Rakkaat kristityt, armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
”Rukoelkam Jumalat, Kristusen kautta, että hän avais meiδän mielet pyhii raamatuita ymmärtämähän, että hän myös hänen tuntemisens kautta meiδät ravitsis ja virgottais, meiδän epäuskon pimeyδen poisajais ja meiδän syδänten taitamattuuδen ja hitauδen ojennais ja poisottais. Ja että hän meiδän mielten sisälle hänen henkens valkeuδen laskis, senpäälen, että me hänen tuntesima pyhistä raamatuista. Niin ettei me mailman henkee ottaisi, mutta sen hengen, joka on Jumalasta, että me tuntesima, mitä Kristuselta meille on annettu.”
Nämä saarnaa ennen luettavaksi tarkoitetut sanat Agricolan jumalanpalvelusjärjestyksestä vuodelta 1549, nimeltään Messu eli Herran echtolinen, nousevat päivän evankeliumin ääressä kuin rukoushuokauksena kohti taivaita. Kuinka olennainen onkaan nyt rukous sen puolesta, että Jumala itse avaisi korvamme kuulemaan ja sydämemme vastaanottamaan iankaikkisen elämän ravinnon päivän sanasta – niin ettemme Agricolan sanoin ”maailman henkeä ottaisi vaan sen Hengen, joka on Jumalasta”.
Tänään kohtaamme Lohtajan kirkossa hyvin moninaisten ainesten ja teemojen yhtymisen. Evankeliumi sanoittaa tätä myös ”valon lasten” ja ”maailman lasten” nimikkein. On tunnustettava, että yhtäältä kirkkomusiikkijuhliin liittyen luomisen sävelinä ilmoille kaikuva musiikki ja sisäisesti ravisteleva, hämmentäväkin evankeliumin esimerkkikertomus, toisaalta tässä hetkessä ja maailmassa eläminen – sekä tässä olemiseemme vaikuttavan Mikael Agricolan muiston vaaliminen – synnyttävät erilaisten ajatusten polkujen verkoston, jossa matkalla olevan on helppo kadottaa suuntansa tähtäyspiste.
Ajattelen kuitenkin, että salatulla tavalla nämä kaikki tässä hetkessä elävät ajatusten aihiot, siteet, kiertyvät kuitenkin yhdeksi punokseksi, jonka ydinlankana kulkee tähän kirkkovuoden aikaan sidottu teema: uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Tämä sunnuntai – teksteineen ja muine elementteineen – kehottaa hoitamaan Jumalalta saatuja lahjoja uskollisesti ja vastuullisesti: pitämään esillä uskon iloa soittamalla, laulamalla, kirjoittamalla ja julistamalla.
Kristityn velvollisuus on käyttää maailmassa olevia, hänelle annettuja mahdollisuuksia älykkäästi ja viisaasti, mutta kuitenkaan totuudesta tinkimättä. Kristityn toimintaa ohjaa kaikissa elämänvaiheissa uskollisuus myös vähässä. Mutta miten juuri tämä viimeisin näkökulma, uskollisuus myös vähässä, nousee esiin päivän evankeliumin kautta? Eikö sana kehota meitä pikemminkin vilpistelyyn ja epärehellisyyteen, itsekkään oman edun tavoitteluun ja toiselle kuuluvan välineellistämiseen omien pyrkimysten toteutumiseksi? Ei sanan tarkoituksena liene tässä kuitenkaan se, että me tekisimme toisillemme vääryyttä ja lähimmäiseltä varoja kavaltamalla harjoittaisimme hyväntekeväisyyttä. ”Ei niin; Herran tarkoituksensa on, että ottaisimme esikuvaksi taloudenhoitajan varovaisuuden, kekseliäisyyden ja älykkyyden, käyttäisimme rahaa ja tavaraa siten, että meillä olisi siitä hyötyä tulevassa, paremmassa elämässä.”
