Miten näitä vaahtosammuttimia on näin paljon, kirkkoherra Pirjo Lyytinen päivittelee kiertäessään Kaskisten kirkon tiloja. Hän kantaa sammuttimet autonsa takakonttiin ja kastelee ohi mennessään kukka-amppelit kirkon ovella.
Lyytinen kiittää vapaaehtoista vapaaehtoistyön koordinaattoria Ulla Pihliä tarkkaavaisuudesta. Kirkkoa siivotessaan Pihl huomasi sammuttimien päivämäärien umpeutuneen.
Rovasti Lyytinen on pienen, kaksikielisen Kaskisten seurakunnan ainoa kokoaikainen työntekijä. Pappina, suntiona, kauhan varressa, hallintojohtajana ja toimistohommissa hän kokee pärjäävänsä.
– Hautojakin olen oppinut mittaamaan, mutta kiinteistöasioista saan välillä päänsärkyä. Käyn teknisissä tiloissa varmistamassa, ettei siellä pala punaisia hälytysvaloja, mutta ei teologin koulutus kovin hyvin ole pätevöittänyt koneiden vahtimiseen.
HENKILÖKOHTAISESTI TUTTUJA Lyytiselle ovat niin viidesläinen äkkikääntymys, körttiläisyys kuin Taizé-yhteisökin. Erilaisten ihmisten kanssa on siis helppo tulla toimeen.
– Korostan Jeesusta, mutta eettisissä kysymyksissä olen aika liberaali. Julistan arjen ilosanomaa.
Lähetyskahvilan porukka on kokoontunut seurakuntatalolle suunnittelemaan Kamhbodžassa työskentelevän nimikkolähetti Sara Latvuksen vierailua Kaskisiin. Pirjo von Essen lukee alkurukouksen, ja sitten kahvitellaan ja vaihdetaan kuulumiset.
– Tämä on turvallinen pienryhmä, jossa voi miettiä omaa uskoaan. Jos on siipi maassa, saa jutella. Seurakuntayhteys antaa toivoa. Ja Kaskinen on oikea paratiisisaari, jossa meri on lähellä ja käytöstavat kunniassa. Ainoa miinus on, että talvella on hirveän liukasta, von Essen sanoo.
Elisa Pietari painottaa, että seurakunnassa mukana ollakseen ei tarvitse olla erityisen uskovainen. Kaikki lähetyskahvilassakin ovat tavallisia ihmisiä iloineen ja suruineen.
Ingrid Nykänen on innokas yhteisvastuukerääjä. Lähetystyön hän sai sydämelleen jo lapsena, kun äiti oli aktiivinen pakanalähetyksessä.
Kirkkoherra Lyytinen kannustaa kaikkia koolle tulleita rukoilemaan sen puolesta, että seurakuntaan löytyisi hyvä seurakuntamestari. Paikka on auki ja työtä riittäisi.
Kirkkoonkuulumisprosentti on Kaskisissa pohjanmaalaisittain pieni. Toisaalta seurakuntavaaleissa äänestysprosentti oli maan huippua.
KASKINEN ON noin 1 200 asukkaan kaupunki länsirannikolla, Porin ja Vaasan puolivälissä. Se perustettiin vuonna 1785. Kalastuksella ja sahateollisuudella on ollut merkittävä asema paikkakunnan elinkeinoelämässä.
1970-luvulla Metsä-Botnia perusti Kaskisiin uudenaikaisen sellutehtaan, jolloin vanha kaupunki sai runsaasti uusia asukkaita. Nyt Kaskisiin piti tulla Suomen suurin kartonkitehdas, mutta suunnitelmat peruuntuivat viime hetkellä.
Ennen 1970-lukua saaren asukkaista noin puolet oli ruotsinkielisiä. Nyt heidän osuutensa on noin 30 prosenttia.
Kirkkoonkuulumisprosentti on Kaskisissa pohjanmaalaisittain pieni. Seurakunnassa on reilut 700 jäsentä, mikä on alle 60 prosenttia väkiluvusta. Toisaalta seurakuntavaaleissa äänestysprosentti oli maan huippua.
– Minulle on kerrottu, että tehtaan ja työväenhaatteen myötä syntyi kriittisyyttä seurakuntaa kohtaan. Lisäksi täällä on aiemmin vaikuttanut jyrkän konservatiivinen pappi, jonka hautajaispuheet loukkasivat joitain ihmisiä. He totesivat, että helvettiin pääsemme ilman kirkollisverojen maksamistakin, Pirjo Lyytinen kertoo.
Hän iloitsee, että nyt seurakunnan maine on hyvä ja monet kirkkoon kuulumattomatkin haluavat palvella seurakunnan vapaaehtoisina.
– Jututan aina seurakuntatalon päädyssä olevassa kahvilassa kokoontuvaa ukkojoukkoa, ja osa miehistä on liittynyt takaisin kirkkoon.
