1. sunnuntai loppiaisesta, Luuk. 3:15-18, 21-22, Petri Hiltunen

Petri Hiltunen
Paulus-seurakunta, Kouvola

8.1.2012 Kasteen lahja Lk 3:15-18, 21-22

Luukkaan toisessa luvussa on tuttu jouluevankeliumi, niin kuin tiedämme.
Ja tuo toinen luku päättyy kertomukseen siitä, miten Jeesus oli 12-vuotiaana Jerusalemin temppelissä, jossa kaikki ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen vastauksiaan.

Luukkaan evankeliumin 3. luvussa ollaankin sitten jo 20 vuotta myöhemmässä ajassa, jolloin Johannes kastoi Jordanilla.
Luukas haluaa näin nostaa esiin Jeesuksen elämän olennaiset asiat.
Tuo jouluna syntynyt lapsi on se Jesajan ennustama Ihmeellinen Neuvonantaja.
Ja jo Jeesuksen syntymä tähtäsi siihen päivään, jolloin hän Jordanilla aloittaisi varsinaisen pelastustehtävänsä.
– Muuta meidän ei Jeesuksen elämän ensimmäisistä 30 vuodesta tarvitsekaan tietää: ”Hän varttui viisaudessa, iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä”
– niin kuin Luukas sanoo.

Jordanilla tapahtuu sitten ratkaiseva käänne.
Jeesus ottaa ihmiskunnan synnit kantaakseen ja lähtee viemään niitä kohti Golgataa.

Johannes Kastajahan oli pappissukua. Hänen isänsä Sakarias toimitti vuorollaan pappispalvelusta Jerusalemin temppelissä.
Nyt Johannes Kastaja sai erityisen papillisen tehtävän.
Jeesuksen kasteessa hän tavallaan sälytti Vapahtajan harteille kansan synnit.

Näinhän ylipapin piti tehdä suurena sovituspäivänä, Yom kippurina.
Oli kaksi pukkia (tai oinasta). Niiden harteille siirrettiin kansan koko vuoden synnit. Sitten toinen niistä lähetettiin erämaahan ja toinen uhrattiin.
Näin kansa vapautui syntitaakastaan.

Jeesus ottaa nyt näiden molempien pukkien paikan.
Hän suostuu sellaiseksi pukiksi, joka ottaa synnit harteilleen ja joka ajetaan autiomaahan. Näinhän Luukaskin kertoo: Heti kastamisen jälkeen Henki vei Jeesuksen erämaahan, saatanan kiusattavaksi. Ja saatana kiusasi häntä erityisen tarmokkaasti, koska tiesi, että tämä syntipukki kantoi nyt koko maailman syntejä harteillaan. Saatana yritti syyttää Jeesusta oikein olan takaa.

Toisaalta Jeesus otti myös sen pukin paikan, joka uhrattiin.
Hän kantoi omassa ruumiissaan meidän syntikuormamme.
Ja kun hänet Golgatassa uhrattiin, silloin me lopullisesti ja täydellisesti vapauduimme synnin rangaistuksesta.
Kaikki syntipukit ovat tuon jälkeen olleet tarpeettomia.
Erämaan pukit ja uhripukit.
Kristus on täyttänyt niiden tehtävän täydellisesti.

**
Jeesus kastettiin syntipukiksi.
Mikä sitten on MEIDÄN kasteemme merkitys?
Eihän meitä voida kastaa syntipukeiksi.
Emmehän me jaksa kantaa edes omien syntiemme painoa.

Meidän kasteemme on juuri liittämistä tuohon Jeesuksen uhriin.
Se on sitä, että pääsemme osalliseksi tuon syntipukin vapauttavasta työstä.
Meidän hyväksemme luetaan kasteessa se, mitä tuo ihmiskunnan sovittaja teki Jordanilla, erämaassa ja varsinkin Golgatalla.

Lutherin kastevirressä lauletaan:
”Hän meille kasteen asetti puhtaiksi tullaksemme,
verellään meidät pelasti taivaaseen päästäksemme” (214:1)

”uskossa meidät kätketään Kristuksen pyhään vereen
ja kaikki synti heitetään syvälle armon mereen” (214:2)

Tämä on kasteen perimmäinen sisältö.
Se liittää Jeesukseen.
Ja kun me olemme Kristuksessa, me olemme vapaat ja puhtaat.
Hänen uhrinsa ansiosta.

