, kun Morsian vihdoin tuotaisiin Yljän kotiin, ja häät alkaisivat.
7.
Sellaisesta janosta samarialainen nainen Sikarin kaivolla kärsi, vaikka hän luulikin puhuttavan tavallisesta vedestä ja tavallisesta janosta. Se oli janoa, jota hän oli yrittänyt sammuttaa juomalla likaisista lähteistä suolaista vettä. Sillä tavoin jano tuli kuitenkin vain pahemmaksi, ja pilaantunut vesi teki hänet sairaaksi. Siihen janoon nainen olisi myös kuollut, ellei hän olisi Jaakobin kaivolla kohdannut Elävän veden Lähdettä, Jeesusta.
Kristillinen perimätieto kertoo, että naisen nimi oli ”Fotine” ja että hänet kastettiin pian Helluntain jälkeen. Se kuulostaa uskottavalta. Lähtihän hän heti kertomaan kylänsä väelle, mitä hän oli löytänyt.
Silti oikeastaan hänet oli löydetty. Elämänsä hukannut ja kaikkien heittopussiksi päätynyt onneton nainen, jota juutalaiset, mutta varmasti myös kunnon samarialaiset välttelivät, haki ehkä juuri pohjattomaan janoonsa aina uutta miestä löytääkseen jonkun, joka häntä oikeasti rakastaisi – mutta aina turhaan. Nyt hänet oli löydetty.
Eikä löytäjä halunnut naiselta mitään, ei mitään sellaista, minkä hän oli jo moneen kertaan antanut pois. Loppujen lopuksi Jeesus ei tarvinnut edes sitä vettä, jota Hän naiselta pyysi. Hän oli tullut antamaan naiselle jotakin vielä paljon kallisarvoisempaa kuin Jaakobin kaivon vesi.
Jeesus tahtoi antaa naiselle takaisin sen, mitä hän ei koskaan itse olisi voinut saada: syntien anteeksiantamuksen ja uuden elämän mahdollisuuden. ”Huonosta naisesta” saattoi nyt tulla Jumalan Pojan Morsian osana sitä Kirkkoa, johon hänet perimätiedon mukaan kasteen kautta liitettiin.
Jaakobin kaivon muistot ja niihin liittyvä odotus ja lupaukset olivat täyttyneet. Enää eivät maalliset isännät lähettäneet maallisia poikiaan morsiamen hakuun. Nyt kelpasivat myös muut kuin puhtaat neitsyet. Sillä Jumalan Poika tuli itse maailmaan, ja Hän tuli etsimään syntistä, rumaa ja likaista Morsianta antaakseen hänelle kaiken anteeksi ja lahjaksi ihanan, valkean morsiuspuvun: oman vanhurskautensa.
8.
Sen Hän tahtoo antaa myös sinulle. Itse asiassa se on jo kasteessa puettu yllesi. Mutta olet sen mennen, tullen ehtinyt tahrimaan. Itse tiedät parhaiten, millä tavoin. Mutta uskottomia me olemme kaikki olleet.
Sitä varten Jumalan Poika kuitenkin ilmestyi, että Hän tekisi tyhjäksi Perkeleen teot. Hänen verensä riittää pesemään puhtaaksi likaisimmankin kastepuvun. Hänen Henkensä vesi voi sammuttaa ankarimmankin rakkauden janon ja avata syyllisyyden käheyttämän äänen ylistämään Jumalan suurta rakkautta syntisiä kohtaan.
Jeesus tuli antamaan uuden alun mahdollisuuden meille, jotka olemme kaikkemme hukanneet ja hävittäneet. Ja sitten Hän lähettää meidät kertomaan eteenpäin Jumalan rakkauskertomusta siitä, mitä itse olemme Häneltä saaneet. Jeesus ottaa meidät seuraansa puhtaan uskon, kuuliaisuuden ja rakkauden tielle, joka johtaa meitä myös niiden luo, jotka välttelevät seuraamme tai joita ennen halveksimme.
9.
Näin päättyy juutalaisen miehen ja samarialaisen naisen keskustelu Sikarin kaivolla, ja se koskee myös meitä:
”Vaimo sanoi hänelle: ’Minä tiedän, että Messias on tuleva, joka kutsutaan Kristus: kuin hän tulee, niin hän ilmoittaa meille kaikki.’ Jesus sanoi hänelle: ’Minä olen se, joka sinun kanssas puhun.’” Amen.