4.3.2012 2. PAS Luuk. 7:36-50
Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää,
sanottiin päivän evankeliumissa.
Kukahan Kouvolassa viettää syntistä elämää?
Meidän ajatuksemme saattavat helposti siirtyä kaupungin yöelämään: kapakoihin, ravintoloihin, yökerhoihin, diskoihin jne.
– Siellä varmaankin vietetään syntistä elämää: rikotaan avioliittoja, juopotellaan, tehdään tyhmyyksiä, riidellään…
Jokainen kristitty kuitenkin ymmärtää, ettei syntiä voi kuitata noin helpolla.
Synti ei ole yökerhossa.
Se ei ole vain siellä, missä eletään julkisyntisesti.
Synti on valitettavasti asia, joka turmelee meidän jokaisen elämää.
On toki eri asia viettää sellaista paheellista elämää, jonka kaikki huomaavat ja tuomitsevat, JA elää sellaista siivosyntisen elämää, niin kuin useimmat meistä.
Päällepäin asiat näyttävät olevan hyvin, mutta sydämessä ja ajatuksissa myllertävät monenkirjavat synnit.
Siksi me voimme hyvin liittää itsemme tuon naisen joukkoon.
Niihin kaupungin syntisiin.
Näinhän me muuten teimme jo synnintunnustuksessakin:
Armahda minua vaivaista syntistä, ja katsahda puoleeni laupeutesi silmillä …
niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen huoneessa
– Oletko huomannut tämän, kun lausut synnintunnustusta?
Mehän asetumme siinä samaan joukkoon kuin tuo tämän päivän evankeliumin julkisyntinen nainen.
Samalla lailla mekin tarvitsemme Jumalan armahdusta.
Samalla lailla mekin kaipaamme, että Kristus katsoisi meihinkin laupeilla silmillään.
Meillä on kyllä tavattoman suuri kiusaus mieluumminkin asettua tuo fariseus Simonin asemaan.
Katselemme nenänvarttamme pitkin tuota kaupungin langennutta naista, ja ihmettelemme, kuinka hän julkeaa tulla hyvien ja kunnollisten ihmisten joukkoon.
Emmehän ME ole sellaisia kuin HÄN.
Mehän käymme kirkossa.
Me koetamme kaikin tavoin pysyä kaidalla tiellä.
Me tiedämme, miten asiat ovat ja kuinka pitää elää
– toisin kuin tuo renttu.
Joskus olen minäkin saanut näpäytyksen tässä asiassa.
Olen katsonut jonkun ihmisen ulkokuorta:
Tuo ihminen on viettänyt huonoa elämää, se näkyy päälle päin.
Hän ei varmaan ole uskova ihminen.
Ja sitten tuo ihminen pyytääkin, että pastori, eikös me voitais laulaa sitä kristallivirtaa, kun se käy niin syvälle sydämeen.
Kun siinä sanotaan, että sinne mä kaipaan joukkoon autuaitten, luo Jeesuksen ja enkelten. Eikö me voitais laulaa se ihana laulu?
Aika monta kertaa olen hämmästyneenä löytänyt uskoa sellaisista paikoista ja sellaisista ihmisistä, joista sitä viimeiseksi luulisi löytävänsä.
Siksi ystävät: Ollaan varovaisia siinä, kun arvioimme toisten uskoa.
Ihminen näkee vain ulkokuoren, mutta Jumala näkee sydämen.
– Niin kuin Jeesuskin näki siellä fariseuksen talossa.
***
Voi vain kuvitella, minkälainen ponnistus se naiselle oli, että hän uskalsi tulla tuonne fariseuksen kotiin.
Hänen on täytynyt moneen kertaan käydä sisällään kamppailua.
Uskallanko lähteä sinne Jeesuksen luo?
Kaikki ihmisethän tietävät, minkälainen nainen minä olen
Mitä jos minua ei päästetä edes sisään
Mitä jos palvelija heittääkin minut pihalle
Tai mitä jos Jeesuskin torjuu minut?
– Ei, ei Jeesus voi torjua minua, Hänhän on kaikin tavoin osoittanut, että hän ottaa vastaan kaikki syntiset ja sairaat
Kyllä minä uskallan mennä, kun tiedän, minkälainen mies tuo Jeesus on
Ja niin tuo nainen uskaltautuu fariseuksen taloon.
Voisi sanoa: suden suuhun.
Fariseukset eivät halunneet olla missään tekemisissä syntisten ihmisten kanssa kaikkein viimeiseksi julkisyntisten naisten kanssa.
Fariseuksilta ei olisi odotettavissa mitään muuta kuin syytöksiä, tuomion sanoja, tylyä kohtelua, vihaa.
Naisen epätoivo kuitenkin voitti hänen pelkonsa:
Nyt tai ei koskaan
Tämä on nyt ehkä viimeinen mahdollisuus saada elämä muuttumaan
Muuten olen tuhon oma
Synti vetää minua kohti syvyyttä
Näin se usein on meidän vähemmän syntistenkin kohdalla.
Niin kauan kuin pystymme, me salaamme syntejämme, selittelemme niitä, vähättelemme omaa vastuutamme, koetamme siirtää syyllisyyttä muiden harteille jne.
Vasta kun epätoivo käy ylivoimaiseksi, eikä muita keinoja enää tunnu löytyvän, me murrumme ja hakeudumme Jeesuksen luokse.
***
Syntinen nainen ei uskaltanut lähestyä Jeesusta edestäpäin.
Hän ei tohtinut tulla Vapahtajan kasvojen eteen.
Takaapäin hän varovasti lähestyi Jeesusta.
Ja vaikka hän halusi voidella Jeesuksen pään, niin kuin tapana oli,
ei hän sitäkään uskaltanut tehdä.
Vaan hän heittäytyi Jeesuksen jalkoihin ja purskahti itkuun.
Voit kuvitella kuinka likaiset olivat kaikkien vieraiden jalat.
Isäntä ei ollut antanut heille vettä jalkojen pesuun,
koska hän suhtautui aika epäilevästi tuohon Nasaretin opettajaan.
Nyt naisen kyyneleet tippuivat Jeesuksen pölyisten ja hiekkaisten jalkojen päälle. Voit kuvitella, miltä likaiset jalat näyttävät, kun niihin tippuu vesipisaroita. Entistä likaisemmilta.
Siksi nainen hätääntyy ja alkaa hiuksillaan kuivata jalkoja.
Muuta pyyhettä hänellä ei ole.
Hän suutelee Jeesuksen jalkoja ja pesee ne sillä tavoin puhtaiksi.
Sitten hän voiteli jalat tuoksuvalla mirhaöljyllä.
– Muuten: samalla kalliilla aineella, jota itämaan tietäjät toivat Beetlehemiin Jeesus-lapselle.
Voitko kuvitella suurempaa nöyryyttä ja rakkautta. Ei alhaisintakaan orjaa voitaisi pakottaa pesemään isännän jalat suutelemalla ja hiuksilla kuivaamalla. Mutta nainen HALUSI tehdä niin. Hän TAHTOI palvella Jeesusta.
Miksi hän niin teki?
Jeesus antaa siihen meille vastauksen:
Hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon
– Syntien anteeksisaaminen herättää meissä rakkauden anteeksiantajaa, Kristusta kohtaan.
Mutta eihän Jeesus edes ollut vielä julistanut naisen syntejä anteeksi!
Sehän tapahtuu vasta seuraavassa jakeessa!
Tällainen on vähän tarpeetonta järkeilyä.
Voihan olla, että nainen oli jo aikaisemmin kuullut Jeesuksen julistusta ja oli jo silloin uskonut syntinsä anteeksi.
Joka tapauksessa nainen USKOI Jeesukseen syntiensä sovittajana jo silloin kun hän astui fariseuksen taloon: Eihän hän muuten olisi sinne edes tullut.
Pyhä Henki veti hänet paikalle.
Nainen uskoi, että tässä miehessä Jeesuksessa – on hänen anteeksiantamuksensa.
Näinhän Jeesus sitten kertomuksen lopussa sanoo: Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että usko on pelastuksen SYY tai AIKAANSAAJA.
Ei, vaan pelastuksen aikaansaaja ja syy on yksin Kristus ja Hänen työnsä.
Mutta usko tarvitaan Kristuksen vastaanottamiseen.
Anteeksiantamuksen saamiseen.
Usko on tyhjä käsi, jonka Jumala täyttää hyvyyksillään.
Nainen tuli Jeesuksen luokse tyhjin käsin.
Usko ei ole sanoja, ei tekoja, ei varmuutta, ei edes iloa.
Se on avunhuuto Hänen puoleensa, joka yksin voi auttaa ja pelastaa.
Tuon naisen kohdalla usko näkyi kyynelissä.
Ja näin se on monen muunkin kohdalla ollut.
Kun omatunto murtuu ja sydän avautuu Kristukselle, on usein kyynelten paikka.
Sisäinen lukko murtuu, jää alkaa sulaa ja silmät täyttyvät kyynelistä.
Mutta ei se mikään pakko ole:
Kyllä itkemättäkin voi tulla uskoon.
Tässäkin suhteessa me olemme yksilöitä, jokaisella on oma tiensä uskoon ja me koemme asiat eri tavalla.
Pääasia, että olemme tulleet Jeesuksen luokse.
Ja vielä paljon tärkeämpää on se, että Hän on tullut meidän luoksemme.
Kertomus syntisestä naisesta fariseuksen huoneessa päättyy pöytävieraiden ihmetykseen: Kuka tämä mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi?
Tämä on tuon vierailun loppuhuipentuma.
Ja on tarkoitus, että jokainen tuon kertomuksen KUULIJA jää pohdiskelemaan noita aivan samoja kysymyksiä:
Kuka tämä Jeesus oikein on?
Millainen mies Hän on?
Mitä Hän pystyy tekemään?
Pystyykö Hän todellakin antamaan syntejä anteeksi?
Juutalaisten kuulijoiden parissa tämä herätti varmasti suurta ihmetystä.
He odottivat sitä suurta profeettaa, josta Mooses puhui, ja johon talon isäntä, Simonkin, tuntuu viittaavan: Jos hän olisi profeetta (eli SE profeetta, josta Mooses ennusti), hän tietäisi millainen nainen häneen koskee
Juutalaiset odottivat profeettaa tai messiasta, joka puhuisi Jumalan sanoja. Ilmoittaisi Jumalan tahdon.
Mutta he eivät villeimmissä unelmissakaan osanneet odottaa messiasta, jolla olisi Jumalan voima, niin että Hän voisi jopa antaa syntejä anteeksi.
Se valta oli heidän mielestään yksin Jumalalla.
Jos tämä Jeesus siis voi antaa syntejä anteeksi, silloin hänen täytyy olla enemmän kuin profeetta, enemmän kuin se messias, jota he odottivat.
Silloin hänen pitäisi olla itse Jumala!
– Mutta tällaista johtopäätöstä ei moni uskaltanut tehdä.
– Eikä uskalla tänäkään päivänä.
Siksi moni ihminen jää synteihinsä: Eihän niitä kukaan voi poistaa,
Eihän tehtyä saa tekemättömäksi, Itse olen oman elämäni pilannut, eikä sitä kukaan voi korjata, Itse kannan taakkani hautaan saakka
– Näin moni valitettavasti ajattelee.
Siksi meidän pitäisi viedä jokaiselle ihmiselle tuo ihmeellinen uutinen:
Kuule, KAIKEN voi saada anteeksi
Sinäkään et ole voinut elämässäsi tehdä mitään niin hirveää, etteikö Jeesus voisi sinulle sitä antaa anteeksi ja puhdistaa sinut koko syyllisyyden taakasta
Tällainen armon evankeliumi pitäisi olla koko ajan kaikkien näkyvissä ja kuuluvissa. Se on paljon tärkeämpi tieto kuin yleinen hälytysnumero 112.
Sillä vain evankeliumi tuo ikuisen pelastuksen. Ei pelastuslaitos.