Sakari Ojanen oli tehnyt nuorisopapin töitä viitisen vuotta Helsingin Kalliossa, kun hän, syntyperäinen stadilainen, sai vuonna 1976 kiinnostavan työkutsun Eurajoelle. Mies hyppäsi perheineen tuntemattomaan, kun hän aloitti työnsä Olkiluodon ydinpappina.
Eurajoen kirkkoherran Antti Uljaan aloitteesta kirkkohallitus oli päättänyt kolmivuotisesta papinpestistä Olkiluotoon. Vastaanotto oli hyvä ja puitteet kunnossa. Ojasen saapuessa työmaalle kirkkoon kuulumaton pääluottamusmies totesi: ”Miten kirkko tulee paikalle vasta nyt!” Ydinvoimalan rakentamista oli kestänyt vuoden.
– Enimmäkseen kävelin asuntoparkeista syntyneellä kylällä, joka oli rakenteilla olevan ydinvoimalan kyljessä. Iltapäivisin, iltaisin ja viikonvaihteessakin koputtelin oville. Yhtään kertaa yli kolmen vuoden aikana ei minua kielletty tulemasta sisään, Ojanen muistelee.
Ojanen puhui miesten kanssa työstä, perheestä, elämästä, kotiseudusta ja lapsuudesta. Kirkkoon kuulumattomia oli 1970-luvun duunareissa paljon, monet olivat vahvasti vasemmistolaisia SKDL:n ja SKP:n kannattajia.
– Ei Jumala heille silti vieras ollut. Monella oli eläviä muistoja pyhäkoulusta, rippikoulusta tai isovanhempien uskonnollisuudesta.
”Parakissa pelattiin korttia, teatteriretkelle ei ollut tungosta”
Työmaa oli Sakari Ojasen aikaan vielä hyvin suomalainen. Ulkomaalaisia edustivat lähinnä muutamat ruotsalaiset toimihenkilöt ja saksalaiset putkimiehet. Mutta miehiä oli kaikkialta Suomesta.
– Vapaa-ajanviettomahdollisuudet olivat vähissä. Käytiin saunassa, jotkut kalastivat. Harvat kävivät kuplahallissa pelaamassa lentopalloa. Parakissa istuttiin, keitettiin kahvia ja pelattiin korttia.
– Työmaalla oli vapaa-ajan toimikunta, johon kuuluin. Järjestimme kalastuskilpailuja ja joskus jonkin kulttuuritapahtuman. Teatteriretkelle ei ollut tungosta, mutta joukosta löytyi kyllä kyvykkäitä piirtäjiä ja soittajia sekä yksi kirjailijakin, Ojanen kertoo.
Yhteydet ja yhteistyö ay-liikkeen, luottamusmiesten ja työsuojelun kanssa olivat olennainen osa työtä.
Hartaustilaisuuksia pidettiin työmaalla vain jouluna. Jouluaatto oli Ojaselle tärkeä työpäivä. Silloin hän pyrki tapaamaan jokaista kylään jäänyttä noin seitsemääkymmentä miestä. Heillä ei joko ollut muuta kotia tai sitten heillä ei ollut varaa matkustaa. Jossakin parakissa oli joulukuusi, toisaalla paistettiin kinkkua, jossain keskityttiin juomapuoleen.
– Totta kai kylässä viinaa juotiin, mutta häiriöt olivat luultua harvinaisempia, Ojanen huomauttaa.
Eurajoen asukkaiden parissa oli paljon epäluuloja ja pelkoja. Ydinvoimaa ei niinkään kauhisteltu vaan muualta tulleita miehiä ja heidän ”huonoa” elämäänsä. Olkiluodon työmaa oli irrallinen saareke, johon paikallisseurakuntalaisilla ei juuri ollut kontakteja. Aika ajoin Ojanen sai kertoa työmaan elämästä kinkereillä.
”Olen aina suhtautunut ydinvoimaan kriittisesti”
Kriittisten kysymysten tunnistaminen ja tekeminen ovat olleet olennainen osa Ojasen työtä. Ydinvoimaan hän on suhtautunut alusta alkaen kriittisesti, vaikka työmaan johdossa oli henkilöitä, joiden mielestä ydinvoima on ihmiskunnan pelastus.