Kirkkoon kuulumattomia aktiivisia seurakunnan vapaaehtoisia ovat esimerkiksi Ritva Oksanen ja Kristiina Hirvi. Molemmat ovat toimineet oppaina kirkossa. Oksanen on inventoinut seurakunnan tauluja ja muuta esineistöä. Hirvi huolehtii tarvittaessa kirkkoherran kissoista ja haluaa auttaa aina kun voi.
Molemmat ovat eronneet nuorina kirkosta. Oksanen ei ymmärrä, miksi Jumala on luonut niin tuhoavan olennon kuin ihmisen. Hirvi luottaa tieteelliseen maailmankuvaan, ja häntäkin harmittaa ihmisten pahuus esimerkiksi eläimiä kohtaan.
Arja puhuu suomea ja Johnny ruotsia. Lyytiseltä sujuvat molemmat kielet.
KASKISTEN SEURAKUNNASSA ei ole joka vuosi häitä. Kasteitakin on vain noin viisi vuodessa. Tänään on ilon päivä. Pirjo Lyytinen pääsee käymään vihkikeskustelun.
Saavumme kauniin, vanhan puutalon pihaan. Omenapuu notkuu satoa. Arja Lehtonen, 62, ja Johnny Lindmark, 73, eivät ole tekemässä hätiköityä päätöstä. He tapasivat elokuussa 31 vuotta sitten. Talo on Lindmarkin lapsuudenkoti.
Arja puhuu suomea ja Johnny ruotsia. Lyytiseltä sujuvat molemmat kielet. Savolaislähtöinen Lyytinen työskenteli aikanaan yli seitsemän vuotta Ruotsissa. Keskusteluun ottaa aktiivisesti osaa myös kihlaparin pörröinen suomenlapinkoiran pentu Alpha.
Kun vihkikaava on käyty läpi ja naurettu paljon, Lyytinen vakavoituu.
– Toivon, että koette vihkihetkessä Jumalan läsnäoloa ja pyhyyttä. On iso asia luvata Jumalan ja ystävien edessä, että rakastaa toista aina kuolemaan asti.
Arja Lehtonen kehuu Kaskista rauhalliseksi ja luonnonläheiseksi paikaksi, jossa mieli lepää. Ihmisten pariin hakeutuva ja helposti lähestyttävä kirkkoherra saa hänkin vuolaat kiitokset.
Lehtonen on ollut perustamassa Kaskisiin lemmikkieläinyhdistystä, jonka jäsenillä on eläimiä ”koirista hevosiin ja kissoista hämähäkkeihin”. Kahden kissan emäntä rovasti Lyytinenkin on mukana yhdistystoiminnassa.
– Nyt meillä on etsinnässä uimapaikka koirille. Olemme myös järjestäneet näyttelyitä ja kilpailuja ja eläinten jouluhartauksia, Lehtonen kertoo.
Johnny Lindmark hehkuttaa myös Kaskisten taikaa. Työvuosinaan Ruotsissa hän tuli aina kesäksi Kaskisiin.
– Istuin verannalla, nautin vähän olutta ja rentouduin merta katsellen.
Viisainta on, kun ihminen kuolee työmaalle. Ja huumoria pitää joka paikas olla.
SEURAAVAKSI KIRKKOHERRA ajaa vaahtosammuttimet seurakunnan luottamushenkilön ja johtoryhmän jäsenen Jarmo Tarkan tarkastettavaksi. 74-vuotias yrittäjä ei ole malttanut jäädä eläkkeelle. Seurakunnalle hän tekee palveluksia ilmaiseksi ja lahjoittaa sille kokouspalkkiotkin.
– Viisainta on, kun ihminen kuolee työmaalle. Ja huumoria pitää joka paikas olla.
Tarkan mukaan Kaskisten seurakunnassa on kaikki hyvin, kun vain rahaa saataisiin. Kirkkohallitukselta apua on tullut mukavasti.
Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Mirja Högstrand, 78, on syntyperäinen kaskislainen. Hän on ollut vuosikymmenet kaupungilla töissä ja hallitsee talousasiat.
– Aina olemme onnistuneet seurakunnassa kattamaan alijäämän kerjäämällä ja olemme saaneet vähillä rahoilla paljon aikaan. Meillä ei riidellä ja kokoukset ovat leppoisia.
Kirkkoherra Lyytinen kehuu luottamushenkilöitä ”älyttömän hyviksi”. Ryhmiä on kaksi: Elävän seurakunnan puolesta ja Kyrkan närä dig – Kirkko lähellä sinua. Molempiin kuuluu sekä konservatiiveja että liberaaleja.
Porukalla on saatu kappeli remontoitua, hankittu kirkkotekstiilejä ja uusi traktori sekä rakennettu iso grillikatos. Kesätiistain grilli-illat ovat koonneet mukavasti väkeä.
