– On tutkittu, että yhä useampi pappisvihkimystä hakeva ei ole perinteisessä mielessä ollut seurakunta-aktiivi kuten aikaisemmin. Voi olla, että henkilö olisi muuten pätevä ja hyvä papiksi, mutta hänellä ei ole minkäänlaista kokemusta seurakunnan elämästä rippikoulun jälkeen, piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen perustelee Hyvinkäällä kokoontuneen piispainkokouksen päätöstä.
– Uudella päätöksellä halutaan ohjata pappisvirkaan pyrkiviä osallistumaan aktiivisesti seurakuntaelämään ja näin tutustumaan tulevaan työpaikkaansa.
Joskus aiemmin papiksi vihittäviltä on vaadittu kirkkoherran antamaa mainetodistusta. Tällaisen käytännön palauttamisesta ei nyt ole kyse. Mainetta ei arvioitaisi vaan seurakunnan elämään osallistumista, josta todistuksen antaisi kirkkoherra tai seurakunnan työntekijä. Osallistumista arvioidaan tuomiokapituleissa.
– Käytännössä tuomiokapitulit voivat kehittää esimerkiksi portfoliomenettelyn, johon pappisvihkimystä hakeva voi dokumentoida hengellistä ja seurakunnallista elämäänsä. Siinä voi olla esimerkiksi isoskoulutustodistus tai vaikkapa kirkon kansainväliseen työhön tai lähetystyöhön osallistumista sekä jumalanpalveluselämään osallistumista, Komulainen toteaa esimerkkeinä.
Hän muistuttaa, että henkilön arviointi on aina tapauskohtaista ja pohtii tilannetta, jossa joku opiskelija on saattanut olla esimerkiksi jonkun toisen kirkkokunnan toiminnassa mukana aiemmin ja pitäisikö tämäkin ehkä laskea osallistumiseksi.
Tulevilta papeilta vaaditaan jatkossa 10 opintopisteen verran uskontotieteen opintoja. Komulaisen arvion mukaan ehdoton enemmistö teologian maistereista on nämä suorittanut. Lisäksi piispainkokous päätti, että pappisvirkaan vaadittavassa tutkinnossa voidaan jatkossa keskittyä vain kahteen klassiseen kieleen aiemman kolmen sijasta.
– Klassisten kielten opintopistemäärä pysyy samana, mutta on mahdollista että on vain kaksi klassista kieltä, joista toinen on kreikka. Uuden testamentin kreikka on siis pakollinen. Voi keskittyä vain kahteen. Tämä ei ole dramaattinen muutos, aiemminkin esimerkiksi uskonnonopettajan pätevyyden suorittaneilta on edellytetty vain kaksi kieltä.
Kirkossa on silloin tällöin myös kuultu huolestuneita äänenpainoja sen vuoksi, että kielten asema teologien yliopisto-opetuksessa heikkenee.
– Semmoinen huoli varmaan joillain on, esimerkiksi eksegetiikan opettajilla. Piispainkokous on joutunut tekemään tämän linjauksen tietoisena siitä, että olisi hyvä, että kaikkia kolmea kieltä luettaisiin. Kuitenkin on käytännössä epärealistista kuvitella, että henkilöt saisivat kaikessa kolmessa kielessä niin hyvän tason, että sitä voisi pitää yllä.
Kaikki edellä mainitut piispainkokouksen päätöksen astuvat voimaan vuoden 2015 alusta.
Yliopistot päättävät opintokokonaisuuksistaan itse. Kirkko puolestaan päättää siitä, mitkä opinnot pappisvirkaan vihittävältä vaaditaan.