Jeesuksen vertaus kolmesta palvelijasta on erikoinen. Äkkiseltään kuultuna se tuntuu suorastaan oudolta. Missä on armon sanoma? Eikö Jumala rakastakaan huonoja ja osaamattomia? Onko hän sittenkin vain hyvin ja taitavien Jumala? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, mutta tässä yhteydessä ne vievät harhaan.
Evankeliumitekstin sanoman voi ymmärtää, kun sen sijoittaa laajempaan yhteyteen. Teksti kuuluu jaksoon, joka alkaa Jeesuksen kuvauksella maailman lopun merkeistä. Yleisten lopun merkkien (Matt. 24:1-44) jälkeen Jeesus kertoo vertaukset hyvästä ja pahasta palvelijasta (Matt. 24:45-51), kymmenestä morsiusneidosta (Matt. 25:1-13) sekä palvelijoille uskotuista rahoista. Kaikissa näissä vertauksissa puhutaan siitä, miten usko Jeesukseen näkyy hänen seuraajiensa elämässä. Tämä on se näkökulma, josta käsin vertaus on ymmärrettävä.
Jeesuksen vertauksissa on yleensä yksi ainoa tärkeä pääsanoma, vertauksen kärki. Kaikki muut kertomuksen yksityiskohdat vain luovat taustaa pääsanomalle. Jeesuksen vertauksia ei siis pidä käsittää kertomuksina, joiden jokainen yksityiskohta kuvaa jotakin elävän elämän yksityiskohtaa. Vertaus kolmesta palvelijasta puhuu siitä, miten meidän on kristittyinä elettävä uskoamme todeksi tässä maailmassa. Vertauksen kärki on suunnattu siihen, että käyttäisimme meille annettuja voimavaroja vastuullisesti ja aktiivisesti toinen toistemme parhaaksi ja yhteiseksi hyväksi.
Vertauksessa isäntä oli lähdössä todennäköisesti liikematkalle vieraaseen maahan. Hän antoi omaisuutensa palvelijoidensa hoidettavaksi. Nämä tekivät kukin sen, minkä katsoivat kykenevänsä tekemään. Kaksi ensimmäistä tuplasivat saamansa pääoman. Kolmas ei tehnyt sillä mitään. Tilipäivänä seuraukset olivat sen mukaiset. Kaksi uskollista palkittiin ja laiskaa rangaistiin.
Talentilla mitataan Uudessa testamentissa sekä painoa että rahan arvoa. Talenttia käytettiin tavallisimmin mitattaessa kultaa ja hopeaa. Jeesuksen ajan Palestiinassa käytetty talentti painoi noin 30 kiloa.
Hopeaa talenttiin mahtui 6000 denaarin verran. Denaari määriteltiin tavallisesti työmiehen yhden päivän palkaksi. Talentin verran hopeaa saanut sai sitä 6000 päiväpalkan verran. Talentti olisi tullut tienatuksi noin 16 vuodessa. Kaksi talenttia vastasi noin 33 vuoden palkkaa. Viisi talenttia oli käytännössä työmiehen 82 vuoden palkka. Kaikkien kohdalla kysymys oli siis suuresta summasta rahaa.
Vertauksen sanoma kiteytyy kahteen sanaan: luottamus ja uskollisuus.
Ensinnä vertauksen isäntä luotti palvelijoihinsa, kun hän antoi heille suuren summan hopeaa sijoitettavaksi. Myös kolmannen palvelijan saama summa oli niin iso, ettei sellaisen uskominen viestitä isännän luottamuspulasta palvelijaa kohtaan. Samalla tavalla Jumala luottaa meihin. Me olemme hänen käsiään ja jalkojaan tässä maailmassa. Jumalalla ei ole muita käsiä kuin meidän kätemme. Jumalalla ei ole muita jalkoja kuin meidän jalkamme.
Jumala on uskonut meille vastuun kaikesta luomastaan. Hänen luottamuksensa meihin on suuri. Meidän tehtävämme on julistaa evankeliumia sanoin ja teoin, tuoda armoa ja oikeudenmukaisuutta tähän maailmaan. Tehtävämme on kantaa vastuuta toinen toisistamme, kulttuurista, talouselämästä, yhteiskunnan ja kirkon asioista sekä koko luomakunnasta.