– Isoa työmäärää kestän, mutta henkistä painetta en. Siksikin ihanat luottamushenkilöt ovat niin kullanarvoisia, Lyytinen sanoo.
Kirkkovaltuuston varapuheenjohtajan Marjo Sjöblomin mies kuoli kuusi vuotta sitten. Seurakunnasta hän löysi uudessa elämäntilanteessa tekemistä ja rutiineja.
– Olen ollut esimerkiksi suntiona. Auttaminen tuottaa mielihyvää. Siivoamme myös porukalla seurakuntakeskusta ja käymme joulukäynneillä vanhusten ja yksinäisten luona.
Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Sirkka-Liisa Tolmunen puolestaan viihtyy keittiöhommissa. Kirkkoherran mukaan lähes kaikki luottamushenkilöt ovat aktiivisia seurakunnan vapaaehtoisia.
Isoa työmäärää kestän, mutta henkistä painetta en. Siksikin ihanat luottamushenkilöt ovat niin kullanarvoisia.
KOHTAAMME KADULLA turvapaikanhakijapariskunnan Karjalan tasavallasta. Muurari Sergei ja hoiva-avustajaksi opiskeleva Katja käyvät kirkossa lähes joka sunnuntai, koska siellä on ystäviä.
– Kiitän joka ilta Jumalaa, että saan asua täällä. Kaskisiin tullessa sydämessäni ei ollut rauhaa ja tuntui pahalta, mutta täällä sain heti rauhan. Täällä on paljon hyviä ihmisiä. Kaikki tervehtivät ja kysyvät, mitä kuuluu, Sergei kertoo suomeksi.
Katjaa kiehtoo myös meri ja paikkakunnan runsas kulttuuritarjonta. Hän tekee itsekin kuvataidetta.
Kaskisissa asuu myös Sri Lankasta tullut perhe ja useita ukrainalaisia. He osallistuvat ahkerasti seurakunnan toimintaan vaikka eivät ole luterilaisen kirkon jäseniä. Ukrainalainen Zoja lukee toisinaan jumalapalveluksessa evankeliumitekstin ukrainaksi. Hän työskentelee paikallisessa kalansavustamossa.
– Minulla on aika kansainvälinen seurakunta, Lyytinen hymyilee.
Seurakunnan toinen palkattu työntekijä Fanni Kukkonen tekee diakoniatyötä 60 prosenttisesti ja opiskelee työn ohessa sairaanhoitajaksi.
– Yllätyin, miten paljon mielenterveystyötä tehtävään kuuluu, ja siksi terveysalan opinnot tuntuvat tärkeiltä.
Kukkonen kohtaa työttömiä ja pitkäaikaissairaita ja pohtii asiakkaiden kanssa heidän elämäntilanteitaan sekä jakaa ruoka-apua. Lisäksi hän ideoi ja järjestää tapahtumia ja tempauksia yhdessä vapaaehtoisten kanssa ja sopii seurakunnan yhteistyökuvioista koulun kanssa.
– Minulta kaivataan ennen kaikkea lohtua ja läsnäoloa. Harvoin minulla on antaa valmiita vastauksia. Monille vapaaehtoistyö tuo iloa elämään.
Fannin bulgarialainen löytökoira Morgan on usein mukana niin nuorisotyössä kuin diakonisissa kohtaamisissakin.
– Se ei pure eikä puhu, vaan hymyilee ja kuuntelee. Vähän aikaa sitten se osallistui nuorten toiveesta kravatti kaulassa myös riparilaisten konfirmaatioon.
Parina viime kesänä seurakunnassa on ollut palkkatöissä hautausmaalla myös iranilainen arkkitehti Reza Haidermoradi. Kanttorin virka on sen sijaan täyttämättä.
KESÄN ILTAMUSIIKKIHETKET Kaskisten kirkossa ovat olleet suosittuja. Joka viikko paikalla on ollut 25–50 kuulijaa. Tänään hengellisiä lauluja laulaa Jorma Sepponen keikkakanttori Tommi Cappelin säestyksellä.
Cappel johtaa seurakunnan kirkkokuoroa ja ylistyslauluryhmää. Lisäksi hän tekee trubaduurikeikkaa ja työskentelee Kustannus Oy Palavan sydämen kustannuspäällikkönä.
– Seurakunnassa minulle on tärkeää ravitseva sanan opetus, uskovien yhteys ja matala kynnys, jossa musiikki auttaa. Musiikki-illoissa käy paljon ihmisiä, joita ei muuten kirkossa näe.
Meri kimmeltää vielä, kun ihmiset lähtevät kirkolta loppukesän iltaan.
– Minusta tuntuu, että sovin juuri tänne. Olen kokenut johdatusta, kirkkoherra Lyytinen huokaa.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.