On lähdettävä kun on lähtemään pantu – ja minä menen, runoili saarnamies ja kova automies Erkki Leminen aikoinaan.
Oli keli ja maasto millainen tahansa, papin täytyy päästä hoitamaan tehtäviään. Liikkeelle lähteissään pappi hyppää lähes aina oman autonsa rattiin, erityisesti maaseudulla. Kotimaa kysyi pappien autoilusta eri seurakunnista. Millä lähdet, kun on lähtemään pantu? Millaiset kilometrimäärät kertyvät mittariin?
Teiden kunto, Pohjolan säät ja pitkät matkat panevat autot koetukselle. Rautavaaran kirkkoherra Juha Luukkosen mielestä paras auto on vanha, kestävä, rakenteeltaan mahdollisimman yksinkertainen ja starttivarma. Siinä on oltava paljon maavaraa. Toimivin kulkupeli on siis vaatimaton maastoauto tai pakettiauto.
Kehitysmaa-auto sopii maaseudulle
Juha Luukkonen ajaa 22 vuotta vanhalla Jeepillä. Vanhalla maastoautolla huristelee myös seurakunnan diakoni.
– Fransiskaanisen vaatimattomuusihanteen kaltainen kehitysmaa-auto on paras papille, Luukkonen tiivistää.
Kirkkoherra kritisoi nykyautojen heikkoa kestävyyttä ja pitää sitä tahallisena kaupallisuuden ilmentymänä, jota hän vastustaa.
– Moni ei saa autolainaansa edes maksetuksi, kun pitää vaihtaa jo uuteen, hän harmittelee.
Tiet voivat Rautavaaran kirkkoherran mukaan olla niin huonossa kunnossa, ettei sitä etelän kaupungeissa osata edes kuvitella.
– Routa saattaa nostaa täällä kantoja keskelle sorapintaista valtion kantatietäkin. Viime keväänäkin keskellä tietä oli parikymmentä senttiä korkea kanto. Tällainen tie on hyvin hätäisesti rakennettu 1950-luvulla kaadetun metsän päälle. Tavallinen sileälle asvaltille suunniteltu kaupunkiauto ei täällä ole mikään menestystarina, Luukkonen toteaa.
Talvella sivuteillä puolestaan saa kahlata auraamattomassa syvässä lumessa vielä pitkälle iltapäivään, varsinkin viikonvaihteessa.
Kirkkoherra ajoi ennen Jeepiään vanhoilla Transit-pakettiautoilla ja Land Rover -maasturilla. Ne sopivat myös kirkkoherran harrastuksiin, kuten metsästykseen, kalastukseen ja marjastukseen.
– Näillä autoilla täällä pärjää, sanoo autonsa aina itse korjannut kirkkoherra.
Kanttori moottoripyörän sivuvaunuun
Luukkonen on tyytyväinen kirkon kilometrikorvauksiin. Se on autolla 43 senttiä ensimmäisiltä 5000 kilometriltä vuodessa, ja sen yli meneviltä ajoilta 39 senttiä. Moottoripyörän vastaavat korvaukset ovat 33 ja 30 senttiä kilometriltä. Hän kuittaa työajoista parituhatta euroa verotonta korvausta vuodessa.
– Vanhalla autolla ei ole pääomakuluja, ja kun itse korjaa, korvaukset kattavat kulut mennen tullen. Moottoripyörällä korvaukset ovat suhteessa vielä parempia kuin autolla, koska polttoainetta menee niin vähän, Luukkonen laskee.
Kesällä kirkkoherra vetäisee kypärän päähän ja ajelee työmatkojaankin venäläisellä Ural-moottoripyörällä. Näky kylätiellä onkin komea, kun kirkonpalvelija hurauttaa pölyn keskeltä pihaan.
– Kanttori pääsee joskus mukaan sivuvaunuun, hän myhäilee.
Käytännöllisyys ratkaisee
Ökyauto ei tunnu hevin sopivan maaseutupapin imagoon. Maaseudulla auton tilavuus ja käytännöllisyys koetaan tärkeämmiksi kuin mahdollisimman pieni bensan kulutus, joskin vähäpäästyöisyyttä arvostetaan.
Joskus 50 vuotta sitten ei ollut harvinaista, että autoton kirkkoherra kurvasi pirssillä tapaamisiin. Taksikyyti ei nykyään tule kyseeseen kalleuden takia.
– Harvaan asutulla seudulla taksi joutuisi odottamaan kotikäynnillä käyvää pappia, ja mittari raksuttaisi koko ajan, Rautavaaran Luukkonen toteaa.
– Tosin, jos oma auto on huollossa tai rikki, poikkeustapauksissa pappi voi käyttää taksia, kirkkoherra Seppo Rahkonen Multialta lisää.
Kukaan ei tunnu kuvittelevan, että seurakunnat voisivat hankkia papilleen työsuhdeauton. Vuokraaminenkaan ei useimmiten ole vaihtoehto, sillä maaseudulla autovuokraamot voivat olla yli 50 kilometrin päässä. Kimppakyyti ei sekään vetele, eikä työparia ole kuskaamaan.
Mopoauto on yksi vaihtoehto, mutta sekin tarvitsee nykyään oman ajokortin, ja menopeli voi hyytyä ensimmäisiin nietoksiin.
Tuhansien kilometrien erot
Rautavaaran kirkkoherran ajot asettuvat haasteltujen pappien työmatkojen puoliväliin. Siinä missä hänelle kertyy mittariin 5000 työkilometriä vuodessa, Sallan kirkkoherra, Rovaniemen vt. lääninrovasti Antti Kettunen ajaa tuplat eli noin 10000 kilometriin vuodessa.