Tähän jumalanpalvelukseen osallistuu monia papinpuolisoita. Tänä viikonloppuna vietetään Mikkelissä Suomen Papinpuolisoiden Liiton kesäpäiviä. Kahden vuoden kuluttua tulee kuluneeksi sata vuotta ensimmäisestä Papinemäntien kokoontumisesta. Sittemmin yhdistys on vaihtanut nimeä, mutta tehtävä on säilynyt samana: luoda yhteyksiä papinpuolisoiden välille, tukea pappien perheitä ja edistää lähetystyötä.
Papinpuolison kutsumus voi olla muiden tehtävien ohella Jumalan uskoma talentti. Vuosikymmenten aikana pappien työ ja perhe-elämä ovat muuttuneet. Luonnollisesti se on vaikuttanut myös papinpuolisoiden asemaan. Tilanteet ja olosuhteet pappien perheissä vaihtelevat paljon. Yhdenlaista mallia elää papinpuolisona ei ole, kun pappilakulttuurikin on lähes kadonnut. Nykyisin moni ei edes halua, että häntä millään tavalla määritellään puolison tai hänen työnsä kautta. Mutta voisiko yhä ajatella, että papinpuolison talentti on yksinkertaisesti suostumista siihen, että puoliso on kutsuttu kirkon työhön? On ehkä uskaliasta sanoa, mutta se saattaa merkitä myös puolison jakamista työn tai seurakunnan kanssa. Usein se merkitsee erilaista ajankäyttöä kuin muissa perheissä. Monesti se tarkoittaa paljon poissaolevaa, työlleen liikaakin antautuvaa puolisoa. Papin on kannettava oma vastuunsa ajankäytöstään, avioliitostaan ja perheestään. Silti joskus tuntuu siltä, että vastuu perheestä ja yhteisestä elämästä saattaa jäädä liiaksi puolison harteille. Näin olen itse kokenut. Jostakin ehkä joutuu luopumaan, kun puolisona on pappi. Toisaalta se voi tuoda elämään sellaista hyvää, jota paitsi ehkä muuten jäisi. Jos kaikesta huolimatta puoliso jaksaa tukea pappia ja myös rukoilla hänen ja perheen puolesta, on hän hoitanut talenttiaan. Se on osallistumista seurakunnan työhön. Se on vastuunkantamista kirkosta. Siitä tahdon teitä papinpuolisoita tänään kiittää.
Luottamuksen lisäksi vertauksen sanomana on uskollisuus. Talentit annettiin käytettäväksi. Evankeliumisteksti arvostaa vastuullisuutta, aloitekykyä ja rohkeutta. Lahjat on annettu meille käyttämistä varten. Vertauksen isännän käyttäytyminen kuvastaa sitä, kuinka talentit on tarkoitettu käyttöön. Niitä on hoidettava huolella ja uskollisesti.
Tehtävämme ja lahjamme ovat erilaisia ja erikokoisia. Vertauksen palvelijoiden tavoin meillä itse kullakin on omat lahjamme ja tehtävämme. Se on Jumalan viisautta, sillä myös me ihmiset olemme erilaisia sekä fyysisesti että henkisesti. Kukin omilla lahjoillaan, omien voimiensa mukaan on kutsuttu hoitamaan uskollisesti Jumalan antamaa tehtävää tässä maailmassa. Jokaista tarvitaan ja kukin on tarpeellinen. Tehtäviä ja lahjoja ei tarvitse vertailla toisten kanssa. Tärkeintä on olla uskollinen omien talenttiensa hoitamisessa.
Meille annettuja talentteja ei ole tarkoitettu piilotettavaksi. Ne ovat käyttöä varten. Niiden tarkoitus on tuottaa hyvää toisille ja rakentaa yhteistä elämää. Meidät on luotu elämään rohkeasti, luottamaan lahjoihimme ja käyttämään niitä toisten hyväksi. Näin käytettyinä talenttimme moninkertaistuvat.
Kristuksen kirkko ei ole kitsastelijoiden yhteisö. Se on Jumalaan uskovien joukko, jonka jäsenet jakavat omastaan ja laittavat itsensä likoon lähimmäistensä ja yhteisönsä hyväksi. Jumala on luottanut meihin niin paljon, että antoi jokaiselle lahjoja ja tehtäviä. Meidän vastuullamme on käyttää lahjojamme ja hoitaa meille uskottua tehtävää uskollisesti.