7.4.2013 Joh. 20:19-31 1. su pääs
On pääsiäisilta.
Aamuhämärissä naiset olivat käyneet haudalla ja se oli tyhjä.
Enkelit olivat kertoneet heille, että Jeesus on noussut kuolleista.
Naiset veivät tämän tiedon opetuslapsille,
mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä.
Pietari ja Johannes kuitenkin juoksivat haudalle ja
näkivät käärinliinat sen sisällä. Paavalin mukaan Jeesus ilmestyi
ylösnousseena ensin juuri Pietarille.
Sen jälkeen Jeesus oli ilmestynyt Maria Magdalenalle ja Emmauksen tien
kulkijoille.
Ja nyt oltiin tämän hämmentävän päivän illassa.
Opetuslapset eivät vieläkään olleet vakuuttuneita siitä,
että Jeesus TODELLA oli ylösnoussut eivät ainakaan kaikki.
He myös pelkäsivät, että heille kävisi samalla tavoin kuin Jeesukselle.
Että hallitusmiehet päättäisivät kerralla lakaista koko opetuslapsijoukon
pois maan päältä. Siksi he olivat lukittujen ovien takana
– vaikka mitä se auttaisi, jos sotilaat tulisivat heitä hakemaan?
Opetuslapset muistivat selvästi sen, miten he kolme päivää aikaisemmin
olivat raukkamaisesti jättäneet Jeesuksen yksin.
Pietari oli kyllä tarttunut miekkaan,
mutta sitten hänkin oli luikkinut pois Getsemanesta.
Kukaan ei jäänyt tukemaan Mestaria.
Pietari halusi salaa olla lähellä Häntä, ylipapin pihassa.
Mutta hänenkin sankaruutensa vaihtui noloksi kieltämiseksi.
Ristin juurella näistä uskonveljistä ei ollut ketään
– Johannesta lukuun ottamatta.
Vain naiset joilla ei ollut vaaraa joutua tuomituiksi
olivat siellä seuraamassa Vapahtajan viimeisiä hetkiä.
Muista opetuslapsista me emme tiedä mitään.
He eivät olleet Golgatalle eivätkä edes puutarhahaudalla.
Ehkä he olivat pitkäperjantainkin lukittujen ovien takana yläsalissa.
Tai sitten lähimetsissä ja kylissä piilosilla.
Opetuslapset olivat siis itse eristäneet itsensä Jeesuksesta.
He olivat jättäneet hänet, ottaneet etäisyyttä, kieltäneet ja
pelastaneet oman nahkansa. Eivät he edes etsineet Jeesusta
vaan etsivät suojaa omista lukoistaan ja avaimistaan.
Mitä Jeesus teki opetuslapsille?
Ajatteliko hän, että ei noista miehistä näköjään ollut mihinkään.
Oli virhe luottaa heihin. Jos he eivät kerran seuraa minua, niin olkoot.
Selviytykööt nyt omillaan, kun kerran lähtivät omille teilleen.
Näinhän ihminen luonnostaan ajattelisi tuossa tilanteessa.
Mutta Jeesus ei ajatellut niin.
Hän rakasti noita heikkoja pelkureita edelleenkin.
Hän rakasti jopa niin paljon, että sovitti heidän syntinsä Golgatan
ristillä.
Jeesus sovitti Pietarin miekansivalluksen ja kieltämisen, opetuslasten
raukkamaisuuden, jopa Juudaksen kavaltamisen (vaikka siitä ei
enää ollutkaan hänelle hyötyä).
Jeesus ei tuominnut, vaikka aihetta siihen oli yllin kyllin.
Heti ylösnousemisensa jälkeen Hän alkoi etsiä käsiinsä noita
hajalle lyötyjä lampaita niin kuin Hyvän Paimenen kuuluukin tehdä.
Vapahtaja etsi Pietarin, etsi Marian, etsi Kleopaksen ja sen toisen
opetuslapsen ja nyt iltasella Hän tahtoi koota taas yhteen koko
opetuslapsijoukon. Niin kuin Paimen kokoaa laumansa illan
tullen omaan lammastarhaansa, ruokkii ja hoitaa niitä.
