5.1.2014 2. sunn joulusta Room. 12:1-5

Raamattu on aina ajankohtainen kirja.
Tai voisi myös sanoa, että Raamattu on ajaton kirja.
Se on yhtä tuore vuonna 2014 kuin se oli vuonna 1514 tai vuonna 114.
Se puhuttelee yhtä lailla ihmistä ja
asettaa hänet totuuden ja rakkauden eteen.
Me voimme kuulla Raamatusta Jumalan puheen aivan niin
kuin ensimmäiset kristityt.
Kun uskossa luemme ja tutkimme Raamattua
ja pyydämme Pyhän Hengen viisautta sen ymmärtämiseen.

Raamattu vaatii kuitenkin usein selittämistä.
Kaikki Raamatun asiat eivät avaudu meille helposti,
vaikka olisimme olleet pitkään uskon tiellä.

Juuri tätä selittämistä ja avaamista varten on seurakunnalle
annettu saarnavirka.
Pappejahan kutsuttiin vanhastaan ”Jumalan sanan palvelijoiksi”,
Minister Verbum Dei.
Ei niin, että vain papit voisivat ymmärtää Raamattua.
Tai että papeilla olisi se viisaus, että he voivat omalla ymmärryksellään
avata lukittuja salaisuuksia.
Ei, vaan Jumala haluaa puhua sananpalvelijoiden kautta.

Siksi pyydän teiltä: Rukoilkaa paimenille sitä, että he voivat olla
Jumalan välikappaleina.
Tuomassa Jumalan sanaa seurakunnalle sellaisena kuin Jumala
itse tahtoo sen välittää.
Niin, että saarnat eivät ole ihmisviisauden esittämistä
vaan lahjoittavat seurakunnalle Jumalan lahjoja.

****
Tänään meillä on esillä yksi hienoimmista Paavalin opetuksista.
Se on juuri sitä ajatonta Jumalan viisautta,
jolla on suuri merkitys kaikkien aikojen kristityille.

Ja sanon nimenomaan: kristityille.
Tämän päivän epistola on kehotusta uskoville.
Paavalihan aloittaakin tuon opetuksen sanomalla:
”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta KEHOTAN teitä,
veljet …”

Se ei tähtää uskon syntymiseen vaan uskon säilymiseen ja
vahvistumiseen.
– Ja juuri sitähän me tänäkin vuonna tarvitsemme, veljinä ja sisarina.

****
Sananmukaisesti Paavali tässä sanoo:
”Jumalan armahtavan rakkauden OSOITUSTEN kautta…”
– Jumala on siis monin, monin tavoin osoittanut meille rakkautensa.
Olemme juuri kuulleet sanoman Jumalan Pojan syntymästä.
– Se on osa tuota rakkautta.

Ja jos mietimme viime vuotta, emme varmasti kukaan voi väittää,
ETTEI Jumala olisi osoittanut meille rakkauttaan.
– Meille ansiottomille syntisille.

Paavali vetoaa siis siihen, että Jumala on osoittanut meitä kohtaan
runsasta rakkautta.
Tuon rakkauden olisi nyt tarkoitus saada meissä aikaan jotakin.
Ja siitä JOSTAKIN Paavali nyt puhuu ja opettaa.
Mitä Jumalan rakkauden on tarkoitus saada meissä aikaan?

****
Paavali jatkaa: ”… antakaa ruumiinne eläväksi, pyhäksi,
Jumalalle otolliseksi uhriksi”
– Tässä ”ruumis” ei suinkaan tarkoita vain tätä meidän kehoamme,
tätä fyysistä puolta meistä.
Roomalaiskirjeen 6. luvussahan Paavali jo sanoi:
”… antakaa itsenne, kuolleista eläväksi tulleena, Jumalalle,
ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle”

Tuo ruumiin antaminen tarkoittaa tässä KOKO ELÄMÄN antamista
Jumalan käyttöön, niin kuin se uudessa käännöksessä onkin sanottu.

Tarkalleen ottaen Paavali tässä sanoo:
”(kehotan teitä) asettamaan ruumiinne käytettäväksi”
Ja käytettäväksi nimenomaan uhritoimituksessa.
Jumalan otolliseksi uhriksi.

