Piispat vetoavat arktisten alueiden suojelemiseksi

Valtaosa Suomen piispoista on allekirjoittanut Arctic Declaration -julistuksen, jossa vaaditaan toimia arktisten alueiden suojelemiseksi.

Eilen tiistaina Kari Mäkinen, Irja Askola, Jari Jolkkonen, Samuel Salmi, Seppo Häkkinen ja Björn Vikström poseerasivat sen kunniaksi Greenpeacen jääkarhun kanssa piispainkokouksen yhteydessä. Heidän lisäkseen myös Matti Repo ja kenttäpiispa Pekka Särkiö ovat allekirjoittaneet vetoomuksen. Allekirjoittajien joukossa on lisäksi Kirkkohallituksen ympäristöasioista vastaava asiantuntija Ilkka Sipiläinen ja ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo.

Allekirjoituksia julistukseen on kerätty ympäri maailmaa eri elämänalueiden vaikuttajilta.

– Maailmalla tunnetuin julistuksen allekirjoittanut uskonnollinen johtaja lienee arkkipiispa Desmond Tutu, Greenpeacen kampanjapäällikkö Olli Tiainen kertoo.

Julistuksessa vaaditaan muun muassa välittömiä toimia kasvihuonekaasujen vähentämiseksi, arktisten alueiden alkuperäiskansojen oikeuksien turvaamista ja öljynporauksen kieltämistä sellaisella merialueella, missä öljyvuotoon ei ole mahdollista reagoida asianmukaisesti.

Olli Tiainen kertoo, että Greenpeace hallinnoi julistusta, mutta sen allekirjoittaminen ei ole tuen osoitus Greenpeacen työlle tai sen käyttämille keinoille.

Arkkipiispa Kari Mäkinen ja Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo julkaisivat yhteiskuvan jääkarhun kanssa Facebook-sivuillaan ja Helsingin piispan toimisto Twitterissä.

”Raamattu antaa meille tehtäväksi viljellä ja varjella. Puhdas luonto on Jumalan lahjaa mutta ei itsestäänselvyys”, Keskitalo kirjoitti omassa päivityksessään.

Vetoomus luovutetaan Arktisen neuvoston ministerikokoukselle huhtikuun lopussa.

Katso some-päivitykset: Jukka Keskitalo, Kari Mäkinen ja Irja Askola

Kuva: Outi Neuvonen / Greenpeace

Edellinen artikkeliKirkossa eletty harhan vallassa – Suomessa sittenkin valtiokirkko?
Seuraava artikkeliLatinalainen Amerikka ohitti Euroopan kristittyjen määrässä