Heidän kollegansa Seppo Rahkonen Multialla selviää puolestaan noin parintuhannen kilometrin työajolla.
Multia on Rautavaaran tavoin yksipappinen seurakunta, mutta maantieteelliseltä kooltaan noin kolmanneksen pienempi. Sallassa taas riittää lääniä peräti liki viiden Rautavaaran verran.
– Sallan seurakunnassa työmatkat ovat pisimmillään yhteen suuntaan 90 km, satunnaisesti jopa enemmän, Antti Kettunen kertoo.
Kaikki haastatellut kirkkoherrat pitävät omaa autoa välttämättömänä työtehtävien hoidon kannalta. Yleisin valintaperuste on käyttövarmuus ja kokonaisedullisuus. Vanhaakaan autoa ei kaihdeta, päinvastoin se tuntuu usein juuri parhaimmalta.
Papeilta vaaditaan esimerkillisyyttä liikenteessä
Kirkkoherrojen mukaan papin ajotavan pitää olla esimerkillistä. Useimmiten pappi tunnetaan jo autostaan.
– On aika vaikea opettaa etenkin nuorille seurakuntalaisille lainkuuliaisuutta, jos itse ajaa kuin Vatanen, Antti Kettunen Sallasta sanoo.
Useimmat kirkkoherrat aprikoivat, että maaseudulla ajokorttia pidetään papille välttämättömänä, ja se voi nousta yhdeksi viran valintakriteeriksi.
– Seurakuntien rakennemuutos johtaa siihen, että papit joutuvat liikkumaan entistä laajemmalla alueella. Auton voi aina hankkia tai vuokrata, mutta jos ei ole ajokorttia, pitää käydä ensin liikennekoulu, kirkkoherra Kettunen Sallasta huomauttaa.
Pappien ajot kertyvät muun muassa matkoista eri työpisteisiin, koti- ja laitoskäynneistä, syntymäpäivätervehdyksistä, toimituskeskusteluista, hartauksista, kokouksista ja kirkollisista toimituksista.
– Kun seurakuntalaisia on terveyssyistä sijoitettu lähikuntien laitoksiin, heidän tapaamisensa pidentävät myös pappien työajoja. Minäkin ajan joskus tapaamaan seurakuntalaisiamme eri laitoksiin Keuruulle, Petäjävedelle tai Jyväskylään, kirkkoherra Rahkonen Multialta toteaa.
Vielä 1970-luvulla pappi polki fillarilla ja yöpyi rakovalkealla
Juha Luukkonen Rautavaaralta sanoo, että kotikäyntityö on maaseudulla voimissaan.
– Se on ihan rannaton meri, jota riittäisi vaikka kuinka paljon. Se on yksi rikkaus tässä työssä, vaikka onkin jatkuvasti huono omatunto siitä, että ei ehdi niin paljon kuin haluaisi.
Kirkkoherrat toteavat, että ennen muinoin seurakunta hoidettiin kyllä ilman autoa, hevoskyydillä, mopoilla tai polkupyörillä. Silloin oli elämänrytmi ihan erilainen. Usein papille lämmitettiin saunakin kotikäyntien yhteydessä.
– Rautavaaran kirkkoherra Väinö Mänty liikkui vielä 1970-luvulla pelkästään mopolla ja polkupyörällä. Silloin piti yöpyä taloissa tai rakovalkealla, ja papin kalenteri ja elämäntapa oli tyystin toisenlainen kuin nykyään, Juha Luukkonen toteaa.
Aiemmin pappien sakottaminen oli hankala prosessi
Pappien liikennerikkomuksista liikkuu kansan suussa paljon kaskuja ja tositarinoita. Pappien nopeussakot menivät vielä 1980-luvulla tuomiokapitulin käsittelyyn rangaistusvaatimuksena ennen niiden vahvistamista oikeudessa.
Kapituli antoi hyväksyntänsä rangaistusvaatimuksen kirjalliseen käsittelyyn, minkä jälkeen se vasta vahvistettiin oikeudessa. Jos rangaistusvaatimusta tai sen kirjallista käsittelyä vastustettiin, sakko meni suulliseen käsittelyyn ja pappi kuultavaksi käräjille. Sinnekin tuomiokapitulin tuli lähettää edustajansa.
Menettely johti joskus siihen, että poliisi ei aina puuttunut pappien vähäisiin ylinopeuksiin, koska sakottaminen oli niin vaikea prosessi. Toisaalta jos sakot tulivat, pappi sai toisen henkisen rangaistuksen siitä, että menetti mainettaan tuomiokapitulin silmissä.
Lapuan hiippakunnan lakimiesasessori Jussi Lilja kertoo, että tästä pappien poikkeavasta kohtelusta luovuttiin 80-luvun loppupuolella, kun sakkojen määräämistapa muuttui.
– Kyllä mekin niitä lupia aikanaan kirjoitettiin ja pappien rangaistusvaatimuksia kulki meidän kautta, hän kertoo.
Lilja huomauttaa, että tuomiokapituliin on edelleen ilmoitettava tuomioistuimessa käsiteltävä pappia koskeva syyte. Asia johtuu siitä, että käsittely saattaa antaa aiheen käsitellä tuomioistuimen määräämää rangaistusta pappisviran kannalta.
Kuva: Elina Luukkonen. Rautavaaran kirkkoherra Juha Luukkonen kulkee kesäisin työmatkoja venäläisellä Ural-moottoripyörällä.