Me siis uhraamme itsemme, elämämme, kaikkemme Jumalalle.
Emme enää ole itsemme omat.
Vaan olemme Jumalan käytössä.
Hän saa käyttää ja kuluttaa omansa niin kuin haluaa.

****
Uhrattavien eläinten tuli olla virheettömiä ja moitteettomia
Jerusalemin temppelissä.
Samoin tulee kristityn elämän olla pyhää ja nuhteetonta.
Ja jos se saastuu, tulee Pyhän Hengen saada puhdistaa
ja uudistaa ihmisen elämän.
Hänen ruumiinsa, mutta ennen muuta hänen sielunsa ja
sydämensä, sillä sieltähän kaikki lähtee.

Room. 15:16 Paavali sanoo omasta tehtävästään,
että hän toimittaa papillisesti Jumalan evankeliumin palvelusta,
”että pakanakansoista tulisi otollinen ja Pyhässä Hengessä
pyhitetty uhri” (Jumalalle).
Evankeliumin julistus pyhittää siis meitä.
Se puhdistaa saastasta ja tekee meistä kelvollisia uhreja
Jumalan edessä.

****
Paavali sanoo, että tämä itsensä uhriksi antaminen on
meidän ”järjellinen jumalanpalveluksemme”.

Eläinten uhraaminen olisi järjetöntä.
Siitä ei ole enää mitään hyötyä, kun Kristus on täyttänyt
kaikki nuo uhrit antamalla itsensä.

Taitaa olla niin, että tämä itsensä uhraamisen ajatus on
aika lailla hukassa meiltä nykyajan kristityiltä.
Enemmänkin me mietimme sitä, mitä me SAAMME.
Tai mitä meidän PITÄISI omasta mielestämme saada.

Vähemmän muodikasta on uhrata itsensä tai kieltää itsensä
tai antaa itsensä pois. Kristityn tie on kuitenkin tällainen
vehnänjyvän tie. Sen pitää joutua hukkaan, jotta jotain
todellista ja kestävää voisi syntyä.

Ei tämä mitään itsekidutusta tarkoita. Eikä sitä, ettemme
arvostaisi itseämme tai pitäisi itsestämme huolta.
Päinvastoin: Juuri itsensä uhraaminen Jumalan käyttöön
on parasta itsensä arvostamista ja huolenpitämistä.
Jumalan käytössä me olemme parhaassa hoidossa.

****

Sitten tulee Paavalin ajankohtainen sana kaikkien aikojen
kristityille, siis myös meille:
”Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan vaan
muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne
mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä”

Tätä raamatunkohtaa on käytetty oikein, mutta sitä on varmaankin
käytetty myös väärin.
1600-luvun mennoniitat ymmärsivät tämän niin, etteivät he
saa omaksua mitään uusia keksintöjä tai uusia ajatuksia.
Siksi he edelleenkin pukeutuvat kuin 1600-luvun ihmiset
ja kyntävät hevosilla peltojaan omissa amish-yhteisöissään
Amerikassa.

****
Tätä Jumala ei kuitenkaan tarkoittanut.
Muutenhan meidän pitäisi pikemminkin pukeutua kuin
Raamatun ajan juutalaiset tai kreikkalaiset.

– Kyllä Jumalalla on tässä meille syvällisempää sanottavaa.

Tarkalleen ottaen Paavali sanoo:
”Älkää juuttuko samaan kaavaan tämän maailman (tai
maailmanajan) kanssa”
Eli tilanne on oikeastaan päinvastoin kuin usein ymmärrämme
tuon lauseen.
Langennut maailma polkee paikallaan. Sen arvot ja asenteet
ovat jumalattomat ja itsekkäät. Maailmalle tärkeää ovat
ulkonaiset asiat, se mikä näkyy ja tuntuu.

