Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: »Onko sapattina lupa parantaa vai ei?» He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: »Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?» Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.
Päivän teksti tuntuu jopa kiusallisen ajankohtaiselta, kun otamme huomioon, että kirkkoväki tänään on kutsuttu piispantalolle kirkkokahville. Tekstihän alkoi sanoilla: ”Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle…”
En tietenkään mielelläni näe itseäni fariseuksena, mutta ehkä meidän kaikkien on hyvä miettiä, missä määrin me välillä toimimme ja ajattelemme niin kuin Jeesuksen kritisoimat fariseukset toimivat. Raamatuntutkijat ovat melko yksimielisiä siitä, että evankeliumien antama kuva fariseuksista ei ole täysin oikeudenmukainen. Fariseukset edustivat eräänlaista herätysliikettä. He halusivat herättää ihmisissä Mooseksen lain kunnioittamista ja painottivat elävän, henkilökohtaisen jumalasuhteen merkitystä.
Mutta meille tänään ei ole tärkeintä tietää, kuinka suuri osa fariseuksista todella olivat niin lakihenkisiä, kuin evankeliumit antavat ymmärtää. Tärkeämpää on, että yritämme ymmärtää miksi Jeesus kritisoi näitä hurskaita miehiä niin ankarin sanoin.
Fariseukset ja lainoppineet halusivat pitää kiinni Mooseksen laista, mutta myös niistä säädöksistä jotka juutalaiset oppineet olivat muokanneet vuosisatojen aikana. Heidän tarkoituksensa oli hyvä; hehän halusivat, että Jumalan hyvä tahto toteutuisi täällä maan päällä. Kuitenkin he joutuvat Jeesuksen ankaran kritiikin kohteeksi. Miksi?
Tämä johtui siitä, että heille – tai ainakin osalle heistä – Raamatun ja säädösten kirjaimellinen seuraaminen oli tärkeämpää, kuin ihmisten jaksaminen ja hyvinvointi. Kun Jeesus ottaa yhteen fariseusten kanssa, kyse on usein tilanteista, joissa lain kirjaimellinen tulkinta joutuu ristiriitaan lähimmäisrakkauden vaatimusten kanssa. Voi olla kyse naisesta, joka on todettu syylliseksi aviorikokseen (miehestä ei puhuta mitään), tai opetuslapsista, jotka nälissään syövät viljaa sapattina.
Jeesuksen kanta oli, että Raamatun käskyt ja neuvot ovat olemassa ihmistä varten, eikä päinvastoin. Ihminen siis ei ole luotu käskyjä varten. Jumalan käskyt haluavat auttaa meidät hyvään elämään, eivätkä lyödä meidät maahan.
Tätä ei missään nimessä pidä ymmärtää niin, että Jeesus ei olisi kunnioittanut Jumalan käskyjä. Päin vastoin hän usein oli valmis jopa kärjistämään niitä. Vuorisaarnassa hän sanoo, että jopa se joka ajatuksissaan tekee aviorikosta rikkoo Jumalan käskyä vastaan, eikä vain se, joka syyllistyy itse tekoon.
Päivän tekstissä tämä ristiriita tulee julki kysymyksenä, onko sapattina lupaa parantaa sairaita. Voi tuntua kohtuuttomalta, että kysymys edes esitetään. Eikö ole selvää, että sairasta potilasta on autettava heti, jos se vain suinkin on mahdollista? Eikö käsky sapatin pitämisestä ole toisarvoinen asia, kun kyse on erään ihmisen koko elämästä?
Näköjään tämä ei ollut kaikille selvää, ja siksi Jeesus nosti esille esimerkkejä, jotka olivat tuttuja juutalaisille oppineille: härän nostaminen kaivosta, puhumattakaan pojan pelastamisesta, olivat esimerkkejä teoista, jotka olivat sallittuja myös sapattina.
Mutta…luulen, että Jeesus halusi saada fariseukset ymmärtämään, että hyvä teko ei ole hyvä teko vain siksi, että siitä on olemassa käsky Mooseksen laissa tai jossain säädöksessä. Kanssaihmisen tai jopa eläimen hätä pitäisi jo olla riittävä syy siihen, että heidät on autettava ylös. Tietysti meidän tulisi olla valmiit heti rientämään kaivon ääreen, kun härkä tai poika on hädässä – miettimättä ensin, mitä sanottavaa Jumalan sanalla on tästä. Jumala on antanut meille järjen ja omatunnon, käyttäkäämme niitä. Kuunnelkaamme sydämen ääntä – se voi usein olla Jumalan asialla.
Tietenkin on myös olemassa tilanteita, joissa tunteemme johtavat meidät harhaan. Siksi Jumalan on antanut meille käskynsä, jotta me eettisissä valintatilanteissa voisimme soveltaa niitä juuri tähän tilanteeseen, ja juuri näitten ihmisten parasta ajatellen. Jeesus näytti meille paljon innostavia esimerkkejä siitä, miten Jumalan käskyt voivat olla luovassa vuorovaikutuksessa lähimmäisrakkauden vaatimusten kanssa. Jotta emme olisi vain omien ajatusten ja tulkintojen varassa on myös tärkeätä, että kuuntelemme toisten ihmisten mielipiteitä ja osallistumme keskusteluun eri näkökantojen välillä. Tätä varten meillä on kirkko ja seurakunta, jossa me kristittyinä voimme ottaa osaa jatkuvaan keskusteluun siitä, miten meidän tulisi elää ja olla kristittyinä juuri tässä ajassa, tässä yhteiskunnassa, juuri nyt.
Palaan taas alussa esittämääni kysymykseen: missä määrin me, sinä ja minä, olemme taipuvaisia toistamaan fariseusten virheet? Missä määrin me asetamme turhia raskaita taakkoja omaan niskaamme tai muitten niskaan? Missä määrin me tietoisesti tai tiedostamatta asetamme ehtoja sille, kuka saa kuulua Jumalan valtakuntaan, ja kuka ei? Missä määrin me puhumme syvällisesti ja pitkään normeista, arvoista ja Jumalan käskyistä, kun meidän tulisi vain nähdä kanssaihmisen hätä ja nopeasti kiirehtiä auttamaan?
Päivän teema on kristityn vapaus. Tämä vapaus perustuu armoon, eli siihen, että Jumala Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen johdosta jo on tehnyt meidät vanhurskaiksi; jo on sovittanut meidän syntimme; jo on lunastanut meidät synnin ja kuoleman vallasta.
Koska kaikki tämä jo on tapahtunut, saamme olla vapaita. Jatkokysymys on kuitenkin: miten otamme tämän vapauden vastaan; mitä tarkoittaa kristityn vapaudessa eläminen?
On selvää, että vapaudessa eläminen ei voi tarkoita piittaamattomuutta toisten tarpeista tai toisten hädästä. Kristityn vapaus ei anna meille lupaa kääntää selkämme toisillemme tai luomakunnalle. Päin vastoin meille osoitettu armo haluaa rohkaista meidät elävään lähimmäisrakkauteen, jossa meidän ei tarvitse pelätä epäonnistuvamme, vaan saamme armon lähettiläinä levittää toivoa ja rakkautta työssämme, vapaa-aikanamme, perheessämme ja täällä seurakuntatoiminnassa.
Koska Jeesus on vapauttanut meidät olemme todella vapaita. Kiittäkäämme ja ylistäkäämme Jumalaa tästä nousemalla tunnustamaan kristillinen uskomme!