***
Joskus kuulee opetusta, että ei Jeesus tule ihmisen luo, ellei
ihminen kutsu Häntä tulemaan.
Eikä Jeesus pääse ihmisen sydämeen, ellei ihminen itse avaa
Hänelle ovea. Sydämen ovessa kun on kuulemma kahva vain
sisäpuolella.
Pääsiäisen sanoma murskaa tällaiset järkeilyt.
Jeesus tuli omiensa luokse, vaikka nämä EIVÄT häntä etsineet
eivätkä pyytäneet tulemaan.
Jeesus tuli oven LÄPI, vaikka kukaan ei avannut Hänelle ovea.
Ei Hän tarvinnut kahvaa sisä- eikä ulkopuolella.
Olihan Jeesus tullut hautakivenkin läpi.
Miksi ei puisen oven läpi?
Ei ole mitään sellaista, joka voisi pidätellä tai estää Vapahtajaa,
jos Hän päättää tulla.
Mikään ei estä sitäkään, että Jeesus TÄNÄÄN on tullut tänne.
Ei suntion tarvitse laskea Häntä ovesta sisään.
Ei meidän tarvitse kovaan ääneen huutaa ja rukoilla,
että tulisit nyt Jeesus tänne.
Ylösnoussut Kristus ON JO täällä lupauksensa mukaan.
Hänhän sanoi olevansa siellä, missä kaksi tai kolme on koolla
Hänen nimessään. Hän sanoi olevansa Jumalan sana,
joka on siellä missä Hänestä luetaan ja saarnataan.
Ja Ylösnoussut on tietenkin siellä, missä on Hänen ruumiinsa
ja verensä eli ehtoollispöydässä.
Ei ole siis mitään syytä epäillä sitä, etteikö Kuoleman Voittaja
olisi nytkin tässä Yläsalissa aivan yhtä elävänä ja toimivana
kuin liki 2000 vuotta sitten.
****
Mutta mitä Jeesus silloin kerran ensimmäisenä pääsiäisenä teki,
kun Hän oli tullut laumansa luokse oven läpi.
Hän seisoi yhtäkkiä heidän keskellään ja sanoi: Rauha teille
Muistatko mitä pappi laulaa, kun me käymme tänäänkin
ehtoollispöytään?
Herran rauha olkoon teidän kanssanne
Kristus ITSE toivottaa meille siinä rauhaa.
Eikä Hän vain toivota rauhaa vaan Hän antaa ja jakaa meille
oman rauhansa.
Ennen kuolemaansa Jeesus oli sanonut opetuslapsille:
Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille,
en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko
epätoivoon (Joh. 14:27).
Hän sanoi myös: Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa
rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina:
minä olen voittanut maailman (Joh. 16:33).
On mielenkiintoista että Jeesus puhuu tässä omasta rauhastaan
ja siitä, että meillä on hänessä rauha.
Kyse ei siis ole jostain meidän tuntemuksestamme tai vain jostakin
ulkonaisesta rauhantilasta.
Mutta mitä se tarkoittaa, että meillä on Kristuksessa rauha?
Sen selventämiseksi Jeesus heti rauhantoivotuksen yhteydessä
levittää opetuslapsille kätensä ja näyttää kylkensä.
NÄISSÄ teillä on rauha.
NÄISTÄ se rauha tulee teille.
NÄIDEN ANSIOSTA ei enää ole Jumalan vihaa vaan rauha.
Jeesuksen haavoissa ja Kristuksen veressä on meidän rauhamme.
Me pääsemme Hänen haavojensa hinnalla rauhaan Jumalan kanssa.
Ja samalla me saamme myös omantunnon rauhan:
Minun kaikki syntini on sovitettu Jumalan Pojan kalliilla
sovintoverellä
Siksi rauha ja Kristuksen veri liittyvät aina yhteen.
Ei ole rauhaa ilman verta.