– En tietenkään voinut asiasta suurta protestia tehdä, mutta en mielipidettäni salaillutkaan. Kerroin esimerkiksi epäilykseni siitä Teollisuuden Voiman uskosta, että käytetty polttoaine myydään helposti ranskalaiseen hyötyreaktoriin. Näitä reaktoreja ei koskaan saatu toimimaan.
Työntekijöiden parissa ydinvoiman ympäristöeettisistä kysymyksistä ei juurikaan puhuttu. Oma työtehtävä oli tärkein.
Ojanen kirjoitti kirkon yhteiskunnalliselle toimikunnalle vuonna 1980 vihkosen Ydinvoima ja energiakysymys.
– Siinä esittelin muun muassa tuuli- ja aurinkoenergiaa ja maalämpöä ja painotin energian säästämistä. Ydinvoima oli pakko hyväksyä, mutta vain väliaikaisena ratkaisuna, Ojanen sanoo.
– Ydinvoimasta keskusteltiin siihen aikaan hyvin paljon, myös kirkkojen piirissä eettisenä kysymyksenä ja Kotimaankin palstoilla, hän lisää
Ojanen jatkoi Olkiluodon jälkeen pappina Turun Martin seurakunnassa, tehden pääasiassa yhteiskunnallista työtä. Sen jälkeen hän toimi eläkkeelle siirtymiseensä saakka Turun diakoniakeskuksen yhteiskunnallisen papin tehtävässä muun muassa telakoilla ja tehtaissa sekä työttömien ja pakolaisten parissa.
”Siirtotyöläisellä on oltava samat oikeudet kuin suomalaisella”
Nykyinen, pian eläkkeelle jäävä Olkiluodon pappi Sakari Leppänen aloitti työnsä vuonna 2006. Olkiluodossa oltiin uuden edessä – vastassa oli monikulttuurinen siirtotyöläisten yhteisö kipeine kysymyksineen.
Ulkomaalaisten vuokrafirmojen välittämät työntekijät muodostivat työntekijöiden enemmistön. Samalla syntyi moniportaisia, vaikeasti hahmotettavia alihankintaketjuja.
Työperäisten maahanmuuttajien asema on ollut aika ajoin kriittinen. Työsuhteen ehdot, kuten palkkaus, sosiaaliturva, ylityöt ja niiden korvaaminen sekä työsuojeluun ja työterveyshuoltoon liittyvät kysymykset ovat olleet myös osa Sakari Leppäsen työtä, aina ihmiskauppaa koskeviin epäilyihin asti. Hän on aktiivisena jäsenenä Olkiluodon työmaatoimikunnassa, osana asiantuntijaverkostoa.
– Bulgarian vuoristosta ei voi tuoda heikkolahjaista työntekijää tänne niin, etteikö hänellä olisi samoja etuuksia kuin kaikilla muillakin! Leppänen jyrähtää.
Hoitaessaan yhteiskunnallisen papin tehtävää Leppänen kokee jalkauttavansa kirkon vastuullista kiinnostusta ihmisten henkistä ja hengellistä hyvinvointia kohtaan, unohtamatta ihmisten hätää. Diakoninen apu on Olkiluodossa ulottunut sinne, mihin muu apu ei aina ole yltänyt.
– Olkiluodon pappina työnäkyni on toimia kristittynä miesten keskellä. Olen ollut pappina oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Työmaana Olkiluoto on ollut suuri monikansallinen ja moniuskontoinen teollisuus – ja rakennusympäristö, Leppänen kertoo.
Kirkko on ollut myös saavana osapuolena. Olkiluotoa on kirkon piirissä kuvailtu laboratoriona, josta on saatu konkreettista tuntumaa monikulttuurisen valtavan työmaan kysymyksiin.
Kuolemantapaukset muuttivat asenteen hartaushetkiä kohtaan
Arevan päällikkötaso tyrmäsi Leppäsen toimikauden alkuaikoina ekumeeniset joulu- ja pääsiäishartaudet. Päällikköjen mukaan työmaata ja uskontoa ei saanut sotkea. Olkiluodossa sattunut työntekijän kuolemaan johtanut onnettomuus sekä vapaa-aikana tapahtunut hukkumistapaus nostivat kuitenkin esiin pappien tarpeellisuuden.