**
Asiaa voisi havainnollistaa vaikka näin:

Jeesus laskeutuu Luvatusta maasta Jordanille, jossa hänet kastetaan ja lähetetään erämaahan etsimään niitä, jotka ovat erämaassa, saatanan valtakunnassa.

Jos ja kun Jeesus löytää MEIDÄT sieltä erämaasta, hän lähettää meidät Jordanille kastettavaksi, jotta me pääsisimme Luvattuun maahan.

Jordanilla ja kasteella on näin valtavan suuri symbolinen ja hengellinen
merkitys pelastuksen kannalta. Se on raja Jumalan ja saatanan valtakunnan välillä. Kristuksen herruuden ja pakanuuden autiomaan välillä.
Tarvitaan veden ylitys, veden läpäiseminen, jotta ihminen siirtyy puolelta toiselle – niin kuin tarvittiin Israelin kansan kohdalla.
Jeesuksen kasteen yhteydessä kerrotaan, miten taivas aukeni hänen yläpuolellaan. Oikeastaan tässä käytetään sanaa, joka tarkoittaa: ”levähtivät auki”. Sellainen muuri, joka oli erottanut taivaan ja maan toisistaan, siirtyi syrjään. Jumalan todellisuus pääsi esteettä tänne ihmisten todellisuuteen.
Ja toisaalta ihmiselle avautui näköala Jumalan maailmaan, tuonpuoleiseen.

Tällaistahan moni ihminen toivoo:
”Voi kun minä joskus saisin nähdä jotain tuonpuoleisesta, henkimaailmasta, näkymättömästä todellisuudesta”.
Ja sitten ihmiset käyvät meedioistunnoissa tai spiritistien tai selvänäkijöiden luona. Jotta voisivat uskoa tuonpuoleiseen ja saisivat yhteyden sinne.

Jumala kuitenkin tuomitsee kaikki tällaiset ihmisen omat yritykset saada yhteys toiseen maailmaan. Sen sijaan hän asettaa meille ne välineet, joiden avulla me
saamme ihan oikeasti yhteyden Jumalan maailmaan.
Kaste on niistä välineistä yksi. Ja ehtoollinen toinen.
Ja molemmissa näissä sakramenteissa vaikuttaa Jumalan sana, joka veteen, leipään ja viiniin yhdistyneenä saa taivaan aukenemaan.

Siksi me kastehetkellä olemme avoimen taivaan alla.
Jumala ikään kuin laskee taivaasta Sanansa siihen hetkeen, niin kuin Jeesuksenkin kastehetkellä: ”Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mielistynyt”. Jumalan sana tekee kasteesta kasteen, armonvälineen.
Se osoittaa ja välittää sen, mitä kasteessa tapahtuu.
Saatanan lapsesta tulee Jumalan lapsi (paitsi tietenkään Jeesuksen kohdalla
ei näin ollut).

Ja taivas on avoinna meidän kasteessamme myös siinä mielessä, että Jumala laskee taivaasta silloin myös Pyhän Henkensä kastettavan ylle.
Niin kuin hän teki Jeesuksen kohdalla.

Apostoli Pietarihan vakuutti helluntaisaarnassaan: ”Ottakoon kukin teistä kasteen … syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan” (Ap.t. 2:38).

Tätä se tarkoittaa, kun Johannes Kastaja julistaa, että hän kastaa vain vedellä, mutta hänen jälkeensä tuleva – siis Jeesus – kastaa Pyhällä Hengellä.
Kyllä Jeesuskin kastaa vedellä, mutta tuon veden myötä me saamme Raamatun lupaaman Pyhän Hengen lahjan. Vesikaste on näin samalla myös henkikaste.

Jumalan sana ja Pyhä Henki laskeutuvat kuin taivaan aukosta kastettavan päälle. Hän saa syntinsä anteeksi. Hänestä tulee Jumalan lapsi ja taivaan perillinen.
Mutta kuinkas Jeesukselle kävi kasteen jälkeen?
Henki vei hänet autiomaahan saatanan kiusattavaksi.