Mutta Jeesuksen veri tuo jatkuvasti ja kaikkina aikoina rauhan niille,
jotka siihen turvautuvat ja uskovat.
Tämä oli valtava lohdutus opetuslapsille.
Heille, jotka olivat jättäneet Vapahtajan ja olivat luulleet,
että Jeesuskin on siksi jättänyt heidät.
Se oli lohdutus kieltäjille, pelkureille, epäilijöille, epäuskoisille,
toivottomille, sureville.
Kristus menikin pois vain siksi, että Hän ansaitsisi meille rauhan.
Ei Hän hylännyt meitä,
vaan tulee entistä rakkaampana Paimenena jälleen meidän luoksemme.
Tarvittiin yö,
jotta me ymmärtäisimme pääsiäispäivän kirkkauden.
***
Mikä oli SEURAUS siitä, että Jeesus tuli opetuslasten luo,
näytti kylkensä ja haavansa ja toivotti heille rauhaa?
Seuraus oli ilo. Johannes kertoo:
Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran (Joh. 20:20).
Tämänkin Jeesus oli ennustanut, ennen kuin meni taivaaseen:
Te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan. Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää (Joh. 16:20-22).
Jeesus meni todellakin pois, Hän kuoli.
Maailma ja saatana iloitsivat ja riemuitsivat: Nyt on pimeydellä valta, nyt on perillinen raivattu pois, koko maailma on nyt perkeleen hallussa.
Mutta ei! Syntyi uusi elämä, uusi Aadam,
kun Kristus nousi kuolleista.
Synnytys oli raju, mutta Poika tuli!
Siksi opetuslasten tuska vaihtui iloksi ja
murhe muuttui riemuksi.
Ja se ilo tuli nimenomaan Ylösnousseen Kristuksen näkemisestä,
ja nimenomaan Hänen haavojensa näkemisestä.
Hän se on. Hän joka otti pois maailman syntitaakan. Myös minun syntini.
****
Entä sitten me, jotka emme näe Jeesusta näillä fyysisillä silmillämme.
Paitsi tietenkin ehtoollispöydässä, jossa näemme Hänen ruumiinsa ja
verensä. Kuinka on meidän laitamme, kun Kristus on poissa?
Kertomus Tuomaasta osoittaa meidän tilamme.
Hänkään ei nähnyt Jeesusta pääsiäisenä. Tuomas oli jossain muualla.
Mutta oli jotain, jonka perusteella Hänen olisi pitänyt uskoa Ylösnousseeseen
ja iloita Hänen haavoistaan.
Mutta millä perusteella?
Jeesus sanoi, että autuas on se, joka uskoo, vaikka EI näe.
Mekään emme näe, mutta me KUULEMME.
Me kuulemme sen apostolien todistuksen, että Kristus elää,
että Hänen todella on näyttäytynyt elävänä,
levittänyt kätensä ja paljastanut kylkihaavansa.
Tämä todistus riittää meille.
Se sanoma, joka meille on kirjattu Raamattuun,
ja jota meille nytkin julistetaan tästä saarnatuolista.
Sen kuuleminen riittää.
Me saamme tästä sanasta tulla vakuuttuneeksi siitä,
ettei Kristus jäänyt hautaan eikä kuoleman valtaan.
Vaan Hän jätti tuonelan, avasi portin ikuiseen elämään
ja kutsuu kaikkia ihmisiä rauhaan Hänen haavojensa hinnalla.
Tämä sana riittää.
Se on synnyttänyt uskon miljoonissa ihmisissä kautta vuosisatojen.
Ja kun me kuulemme tämän sanoman, me saamme huutaa
niin kuin Tuomas: Minun Herran ja minun Jumalani.
Jeesus ei kuollut vain joidenkin puolesta.
Eikä Hän ansainnut ikuista elämää vain joillekin ihmisille.
Vaan kun kuulen evankeliumin sanoman,
saan olla varma siitä, että Hän on MINUN syntieni sovittaja
ja minun kuolemani voittaja.
Ja silloin ilo saa vallata myös meidän mielemme.