Pääkirjoitus: Nälkäinen ihminen on kautta aikain lähtenyt liikkeelle, eikä häntä voi siitä syyttää

Mari Teinilä kuvattuna 1.6.2021

Sota itsessään on jo kauheaa, mutta sitä ovat sodan kerrannaisvaikutuksetkin. Venäjän hyökättyä Ukrainaan maailman ruokatilanne on heikentynyt.

Ukraina on ollut yksi suurimpia vehnän ja maissin tuottajamaita. Kun ennestään köyhissä maissa ruuan hinta nousee, se voi heijastua Eurooppaan pyrkivien ihmisten kasvavana määränä. Suurenakin määränä.

Kautta aikain nälkäinen ihminen on lähtenyt liikkeelle, eikä häntä voi siitä syyttää.

Ruuan on arvioitu kallistuvan tänä vuonna 11 prosenttia. Seurakunnissa se näkyy diakoniatyön kysynnässä. Mutta riittääkö niissä virkoja tai ammattitaitoisia tekijöitä?

Maanantaina julkistettu Diakoniatyöntekijöiden Liiton kirkkoherroille tekemä kysely osoittaa, että joka kymmenes diakonian virka on vailla pätevää työntekijää.

***

Ukrainan tilanne on entisestään syventänyt maataloustuottajien ahdinkoa. Se näkyy esimerkiksi lannoitteiden hintojen rajuna nousuna.

Mikkelin, Kuopion ja Lapuan hiippakuntien piispat toivat viime viikolla yhteisessä kirjoituksessaan esille huolensa maataloustuottajien ahdingosta ja ruokaturvasta.

Piispat muistuttavat maatalouden olevan erityisasemassa. Ruoka ei ole vain kulutushyödyke, vaan välttämättömyystarvike. Maaseutu ja maanviljelys ovat elämän edellytyksiä.

Piispojen yksi käytännön neuvo on suosia lähituotantoa. Näin toimimalla tuetaan samalla maailmanlaajuisesti hyvinvoivaa luontoa.

***

Tällä viikolla Maailman talousfoorumi Davosissa käsitteli ruokaturvaa. Puheenvuoroissa nousi esille, että maailmaa uhkaa pahin ruokakriisi vuosikymmeniin.

Tässä vakavassa tilanteessa toivoisi sekä seurakunnilta että kansanedustajilta ja hallitukselta kykyä nopeisiin päätöksiin.

Diakoniaviranhaltijoiden määrä ja pätevyys pitää saada vastaamaan tarvetta.

Poliitikkojen on pystyttävä tekemään kaikki voitava maataloustuottajien elinkeinon varmistamiseksi ja samalla Suomen ruokaturvan vahvistamiseksi.

Niin että kaikille riittää jokapäiväistä leipää myös huomenna.

Kirjoittaja on Kotimaan päätoimittaja. Pääkirjoitus on julkaistu 27.5.2022 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Edellinen artikkeliKotimaa muutti pienempiin tiloihin, toimitus sijaitsee nyt Kirkon talossa
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Mikä nelikko koossa? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu