9.12.2012 2. adv. Luuk. 21:25-
Meksikon maya-intiaanien muinainen kalenteri päättyy
talvipäivänseisaukseen vuonna 2012.
Siis 12 päivän päästä.
Jotkut ovat jopa selittäneet, että se tarkoittaa ajan päättymistä
eli maailmanloppua.
Toiset ovat sitten toppuutelleet, että eivät mayat itsekään
ajatelleet, että aika loppuisi silloin. Alkaisi vain uusi aikakausi.
Kristittyinä meidän ei paljon tarvitse välittää tuollaisista
ennusteluista.
Ja miksi me ajattelisimme, että pakanalliset mayat tietävät,
milloin maailma loppuu, kun ei edes Jeesus tiennyt maallisen
elämänsä aikana.
Sen me kyllä voimme pakanakansoista huomata, että hyvin
monilla niillä on se sama ajatus, että aika on joskus alkanut.
Jumala tai jumalat ovat luoneet kaiken näkyvän.
Ja he myös ajattelevat, että kaikki kerran päättyy.
Tulee maailmanloppu.
Näyttää siltä, että Jumala on asettanut ihmiskunnan mieleen
tällaisen ajatuksen kaiken alusta ja lopusta.
On mahdotonta ajatella, ettei kaikki olisi joskus alkanut ja
ettei se joskus päättyisi.
Samalla lailla kuin ihmisen ja eläinten ja kasvienkin elämä
alkaa ja loppuu.
Kristittyinä me emme kuitenkaan lue maya-kalenteria vaan
RAAMATTUA.
Se kertoo meille riittävällä tarkkuudella siitä, mitä oli alussa
ja mitä tulee kerran olemaan lopussa.
Aikataulua tai päivämääriä ei Raamattu meille kerro
– ei edes kätkettyinä viesteinä tai salakirjoituksena,
niin kuin jotkut väittävät.
Jumalan tarkoitus on, että kukaan ihminen ei TIEDÄ,
milloin maailmanloppu tulee.
Se päivä on viime kädessä kaikille YLLÄTYS.
On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että kristittyjen ajatus
ajan loppumisesta on aivan erilainen kuin pakanoiden.
Pakanat ajattelevat kaiken tuhoutumista.
Niin kuin muinaiset skandinaavit, jotka puhuivat ragnarökistä.
Päivästä, jolloin aurinko muuttuu mustaksi ja jopa jumalat kuolevat.
Tai sitten pakanoilla voi olla katteettomia ajatuksia kaiken
muuttumisesta hyväksi. Eräänlaiseksi paratiisiksi.
Kristittyinä me emme odota lainkaan maailmanloppua
vaan me odotamme Kristuksen paluuta.
Meille maailmanlopun sisältönä on juuri se, että Jeesus
tulee näkyvällä tavalla ottamaan kaiken vallan maailmassa.
Opetuslapsetkin osasivat yhdistää nämä kaksi asiaa,
kun he Öljymäellä kysyivät Jeesukselta:
Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?
(Matt. 24:3).
Myöhemmät kristityt eivät aina ole osanneet yhdistää näitä
kahta asiaa toisiinsa.
On kehitelty mitä mielikuvituksellisimpia ajatuksia siitä,
mitä kaikkea maailmassa tapahtuu Jeesuksen paluun JÄLKEEN.
Ikään kuin Jeesuksen paluun eli maailmanlopun jälkeen voisi
maailmassa vielä olla jotain tapahtumia.
Ei voi.
Jeesuksen takaisin tuleminen merkitsee juuri tämän maailman
historian päättymistä.
Seuraa vain suuri tilinteko ja sen jälkeen taivas tai helvetti.
***
Jeesus puhuu Luukkaan evankeliumissa lopun merkeistä.
Niitä meidän ei ole vaikea tunnistaa:
Meren aallot pauhaavat jylisten niin kuin tsunamissa.