Johannes sanoo kirjeessään:
”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on…
Sillä kaikki mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö
ja elämän korskeus, se ei ole Isästä vaan maailmasta” (1. Joh 2:15-16)
Tai niin kuin uusi käännös sanoo:
”ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä”

Tätä kaikkeahan tämän maailman ihmiset tavoittelevat.
Nuorten tyttöjen ja poikien unelmana nykyisin tuntuu olevan,
että pääsisi julkisuuteen ja tulisi kuuluisaksi – keinolla millä hyvänsä.
Niin että muut ihailisivat minua ja
pistäisivät face bookiin että tykkäävät minusta.
Kaikki tämä on kuitenkin ohikiitävää ja katoavaa.
Ei sen varaan voi rakentaa elämäänsä.
Kuinka moni aikansa julkkis on alkoholisoitunut, masentunut
tai tappanut epätoivoisena itsensä?
Kaiken he luulivat nähneensä ja kokeneensa,
mutta sittenkään he eivät olleet saaneet mitään.

****
Mitä Paavali nyt sanoo:
Älkää juuttuko tällaiseen!
Älkää jämähtäkö ja jumittuko tällaiseen tämän maailman
ihanteiden tavoitteluun.
Siihen jos juututte, ette enää kohta pääse siitä irti ja
hukkaatte elämänne – ikuisesti.
Älkää juuttuko samaan kaavaan tämän maailman kanssa.

Kristitty ei ole kaavoihin kangistunut, vaikka meitä voidaan
siitä syyttää. Me olemme vapauden kansaa.
Jumala on kalliisti ostanut sinut vapaaksi. Älä ole ihmisten orja.
Tämän maailman orja. Saatanan orja.

****
Päinvastoin: ”muuttukaa mielenne uudistuksen kautta”
Pyhä Henki tahtoo Jumalan sanan kautta uudistaa meidän
mielemme. Niin, että emme enää tavoittele näkyvää vaan
näkymätöntä. Emme omaamme vaan Kristuksen.
Emme silmillemme vaan sydämellemme.

Kristitty ei siis jämähdä niin kuin tämä maailma,
vaan hän muuttuu, hän uudistuu, hän kasvaa ja kehittyy.
Hän muuttuu Kristuksen kuvan kaltaisuuteen.
Jotakin Kristuksesta, Hänen mielenlaadustaan, Hänen
rakkaudestaan, saa sijaa meissä.

Kristitty ei koskaan tule valmiiksi.
Kristuksessa hän toki on täydellinen ja puhdas.
Mitään ei puutu pelastuksesta.

Mutta itsessään hän on koko ajan matkalla ja muutoksessa.
Uskosta osaton ihminen ei osaa arvioida, mikä on Jumalan
mielen mukaista, hyvää ja täydellistä.
Hän tarpoo umpihangessa ja pitää ITSEÄÄN mittana sille,
mikä on hyvää ja oikeaa.
Kristitty sen sijaan saa elämälleen oikean mitan Raamatusta.
Meillä on itsemme ulkopuolella mittari,
joka määrittää, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää ja
tavoiteltavaa.

Siksi meidän tulisi entistä enemmän seurustella Jumalan sanan
kanssa. Niin että se saa aina paremmin muokata meidän
elämäämme, muuttaa meidän mieltämme ja kasvattaa
meitä Jumalan lapsina.

****
Samassa Room. 12. luvussa Paavali sitten luettelee erilaisia
armolahjoja ja tehtäviä seurakunnassa.

Hän puhuu opettamisesta, kehottamisesta, antamisesta,
johtamisesta, vieraanvaraisuudesta, siunaamisesta jne.

Juuri nämä ovat niitä asioita, joihin me uhraamme itsemme.
Se uhraaminen ei ole vain jotain henkistä ja hengellistä.
Vaan se toteutuu juuri itsensä antamisessa toisten hyväksi
Jumalan valtakunnan hyväksi Kristuksen ja evankeliumin tähden.

Se on aikansa, voimiensa, taitojensa ja varojansa antamista
sen hyväksi, että Jumalan tahto saisi tapahtua.
Ja moni ihminen saisi vielä syntinsä anteeksi ja
pääsisi sisälle Jumalan valtakuntaan.

Siksi me tänäkin vuonna tänne kokoonnumme ja
näemme vaivaa seurakunnan ja lähimmäistemme hyväksi.