Agricolan ajan käytännön mukaisesti on mahdollista – ja tekstin edessä osin jopa tarpeellista – kääntyä tarkastelemaan postillaa, sattuvaksi katsottujen saarnojen kokoelmaa. Esimerkiksi juuri edellä lyhyesti siteeratun Lutherin postillan käyttäminen antaa meille tämän ajan ja maailman ihmisille myös tuulahduksen siitä evankeliumin saarnaamisen tavasta, joka oli Agricolalle tuttua ja jota hän viljeli omissa saarnoissaan. Siksi Lutherin Kirkkopostillasta jatkaen: ”Tässä yhteydessä tulee esille evankeliumin täydellisemmäksi käsittämiseksi esille kolme kysymystä: Mitä mammona on, minkä tähden se on väärä mammona, ja minkä tähden Kristus käskee meidän ottaa esikuvaksemme väärä huoneenhaltija, joka kuitenkin hankkii itselleen hyötyä tuottamalla herralleen vahinkoa, mikä ehdottomasti on väärin ja syntiä?”
Viimeisin on näistä Lutherin esittämistä kysymyksistä kenties kaikkein polttavin. Lutherinkin mukaan ovat monet vaivanneet päätänsä sillä: kuka on tuo väärä huoneenhaltija, koska Kristus häntä niin kiittää. ”Mutta tähän vastaamme lyhyesti ja yksinkertaisesti näin: Kristus ei suinkaan aseta tässä väärää huoneenhaltijaa eteemme hänen vääryytensä, vaan hänen viisautensa ja toimeliaisuutensa vuoksi, hän kun keskellä vääryyttänsä niin taitavasti katsoo omaa hyötyänsä.” Luther kirjoittaa: Juurikuin kehottaisin jotakuta valvomaan, rukoilemaan ja lukemaan, sanoen: Katsos, rosvot ja varkaat valvovat kaiken yötä, rosvotaksensa ja varastaaksensa, etkö nyt sinäkin tahdo valvoa, rukoillaksesi ja lukeaksesi sanaa? Tässä en minä nyt kehu murhamiehiä tahi varkaita heidän vääryytensä tähden, vaan kiitän heidän taitoansa, että niin mukavasti osaavat vääryyttänsä edistää. Niin muodoin on tämä väärä huoneenhaltija tässä pantu meille esikuvaksi ainoastaan taidollisuutensa puolesta, hän kun niin toimellisesti katsoo omaa etuansa, jotta mekin samalla tavalla, oikeutta noudattaen, pitäisimme huolta sieluistamme, niin kuin hän vääryydellä pitää huolta ruumiistansa ja hengestänsä.
Lutherin Huonepostilla kiteyttää sanan merkityksen: Päivän evankeliumi opettaa meitä erityisesti karttamaan ahneutta ja käyttämään oikein omaisuuttamme, tekemään itsellemme ystäviä sillä, mitä Jumala on meille suonut, että me kuollessamme ja tarpeen tullen, kun meidän täytyy jättää kaikki jälkeemme, siellä tapaisimme ystäviä, jotka ottavat meitä vastaan iäisiin majoihin. Mitä hyvää täällä olemme tehneet köyhille ihmisille, mitä ystävyyttä ja laupeutta olemme osoittaneet, ne teot ovat viimeisenä päivänä todistajinamme, että olemme käyttäytyneet kristillisesti ja veljellisesti, Ja ne tulevat sitä paitsi erityisesti palkituiksi. Silloin tulee yksi ja toinen meitä kiittämään: Herra, hän on antanut minulle puutteeseeni takin, markan rahaa, leivän ja vettä juoda.
Evankeliumin tekstissä sanotaan Herran kehuneen väärää huoneenhaltijaa. Tätä lausetta ei saa ymmärtää niin, että hän muka mielistyy siihen, että me teemme toisille ihmisille vääryyttä; hän kiittää ainoastaan tämän sukkeluutta ja varovaisuutta ja hän soisi meidän oikeassa asiassa menettelevän yhtä tarkasti ja huolellisesti, kuin tämä huoneenhaltija menetteli väärässä asiassaan: omaksi edukseen ja herransa vahingoksi. – – Huomattavat ovat myöskin seuraavat Kristuksen ankarat sanat: »Tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset. Tämä lause ei Lutherin mukaan kaipaa pitkiä selityksiä. Näemmehän valitettavasti omin silmin enemmän kuin tarpeeksi maailman erittäin tarkasti katsovan omaa etuaan, vaivannäöstä ja uurastuksesta välittämättä.