Kansat ovat ahdistuksen ja epätoivon vallassa kuten nyt
jo monet kansat Afrikassa ja Aasiassa.
Tulee varmaan vielä pelottavampiakin asioita kuin nälänhätä,
maanjäristykset ja sodat.
Jeesus puhuu jo taivaiden voimien järkkymisestä.
Hän käyttää tässä samaa sanaa kuin silloin,
kun hän puhuu hiekalle rakennetusta talosta, joka sortui.
Talo järkkyi se hajosi soraläjäksi.
Näin Jeesus sanoo taivaillekin tapahtuvan.
Maailman tapahtumat ahdistavat monia
– sen me kaikki tiedämme.
Jeesus sanoo alkutekstin mukaan, että ihmiset heittävät
henkensä odottaessaan sitä, mikä kohtaa ihmiskuntaa
– He eivät vain lamaannu niin kuin uusi käännös sanoo.
Tämänkin me tiedämme.
Jotkut todella heittävät pois oman henkensä.
Päättävät elämänsä oman käden kautta.
Tai tuhoavat itsensä vähän kerrassaan huumeilla tai päihteillä.
Ajatelkaa miten tärkeää ihmisten olisi saada kuulla,
että pelon ja ahdistuksenkin keskellä on olemassa TOIVO.
Meidän ei tarvitse vain vapista ja odottaa kauhulla mitä tapahtuu.
Meillä on jotain positiivista, jotain hyvää, jota me odotamme.
Paavali kirjoittaa Tiitukselle,
että Jumalan armo on … ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille …
(ja) … me odotamme autuaan toivomme toteutumista,
suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen
kirkkauden ilmestymistä (Tit. 2:11,13).
Paavali puhuu tässä aivan samasta kuin Jeesus.
Hän puhuu Kristuksen kirkkauden ilmestymisestä siis Jeesuksen
toisesta tulemisesta aikojen lopulla.
Se on meidän toivomme ja odotuksemme kohde.
Sinä päivänä meidän toivomme toteutuu.
Ja meidän uskomme muuttuu näkemiseksi.
***
Jeesus puhuu toisaalta taivaiden voimien järkkymisestä,
mutta toisaalta hän puhuu siitä, miten Ihmisen Poika tulee
suuressa voimassaan ja kaikessa kirkkaudessaan
On siis kaksi voimaa. Taivaiden voimat koko luodun
maailmankaikkeuden voimat miljoonine tähtineen ja
langenneine enkeleineen.
Ja on Kristuksen voima, joka on paljon suurempi kuin
kaikki nuo taivaitten voimat yhteensä.
Siksi edes taivaiden voimien järkkyminen ei kukista meitä.
Meidän Herramme on vahvempi kuin se maailma,
jota Hän kerran Isän ja Pyhän Hengen kanssa oli luomassa.
Jeesus sanoo myös, että taivas ja maa katoavat,
mutta minun sanani eivät katoa (Lk 21:33).
On siis jotain vielä kestävämpää kuin maa ja taivas.
Ne ovat luotuja ja Jumala voi päättää ne hävittää.
Mutta Kristuksen sanaa ei mikään voi tuhota.
Se kestää vielä tämän maailman jälkeenkin,
koska se on Jumalan ikuista sanaa.
Siksi meidän pitää tässä ajassa ja tässä maailmassa etsiä
ennen kaikkea Kristuksen sanaa.
Juurtua siihen, omaksua sitä, antaa sen vapaasti vaikuttaa
meidän elämäämme, rakentaa kaikki yksinomaan
Kristuksen sanan varaan.
Muistattehan, mitä Paavali sanoi jäähyväisiksi Efesoksen
paimenille: Jätän nyt teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun,
sen sanan, jossa on voima rakentaa teitä ja antaa perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa (Ap.t. 20:32).
– Tässä on nyt kyse juuri siitä samasta Kristuksen sanasta, josta
Jeesuskin puhui. Ja joka on vanhempi kuin maa ja taivas.
