Jyri Komulainen ei ymmärrä Lähetyshiippakunnan vetoamista uskonpuhdistuksen aikaiseen tilanteeseen ja esimerkiksi hätätilan käsitteeseen. Komulaisen mielestä 1500-luvun Saksan tilanne ei vastaa Suomen nykytilannetta, jota leimaa uskonnonvapaus.
Komulainen viittaa siihen, että Lähetyshiippakunnan perustamisasiakirjassa todetaan muun muassa, että luterilaisen tunnustuksen ja Raamatun syrjäyttäminen oikeuslähteinä on aiheuttanut Suomen luterilaisessa kirkossa vakavan hätätilan (kirchliches Notrecht).
Komulainen toteaa Lähetyshiippakunnan teologian edustavan ”vanhaluterilaista positiota” tai tunnustuksellista luterilaisuutta, jolla tosin on sympatiaa kirkonkin kentässä. Hän kuitenkin kyselee, kuinka pätevää tällainen teologia on 2010-luvun Suomessa.
– 1500-luvun Saksan tilannehan oli täysin toinen. Monet asetelmat Suomessa muistuttavat pikemminkin myöhäisantiikin yhteiskuntaa ja sitä myötä varhaiskristillisyyden haasteita. On esimerkiksi uskontojen kohtaamisen haaste ja kristinuskon rinnalla on monia muita tapoja katsoa todellisuutta. Esimerkiksi uushenkisyys haastaa kirkkoa. Lähetyshiippakunta lukittautuu 1500-luvun aatehistorian ja luo diskurssia, jossa he ovat vastaavassa asemassa kuin uskonpuhdistajat. Onko legitiimiä puhua hätätilaoikeudesta tilanteessa, jossa kuka tahansa voi perustaa uskonnollisen yhteisön? 1500-luvun tilanne oli täysin erilainen. Esimerkiksi Lutherhan sai pannabullan ja oli käytännössä henkipatto.
Komulaisen mielestä eri puolilla olisi nyt syytä pureutua varhaiskristillisyyteen.
– Sieltä on lähtenyt kaikki uudistus. Katolinen kirkko uudistui kun keskiajan skolastiikasta luovuttiin normiteologiana Vatikaanin toisen konsiilin alla ja löydettiin kirkkoisät. Suomalainen tunnustuksellisuus on linnoittautunut ”luterilaiseen skolastiikkaan”. Olisiko ennemmin tutkittava varhaiskristillistä ajattelua, joka edelsi uskontunnustusten syntyä? Uskontunnustuksia edeltävän ajan keskustelu oli stimuloivaa. Kristityillä oli yhteinen elämänmuoto ja Jeesuksen seuraamisella oli myös hintansa, Komulainen haastaa.
Ylipäänsä hän näkee, että suomalaista kirkollista keskustelua vaivaa epäluulon hermeneutiikka. Komulainen muistuttaa myös, että Suomessa piispainkokous hyväksyi hiljattain väliraportin kirkon ykseyden edistämisestä. Siinä on hänen mukaansa monia avauksia, jotka jäivät liian vähälle huomiolle.
– Epäluulon hermeneutiikka ja poteroituminen estää tarkkailemasta tällaisia positiivisia merkkejä.
Lähetyshiippakunnasta käsin on toivottu keskustelua kirkon kanssa, mihin toiveeseen Komulainenkin näyttäisi epäsuorasti argumenteillaan yhtyvän. Tosin Komulainen kyselee, että onko säätiö uskonpuhdistus- ja hätätilaretoriikkansa vuoksi inspiroiva dialogikumppani.
Komulaisen mielestä Lähetyshiippakunnan järjestäytyminen oli sellainen toimi, että kirkon on ollut pakko reagoida hallinnollisella tasolla.
– Kyllä Lähetyshiippakunnan teologit näyttävät itse ymmärtävän, kuinka pitkälle menevän askeleen he ottavat. Kirkon järjestyksen pohjalta piispojen kädet ovat tilanteessa hyvin sidotut.’
Lue myös: ”Vakava hätätila” – lähetyshiippakunnalta raskaat madonluvut kirkolle