Matteus kertoo kohtauksen Pietarin ja Jeesuksen keskustelusta. Pietari sanoo: Jumala varjelkoon, sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra.
Kun luen sen kahden piispantarkastuspäivän jälkeen, palaan mielessäni kahteen keskusteluissa esiin tulleeseen tilanteeseen.
Ne vievät kahteen huoneeseen. Toinen on yksiö Varissuolla ja toinen opiskelija-asunto Ylioppilaskylässä.
Varissuon yksiössä on vanha mies, jonka liikkuminen on huonoa. Omin avuin hän ei pääse ulos. Kotipalvelu ja kotisairaanhoito käyvät säännöllisesti, poika joskus. Keskustelu hänen kanssaan on hataraa. Aivonfarkti on vienyt sanat ja muistia. Hän valittaa yksinäisyyttään, eikä muista, että poika kävi eilen.
Ylioppilaskylän asunnossa tietokone on myöhään auki. Pöydällä on avaamattomia kurssikirjoja ja masennuslääkkeitä. Nuori mies katselee ikkunasta kadulle, ajatus ulos lähtemisestä pelottaa häntä. Hän miettii, kenelle voisi soittaa, mutta mieleen ei tule ketään.
Matteuksen kohtauksessa Pietari sanoo Jeesukselle: Jumala varjelkoon, sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra.
Yhtä hyvin niin voisi sanoa kuka tahansa meistä. Täällä voi kadottaa elämäänsä: voimat voivat kadota, ja paikka muitten ihmisten keskellä, ja muisti, ja ihmiset ympäriltä. Kahden huoneen maailmaa ajatellessa ajattelee ehkä omia vanhempiaan, omia lapsiaan tai omaa tulevaisuuttaan. Ja saattaa sanoa itsekseen: Jumala varjelkoon, ei näin saa tapahtua meille.
Pietarin kohdalla kyse on tilanteesta, jossa Jeesus on juuri kertonut, miten hänelle tulee käymään: hän tulee kärsimään vallanpitäjien käsissä ja hänet surmataan. Siihen Pietari reagoi: ei niin saa käydä.
Reaktio on inhimillinen ja ymmärrettävä. Se kertoo huolenpidosta ja toisen asemaan asettumisesta; ei ole yhdentekevää, mitä ihmiselle täällä tapahtuu, ei ole yhdentekevää, mitä tapahtuu niille, jotka ovat itseä lähellä ja tärkeitä. Se kertoo ehkä myös siitä, että Pietari on kuullut ja ymmärtänyt Jeesuksen opetuksen. Mitä tahtoisitte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Elämää ja ihmistä on puolustettava, kaikkia tuhovoimia vastaan.
Sitähän Jeesuksen seuraaminen on: uskon, toivon ja rakkauden välittämisestä. Siihen perustuu seurakunnan elämä ja koko yhteiselämä: toisesta ihmisestä huolehtimiseen, toisen asemaan asettumiseen ja elämän puolustamiseen, niillä tavoilla, joita kullakin on. On kyse Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta.
Siitä olen kuullut täällä Katariinan seurakunnassa monia hyviä tarinoita, yhtä hyvin seurakunnan työntekijöiltä kuin omaishoidon keskuksessa kuin Työttömien yhdistyksessä tai Yhdessä –yhdistyksessä. Hyviä, rohkaisevia tarinoita. Niitä on paljon, arkisia, tavallisia. Toisen ihmisen tilanteeseen eläytymistä, toisen yksinäisyyden ja vaikeuksien kuulemista ja myötätuntoista ajatusta: Jumala varjelkoon, eihän noin saa sinulle tapahtua.
Tätä kaikkea ajatellen Jeesuksen sanat Pietarille vaikuttavat kohtuuttoman jyrkiltä ja tylyiltä. Pietari tarkoittaa hyvää ja Jeesus sanoo: Väisty tieltäni, Saatana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä.
On huomattava, että Jeesus ei sano: olet väärässä, ei noin saa ajatella, myötätunto on väärin. Hän sanoo vain, että Pietarin ajatukset ovat ihmiselle ominaisia, ihmisen näkökulma, ei Jumalan.