Tuo armon sana, Kristuksen sana, evankeliumin sana
antaa meille perintöosan pyhien joukossa.
Sen sanan kuuleminen ja vastaanottaminen takaa meille,
että me olemme ikuisessa turvassa ja matkalla taivaaseen.
Läpi kaikkien ahdistusten.
***
Meidän suurin vaaramme on se, että tämän elämän ja tämän
maailman asiat täyttävät meidän mielemme.
Ne vievät meidän huomiomme niin täysin, että me vieraannumme
Kristuksen sanasta. Etäännymme seurakunnasta. Menetämme
uskomme ja luottamuksemme. Sulaudumme massaan.
Järkytyin, kun luin erään kirkon työntekijän haastattelua tämän
viikon Kotimaa-lehdestä. Hän sanoo näin: Itselleni hengellisen
elämän hoitamisella ei
ole paljonkaan merkitystä.
En oikeastaan käy jumalanpalveluksissa työajan ulkopuolella,
enkä liioin lue Raamattua tai rukoile. Eihän hitsaajakaan hitsaile
vapaa-ajallaan. Olen peruskristitty luterilainen eikä minulla ole
ollut ammatti-identiteetin kanssa vaikeuksia. (Kotimaa 7.12.12)
Erityisesti tuossa pistää silmään tuo eihän hitsaajakaan hitsaile
vapaa-ajallaan. Hengellisyys on hänelle siis vain palkkatyötä.
Mutta ei sitä voi verrata hitsaamiseen vaan syömiseen ja juomiseen.
Tai jopa hengittämiseen.
Hengellisen elämisen hoitaminen ei ole ylimääräistä puuhailua
erityisille asian harrastajille ikään kuin ilmankin sitä tulisi
hyvin toimeen.
Ystävät kalliit!
Me emme tule toimeen ilman sitä, että hoidamme uskonelämäämme.
Elämä tarvitsee jatkuvaa ravintoa.
Niin myös uskonelämä.
Joka päivä me tarvitsemme määräosamme leipää.
Joka päivä meillä on tarve puhua Jumalalle ja kuulla Hänen ääntään.
Joka päivä me joko olemme yhteydessä Kristukseen tai emme ole.
Eikä tuo yhteys ole vain ilmassa leijuvaa, mystistä yhteyttä.
Se on Hengen yhteyttä, joka toteutuu juuri Kristuksen sanan,
rukouksen, ehtoollisen ja seurakuntayhteyden välityksellä.
Jos joku näistä puuttuu, silloin jokapäiväisen elämän huolet ja
murheet helposti turruttavat meidät.
Arki hautaa alleen pyhän.
Elämästä katoaa syvyysulottuvuus.
Heikentyy ja lopulta häviää toimiva, ruokkiva yhteys Kristukseen,
kaiken hyvän antajaan.
Silloin me olemme helppo saalis sielunviholliselle.
Hän onnistuu helposti lannistamaan, lamaannuttamaan, järkyttämään,
ahdistamaan meidät.
Me jäämme tuijottamaan vain uhkakuvia,
emmekä enää hae lohtua ja toivoa Kristuksen kuvasta.
Siksi meidän täytyy jatkuvasti pyytää:
Kuule huutoamme, sinä auttajamme,
kuvas kirkkaana sieluumme paina (V. 310:8)
***
Siksi: Tapahtuu mitä tapahtuu,
tulee sitten mitä tahansa eteen elämässä tai tässä maailmassa,
älköön koskaan vaietko tuo virsi:
Siis te Jeesuksen ystävät armoitetut
kaikki uskossa vaeltakaatte.
Luja toivonne olkoon, te ahdistetut,
vaikka kiusoja, vaivoja saatte.
Teillä auttaja on, apu ahdinkohon
tätä tietänne kulkiessanne.
Hän on armollinen, hän on uskollinen.
Pysykää yhä Jeesuksessanne (V. 310:5).