– Näiden tapahtumien jälkeen saimme täydet valtuudet järjestää työmaan tiloissa yhteiskristillisiä rukoushetkiä, Leppänen kertoo.
Pappi on Olkiluodossa paikkansa ottanut eikä hänen työpanoksestaan ole haluttu luopua. Näennäisestä pätkätyöläisyydestään huolimatta Sakari Leppänen on toiminut Olkiluodossa yhtäjaksoisesti 10 vuotta. Hänen edelleen palkkaustaan ovat puoltaneet myös Teollisuuden Voima ja Olkiluoto kolmosen työmaatoimikunta, joka muodostui ammattiliittojen edustajista.
Olkiluodon papin palkan maksavat kirkkohallitus ja Eurajoen seurakunta, jonka papistoon Leppänen – kuten Ojanenkin aikoinaan – kuuluu. Olkiluodon työrupeaman aikana Eurajoen seurakunnan työyhteisö on ollut papilleen suurena tukena. Ydinpappien osaamista hyödynnetään laajasti niin kirkon kuin yhteiskunnankin puolella, heiltä pyydetään muun muassa asiantuntijaluentoja.
Alun perin Olkiluoto kolmosen piti olla tuotannossa vuoden 2009 aikana. Toukokuussa 2016 ydinvoimalatyömaa on melko hiljentynyt, mutta vieläkään laitos ei ole tuotannossa. Sakari Leppänen on siirtymässä eläkkeelle eikä Olkiluotoon haeta hänelle jatkajaa. Pyhäjoen alkavalle ydinvoimatyömaalle on sen sijaan tulossa papin vakanssi, vaikka mannereurooppalaisessa työkulttuurissa ei työmaapappeutta tunneta.
Isä Peter aloitti katoliset messut Eurajoen kirkossa
Olkiluoto kolmosen rakentamisen alkaessa Olkiluotoon vyöryi puolalaisten työmiesten joukko. Suomalaisten osuus rakentajista muodostui ennakoitua paljon pienemmäksi.
Katolinen pappi Peter Gebara palveli alkuun puolankielistä työväkeä Turussa järjestetyissä messuissa, joihin väki kuljettiin Olkiluodosta pikkubusseilla. Arpomalla ratkaistiin, kuka kulloinkin sai kirkkokyytiin paikan.
Kuljetuskaluston riittämättömyys toi Isä Peterin messuineen Olkiluodon työmaan ruokailutilaan. Sieltä saivat alkunsa myös ekumeeniset hartaustilaisuudet yhdessä Sakari Leppäsen kanssa. Puolalaisten määrän yhä lisääntyessä Eurajoen seurakunnalta kysyttiin, voitaisiinko katolisia messuja järjestää seurakunnan pääkirkossa.
Lokakuussa 2006 Kustaa Adolfin kirkossa toimitettiin ensimmäinen katolinen messu. Vuosina 2009–2010 puolalaisia oli Olkiluodossa toistatuhatta. Messuihin osallistui heistä joka kerta noin 600–700.
Puolankieliset messut ovat jatkuneet Eurajoen kirkossa säännöllisesti kaksi kertaa kuukaudessa. Nykyään messuun saapuvia kristittyjä on noin sata. Enää kaikki eivät ole Olkiluodosta, vaan messu kokoaa katolisia ympäri Satakuntaa aina Etelä-Pohjanmaan rajoilta Honkajoelta ja Kankaanpäästä saakka.
Isä Peter ja Sakari-pappi ovat toimineet hyvässä yhteistyössä. Hyvin merkittävää on ollut Isä Peterin tarjoama tulkkausapu. Hänen kerrotaan hallitsevan ainakin viittä eri kieltä.
Rauman ja Porin seurakunnat ovat aktivoituneet tarjoamaan englanninkielisiä jumalanpalveluksia, tapahtumia ja pienryhmätoimintaa. Matkaa Olkiluodosta on Poriin nelisenkymmentä kilometriä, Raumalle parikymmentä. Toiminta tavoittaa ensisijaisesti paikkakunnalla asuvia Olkiluodon palveluksessa olevia toimihenkilöitä.
Kuvat: Mari Teinilä ja Kirsti Alèn. Sakari Ojanen (vas.) ja Sakari Leppänen. Kuvan käsittely: Emilia Karhu.