Kuinka monen kastetun ihmisen kokemus on juuri samanlainen.
Ja kuinka monen kastetun saatana on saanut saaliikseen tässäkin Suomenmaassa. He ovat uskoneet sielunvihollisen sanat ja langenneet kiusaukseen. He eivät ole saaneet kasvaa viisaudessa ja iässä ja armossa vaan ovat haukanneet sen väärän hedelmän, jonka muka pitäisi tehdä meistä Jumalan kaltaisia, niin että me muka tulemme oikein tietämään hyvän ja pahan.
– Kaikki tässä maailmassa kertoo tämän lankeamisen seurauksista.
– Ihminen ei todellakaan ole oppinut erottamaan hyvää ja pahaa vaan sotkee ne pahan kerran keskenään
– Siitä mikä on hyvää ja Jumalan luomaa, ihminen tekee pahaa ja siitä, mikä on pahaa ja hylättävää, ihminen tekee itselleen hyvän

Muistatko mitkä olivat saatanan ensimmäiset sanat Jeesukselle erämaassa?
”Jos sinä olet Jumalan Poika, niin …”

Hän tahtoi upottaa epäilyksen siemenen Jeesuksen mieleen: ”JOS sinä olet…”
Hän ei sanonut: ”Kun sinä olet…”

Juuri näin saatana tekee tänäänkin sinun ja minun kohdallani.
Vaikka Jumala on jo kasteessa sanonut meille: ”Sinä OLET minun rakas poikani ja rakas tyttäreni”, sielunvihollinen tahtoo hivuttaa epäilyksen sinun sisimpääsi:
”Jospa en sittenkään ole Jumalan lapsi”
”Ei kai se kaste nyt voinut minusta tehdä Jumalan lasta, sehän oli vettä vaan, enkä edes muista siitä mitään”
”ja kun minun uskonikin on näin heikko ja horjuvainen”.
”Ehkä minä en olekaan Jumalan lapsi” ”Ehkä saatana onkin oikeassa” ”Ehkä minä vain uskottelen itselleni, että asiani ovat kunnossa Jumalan kanssa” ”Ehkä, ehkä, ehkä”.
Saatana on juuri tällainen jossittelun ja ehkäilyn mestari.
Se tahtoo riistää meiltä varmuuden ja rauhan.

**
Mikä auttaa tällaisten kiusausten ja koetusten helteessä, kuivassa erämaassa?
Ei mikään muu kuin nuo kolme asiaa, jotka avaavat taivaan, kaste, ehtoollinen
ja Jumalan sana.

Se auttaa kun muistan ja vakuutan itselleni: ”Minut ON kastettu. Se on varma asia, jota kukaan ei voi muuttaa eikä poistaa. Jumala on ottanut minut lapsekseen. Se on varmaa”
Ja vaikka olisin lähtenyt tuhlaajapojan teille ja unohtanut kasteeni, saan aina uudelleen palata takaisin, kasteen armoliittoon.

Lutherin virressä lauletaan:
”Suo kasteen armon uudistaa, oi Herra elämämme.
Sen joka päivä puhdistaa suo meidät synneistämme.
Sen virtaan vanha ihminen upota himoinensa
ja nosta uusi ihminen elämään Luojallensa” (214:3).

**
Jumalan sanan lupauksista me saamme rohkaisua kiusausten aikana,
kun epäilykset ja epäusko nousevat pintaan.
Vaikka tästä sanasta:
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa” (Fil. 4:6-7).

Näinhän Jeesuskin autiomaassa AINA vetosi Jumalan sanaan.
”Kirjoitettu on”. Se on vahvin ase saatanaa vastaan.

**
Ja kolmanneksi se lohdutus ja voima, minkä me saamme pyhästä ehtoollisesta.
Kun saa viikko toisensa jälkeen kuulla omin korvin sanat:
”Sinun edestäsi annettu” … ”syntien anteeksiantamiseksi”.
– Siinä vanha ihminen uppoaa taas armon mereen.

Ja saa omalla suullaan vastaanottaa Kristuksen ruumiin ja veren.
Sen saman Jeesuksen, joka jo kasteessa tuli minun elämääni.

Eikö kaikki tämä vakuuta sinulle ja minulle:
Me emme ole erämaan kansaa.
Me olemme Jordanin kansaa, kastettuja Jumalan lapsia.
Ja me olemme kohta astumassa Luvattuun maahan.

”Hän kasteen meille asetti … taivaaseen päästäksemme”