Tästä Luther jopa kiivastuu antamaan sanan kuulijalle selkeän ohjeen: ”Opi sinä siitä tekemään samoin Jumalaa ja hänen sanaansa kohtaan omaksi autuudeksesi; ota heidän pahasta menostaan hyödyllinen opetus ja esikuva!” Samassa hänen ajatuksensa kääntyy kuitenkin nöyryyden ja itseriittämättömyyden ajatukseksi: ”Nuo juoksevat kuin vimmatut iankaikkista vahinkoaan ja turmiotaan kohden; kuinka saatankaan minä olla niin laiska ja unelias, kun on kysymys sieluni autuudesta, että Jumalan täytyy minua ikään kuin tukasta vetää? Minunhan pitäisi aivan hävetä, kun en viitsi edes ryömiä taivaaseen, vaikka nuo juoksemalla juosten rientävät helvettiin.”
Tähän arvioon yhtyen on sanottava, että meidän tulee joka päivä vakaasti ahkeroida pysyäksemme ja kasvaaksemme siveydessä, kärsivällisyydessä, laupeudessa, armeliaisuudessa ja muissa kristillisissä hyveissä. Niin Mikael Agricolan kuin hänelle ja meille yhteisen oppi-isämme Lutherin huudahdukseen liittyen: ”Älkäämme vain kuvitelko jo perillä olevamme!”
Päivän evankeliumi opettaa siis, että meidän tulee oikein viljellä iankaikkisuuden näkökulmasta ”vääräksi” osoittautuvaa mammonaa, tehden sillä itsellemme ystäviä, toisin sanoen, palvella sillä ihmisiä, niin kuin väärä taloudenhoitaja toisen rahoilla hankki itselleen ystäviä. Taloudenhoitajaa ei vaivaa moraalinen arkailu, meitä ei saa ohjailla arkuus evankeliumin julistamisessa sävelin ja sanoin! Tämä oppi on meille nyt jo sanasta selvä. Tekstistä kääntyy kuitenkin näin esiin sellainen puoli, jota vastaan ovat oman kirkkomme isät ankarastikin käyneet. Mitä meidän on sanottava niiden sanojen johdosta, jotka iankaikkisen palkan saamiseksi vaativat hyvää elämää? Näin vaatii esimerkiksi tämä: ”Tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla”.
Syystäkin Luther kavahtaa Kirkkopostillassaan tätä huomiota jo kommenttiensa ensimmäisissä sanoissa: ”Niin, tämänpäiväinen evankeliumi on, mikäli sitä vailla Henkeä, pelkän järjen avulla, tarkastellaan, aito munkkilaisevankeliumi, käyttökelpoinen ahneuden ja omien tekojen rakentamiseksi.”
Kun Kristus siinä sanoo: ”Tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin”, niin siitä Lutherin mukaan puristetaan esille meidän uskonoppiamme vastaan kolme kohtaa: ”Mehän olemme ensiksikin opettaneet, että usko yksin tekee vanhurskaaksi ja auttaa synnistä; toiseksi, että kaikki hyvät teot pitää tehtämän vapaasta rakkaudesta, ilmaiseksi; kolmanneksi, ettemme saa asettaa mitään pyhimysten tai muiden ansion varaan.” Kun siis Kristus sanoo: ”Tehkää itsellenne ystäviä, kootkaa itsellenne aarteita” tai muuta samantapaista, niin ymmärräthän, että tarkoitus on seuraava: Tee hyvää, niin seuraa itsestään, etsimisittäsi, että sinulla on ystäviä, on aarteita taivaassa, saat palkan; silmäsi kuitenkin yksinkertaisesti odottakoon hyvää elämää, äläkä sinä huolehdi palkasta, vaan olkoon sinulla tarpeeksi siinä, että varmasti tiedät sen olevan seurauksena; anna Jumalan huolehtia siitä! Kyllä niistä, jotka tarkkaavat palkkaa, tulee hitaita ja kärsimättömiä tekijöitä; he rakastavat palkkaa enemmän kuin työtä, jopa heistä tulee työn vihollisia. Näin myöskin Jumalan tahto, hänen, joka on määrännyt työnteon, joutuu vihattavaksi. Sellainen mieli varmasti lopulta väsyy Jumalan käskyyn ja tahtoon. Kolmanneksi. Pyhät eivät ota vastaan iankaikkisiin majoihin eivätkä anna palkkaa, vaan Jumala yksin.
