Pääkirjoitus: Suomen ja kirkon 
voima on vastakohdissa

Itsenäinen Suomi täyttää 99 vuotta. Vuoden päästä on niin sanotusti pyöreiden vuoro. Suomi 100 -juhlinta alkaa heti ensi vuoden alussa.

Mutta jo nyt on syytä ottaa hattu päästä ja nostaa lippu salkoon. Kun Suomi itsenäistyi, näillä Pohjan perillä asui 3,1 miljoonaa ihmistä. Nyt meitä oli Tilastokeskuksen ennakkoväkiluvun mukaan lokakuun lopussa 5 502 284.

Suomi on itsenäinen, koska meillä on hyvä tarina, johon uskomme itse. Tarina myös muovaa meitä. Olemme vaiteliaita, rehellisiä ja sisukkaita.

Jarno Limnéllin toimittamassa kirjoituskokoelmassa Suomen idea professori Alf Rehn kirjoittaa suomalaisuuden jumittumisesta lyhyisiin, hieman negatiivishenkisiin iskusanoihin, jotka muka määrittelevät meitä: Talvisodan henki. Kell’ onni on, se onnen kätkeköön. Katajainen kansa taipuu, vaan ei taitu. Reilu meininki. Elämä on laiffii.

Rehn päätyy huomauttamaan, että samalla kun suomalaisuus on kliseitä ja itsensä vähättelyä, se on muutakin. Samalla kun olemme harmaa insinöörikansa, olemme myös innovatiivinen ja luova, meillä on loistava koulu. Samalla kun vannomme digitalisaation nimiin, voimme vannoa myös humanismin nimiin. Tulevaisuuden Suomi tulee Rehnin mukaan olemaan sekalainen seurakunta. Sekä että -maa.

Kun Suomi itsenäistyi, olimme Norjan ohella Euroopan luterilaisin maa, sillä kirkkoon kuuluvia oli 98 prosenttia. Nyt luterilaiseen kirkkoon kuuluu hieman alle 73 prosenttia asukkaista.

Suomalaista uskonnollisuutta kuvataan usein luterilaisen vähäeleiseksi ja arkiseksi. Alf Rehnin näkökulmaan liittyen voi kysyä, onko suomalainen kristillisyys ilmausta kansallisesta huonosta itsetunnosta? Varmasti, sillä suomalainen on suomalainen myös kirkossa.

Niinpä sopii toivoa, että suomalaisella kristillisyydelläkin olisi tulevaisuudessa kahdet kasvot. Tosin sekä että -kristillisyydellä ei ole hyvä kaiku, sillä kirkko haluaa olla totuusyhteisö.

Mutta vaikka totuus on yksi, sen tulkitsijoita – tai kuten virressä 454 sanotaan – liekkejä, oksia, lahjoja, palvelijoita, uskovia on monta.

Kotimaa 1.12.. Kirjoittaja on Kotimaa24:n julkaisupäällikkö.

Kuva Olli Seppälä

Edellinen artikkeliKun jumalanpalveluksen liturgia menee uusiksi taiteen nimissä
Seuraava artikkeliArkkipiispa Mäkinen Kolumbiassa: Kahvia, tanssia ja rauhaa