Jeesus kääntyy poispäin. On kuin hän puhuisi itselleen. Hän sanoo: Väisty tieltäni, saatana. Sanoissa ei kuulu niinkään suuttumus tai moite Pietarille vaan ahdistus. En epäile, etteikö Jeesus tunnista myötätuntoa ja inhimillistä huolenpitoa Pietarin sanoissa. Sitähän hän itse on opettanut, ihmisen ja elämän puolustamista. Mutta se ei riitä hänelle, ei sittenkään. Hänen tehtävänsä on enemmän.
Jos niin ei olisi, jos Jeesus sitoutuisi vain siihen toivoon, jota Pietari edustaa ja joka perustuu ihmisten keskinäiseen huolenpitoon ja hyvyyteen ja ihmisten voimiin ja kykyihin, ihmisen toivo olisi sittenkin ohut.
Jos Jeesus olisi sanonut Pietarille: kyllä, olet oikeassa, yritän selviytyä ja puolustaa itseäni, jotta voin julistaa mahdollisimman pitkään Jumalan rakkautta ja lähimmäisenrakkautta, hän olisi tosiasiassa sitoutunut vahvojen maailmaan, siihen maailmaan, jossa katsotaan Varissuon tai Ylioppilaskylän yksiötä ulkopuolelta ja kysytään, missä olisi meidän lähimmäisenrakkautemme kohde.
Se olisi tarkoittanut toivon murenemista.
Se olisi tarkoittanut että se joka murtuu ja kadottaa voimansa ja kykynsä, siirtyy myös Jumalan silmissä, perimmäisessä katsannossa, jollain lailla vähemmän arvokkaaseen elämään, oikeanlaista elämää elävien avun kohteeksi.
Se olisi tarkoittanut, että se joka menettää työnsä talouden ankarien pelisääntöjen puristuksissa tai joka väsyy eikä enää jaksa, on Jumalankin silmissä sivussa.
Se olisi tarkoittanut, että kun ihmisen mieli tai ruumis ei kestä hajoamatta, ihminen on jotenkin vajavaisesti ihminen. Se joka kadottaa ymmärryksensä, rikkoo ihmissuhteensa, eksyy elämässään,; se jolla alunperinkään ei ole eväitä tai mahdollisuuksia pärjätä, kuuluisi silloin eräänlaiseen epäkelpojen joukkoon, jota kristillisen lähimmäisenrakkauden ja humaanin inhimillisyyden nimissä pidetään mukana.
Mutta Jeesus torjui tällaisen tien. Hän sitoutui kärsimään vallanpitäjien uhrina ja surmattavaksi. Hän sitoutui elämään, joka ei ole vahvaa, ehjää, selviytyvää ja menestyvää. Siten se, mikä yleisessä inhimillisessä katsannossa saattaa näyttää marginaalilta, vähemmän elämältä, ei olekaan sitä, ei siinä perspektiivissä, joka lopulta merkitsee.
Sivuun ja ulkopuolelle joutuneet ovatkin elämän keskuksessa. Varissuon yksiössä on täysi, kokonainen elämä. Se ei ole liukunut pois. Vanha mies ei muista elämäänsä kuin katkelmittain. Silti siinä on mukana kaikki työ, jota kädet ovat tehneet, kaikki hyväilyt joita on antanut, kaikki, mitä on toisilta saanut. Ja siinä on mukana elämään kuuluva luopuminen, tyhjyys, kaiken jättäminen. Ylioppilaskylän huoneessa on täysi, kokonainen ihmisen elämä. Ei vasta sitten, kun opinnot on suoritettu, kun masennuslääkkeistä on voitu luopua, kun on löytynyt paikka yhteiskunnassa, kun yksinäisyys on hellittänyt.
Kristus päätti kulkea sellaisen tien, ihmisen osan. Siihen hän sitoutui suostuessaan kärsimään ja kuolemaan, torjuessaan Pietarin myötätuntoisen tarjouksen. Hän näissä huoneissa on, hän ei katsele niitä ulkopuolelta.
Ja Pietari taas, väärin ymmärtävä, myötätuntoinen, toisen osaan eläytyvä Pietari, Herraansa seurata haluava Pietari. Pietari oli se kallio, jolle Jeesus rakensi seurakunnan.