Luther jatkaa – ja tässä puhkeaa esiin koko evankeliumin merkitys ja kehotus meille tämän ajan ihmisille: Mutta mitä me sanomme siihen, mink Kristus sanoo: »Tehkää itsellenne ystäviä, että he ottaisivat teidät iäisiin majoihin»? Me sanomme näin: Ensiksikään tämä lausuma ei puhu mitään taivaassa olevista pyhistä, vaan sellaisista maan päällä olevista köyhistä ja tarpeenalaisista, jotka asuvat meidän keskuudessamme. On kuin hän sanoisi: Miksi sinä rakennat kirkkoja, teet jälkisäädöksiä pyhien ja minun äitini palvelusta varten, pyhää Pietaria, pyhää Paavalia ja muita pyhiä vainajia varten? Eivät he tarvitse näitä eikä muunkaanlaisia palveluksia eivätkä he myöskään ole sinun ystäviäsi, vaan niiden, jotka elivät heidän aikanaan ja jotka tekivät heille hyvää. Huolehdi sinä omista ystävistäsi, toisin sanoen, niistä köyhistä, jotka elävät sinun omana aikanasi ja sinun läheisyydessäsi, lähimmästä naapuristasi, joka sinun apuasi tarvitsee – tee hänestä ystävä mammonallasi! Juuri tästä uskollisuudesta Jumalan lahjojen hoitamisessa on kysymys.
Juuri tästä uskollisuudesta on kyse myös silloin, kun palvelemme Jumalan nimen kunniaksi omilla lahjoillamme: laulumme ja soittomme myötä kuten monet täällä kirkkomusiikkijuhlilla, kirjoittamisemme ja lukemisemme myötä niin kuin Mikael Agricola, kättemme työn kautta kuten jokainen työtä tekevä. Hankalasti aukeavan päivän evankeliumitekstin sisältönä on osoittaa meille ”väärän taloudenhoitajan” – ei siis kaikin puolin esimerkillisen taloudenhoitajan – kertomuksessa kuva tulevaisuudessa elämisen tärkeydestä.
On tarpeellista, että elämme tässä ja nyt muistaen avun tarpeessa olevat lähimmäisemme ja nauttien Jumalan meille suomista elämän lahjoista. Mutta yhtä lailla on olennaista ja tärkeää, että emme unohda huomista, ettemme unohda vastuutamme niin luomislahjojen hoitamisesta ja varjelemisesta, ettemme unohda myöskään tulevien sukupolvien näkökulmaa. Tee myös heistä ystävä katoavalla mammonallasi, silloin noudatat kutsua uuteen elämään, johon kasteessa vuodatettu usko ja Kristus sinua kutsuvat. Silloin sydämesi toistaa jokaisella lyönnillään riemun ja iankaikkisen elämän sanoja:
Kunnia olcon Isen, ia Poian, ia pyhen Hengen. Ninquin algusta on ollut, ia nyt, ia aina, ia ijancaikisesta ijancaikisen, Amen.
MESSUN LOPPUSIUNAUS
Kumartakaat teiδän syδämet Jumalan tyge ja ottakaat hyvästisiugnaus. Herra siugnatkaan meitä ja varjelkoon meitä. Hän valistakoon kasvons meiδän päälen ja olkoon meille armolinen. Herra kääntäköön kasvons meiδän puolehen ja antakoon meille nykysen ja ijankaikkisen rauhan. Nimeen Isän ╬ ja Pojan ╬ ja Pyhän Hengen ╬. Amen